Nyt se iski!

Syksy.

Siis myös korvien väliin, ei vain pihalle.

Tulin tuossa illansuussa kotiin rinsessalandiasta, istahdin alas ja sitten iski joku ahistus mikä on kyllä ollut havaittavissa jo jonniin aikaa. En vaan ole ymmärtänyt mitä se on.

Tai sitten ahistaa ihan muuten vaan välillä -oma nahka esimerkiksi?

Entuudestaan tuttu harhaileva katse sai vaellella ihan rauhassa, en keskittynyt tekemään mitään, en katsomaan mitään, en  kuuntelemaan mitään. Annoin hetken viedä.

Ja veihän se.

Saha! Heti! Nyt! ...kun ei nyt satu olemaan sopivaa maalia, niin hätäapu käyttöön.

Jalkaa poikki nyt heti -vilkaisin kyllä kelloon, että ei kai naapurit häiriinny (alakerrasta niin väliä, siellä on kaveri, mutta muut) -juu, ei hätää, kello paljon mitään ole. Vieläkään.

Valkoinen pikkupöytä mataloitui noin viisitoista senttiä.

Olin jo niin sitä mieltä, että se on aivan väärä tuohon sängyn kaveriksi, tai ainakin se on ihan väärän värinen. Mutta kun harmaa ei enemmässä määrin houkuttele, enkä siitä mustaa halua, niin se vaan on jäänyt roikkumaan paikoilleen. 

Joskus se näköjään vaan on pituudesta kiinni. Tai siis korkeudesta.

 Samassa tohinassa kääntyi mattokin toisinpäin. Se valkoinenkin oli jo ahistanut. En vaan älynnyt kaikessa ahistuksessani, että just sen vuoksihan minä sen ostin kun se on käännettävä. 

Ajattelin nimittäin jo puoliksi kauhuissani, että onkohan Svaneforsilla iiiisoja mattoja -ne pienemmät kun on niin naksahtanut mun makuuni. Että joutuuko tästä vielä viikon päästä tulemaan (taas) matto kainalossa kotiin Parolasta. Huoh, onneks älysin. Tiedä sitten auttaako yhtään...

Taitaa olla mun korvien väli ihan kesäterässä.

 Ja nyt kun se syksy sitten iski sisälle, niin kaivelin sitten makkariinkin ledkynttilät lepattelemaan,

keittiössä on jo palanut iltaseitsemästä yhteen yöllä jonkin aikaa. Ajastettava kyntteli.

 Sisältä ei juuri kuvassa huomaa -livenä kyllä- että parvekekin sai osansa.

 Lyhdyssä on siinäkin ledkynttilä palanut samalla lailla ajastettuna viikon verran, tänään sitten napsautin kaiteen valotkin palamaan. Eihän ne jouluvalot ole, eihän.

Kaamosvalot ne. Ja mun nuppi ainakin alkaa vetää kovasti kaamokselle silloin kun kotona alkaa
kynttilät syttyä, se on joku syy-seuraus-juttu se. Samaan aikaan alkaa nähdä silmissään punkkupullon kuvia. Minäkin. Enkä edes varmaan juo kuin hyvä jos viisi lasia punkkua vuodessa.

Kumma juttu.

 Taidan jättää niin punkut kuin valkkaritkin toistaiseksi tuonne koppaansa ja ottaa sopivan perstuntuman tuonne olkkarin edithbunkeriin, kutimet käteen vaan.

Tein just miniälle tuommoiset pitkänpitkät piirakat, oli niin kiva tehdä, että teenpä itsellenikin.

Nyt täytynee tehdä kampa.

Että selviää pimmeen yli.

Kohta on taas kevät.

Nih.