Elämä on ihanaa näin omaan tahtiin kulkiessa.
Eilen katselin sääennusteesta, että aamusta pitäisi alkaa sataa seitsemän pintaan ja kohta perään sitten ukkosta. Kuuntelin aamulla ko. aikaan, että ei kuulu kuin satunnaista linnun lirkutusta ja käänsin kylkeä -vain herätäkseni puoli kahdeksalta kun alkoi peltikattoon ropista oikein kunnolla. Eikun peiton alle tiiviimmin ja unta palloon. Unet oli vallan omituisia -sen muistan, mutta en muuta- ja sade kulki jollain tapaa siinä unen kyljessä kiinni.
Torkahteluksihan se lopulta meni, ja ylös nousin vasta kymmenen aikoihin. Oli vaan niin autuas olo siellä untuvien alla sadetta kuunnellessa.
Sen verran pieleen ennusteet taas kerran meni, että vaikka sateita on tullut kuuro silloin, toinen tällöin, niin ei siitä ukkosesta ole kyllä ollut edes helmanheilahdusta. Ja tuo sään "tuntumakin" on ollut kyllä ihan helletuntumissa.
Henkisesti kun oli asennoitunut siihen, että päivä menee kirjan ja/tai netflixin parissa, niin loppu aamupäivä menikin vallan haahuiluksi ennenkuin keksin, että eikun tien kimppuun.
Meillä kun on oman tontin kohdalta tie pidettävä kondiksessa puoleen väliin asti, niin tuumasta toimeen. Eipä ainakaan sora pölise kun on kosteaa.
Ei tarvinut kuin pari minuuttia touhuta teillä sen jälkeen kun oli saanut tavarat varastosta kun alkoi ensimmäinen kuuro. Siinä oli lipokkaat vinossa kun piti vauhdilla kurvata syreenien alta sisälle, tavarat jäi sadetta pitelemään siihen valmiiksi hollille.
Muutaman kerran kesässä tuo tie tulee putsattua, pysyy aika mallikkaassa kunnossa.
Tuppaa kasvamaan kaikenmoista pientä rikkaruohoa.
Se rikkaruohojen käsinnyppiminen on aiemmin ollut mun terapiaistunto -lasten muovijakkara persuksen alle, rikkaruohosaavi viereen ja tuumasta toimeen- jossa menee yleensä noileesti tunti-pari. Naapurustokin on jo oppinut, että "ai, sulla on terapiaistunto menossa" -siinä kun on hyvää aikaa mietiskellä syntyjä syviä kun ei viitsi radiotakaan pihassa huudattaa niin, että tielle kuuluisi.
Nyt meni terapiat sitten ihan läskiksi.
Terapiaistunnot on peruutettu. Pysyvästi.
Toivottavasti pää pysyy kasassa kuitenkin...
Fiskarsilta tuli testiin nimittäin taannoin rikkaruohorauta, aika peli!
On mulla vastaava ollut edellisten omistajien jäljiltä, mallia mikälie ja vuodelta kivijakirves.
Annoin johonkin eteenpäin kun en sillä mitään tehnyt, ei vaan tuntunut toimivalta.
Nyt pistelin raudan kanssa soran uuteen uskoon alta aikayksikön...
...ja sitten vaan lehtiharavalla perässä
- ja rikkaruohot kerääjään ja siitä kompostiin.
Olipa se helppoo. Ja nopeeta!
Ei siinä ehtinyt edes pikaterapoida!
Ja vot. Tiesouutta kelpaa taas astella ja katsella.
Ja kelpaa muuten katsella sitä alkuun jo kuolleeksi luultua villiviiniäkin.
Sieltä se vaan on pungertanut juuresta uutta versoa, nyt kasvaa oikein vauhdilla.
Kaaren toisella puolella toinen villiviini on juuri tavoittamassa kaaren, sillä on hieman pidempi matka tultavana kun juurakko on metrin päässä, mutta hengissä siis sekin.
Ja minähän iloitsen ☺
Niin, niitä sateita ehti muutama pikkukuuro tulla päivän mittaan, välissä on aurinko paistanut ihan kunnolla. Ei vaan voi valittaa. Pari kertaa on paita kastunut, mutta haittaaks se.
Kyllä kesä kuivaa.
Ja eikun takaisin haravan ja lapion varteen, ei työt tekevältä lopu!
(ja juu, yhteistyöpostaus, kuten arvannettekin. Kiitos Fiskars)
(ja juu, yhteistyöpostaus, kuten arvannettekin. Kiitos Fiskars)
