perjantai 17. kesäkuuta 2016

on se joskus vaikeeta

Ihan siis vaan tämä tekstin tuottaminen tänne blogin puolelle.
Insta -jonka linkkiä ei nyt saa näköjään toimimaan kirveelläkään- pelittää välillä kaiketi vähän turhankin tiiviisti ja aika-ajoin ilmestyy tekstiä tuonne facen puolellekin.
Joten kurkkikaapa niihikin, jookos. 
(niin, Instassa @pepi-nelli)

Mutta jotain nyt välillä taas tännekin kun sattuu läppäri kerrankin lojumaan pöydällä valmiiksi auki.

Vettä on tullut nyt ihan kiitettävästi, kaiketi joka puolella samalla lailla.
Jos on vehreää ollut jo muutekin, niin nyt tuntuu kaikki lähteneen ihan hullun lailla kasvuun, mikäs sen mukavampaa. Viimeinkin on ne talven pakkasiin näivettyneet villiviinitkin vauhdissa, vaikka sisääntulon kaaren suhteen tuskin tulee tänä kesänä tunkua -tosin angervot siinä vieressä näyttää rehahtaneet kovasti leveileviksi. Saattanevat saada sekatööreistä tässä jossain kohden. Jos ja kun sopiva inspis iskee...uskokaa tai älkää, minä oon oppinut olemaan tosi laiska. Kirjan kanssa.

Josko nyt kuitenkin laittaisin niitä kuvia. 
Juttu kun on jotenkin hakusassa...mahtoiks minusta tulla vanha...viisasta ei tullut vieläkään...

Kuistilla kukkii ihan mukavasti

 Pihallakin kukkii, tosin osa kukista on jo nurmikolla.
Sateet pyyhkäs puskat aika tyhjäksi, tuoksu on tosin tallessa edelleen.


Ne villiviinit. Tähän on pöhähtänyt kahdessa päivässä parista hassusta pikkuisesta alusta ihan kunnon pöpelikkö -no, ainakin sinne päin!

 Kaaressa mennään jo ylöspäin kovaa vauhtia.

Aah, jopa pari akileijaa on ilmestynyt pihapöpelikköön, toivottavasti kotiutuvat, saivat nimittäin siirron puskista vähän keskeisemmälle paikalle.


Cherille tiedoksi, että väriminttu on kotiutunut reissultaan ja kun oli niin loistavan hienosti pakattu matkaan, niin nyt vaan toivotaan, että  jatko menee yhtä hyvin

Ihan ensimmäiset pionit on jo maljakossa, sen verran painuvat sateessa maata kohti, että pelastin sisälle, mutta kohta alkaa kukkaa tulla lisää -muutakin kuin sitä ensimmäistä "juhannuspionia"

Jos jostain isosti iloitsen, niin siitä, että vaikka muut ruusut meni talven pakkasiin, niin periferian kaaren köynnösruusut selvisivät ja voivat hyvin! Korkeutta jo ihan mukavasti.

Pöh..."jos jostakin iloitsen"??? Olipas hassusti sanottu, minä kun isosti iloitsen niin monista pienistä asioista, että tila loppuis jos alkaisin luetella! 
Yksi pieni ilon aihe on päivänkakkarat! Kukkikoon runsaina ja kauan. Kiitos. Ihanat!

Juhannukseksi uusia pottuloisia? Saattaapi olla...näyttää nimittäin vallan hyvältä.
Vielä en ole multaan kurkkinut, mutta kyl mä kuulkaa kai ihan kohta ☺

Perinteitä noudattaen pakko kurkata lippakioskin taaksekin - siellä voidaan oikein hyvin, mitä nyt punainen väriminttu on vähän huonossa hapessa, mutta eiköhän sinne sitäkin nouse -jos ei nyt, niin ehkä ensi kesänä. 

Monta vuotta sai odottaa, mutta nyt on köynnöshortensiakin vihdoin ja viimein lähtenyt kunnolla kasvuun. Ei taida jatkossa enää paljon rusakoillekaan kelvata. Toivottavasti ei.

Pistetääs vielä se mun "kalju" omppupuu, jota vasten se hortensia kasvaa.
Kunnon pöhäys näyttää olevan uutta oksaa alullaan siihenkin -seurataan tilannetta.

Ensimmäinen harjaneilikkakin puskee kukkaan, nämä satunnaiset kukkijat on niitä, joiden siemenet sain Bikkeltä joskus vuonna mikälie. Lapiolla on pistetty paikasta toiseen ja taas kolmanteen, ei ole paljon ollut moksiskaa. Eli kukkii sen minkä kukkii siellä missä milloinkin on.

Siinäpä ne kukkakuulumiset, tässä kohden iski pilveen ja alkoi sataa taas, ja akkukin ilmoitteli pistävänsä työsuhteen katkolle ihan just näillänäppulöillä, joten eikös se sitten taas ole tässä.

Ai juu, joskus säkä käy! Instassa jälleen.
Jyskin kisa. Voitin kesäkalusteet. 
Ei ihan synttäreille ehtineet, mutta on tässä kesää pitkä pätkä edessä ☺
Hyväksi havaittu ♥
Kuten tämä Suomen kesäkin!
Nautitaan! Satoi tai paistoi!


(Clasun aurinkokennovalot sai uuden paikan kynttilährpäkkeestä, eilen oli "viimein" niin pimeää, että valotkin syttyivät. Pakkohan ne oli käydä kuvaamassa)

Tsau!

18 kommenttia:

  1. On sulla ihana kesäpaikka ja tuota kukkaloistoa ei voi kuin ihailla, mukavaa viikonloppua siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu, mikäs täällä on viihtyessä 😉
      Viikonloppuja sinnekin suuntaan!

      Poista
  2. Kiva kuulla, että väriminttu on kotiutunut matkoiltaan ja saanut juurensa multaan. Siellä näyttää kauniilta ja niin vain kasvu elpyy ankaran talven jälkeen. Täälläkin sade piti taukoa, mutta kohta taitaa taas ripauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on hienosti elpynyt isoin osa, joitakin edelleen hukassa, mutta eniten harmittaa uuden naapurin puolesta, jonka tiluksilla tänään korjattiin talven jälkiä urakalla. Oli vaan pakko uskoa, että kun ei nouse, niin ei nouse. Että siirtoja tiedossa jakamisen muodossa kunhan tässä ehditään!
      Taitaa olla tännekin kohta vettä tulossa.

      Poista
  3. Kauniilta näyttää niinkuin aina. Onnea voitosta, tosi kiva kalusto! Kukkiiko tuo nauhus muuten sinulla? Näyttää olevan samaa aurinkonauhusta kuin mulla, mutta siihen ei ole koskaan tullut kukan kukkaa. Ehkä liian aurinkoinen paikka mulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks 😄 Kalusto on just niin ihana kuin uskoinkin.
      Sain nuo nauhukset alasleikattuina yhdeltä naapurilta ja seuraavana vuonne kukkivat -oliskohan nyt kolmas kesä tällä tontilla. Ei mitään tietoa muuten koko lajista, siinäpähän pönöttävät 😂

      Poista
  4. Kyllä on ihana Lilla sinulla, nyt kun sen ihan omin silmin näin. Aivan uskomattoman kaunis <3 Ei mikään ihme, että viihdyt siellä niin hyvin ja olethan silti ihan kaupungin ytimessä :)
    Ihana se pärekoppa, kiitos! <3
    Jos joskus tarvitset valtikkanauhusta, niin taimia riittää kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva kun kävit! Ja kuten sanoin, tervetuloa jatkossakin 😄
      Kuule, voisin nauhusta huoliakin! Etupihan penkissä on vielä yalven jäljiltä niitä kohtia joissa ei kasva kuin rikkaruohoa 😳 -joten saatpahan taas syyn tulla... 😉

      Poista
  5. Meillä ruasak0t eivät ole IKINÄ koskeneet köynnöshortensioihin, joita taitaa olla jo toistakymmentä.

    Kivalta näyttää paitsi kukat myös nuo pihavalaisimet<3

    Jätä sellaiset instat ja anstat, niin ei ole ongelmai. Olen päättänyt, että ellei blogi ja facebook riittä, antaa olla.

    Tuntuu, että alkamassa on taas kaatosade. En yhtään valita, sillä se tietää, että saamme levätä. Kerroinko jo, että saimme siilit takaisin ja sen huomaa lehtokotiloiden vähenemisessä.

    Mukavaa viikonloppua!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla rusakot säi toissatalvena kaikki puuhun kiivenneet nuoret versot, viime talveksi laitoin verkon päälle! Nyt taitaa olla jo niin vahvaa, että ei enää kelpaa 😉
      Juu, lukaisin kyllä siilien palanneen -tuppaa vaan menemään niin, että luen rivin silloin toisen täkköin, niin kommentoinnit tahtoo jäädä (ja voi ristus tätä puhelimella naputusta, tässähän aika menee virheiden korjailuun 😳 Lehtokotilot ON vähenemään päin, taisi talvi kuitenkin tehdä tehtävänsä kannan suhteen, vaikka keväällä kovin epäilyttikin!
      Viikonloppuja sinnekin, täällä sataa parasaikaa(kin) -yöllä tuli vettä oikein kunnolla, oli kiva kuunnella kun se hakkasi peltikattoon 😊

      Poista
  6. Voi ihana lilla ja sen ihana puutarha! Mä en edelleenkään, nyt voi jo sanoa, että vuosien jälkeen ymmärrä, miten ihmeessä pieneen tilaan saa seitsemäntoista (ainakin) eri puutarhaa niin hurmaavasti. Sulla aina kukkii ja kasvaa kaikki niin komeasti. Perennamuusa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mittään mistään ymmärrä, tuuppaan maahan jos mitä jostain saan -ja mietin sitten joskus (niinkuin nytkin tyhjiä kohtia) että mahtoikohan jotain olla tuossa ja jos, niin mitä 😄
      Onneks tämä ei ole ollenkaan vakavaa 😊
      Onnenkauppaa kaiketi. Ja pirun hyvää maata, niin pärjää laiskempikin puutarhuri 😉

      Poista
  7. Mä näin jo unta uudesta kesäretkestä Lillaan. Tuomisina oli mansikoita ja jäätelöä :) Kalusto näyttää tosi kivalta sielläkin.

    VastaaPoista
  8. Voi tuota kukkaloistoa - ja voi tuota Lillaa <3
    Hieno on kalustokin - vaan ans kattoo, miten kauan se tuossa on. Sinut tietäen;)
    Ihania kesäpäiviä sinne, satoi tai paistoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaloistoa 😉 Yrttynen siellä, toinen täällä - enemmän mennään nyt ihan vihreällä maisemalla, mutta onneksi aina jotain edes pienesti kukassa.

      Tiedäks, huolisin tuon pöytäryhmän vaikka kotiin! Sisälle siis! Katsotaan mikä on minkäkin kohtalo sitten kun tulee talvisäilytyksen aika 😄

      Poista
  9. Joku kikka sinulla samoin kuin Namutädilläkin täytyy olla, kun teillä kaikki kasvaa ja kukkii noin kauniisti :-D
    Vaikka kuinka yritän, niin en yllä puoliinkaan tuosta. Neuvo nyt vähän miten pääsee noin upeaan lopputulokseen......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa suurin kiitos mennä nyt kyllä hyvälle maalle! Saa meinaan melkoisen montun kaivaa ja aina vaan on hyvää multaa -huomasin taas kun siirsin syreenin alta yhden puskan vähän näkösämmälle 😉
      Mä ikinä edes kanankakkaa noille antanut, saati mitään kevät- tai syyslannoitteita, kalkkiakin ekan kerran keväällä kun sattui naapuri antamaan😄
      Ehkä mä puhun niille tarpeeks potaskaa ja uhkaan kompostilla jollei kasva 😂

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥