tämän päivän rakentamisesta?
Vai pitäsikö kysyä tietty hulluus?
Ei edes viitsi miettiä mitä meistä jää jäkeen tuleville polville muuta kuin rumia rakennuksia (ja CD/DVD-levyjä, maatumattomia silikonitissejä, titaanilumpioita ja muoviroskaa)
Kauniita rakennuksia ei ainakaan. Onko syynä mielikuvituksen puute, taitamattomuus, liian kalliit kustannukset -vaiko tylsästi rakennusvaivonta ja -kaavoitus. Tiedä häntä, mutta ei voi kuin ihastella noita yli sata vuotta vanhoja (ja vanhempia) rakennuksia yleensäkin -ja sitten on vielä nämä mielikuvituksenkin rajoja rikkovat huikeat yksittäistapaukset.
Sukelletaanpa siis Casa Milàn syövereihin. Silkkaa ilotulitusta koko talo!
Matka alkaa sisäpihalta, mikä sekään ei näytä miltään näitähän-on-jokap-aikassa-sisäpihalta.
Sain Voikukkapellon Netalta vinkin, että auringonlaskun aika ei ole yhtään pöllömpi aika vierailla, joten varasin sisäänpääsyn viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan klo 19 -aurinko laski puolisen tuntia myöhemmin.
Ja hups, hissi veikin sitten suoraan katolle!
Aika hilpeä fiilis tuolla katolla kun tuijottelee noita "tyyppejä", jotka on kuin suoraan jostain starwarsista!
Olihan se! Melkoinen.
Nyt sitten yhden tötterön juurelta ovesta sisään ja kerros alemmas.
Sen verran tuo myöhäinen sisääntuloaika söi kokemusta, että ei ehtinyt ihan kaikkea selostusta kuunnella kuulokkeista, mutta sentään pätkän sieltä ja toisen täältä - vähän tyyliin, että saahan tuota tarkempaa tietoa myöhemminkin luettua....noooh, ei ihan helppoa näköjään!
Nämä pienoismallitkin oli sellaisia, että olisi ihan mielellään tutkaillut ja kuunnellut enemmän, mutta kun ei niin ei. Ja oli tuo itse miljöökin aikamoinen.
Ihan kaikkea en paljasta edes kuvissa, jääköön jotain niillekin, jotka vielä suunnittelevat tuolla käyntiä. (vahva suositus!)
Tämän kierroksen jälkeen hipsittiin hiljaa (koska talossa asutaan) rappukäytävää alemmas, museoituun asuntoon. Tätä kierrellessä tuli väistämättä mieleen minkälaisia mahtavat olla ne asunnot, joissa todella asutaan ja eletään tätä päviää. Onko niissä kuinka tarkat säännökset siitä mitä saat tehdä ja kuinka paljon uudistaa. Vaikea olisi kuvitella kenenkään työskentelevän keittiössä joka on vuodelta "jotakin" -yhtä vähän voi kuvitella näihin raameihin jotain ultamodernia kokin unelmaa.
Mutta mennäänpä visiitille!
Siinäpä se kierros!
Kello olikin jo puoli yhdeksän, joten ei muuta kuin pihalle ja kuulokkeet pois.
Vielä viimeinen kuva sisäpihan katosta ja sitten meitä jo katsottiinkin vähän siihen malliin, että voisitte jo poistua tuonne (myymälän kautta) ulos.
On se melkoinen pytinki!
Näitähän minä tänne katsomaan tulinkin, ei tuottanut pettymystä tämäkään Gaudi.
Casa Batlló sen sijaan kurkittiin jälleen vain kadun toiselta puolelta. Seinät on komeat, mutta tuskin niiden yksityiskohtia iltavalossa olisi kuitenkaan kovin paljon erottanut, vaikka olisi alla seisonut.
Parvekkeet taisi tässä "Luutalossa" näkyä matkan päästä jopa paremmin.
Ja Palau Güell tuli mieleen vasta viimeisenä iltana.
Jäi siis jotain vielä toiseenkin kertaan, ei makeaa mahan täydeltä.
Jossain kohden hipistelin jo Gaudista kertovaa kirjaakin, mutta ajattelin, etten viitsi täältä asti englanninkielistä roudata mukanani, josko vaikka kotimaasta ihan löytyis suomenkielinen...hah, täältä mitään löydy! (jos löytyy, niin saa vinkata!!)
Minusta on tullut maailman laiskin koneella istuja, mutta jotain sentään tulee pakostakin kuukkeloitua, koska mielenkiintoa on asiaan. Kai se on se kirja joskus vielä lähdettävä hakemaan 😉
Mutta ei se Gaudi tähän loppunut!
Vielä tulee tuo kirkko, mikä saa ajattelemaan miksi sanotaan, että jotain on "rakennettu kuin Iisakin kirkkoa"!
Sehän valmistui ihan hetkessä, neljässäkymmenessä vuodessa.
Reissu siis yhä jatkuu vaan!
