Ságat

Joskus törmää varsinaisiin helmiin aivan sattumalta.

Olin jo ollut liikkeellä hyvän aikaa, alkoi nälkä vaivata, joten kotiin syömään.

Mietin syötyäni, että vieläkös viitsisi, jaksaisi, huvittaisi lähteä liikkeelle...töppöset oli sitä mieltä, että vielä vois laittaa yhtä toisen eteen -että eikun liikkeelle. Samaan syssyyn muistin, että Tullintorin Pakkahuoneella on Designtori. Sinne siis.

Oli siellä muutama muukin.

Tunnelma kohillaan ja kaikkea kivaa ja kaunista kaupan.

Päätin pitää lompuukin sisällöstä tiukasti kiinni. Juuh...huoh...

Kunnes...

 ...törmäsin Seija Ranttilaan laukkuineen!

 Kuvassa Seija oman laukkunsa kanssa.

Juttusillehan minä juutuin hyväksi aikaa.

 Seijalla on saamelaiset sukujuuret ja niitä hän kunnioittaa käsityönä omassa ateljeessaan täällä Tampereella tekemissään laukuissa. Persoonallisissa sellaisissa.

Laukkuja on joka lähtöön, on kokoa ja näköä, väriä ja hillitympää mallia.

 "Ságat – tekstiilit omaavat paljon samankaltaisia ominaisuuksia kuin perinteiset saamenkäsityöt:
Värit, kestävyys, huolellinen ja taidokas valmistus, alkuperäiset materiaalit mm. villa sekä erilaiset koristenauhat."

Aikani tutkailtuani löysin sen, mitä vailla olen ollut pitkään!

Parisen vuotta olen kuskannut kännykkää ja avaimia (silloin kun ei ole tarvetta isompaan laukkuun) pienessä olanylilaukussa, jossa on hankala, aivan liian pitkä, ilman säätömahdollisuuutta oleva hihna. 

Nyt löysin helmen! mallia Sága Sofia, juhlalaukku.

Tulee kyllä ihan arkikäyttöön, mutta varmasti kulkee mukana myös teatteriin ja mahdollisiin juhlavampiinkin tilaisuuksiin. Tämä on nimittäin todellinen mahdollisuuksien laukku!

Leveyttä laukulla on n 20cm ja se syö hyvin ison iPhonen, avaimet, puuterin, huulipunat, silmälasit 

- u name it!

Arkikäytössä laukku kulkee tällaisena versiona:

 Pitkä hihna on säädettävä, eli sen saa just eikä melkein omaan makuun sopivaksi.

 Teatteriin voisin ottaa käyttöön pikkuhihnan -se on joko irroitettavissa tai vaihtoehtoisesti taipuu laukun sisään. Näppärä systeemi siis.

 Ja tottakai juhlavampaan versioon on ketjuhihna mukana.

Varsin monikäyttöinen siis. Sanoisin, että kolme laukkua yhden hinnalla.

 Eihän ne shoppailut siihen jääneet. Oli pakko yksi pienempi pikkulaukkukin...

Jokaisessa laukussa on metallinen laatta:

"Neljä vuodenaikaani - värejä esi-isieni mailta"

♥ Toivon todella onnea ja menestystä näille hurmaaville laukuille ♥

 Mitäs sinä pidät?

Kerro se ja osallistu arvontaan ☺

Päätin nimittäin pikkuisen piristää tätä hiljaiselolla ollutta blogia ja laittaa tuon ostamani pikkulaukun arvontaan, kelpaako ☺ Siinä on mukana myös tuo pitkä, säädettävä hihna, joten saa juurikin itselleen sopivan laukun olanylihihnalla. Tai ilman.

Kurkkaapa sinä tänne: SÀGAT

Arpa per nuppi ja anonyymit laittakaahan meiliosoite mukaan ☺

Jakaa saa halutessaan, olishan se kiva kun mahdollisimman moni saisi tutustua näihin laukkuihin!

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!

ihan vanhanaikaisesti

...lippulappusysteemillä on nyt arpaistu 

alakerran naapurin avituksella Habitarelippujen voittaja!

Kuviakin oli, mutta bloggerinprkle ei siirrä kuvan kuvaa!

Puoli tuntia meni kun kokeilin. MURR.

Mutta....tadaa...

Voittaja on Liisa Tammisto!

Onnittelut!

Sähköpostiosoite olikin mukana, joten laitan postia a.s.a.p

Palataan taas pikapuoliin ☺

HABITARE-lippuarvonta

Kiinnostaako sinua lähteä kaverisi kanssa HABITARE-messuille 

Helsingin Messukeskukseen?

 

Sain pari lippua arvottavaksi, liput oikeuttavat kertakäyntiin Habitare, Antiikki, ArtHelsinki, ValoLight ja HifiExpo -messuilla. Ajankohta on 7-11.9.2016

Lisätietoja www.messukeskus.com

Voi myös ladata messukeskuksen modiiliappin ios- tai android-laitteille ja tutustua sitä kautta messuihin.

Arvon heti ensi maanantaina klo 18.00 siis kaksi lippua yhdelle!

 

Voittajan ilmoitan hetikohta arvonnan jälkeen, joten olkaapa kuulolla ettei mene ohi.

Toivon voivani laittaa liput postiin jo heti seuraavana päivänä!

(jos tiistai-iltaan mennessä ei ole voittajan osoitetiedot minulla, arvon silloin uudelleen!)

 

Anonyymit, laittakaahan sähköpostiosoite mukaan, kiitos!

voi autuasta oloa

Eilen aamulla hyppäsin kaverin kyytiin, käännettiin auton nokka kohti moottoritietä ja etelää.

Ohjelmassa jo kauan sitten suunniteltu vierailu, joka on syystä tai toisesta siirtynyt ja siirtynyt.

Yhtenä syynä varmasti se, että yksi asianomainen on vaan nököttänyt mökkeröisellään, eikä päässyt reissuissaan puusta pitkään, ei edes näissä lyhyemmissä. Kesät vaan tuli ja meni.

Ainahan sitä puolustella voi käytöstään vaikka vanhalla sanonnalla: 

kesällä ei kerkiä, talvella ei tarkene, keväällä on paljon vettä, syksyllä käy kylmät tuulet.

No, rattoisasti matka joutui jutustellen ja viimeisiä kuulumisia vaihdellen, yksi "mutka" tehtiin matkaan, mutta siitä sitten erikseen.

Siinä vaiheessa kun mutka seurasi toista, tiet kapeni kapenemistaan ja tultiin sille tiellä, josta saatiin ohje "kun tuntuu, että ei tämän tien päässä ainakaan voi kukaan asua, alatte olla perillä" tiedettin, että todella aletaan olla perillä! Vihdoin ja viimein.

Siellä metsän keskellä, "middle of nowhere", avautui iso ja vehreä, vihreä pihapiiri.

Hetki siinä ihmeteltiin ja äimisteltiin ennenkuin huhuiltiin portailta sisällä olevalle emännälle.

Tai piialle, oikeastaan. (Nyt ainakin joku jo arvaa missä ollaan)

Piha/puutarhakierros paljasti taitavan ja innokkaan pienviljelijän lisäksi loppukesän huumaavan tuoksumaailman, kesän kukkein aika jo alkaakin olla ohi varhaisen kesäntulon vuoksi.

Jos sää olisi ollut aurinkoisempi (pelkän poutaisen sijaan) uskon, että olisimme nähneet myös melkoisen perhosarmeijan, sen verran houkuttelevaa kasvustoa oli tarjolla, nyt tyydyttiin pörisijöihin.

Koti itsessään on juurikin sellainen aarreaitta, joksi sen kuvittelinkin.

Taas kerran ei voi kuin ajatella mihin ihmeeseen ne kaikki valkoisten ja kliinisten kotien asujat silmänsä pistävät, mitä he ihailevat? Sitä paljauttako? Ei ymmärrä.

Täällä ei ollut sitä  ongelmaa, saattoi silmiään lepuuttaa vaikka missä ihanassa!

Kokonaiskuvaa kodista en teille anna, kuten ei anna paikan hurmaava emäntäkään, mutta maistiasia sain luvan kuvata teille. 

 Tiesin jo entuudestaan, että täällä on mieletön peiliseinä kylpyhuoneessa, mutta silti se yllätti!

Olin aivan hurmioitunut ♥

Koko koti on silkkaa silmäniloa, pieniä ja isompia ahaa-elämyksiä, 

ja parasta on, että tämä koti ei ole tekemällä tehty, vaan tullut eläen ja rakastaen.

 

 Olen yhä vieläkin ihan pöllämystynyt!

Ja niin ihastunut, että se laimentaa paljon jopa sitä pettymystä, että Pehtoori ei suvainnut näyttäytyä meille edes hännänpään vilahduksen vertaa. 

Kiitos, Cheri, kun avasti kotisi meille, kiitos kaikesta ♥ 

Ja hirmuisen iso erityiskiitos vielä tästä metsän kullasta! Kaikki on pakkasessa!

Omaan ei ihan kaikki edes mahtunut, vein loput äidille.

 Voih, olo on autuas vielä pitkään.

Taatusti vielä talvellakin ☺

Kyllä, vierailimme Pirkon kanssa Autuaassa olossa ♥

Kiitos myös kuskille ja hyvälle seuralle.

Siitä meidän "harkitusta harha-askeleesta", pienestä mutkasta matkassa sitten seuraavalla kerralla.

Nurkassa

Ei mitään mielikuvaa olenko koulussa joskus nurkkaan joutunut vaiko en,

mutta jostain syystä näytän kuitenkin siellä viihtyvän.

Joskus taannoin sanoinkin kun tätä työpöytää rakentelin tänne olkkariin, että en tykkää istua kasvot seinään päin, en ole ikinä tykännyt vaikka olen niin joutunut töissä vuosikausia istumaankin.

Ikkuna vielä menee, mutta sekin vain pakosta.

Jotta niinhän siinä kävi, että kun en kerran tykännyt, nii aamusta pöytä taas kääntyi niin kuin alkujaan olikin, pakko oli kokeilla vaikka vähän pelkäsin tämän pöytälevyn olevan  pikkuisen turhan pitkän.

Vaan hyvinpä sopii.  Ja katse voi taas haahuilla pitkin kämppää tässä kirjoitellessa tai piirustellessa.

(Minullahan on se kuuluisa harhaileva katse.)

Iltapäiväksi kun luvattiin sateita (ei ole näkynyt, ei, arska paistaa) niin lähdettiin naapurin kanssa ajoissa liikkelle, ettei kastuta. Ensimmäisen kerran ihan oikein ostoksille "konkurssikauppaan", yhden kerranhan kävin siellä silloin alkuun kamalassa tungoksessa ja kurvasin äkkiä ulos. 

Ihan vain yhden korin perässä nyt lähdin ja se löytyikin, onneksi.

Melkein heti sisään mentyä osui silmiin pari hauskaa talonmallista seinähyllyä, nappasin koriin toisen ja ajettelin sille heti paikan rinsessojen kuvien alle tuonne "kuolleeseen kulmaan", se kun jäi jotenkin valjun oloiseksi pallovalojen poistuttua ja pöydän käännyttyä. 

Yllätys, yllätys, se olikin niin hauska, että otin valokuvat pois seinältä ja sitten sormet ja varpaat ristissä äkkiä fillarin selkään ja takaisin Anttilaan, ettei kukaan vaan ehdi viedä sitä toista mikä jäi.

Siellä se onneksi odotti vielä.

Korit on olleet näköjään kova sana viime aikoina, ruåttalaisesta tarttui matkaan hauska pärekori, naapurin mielestä ihan "sun näköinen", minun mielestä "ääääh, ei oo" -mutta kun tarkemmin ajattelin, niin olihan se. Vallan passeli tuolin viereen kutimelle ja työn alla oleville langoille.

 Loppuviimeksi niin passeli, että kun tehtiin se toinenkin ikeanreissu, niin ostin toisenkin eteiseen hattuhyllylle, siellä majailee läjäpäin kaikenlaisia huiveja.

Tänään oli se päivä kun muutamassa kaupungissa vietettiin lihapullapäivää, niin täälläkin.

Eli ruåttalaisia pulleroisia tarjolla family-kortin haltijoille, sinnehän mekin sitten kotimatkalla suunnattiin syömään ☺

Sen jälkeen onkin päivä ollut sellaista haipakkaa, että hyvin kevyen aamiaisen lisäksi on ehtinyt hörpätä vain kupin maitokahvia parin kaurakeksin kera, että nyt poistun täältä nurkastani ja suuntaan keittiöön ja sitten kirjan kanssa parvekkeelle. Aurinko paistaa edelleenkin!

Toivottavasti teillekin ♥

viikko kerrallaan

Mitä tapahtuu kun lähtee yhtä peittoa ostamaan?

Ja unohtaa sen naulakon, jonka on unohtanut jo ainakin kolmella aiemmalla ostosreissulla.

Tuntuuko tutulta, että ruåttalaisen käynnit välillä vähän lipsuu.

Että ykskaks tulee mieleen "niin, ne kaapit, ne pitäis käydä läpi. Ja se kellarikomero".

Muistin sen peiton siinä vaiheessa kun oli koko kierros tehtynä, kasassa säilytyslaatikoita, varastohyllyä, kattilaa, koria, servettiä ja ties mitä - ja nenä näytti jo tiukasti kassan suuntaan. Eikun käännös takaisin. Se peitto oli nimittäin tärkeä: joku hätäratkaisuviltinretale pussilakanassa on vähän liian vähän (kun nukun ikkuna auki myös niinä kylminä, tuulisinä öinä) ja untuvatäkki on vielä ihan liikaa.

Lopputulos kassalta poistuttua tässä:

 TAAAXIII.....!!! 

Vaikka oli kaveri matkassa, niin ei ihan bussiin taipunut ☺

 Kellarikomerosta saisi nyt ihan yhtä siistin kuvan kuin tuosta kaaoksessa olleesta eteisen sekalaista seurakuntaa sisältävästä romukaapista. Sielläkin on iso osa tavaroista muovilaatikoissa parissa hyllykössä. (ja juu, meinaan niidenkin sisällön vielä raakata jossain kohden kunhan se kuuluisa inspis taas saapuu maisemiin -nyt se on lähtenyt jonnekin muualle)

Eteinen on yhä edelleen yhtä hassun mallinen kuin ennenkin, mutta toimii -ja nyt toimii vielä paremmin kun löytöpisteestä löytyi passeli penkki. Tosin oli haaleenvaaleenpuunvärisenä ihan väärän värinen.

  Piti  sutaista valkoiseksi.

 Pikkurinsessa kaikista varoituksista huolimatta ehti illalla laskea läjän tavaroita vastamaalatulle penkille hampaanpesulle mennessään -onneksi huomasin ajoissa, ettei kassit ja unilelut kasvaneet maaliin kiinni. Taisi siinä pikkukorvien läsnäollessa päästä pari ärräpäätäkin -hupsvaan- mutta toivottavasti silläkin kohtaa ne korvat oli päässä vain koristeena, niinkuin ne aina välillä tuntuu olevan...

 Palleroisetkin pääsi nurkkaan ja ne toiset varastoon. Ja ihan mahottoman mukavilta näyttää nämä Clasun pallot. Taisi olla hintakin ihan passeli, jos en väärin muista (että vink vink vaan)

Ja kun ympäri käydään, niin kotiin tullaan. Vai miten se meni?

Miniä sai hoitoon systeriltä yhden pöydän ja samaan syssyyn yksi minulta aikanaan miniälle kotiutunut pikkupöytä tuli takaisin. Kaipailin kovasti tuohon toisen laiskanlinnan viereen jotain mihin laskea kaffekuppinsa tai vaikka drinksunsa...kumpaankin tarkoitukseen toimii, testattiin kaverin kanssa tänään. Kiitos vaan hyvästä (testi)seurasta!

Niiiiin moni on kysynyt niiiiin monta kertaa, että kaipaanko Lillaan -tai että kaduttaako?

No ei kaduta! Enkä ole pahemmin ehtinyt edes kaivata.

Tänään (apua, taas!) poikkesin  - nyt tosin ihan niinkuin "muutkin ihmiset" kun uusi omistaja piti pop up-kahvilaa. Poikettin kaffekupillisella. Ihanan rehevää ja ihanan kukkeaa ja ties mitä. 

Jokunen kaffittelija oli kuulemma tiennyt mihin oli tulossa (että hei vaan, te blogini lukijat ☺/ )

Tässä muutama kuva ihan luvan kanssa siitä miltä siellä näyttää nyt.

Postilaatikko on hävinnyt jonnekin villiviinin sekaan!

 Astutaanpa sisään

 Rantakukka on vallan villiintynyt, ihan huiman kokoinen!

 Talven  koitoksista hienosti selvinneet pienet Flammentanzan alut on rojahtaneet kaaren yläosaan asti! Hienoa ♥

 Rehevältä näyttää muutenkin.

 Lippakioskista on kuoriutunut vallan hurmaava keidas, sanoin tänään jollekin vierailijalle, että se on ihan huikean ihana "pihabuduaari!"  Mikäs siellä on vastaanottaa vieraita ja nauttia elämästä ☺

 Ja lippakioskin takana kukkii "kovaa ja korkealla" ihan kuten aina ennenkin!

Enempää en kuvia laita, sisätiloista en lainkaan.

Kaunista siellä on, fiilis on samanlainen, mutta kuitenkin erilainen.

Kunnioitetaan kuitenkin sen verran P:n yksityisyyttä, että jätetään rauhaan.

Se PellePelottoman aikoinaan tekemä lokerikko tosin on poistunut "muonavahvuudesta", mutta ei hätää, se on muuttanut Namuun! Pysyy siis suvussa edelleen ☺

Saisinkohan jossain vaiheessa niin paljon itsestäni irti, että saisin postailuun vähän vauhtia.

Ettei kaikki kaatuisi aina kerralla samaan läjään.

Antaas katsoo.

Ensi viikolla kuitenkin reissaan ihan vähän, jos vaikka kuviakin...

Mutta kiitos kun olette siellä.

Te, ketkä vielä jaksatte olla ja odotella ☺

♥Ja erityiskiitos, että sain nämä puutarhakuvat julkaista ♥