keskiviikko 17. elokuuta 2016

pallottelua

Eihän siitä ole kuin hetki kun päivät vaan jatkui ja jatkui ja jatkui.

Nyt sitten on ykskaks illalla nurkat pimeinä.
Eihän se semmoinen passaa!
Päiväsaikaan vielä valoa riittää -toistaiseksi.

Edellisessä lampunpyörityksessähän keittiön ikkunalla ollut valo siirtyi "tarpeettomana" työpöydälle.
No, tarpeeton ja tarpeeton. Ei sitä nyt kattovaloa köökissä viitsi koko ehtoota poltella kun pimeä yllättää. Jotain piti keksiä ja nopsaan. En nimittäin ikinä ole tykännyt pimeistä huoneista -eikä sillä ole mitään tekemistä minkään sängyn alla majailevien mörköjen kanssa (saavat majailla tai olla majailematta, minua ne ei hetkauta), minusta nyt vaan on kodikkaampaa kun on pienesti valoja.

Tulipa kerrankin ihan ilmainen kierros!
Makkarin sängynpyöritys (mistä edelleen tulee sitten joskus juttua kunhan saan niitä yhäkin puuttuvia mattoja) aiheutti sen, että nyt makkarissa palaa iltaisin lukuvalo, mutta pallovalot nurkassa jäi virattomaksi. Siirtoon siis.


 Siellä ne nyt roikkuu aktiivipalveluksessa.
Riittää vallan mainiosti karkottamaan pimeyden nurkista.

 Muuten köökki on ihan ennallaan, mitä nyt tuo makkarin Malm-lipasto siis taannoin tuli lisäsäilytystilaksi. Ihan tarpeeseen, enää en tulisi toimeen ilman sitä!

 Svaneforsin matto ja mustat pitsiverhot on pysyneet suosikkeina, ei edes ole tullut mielen viereen ajatusta niiden vaihtamisesta. Ei ole tullut parempia vastaan...en tosin ole katsellutkaan ☺

Seuraava nurkka olis tässä.
 Pallovalot pois ja jemmaan, toiseen ikkunanurkkaan on tulossa lipastonlaaatikossa jo jonniin aikaa majailleet toisenlaiset palleroiset, mutta nyt on jostain syystä ollut kamalan korkea ryhtymiskynnys.
Pitäis hakea tikkaat kellarista ja kehitellä vielä hommaan sopiva inspis.

Nyt se inspis on ollut enemmänkin romujen karsimisessa -pari kaappia on ollut jo käsittelyssä, mutta homma on edelleen niinsanotusti vaiheessa. Loppui inpis kesken.

Taidankin lähteä Indskaan ostamaan muutaman lautasen, on ainakin pakko sitten yhden kaapin romuihin taas puuttua....kolmas vaiheessa oleva silloin...uuh...

Tsau _☺/
 


18 kommenttia:

  1. Nuo sun köökin verhot ovat ehdottoman upeat<3

    Pallovalohullu ilmoittautuu: Olen pitänyt niissä valon koko suven! Ja kohta syttyvät sadat ledit valkoisten verhojen takana. Eilen oli niin pimeää, että sytytin jo ip-teellä kynttilän pöytään.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ❤️ (kellarissa on läjäpäin valkoisia, täytynee pitää muutama tallessa jos joskus haluaa vähän vaihtelua) enkä ole pätkääkään niihin kyllästynyt!
      Kyllä mullakin hyvin helposti pallovalot syttyy, kohta kun alkaa olla hämärää päivälläkin ne palaakin sitten 24/7.

      Ja kynttilät on palaneet jo moneen otteeseen! Heti kun tulee joku musta isompi sade/ukkospilvi syttyy ainakin yksi 😊

      Poista
  2. Mäkään en tykkää pimeistä nurkista. Paljon kivempi tulla tyhjään kotiinkin, kun valot palaa edes siellä täällä pienesti. Mua oikein ihmetyttää ihmisten jatkuvasti pimeet kämpät. Kellokytkin on halpa ja hyvä keksintö.

    Tuo keittiön matto on aikas ihana. Jos sulle joskus parempi kävelee vastaan, pidä mut mielessä vanhan maton uudeksi kodiksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteisessä ainakin pitää olla valo vaikkei itse kotona oliskaan...ja radio päällä 😂 ( yleensä ne unohtuukin, joten en enää edes yritä sammuttaa)

      Kysäsepä Parolan Rottingista (tai ajele käymään) josko siellä vielä olis noita mattoja, mä vähän luulen, että en ihan hevillä tuosta luovu...voi olla, että Svaneforsin syksystä hyvinkin löytyy sille vaihdokki...😉

      Poista
  3. Vai sellaista pallottelua. Minullakin on jotain tuollaista täällä käynnissä. Minusta tuntuu et lähes kaikki on väärässä paikassa onkohan tuon kesän syy.....
    Nuo on niin ihanat nuo pitsiverhot sinulla tuol keittiössä ja ei oo tuo mattokaan paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on varmaan osaltaan syyllinen moneen, mutta mulla kyllä tuo tavaranpyörityskin. Talvikengätkin meni eteisestä kellariin vasta heinäkuussa mökin myynnin jälkeen, ne kun sai yleensä ihan rauhassa odotella siinä 😄
      Vaan kylläpä ne tavarat yleensä paikkansa hakee, jos ei muuten niin ajan kanssa vaikka väkisin!

      Poista
  4. Mustat pitsiverhot on kyllä erittäin tyylikkäät!

    VastaaPoista
  5. Mä tykkään kans pitää valoja päällä ja kaikkialla, Husbend sitten sammuttelee. Nuo pitsiverhot ja matto on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks mun perässä ei kukaan sammuttele, menis hermo huonoon kuntoon 😂
      Nyt pitäis kyllä mennä jo sytyttelemään...että näkis noi köökin ihanuudet...😉

      Poista
  6. Minulla on myös romujen karsimisinspiraatio ollut keskikesästä asti käynnissä. Lohdutuksena voin sanoa, että välillä loppuu puhti ja inspis, mutta hyvän tauon jälkeen sormet taas syyhyää jatkamaan. Se on niin ihana tunne, kun saa väljyyttä laatikoihin, kaappeihin ja hyllyihin. Olen heittänyt paljon sellaista pois, mitä kuvittelin niin rakkaiksi jutuiksi, ettei niitä muka voisi koskaan hävittää. Ja nyt kun sellaistakin on paljon mennyt roskiin tai kiertoon, niin yhtään ei tunnu siltä, että rakkaus meidän huushollissa olisi vähentynyt ;).

    Jännä yhdistelmä nuo mustat pitsiverhot muuhun sisustukseen. Pepimäisen hieno kontrasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen alkanut kirjahyllyäkin katselemaan "sillä silmällä"! Hyvänen aika sentään -joskus sanoin, että kirjoista en kyllä luovu (mistään muustahan en tietty ikinä moista ole sanonutkaan) mutta kun niistäkin on jo puolet matkan varrella hävinnyt, niin eikös vois vielä lisääkin hävittää...

      (Kaksosella on kivaa, toinen puoli on ihan hörsö ja toinen yrittää olla edes vähän vakava -syntyy tommosia mustia hörsöjä 😂)

      Poista
  7. Ihanalta näyttää!
    Mä kans sytyttelen valoja ja soittelen radioo ja puoliso tulee perästä ja sammuttelee:)
    On niin kodikasta, kun on pieniä valoja nurkissa ja pöydillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä menninkäisiä nuo miehet oikein on 😄
      No, kohta tunnelmoidaan taas oikein kunnolla kun saa pitää jotain valoja aamusta iltaan (ja polttaa kynttilöitä)
      Nyt olis hyvä päivä jatkaa kaappien siivoulua ja vaikka laitella niitä palleroisia oikeille paikoilleen kun vettä näyttää tulevan aika tasaseen tahtiin. Missähän se inspis lusmuaa 😉

      Poista
  8. Täälläkin pallovalat palaa ja kynttilöitä sytytellään joka ilta. onneksi sain Ikeasta taas täydennystä ja johan taas tuoksuu koti vanilialle:). Eläköön syksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vanilja tuoksuu kohta täälläkin, vaan niinpä on aurinkoinen, kesäinen päivä kääntynytkin (äänestä päätellen, en ole ehtinyt ikkunasta kurkata) ssteiseen iltaan.
      Jos vaikka kohta saisi ne yhdet pallovalotkin asennettua..

      Poista
  9. Juu kyllä on alkanut pimeys jo tulla aikaisin nurkkiin. Aamusella tosin on aika valoisaa jo aikaisin. Indiska on mieletön paikka -onneksi ei Lahdessa sitä ole muuten kävisin varmaan siellä vähän väliä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanosin näin, että o n n e k s i kaikkinainen shoppailu on nykyisin meikäläisellä aika järjellisessä mittakaavassa -ei edes Indiska vie mun rahojani ☺ Aika noileesti ohitan kaupat, jopa sen kuuluisan konkurssimyynnin! Tänään tosin kaverin kanssa oli juttua, jotta pitäiskö huomenissa poiketa...vaikkei ole oikein mitään varsinaista tarvetta!

      Just hetki sitten kääntelin sälekaihtimet vähän toiseen asentoon, ettei naapurista näy suoraan sisään, oli taas pimeys laskutunut huomaamatta. Eikä selän takana ollut mitään valoja, piti tehdä kierros ja muuttaa asian laita.
      Aamun valoon olen kyllä reagoinut, vaikka on paksuhkot verhot, niin vähän turhan aikaisin meinaa herätä kun ei ole nyt niitä pimennysverhoja. Esi keväänä taitaa olla pakko hommata!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥