perjantai 30. syyskuuta 2016

Loota poikineen!

Kirjahyllyn poistaminen poiki pari muutakin ongelmaa kuin sen mihin ne kaikki hiivatin kirjat saa tuupattua. Oli nimittäin siellä kirjojen välissä muutama jemmakin, mikä laatikon, mikä purkin tai pinon tms. muodossa. Niitä pinoja ja kasoja ja purkki/laatikkokasoja alkoi ilmestyä raivauksen myötä tasolle jos toisellekin. Ei semmoisia, ei kaaosta!

Kauppaan siis.
Rautakauppaan, Nekalan Rauta-Otraan, sinne sisustuspuolelle.
Sinne, mitä jo aiemminkin kehuaretostin taannoin.
Nyt voisin kehuaretostaa ihan yhtä lailla lisää ☺

Suunnitelmissa oli pari laatikkoa, jotka oli jääneet edellisestä käynniltä mieleen, mutta joille ei ollut sitten minkäänlaista varsinaista tarvetta. Nyt oli.
Yllättävästi sitä vaan on sitä pientä tavaraa: kynää ja kumia, klemmaria ja vastaavaa, pieniä lehtiöitä, postikortteja ja kuoria, lasten tekemiä pikkuaarteita...kaikille näille oli ollut kirjahyllyssä joku paikka, mikä juurikin niissä purkeissa, mikä vanhan singerin tarvikelaatikossa tai vaikka kirjojen välissä.
Nyt piti saada toimiva, järkevä ja esteettisesti silmää miellyttävä ratkaisu.
CELLO. Monta toinen toistaan kauniinpaa ja todella toimivaa ratkaisua.
Piti vain yrittää pitää järki matkassa ja tarve mielessä.
Onhan se mukavampaa pitää hiirtä kupissa kuin pöydällä silloin kun sitä ei käytä ☺
Pienessä kannellisessa rasiassa on klemmari ja teroittimet yms pikkutilpehööri, alemmassa vetolaatikossa ties mitä  kaikkea huulirasvasta kirjanmerkkiin.
 Nämä saranakannelliset rasiat ovat itse asiassa korulippaita.
Koruja niissä ei ole, mutta löytyy kynsisaksista teippirullaan ja muistipapereista korttiin ja kuoriin.
Ja mitä kaikkea liekään, vielä on vähän hakussassa, sen verran muisti on jumittunut vanhoihin kuvioihin, mutta kyllä tämä tästä.
 Paikat pikkuisen käytön myötä vaihtuivat, mutta vakiintuivat lopulta.

 Pöydän alatasolle pääsi irtokannella varustettu loota, joka saa kerätä sisäänsä kaiken sen pikkutavaran mitä yleensä tuppaa tuollaiselle tuolien vieressä olevalle tasolle kerääntymään. 
Alunperin sukkapuikotkin oli tarkoitus pitää siellä, mutta se nyt vaan ei pelitä, niiden on paras olla kipossa tuossa käden ulottuvilla. Ja puhun nyt kyllä ihan omasta kädestä.
Toinen pyöreä kippokin pääsi tuohon tarjottimelle, siinä on hyvä pitää pikkusakset ja kynttilöiden kaukosäädin -kyllä, luit oikein- ja miksei sähkötakankin kake.
 Samaa CELLO- sarjaa on jo edellisessä postauksessa vilahtanut peili, sen ostin "jemmaan" jo ensimmäisellä kerralla odottamaan sitä päivää kun olohuoneessa alkaisi tapahtua jotain.
 Mahtaisikohan olla edelleen samaa Celloa pikkupöytäkin, enpä ole varma.
Sen kotiutin joka tapauksessa samasta paikasta päivää noiden laatikoiden jälkeen. Harhaileva katse oli sen havainnut ja painanut mieleen ja kun kotiin palattuani tajusin, että sehän sopisi tuohon kuin nenä päähän (paremmin kuin toisen pöydän paikkaa markkeerannut valkoinen jakkara) oli pakko tsekata korkeus ja sen jälkeen käydä se noutamassa.
 Kummasti alkoi löytyä omat paikat irtotavaroille, tosin voi käydä niin, että fillaroitsen vielä uudemmankin hakureissun -voi mennä pari vanhaakin säilytintä uusiksi ☺

 Edelleenkin siis todettava, että hyvä rautakauppa voi olla myös hyvä sisustuskauppa!
Ja Nekalan Rauta-Otra on sellainen.
Löytyypi myös facesta ja netistä ja onpi muuten myös nuo CELLOt ja paljon muutakin myös verkkokaupassa. (vink vink ja klik)

Kiitos, oli taas ilo asioida, palvelu on enemmän kuin erinomaista!
*yhteistyö*

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

kaiken konmarituksen äiti?

Välillä on tehnyt mieli sanoa itselleni, että hommaa elämä.
Välillä tuntuu, että ristus, mutta on mulla kiva elämä!
Ja kesästä lähtien on todella tuntunut, että sain elämäni t a k a i s i n.
Voi sitä halutessaan mökkihöperöityä kotonakin. Jos ehtii...

Elämä. Kaupunkielämä.
Kuusi muuttoa, ja mahdottoman paljon tuumausta ja "kyllä mä vielä joku päivä"-tuumailua teki sen, että aloin jo itsekin pikkuhiljaa epäilemään omaa uskottavuuttani.
Puhun kirjoista. Joka hiivatin muutossa on ikean kasseja täyttynyt kiertoon menevistä ja aina niitä vaan on riittänyt. Ja riittänyt. Ja riittänyt. 
Nyt meni hermo huonoon kuntoon kun aloin tuuppamaan kirjoja niiden hyllyjen päälle, jotka olin varta vasten tyhjentänyt tyyliin, että "sinne ei prkle vieköön kerätä kirjoja eikä romuja"-tyyliin.
No, romuja siellä oli jo. 
Ahdisti katsella. Ahdisti pyyhkiä pölyjä. Ahdisti ahdistus. Ja pelkkä puhe.

Viime viikon torstaina poika tuumas, että voisin heittää sun kanssa Ikean keikan perjantai-iltana, (kun olin tuumannut, että pitäis vissiin isäs kanssa jutella josko tässä joskus hamassa tulevaisuudessa saisin taas kerran ison auton ja apumiehen lainaksi, että saisin pari isoa pakettia kotiutettua)...että "ai nyt heti  huomenna, vai...?"
Hitsi. Toimeen!
Meinas usko loppua jossain kohden. Mutta sain kuin sainkin niin kirjahyllyt kuin expeditkin alta pois ajoissa ja pääsin kasaushommiin...eihän mulla (tunnetustikaan) mitään kiirettä, mutta lauantai-iltana oli rinsessakolmikko tulossa yökylään - ja sehän tietää sitä, että mummu nukkuu sohvalla.
Juurkin tuolla sohvalla, mikä on tuolla ikkunan alla kirjapinoihin hautautuneena.
Että ei mitään paineita ☺

Lauantai-ilta tuli ja risessat saapuivat, eikä tehnyt tiukkaakaan.
 Mitä nyt lentävä matto on kaksinkerroin, mutta haittaaks se, ei siihen kukaan kompastu.
 Alkoi tuntua ihan melkein valmiilta. Paitsi ettei ollut. Vähän sitä sun tätä...peili seinälle ja metallijakkara pois ja ...ja...
 ...ja odotusta...

Eilen odotus palkittiin, heti aamusta tuli paketti.
Ei siinä paljon hampaitakaan harjattu, saati aamukahvia juotu kun piti päästä hommiin.
NYT alkaa olla valmista. Ei ihan, mutta melkein.
 Niin, ne kirjat.
On niitä vielä, mutta eipä juuri näkösällä. Jätin vain ja ainoastaan ne rakkaimmat, tärkeimmät, ne joilla on todella jotain merkitystä ja ne, jotka ehkä vielä luen joskus toistamiseen -sekä ne, mitkä oli vielä lukematta.
Kaikki ne on tuolla lipastojen laatikoissa. Eikä yhtään kirjaa mennyt roskiin tai kaatopaikalle.
Osa haettiin pientä korvausta vastaan uusiin koteihin, uusiin käsiin pideltäväksi, hyllyihin laitettavaksi, osan osti puolituttu divarin pitäjä -ja loputkin sain luvan viedä sinne.

Sanoisin, että on aika kevyt olo!!
Ja kyllä, tykkään tästä uudesta olohuoneesta kuin hullu puurosta. Ja kyllä, olen sanonut, että en tykkää vaaleasta puusta (juontaa juurensa kyylläkin siitä kellertävästä mäntyhuonekalumäärästä mikä joskus oli joka toisessa kodissa), ja senkin olen sanonut, että en ole yhtään "sininen ihminen" ☺
Mutta kerrankos sitä nyt nainen mieltään muuttaa, meikäläinen varsinkaan.
Verhot pitäis vielä saada. Ja ehkä, kenties, uusi iso kello...antaas katsoo.  

Jos vilkaiset postauksen ensimmäistä kuvaa ja sitten tätä seuraavaa, niin uskoistkos, että on sama seinä kuvassa. En minäkään.

 Matot tulivat blogiyhteistyönä Svaneforsin mallistosta - ei ne, mitkä alkujaan valitisin, vaan kakkosvaihtoehto, joka ylitti odotukseni mennen tullen, olen enemmän kuin tykästynyt näihin "farkkusinisiin". Ja kun tiedän, että joku jo lyö kaverinsa kanssa melkein vetoa siitä, kuinka kauan nämä matot tässä pysyy, niin voin auttaa: veikkaisin, että kevääseen! Silloin kaipaan kenties/todennäköisesti/aivan varmasti (valitse mieleisin) jo jotain vaaleaa (sekä myös noita nykyisiä verhoja, jotka toivottavasti saan  pian ottaa pois ja vaihtaa uusiin), mutta nämä matot menee aivan varmasti jemmaan!! Toisin kuin "lentävä matto", se lensi uuteen kotiin. 

Eläköön vaihtelunhalu ♥
 Ja kiitos, Svanefors!






keskiviikko 21. syyskuuta 2016

kaunis, edullinen ja ...

..länsimaistunut.
Pietari nimittäin, tuo Pohjolan Venetsiaksikin kutsuttu helmi.

Vietettiin pitkä viikonloppu kyseisessä kaupungissa aikasmoisen extempore.
Meillähän oli vieraana kaukainen sukulainen parisen viikkoa, kaukaa Hakassiasta, Abakanin kaupungista, melkein Baikal-järven kainalosta. Kauas on sota hajoittanut aikanaan suvun jäsenet, osan Karjalasta evakkona Suomeen, osan Siperiaan moninaisten vaiheitten jälkeen.
Ensimmäisen kerran tapasimme reilut kaksikymmentä vuotta sitten, kun oltiin kaikki vielä nuoria jä nättejä. Nyt ollaan sitten vaan nättejä. Tai jotain ☺

No, Liudmila siis oli äitini vieraana, ja kun katselimme jossain kohden kalenteria, tuumasin, että voisinkin lähteä käymän "seuraneitinä" Pieterissa, olisi kiva päivittää kaupunki, jossa olen pikaisesti käynyt joskus liki parikymmentä vuotta sitten -ja kun systerillä oli vielä pitämättömiä lomapäiviä päätti hänkin lähteä. Siitä siis pikaisesti hotellia ja junamatkoja varailemaan -ja pitämään peukkuja pystyssä, että ehditään saada viisumitkin ajoissa. (Siinä niitä "ylimääräisiä", suunnittelelmattomia Hesanreissuja tulikin muiden reissujen lisäksi kun piti viedä viisumipappereita ja sitten viikon kuluttua vielä viisumit hakeakin, muuten ei olisi ehtinyt)

Hotellia varattiin ja peruttiin muutamaan otteeseen, että saatiin mieleisellä sijainnilla, kolmelle naiselle kun ei ihan helposti menannut sopivaa löytyä, sen verran sukkelaan suositusssa kaupungissa huoneet tuntuu menevän. Aina kun tuli sopivan oloinen pistettiin varaten ja katsottiin löytyisikö vielä vähän mieleisempää. Lopulta varattiin apartementos Nevsky Prospectin varrelta. 
Torstaina hyppäsimme aamusta Tampereella junaan, ja jatkoimme Allegrolla Pietariin, perille saavuttiin mukavasti iltapäivästä. Rautatieasemalta metroon ja hotellille.

Sen kummemmin en ala reissun käänteitä kertomaan, sanonpahan vaan, että suosittelen!!
Kaunis, kaunis kaupunki (jopa harmaina, tuulisina syyspäivinä), hintataso on edullinen, nähtävää on enemmän kuin aikaa, yleiskuva on siisti -ja ravintoloissa jopa puhutaan yllättävänkin hyvin englantia.
Henkilökunta on monessa paikassa nuorta, ilmeisesti(?) opiskelijoita ja vaikkei englanti ilmeiseisesti edelleenkään ole suosittu kieli sitä kuitekin jo jonkun verran opiskellaan.
Jopa jokunen pikkuisen ruokakaupan myyjökin jonkun sanan taitaa.

Ravintolat oli postiivinen yllätys, ruoka erinomaisen hyvää, kahvia löytyi joka lähtöön -ja olutkin oli huurteisen kylmää!

Mutta nyt kuvia! Paljon kuvia! Ja vähän tekstiä...
Hotellihuone oli mukavan iso, toimiva -ja oma parveke Nevskille.
 Parvekkeen tytöt:
 ja näkymät

 Herkkukauppa!

 Hotellihuoneemme aikas tarkkaan keskellä kuvaa, valaistu parveke , kolmas kerros.
 
Iisakin kirkko. Näköaloineen kupolitasanteelta.
  Käsittämättömän kaunis kirkko!
Ja on muuten neljäs järjestyksessään...sitä en minäkään tiennyt, sen tiesin, ettei ole "ainoa".
Alla pienoismallit kaikista Iisakin kirkoista.

Talvipalatsi ja sen yhteydessä oleva Eremitaasi ovat varmasti Iisakin kirkon ohella ne ykkösnähtävyydet, niin meilläkin. Sinne siis.
Talvipalatsin salit ykstyiskohtineen ovat aivan huikeita, määräänsä enempää ei kerralla edes pysty sulattamaan, mutta laitan nyt aika reippaasti kuvia jopa yksityiskohdistakin, ne on jotain niin ylimaallisia. Mutta joskus vaan on osattu! Ja varmasti työvaoimakin ollut halpaa. 

Eremitaasin puolella tehtiin pikaista kierrosta vähän sinne sun tänne, vähän maalauksia, vähän veistoksia, vähän aseita ym. Katsokaa muutamia yksityiskohtia aseissa! Huikeita!

 Pisteenä iin päälle The Kello, Riikinkukkokello!
  Matkalla pieni kattopuutarha...
 - ja kulman takana:
 Muutama muukin ihastelemassa ja kuvaamassa!
 Samaisen salin lattiamosaiikki ja muutama kattokruunu.
 Poislähtiessä bongasin niin hauskan näyn, että pakko oli kaivaa kamera ja ikuistaa "pirteät ja vähemmän pirteät tytöt" ☺

Vieläkö te jaksatte??
Vai joko te menitte pois?

Ei se mitään, pistän itselleni talteen, mä näistä mitään kuvakirjaa jaksa tehdä...


 Verikirkko.
Ihasteltiin niin päivännäöllä kuin iltavalaistuksessakin, mutta valitettavasti ei  ehditty käydä sisällä. Tarkotius oli, mutta aika nyt vaan oli rajallinen.
Lauantaina hypättiin paattiin ja lähdettiin kanavaristeilylle.
Tai siis niinhän me luultiin.
 Paatti kuin paatti kiertää Nevalla lenkin, ensimmäisenä tulee vastaan kanavan suulta Pietari-Paavalin linnoitus (jossa sielläkin on käyty aiemmin, nyt jäi ohjelmasta pois)
 Vasilin saaren Rostra-patsaat
 Talvipalatsi ja osa Amiraliteettia
 Iisakin kirkko Nevalta
 Talvipalatsi
 Paatti kurvasikin kierämään koko Pietari-Paavalin linnoitussaaren, ohitti sotamuseon, alitti saarelle johtavan sillan, suuntasi pätkän Fontankaa pitkin ja takaisin kierroksen aloituspaikkaan Verikirkon kupeelle. Toisenlainen matka kuin odotimme, mutta ei huono ollenkaan.
Kuinka upea olisi ollutkaan kauniina kesäpäviänä!

Kiusaan teitä vielä muutamalla ravintola- ja annoskuvalla ja sitten pistetään homma pakettiin.

 Sori, sori, sori. 
Tiedän, että tuli hiivatisti kuvia (en edes uskalla laskea!) mutta ei nyt ehdi tehdä paria postausta asian tiimoilta (saati useampaa) kun on taas muutama hektinen päivä tiedossa...


 Anteeks.
Poistun. 

CU!