kaiken konmarituksen äiti?

Välillä on tehnyt mieli sanoa itselleni, että hommaa elämä.

Välillä tuntuu, että ristus, mutta on mulla kiva elämä!

Ja kesästä lähtien on todella tuntunut, että sain elämäni t a k a i s i n.

Voi sitä halutessaan mökkihöperöityä kotonakin. Jos ehtii...

Elämä. Kaupunkielämä.

Kuusi muuttoa, ja mahdottoman paljon tuumausta ja "kyllä mä vielä joku päivä"-tuumailua teki sen, että aloin jo itsekin pikkuhiljaa epäilemään omaa uskottavuuttani.

Puhun kirjoista. Joka hiivatin muutossa on ikean kasseja täyttynyt kiertoon menevistä ja aina niitä vaan on riittänyt. Ja riittänyt. Ja riittänyt. 

Nyt meni hermo huonoon kuntoon kun aloin tuuppamaan kirjoja niiden hyllyjen päälle, jotka olin varta vasten tyhjentänyt tyyliin, että "sinne ei prkle vieköön kerätä kirjoja eikä romuja"-tyyliin.

No, romuja siellä oli jo. 

Ahdisti katsella. Ahdisti pyyhkiä pölyjä. Ahdisti ahdistus. Ja pelkkä puhe.

Viime viikon torstaina poika tuumas, että voisin heittää sun kanssa Ikean keikan perjantai-iltana, (kun olin tuumannut, että pitäis vissiin isäs kanssa jutella josko tässä joskus hamassa tulevaisuudessa saisin taas kerran ison auton ja apumiehen lainaksi, että saisin pari isoa pakettia kotiutettua)...että "ai nyt heti  huomenna, vai...?"

Hitsi. Toimeen!

Meinas usko loppua jossain kohden. Mutta sain kuin sainkin niin kirjahyllyt kuin expeditkin alta pois ajoissa ja pääsin kasaushommiin...eihän mulla (tunnetustikaan) mitään kiirettä, mutta lauantai-iltana oli rinsessakolmikko tulossa yökylään - ja sehän tietää sitä, että mummu nukkuu sohvalla.

Juurkin tuolla sohvalla, mikä on tuolla ikkunan alla kirjapinoihin hautautuneena.

Että ei mitään paineita ☺

Lauantai-ilta tuli ja risessat saapuivat, eikä tehnyt tiukkaakaan.

 Mitä nyt lentävä matto on kaksinkerroin, mutta haittaaks se, ei siihen kukaan kompastu.

 Alkoi tuntua ihan melkein valmiilta. Paitsi ettei ollut. Vähän sitä sun tätä...peili seinälle ja metallijakkara pois ja ...ja...

 ...ja odotusta...

Eilen odotus palkittiin, heti aamusta tuli paketti.

Ei siinä paljon hampaitakaan harjattu, saati aamukahvia juotu kun piti päästä hommiin.

NYT alkaa olla valmista. Ei ihan, mutta melkein.

 Niin, ne kirjat.

On niitä vielä, mutta eipä juuri näkösällä. Jätin vain ja ainoastaan ne rakkaimmat, tärkeimmät, ne joilla on todella jotain merkitystä ja ne, jotka ehkä vielä luen joskus toistamiseen -sekä ne, mitkä oli vielä lukematta.

Kaikki ne on tuolla lipastojen laatikoissa. Eikä yhtään kirjaa mennyt roskiin tai kaatopaikalle.

Osa haettiin pientä korvausta vastaan uusiin koteihin, uusiin käsiin pideltäväksi, hyllyihin laitettavaksi, osan osti puolituttu divarin pitäjä -ja loputkin sain luvan viedä sinne.

Sanoisin, että on aika kevyt olo!!

Ja kyllä, tykkään tästä uudesta olohuoneesta kuin hullu puurosta. Ja kyllä, olen sanonut, että en tykkää vaaleasta puusta (juontaa juurensa kyylläkin siitä kellertävästä mäntyhuonekalumäärästä mikä joskus oli joka toisessa kodissa), ja senkin olen sanonut, että en ole yhtään "sininen ihminen" ☺

Mutta kerrankos sitä nyt nainen mieltään muuttaa, meikäläinen varsinkaan.

Verhot pitäis vielä saada. Ja ehkä, kenties, uusi iso kello...antaas katsoo.  

Jos vilkaiset postauksen ensimmäistä kuvaa ja sitten tätä seuraavaa, niin uskoistkos, että on sama seinä kuvassa. En minäkään.

 Matot tulivat blogiyhteistyönä Svaneforsin mallistosta - ei ne, mitkä alkujaan valitisin, vaan kakkosvaihtoehto, joka ylitti odotukseni mennen tullen, olen enemmän kuin tykästynyt näihin "farkkusinisiin". Ja kun tiedän, että joku jo lyö kaverinsa kanssa melkein vetoa siitä, kuinka kauan nämä matot tässä pysyy, niin voin auttaa: veikkaisin, että kevääseen! Silloin kaipaan kenties/todennäköisesti/aivan varmasti (valitse mieleisin) jo jotain vaaleaa (sekä myös noita nykyisiä verhoja, jotka toivottavasti saan  pian ottaa pois ja vaihtaa uusiin), mutta nämä matot menee aivan varmasti jemmaan!! Toisin kuin "lentävä matto", se lensi uuteen kotiin. 

Eläköön vaihtelunhalu ♥

 Ja kiitos, Svanefors!