torstai 28. tammikuuta 2016

niinhän sitä sanotaan

että mikään ei ole niin ikuista kuin muutos.

Kukaan ei varmaan jaksa edes yhtään hämmästyä, että tässä huushollissa nyt vaan jotkut jutut menee niinkuin ne menee. Vaihtelevasti. Sananmukaisesti.
Mustan sohvan (mihin olen äärettömän tyytyväinen) tulo polkaisi taas käyntiin pienen kierroksen nettihuutokaupoissa ja torissa ja vastaavissa.
Ihan vaan huvikseni(?) katselin, että josko vaikka löytyisi edullinen (lue: halpa!) punainen käsinsolmittu matto. Kun alkoi maailma näyttää niin harmaalta (ja rrrakastan edelleen sitä harmaata käsinsolmittua). Musta-harmaalta.

Punaista mattoahan minä silloin syksyllä alunalkaenkin etsin, mutta kun niitä ei oikein ole.
Ja jos on, niin hinta hirvittää tai sitten ne on liian punaisia punaisia. Ai että kuinka niin liian?
 No, kuvittele nyt jotain melkein joulunpunaista, juu ei tänne. 
Niin, tai sitten ne oli oikean punaisia, mutta pieniä ja kalliita.

Nyt täytyy myöntää, että kyllä se sokea kanakin...ja kaksikin hernettä....ja mitä niitä nyt on.
Ahaa-elämys iski yks kaks: mitä hittoa mä niitä mattoja täältä armaan kotimaan huutokaupoista kyttään.
Räsy- ja ryijymattojen luvatussa maassa.
Englantihan se on täynnä isoja linnoja ja hulppeita vanhoja asuntoja ja kartanoita - joten eiköhän niitä mattoja paremminkin sieltä löytäisi! Sinne siis!

Ja tadaa!! Yks ammattiostaja (ihan selvästi) kun oli huutanut kolme mattoa mun nenän edestä aloin päästä jyvälle kuinka ne brittikanat kusee. Seuraavassa sopivassa kohteessä päätin, että tätä mattoa muuten et vie, tämä on mun! Ja oli kans!

Ja täällä se nyt vihdostaviimein maanantaista asti on ollut olohuoneen lattialla.
Haluatteks nähdä? Miten vaan, näette kuitenkin ☺
Näette ennen ja jälkeen, ei ihan ehkä yks yhteen mutta kuitenkin.







 


Se on iso! Ihan julmetun (sopivan!) iso. Kolkyt kiloa silkkaa ihanaa mattoa.

 Mitäs sanotte?
Oliko vallan hullu ostos vaiko niin nappi kuin omasta mielestä?
Sitä ei tarvitse erikseen mainita, että "hullu sää oot" - tiedän! ☺

maanantai 25. tammikuuta 2016

hyväksi havaittu

Kummasti sitä antaa jonkun asian "häiritä" ennenkuin sille suostuu tekemään jotain.
Vaikka kuinka sanotaan, että pieni on kaunista, niin toimivaa se ei aina ole.
Tai ei ainkaan niin toimivaa kuin voisi olla -jos vähän pyörittelis.

Isoahan tässä huushollissa ei ole mikään. Jos siis niinkuin tilasta puhutaan.
Keittiöstä on nyt puhe.
Keittiön pöytä on ollut kohta vuoden juuri siinä mihin sen tänne muuttaessa ränttäsin;
keskellä keittiön lattiaa. Siinä on sen paikka. Piste.

Siinä sen paikka oli -kunnes joku viikko sitten siirsin sen ikkunan viereen...ihan ok, mutta kattolamppu tekikin sitten tenän, ei millään riittänyt piuhat pöydän päälle -ja vaikka kuinka teenkin pieniä ja sallittuja sähkärinhommia, niin päätin, että tuota lamppuahan mä en sitten ala jatkojohdottamaan. Piste. Siirsin pöydän takaisin keskelle köökkiä.

Noin viikko sitten eräänä iltana keittelin kahvia ja otin jo mukin ja kahvileivän käteen mennäkseni olohuoneeseen istumaan kun tuli se "eikun just nyt"-fiilis.
Laskin eväät tiskipöydälle, nousin pöydälle seisomaan ja nostin kattolampun niin katon rajaan kuin sen säällisesti sai, laskeuduin alas ja tuuppasin pöydän taas uudelleen ikkunan viereen, vaihdoin pikkupöydän uuteen paikkaansa, heivasin ylimääräisen tuolin eteiseen ja eteisen jakkaran olohuoneeseen.

Kahvikaan ei ehtinyt jäähtyä.




 Viikon verran olen nyt totutellut uuteen järjestykseen ja täytyy sanoa, että joka kerran keittiöön tullessani olen tyytyväinen tilantuntuun joka muutosta seurasi.
Ei tarvitse kiertää pöytää laittaakseen radion päälle tai valot pöytävalaisimeen, ei tarvitse varoa pöydänkulmia astianpesukonetta tyhjentäessään.
Toimii. Ei ehkä visuaalisesti se kaikkein kaunein ratkaisu, mutta pienissä tiloissa nyt vaan on jostain usein tingittävä.

 Ja kun yksi vieras kolautti päänsä pikkuhyllyn kulmaan (sori Anna), oli viisasta vaihtaa taulun ja hyllyn paikkoja keskenään. Ei tule syytteitä kenenkään pään halkaisemisesta.



Olipahan tästä kaikesta sekin hyöty, että nyt kattovalaisin todella valaisee keittiössä, aiemmin se valaisi vain pöydän päälle -tykkään tuosta Hektar-valaisimesta, mutta alhaalla se ei todellakaan valaise muuta kuin alla olevan kohteen. Pöytälamppu riittää iltasellakin siihen mitä nyt pöydän äärellä valoa tarvitaan. Ihana kun ei enää tarvi räpsytellä isoa työvaloa tason päällä, en tykkää niistä yhtään!

Näistä viimeisistä kuvista näkee, että tämä keittiö ei todellakaan ole koolla pilattu, 
mutta kyllä täällä nyt mahtuu huseeraamaan. Yksin ja muutaman vieraankin kanssa.



Tällaista tänne tällä erää.
Pieni muutos tuli tuonne yhden peilioven taaksekin, mutta palataan siihen vaikka seuraavaksi.
Sen jälkeen sitten vähän isompi muutos....odottelen tässä tänään saapuvaksi sellaista vaatimattomasti kolmenkymmenen kilon pakettia...palataan sen sisältöön pikapuoliin, siihenkin.

Mukavaa, lauhaa viikkoa!
Nyt taitaa tulla lumiukkokelit ♥

ps. kun tämä blogi päivittyy nykyisin huomattavasti harvemmin kuin "vanhaan hyvään aikaan" 
niin kurkatkaapa INSTAn puolelle, sinne tulee kuvaa ja lyhyttä tarinaakin vähän tiiviimmiin.
Nyt sain sen viimein linkitettyä tuohon sivupalkkiinkin. 

perjantai 22. tammikuuta 2016

tykkäänkö? tykkään!

Tällaisesta talvesta, siis.
Vähän turhan paljon oli ne kolmessakymmenessä huitelevat pakkaset, mutta muuten oiken kivaa.
Tykkään siitä, että kun lumi tulee, niin se sitten myös pysyy. Säästytään siltä kamalalta loskapaskavaiheelta. Ja mikäs tuolla ulkona on hommatessa punaisia poskia lumitöissä.

Kevyttä pakkaslunta, kyllä sitä on kelpaa hyvillä vehkeillä huidella menemään niin omilta kuin naapurienkin pihoilta -siirtolapuutarhalla.
Mä muualla mitään lumitöitä tee, ei tarvitse. Sielläkin ihan ilokseni.

Omaksi ja muiden iloksi vähän talvisia kuvia.
Kesää odotellessa...
 








Monesti on tullut mainittua, että Lilla on ihan melkein kivenheiton päässä kotoa, no niin on.
Nappasin pari kuvaa äsken kotimatkalla, ensimmäinen melkein siirtolapuutarha-alueen rajalta.


Kauniissa maisemissa siis aidan molemmin puolin, suunta kohti kotia.
Pitää toki vilkuilla ympärilleenkin.
 


Kun tulin ensimmäisen puistokuvan takarajalle jatkui maisema yhtä kauniina ja olen jo ihan melkein kotona. 


Tämäkin mahtuu kotimatkalle.
 



Viimeinen kuva onkin jo melkein ulko-ovelta ☺
Ei valittamista asuinpaikassa.

Ai niin, kun tulin nuo lumityöt maininneeksi, niin pari kuvaa lisää.
Tein nimittäin pari päivää sitten innoissani lumitöitä enemmänkin.
Oman, naapurin ja systerin tiluksien lisäksi lapioin koko aluelle polut portilta toiselle.

 Kelpaa siellä tassutella.
Rusakkojen ja mun...ei siellä juuri muita ole näkynyt.


Ja lopuksi....pyysin miniää antamaan randomnumeron välillä 1-24 ja hän sanoi 18.
Joten se edellisen postauksen pikkusormuksen voittaja on Elämän Helmiä
Laitapa osoitetta tulemaan!

Ja kiitos vastauksista, monta kissaeläintä porukassa ja muutama muukin -ja jotkut vastaukset irroitti hyvät naurut ♥ 

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

pikkupedot irti

Kusti polkas jokunen päivä sitten tuolta rapakon takaa pikkupikkupaketin.
Kirjekuoren itse asiassa.
Sisällä pari suloistakin suloisempaa pikkupetoa.


*apua, mä putooooon*
*mä kans putoon, apuaaaa*

*hei - ei me pudotakaan, mehän osataan roikkua ☺*

*mitä....mihin se toinen meni? heeeei, nyt mä olen ihan yksin täällä*
 
Kuule, se toinen pitelee kiinni mun toisesta sormessa. Ja jää sinne.
Sinut mä meinaan adoptoida uuteen kotiin, ettäs tiedät, söpöliini.

Että josko sinä haluat adoptoida tuon pikkupantterin, niin paas kertoen kommenttilootaan mikä elukka sinä olisit. Siis jos olisit.
(minä olisin kissa, tietty, ihan mikä tahansa kissa, iso tai pieni. vaikka olenkin apina. tuliapina.)

Arpasen heti kun istahdan seuraavaa postausta tekemään.
Joka tulee....ääh, mistä mä sen tiedän, tulee kun tulee ☺

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Laiva on lastattu...

- tai no, oikeastaan oli lastattu- bloggareilla ja vloggareilla.
Siljatallink kutsui taas yhteistyökumppaneitaan pariksi lauantai-iltapäivän tunniksi vierailulle uudistetulle Silja Serenadelle. 
Kutsu tuli reilun viikon varotusajalla ja ehdin jo himpun verran olla pahoillani, etten pääse lähtemään kun olin jo lupautunut rinsessalandiaan mummuhommiin. Pojan asiakas kuitenkin siirsi aikaansa sen verran, että vapauduinkin paria päivää aikaisemmin pestistä -ja sain kuin sainkin vielä mahdutettua itseni mukaan. Ihan mukavia perusarjen katkaisijoita tällaiset pienetkin tapahtumat.
Ja kun tiedossa oli kierrosta laivalla, niin mikä jottei. Siitä on jo jokunen vuosi kun olen kyseisellä laivalla Tukholmaan reissannut, kiva verestää muistoja ja muistikuvia.

 Perusnäkymä laivalla oli ennallaan, promenadi kuten sen monilta reissuilta muistan.
Päällysvaatteet narikkaan ja "laivasuunnistamaan" -ihan oikein, leima passiin joka rastilta.

Ensimmäinen etappi olikin jo melkein nurkalla, Fastlane.
Rento itsepalveluravintola, jossa on tarjolla niin hampurilaisia, hodareita kuin wokkiakin, fish & chips-annoksia, salaattibaaria unohtamatta. Monenlaista tarjottavaa siis iltapäivästä aamuyön tunneille. Yön tunteina voi sitten tilata myös pizzoja, burritoksia tai vaikkapa pyttipannua.







Siinä tovi vierähti kun maisteltiin niin hodaria, hampurilaista kuin liha- ja falafelpulliakin.
Löytyipä sieltä keliaakikoillekin tarjottavaa vallan pikaiseen tahtiin kuten pikaruokailuun kuuluukin.
 Kaikki tarjottavat olivat erinomaisen hyvänmaikuisia, mutta hodari saa kyllä erikoismaininnan. Rakastuin nimittäin syvästi tuohon ameriikanherkkuun ensimmäisellä New Yorkin matkallani, mutta sen reissun jälkeen en kertaakaan löytänyt yhtä hyviä -sielläkään- saati että olisin löytänyt enää sitä samaa hodarikojua, ne kun vaihtavat paikkaansa.
Nyt löytyi yhtä hyvää!! Olisin voinut jäädä pöytään istumaan syömään mahan oikein, oikein killilleen - ihan vaan varastoon!

Vaan matkapa jatkui Promenadin toiselle sivustalle uuteen Desigualin myymälään. Tiedän merkin, olen ihastellut omintakeista tyyliä, mutta sen kummemmin en ole aiemmin tehnyt tuttavuutta sen kanssa.


  Ja voihan nenä, jos olis lompuukki yhtä paksu kuin on ohkainen, olisin kyllä rinsessoille ostanut läjän mekkoja. Oli nimittäin vallan suloisia.

 




Ja kyllä...olisin huolinut itsellenikin monta tuotetta.
Tämä alla oleva olis niin Lillan kesään....kurvit ei ole vaan ihan kohillaan. Meikäläisellä siis.


 Minnekäs sitten seikkaillaan....hetken Bikken kanssa (kyllä, aina joku muukin ryhmärämästä paikalla) tuumailtiin ja tutkailtiin, katsottiin vähän missä ei ole kovasti ruuhkaa....ja päätettiin kavuta kerroksiin. Hissillä. New Yorkiin. 
(oi, kun se oliskin aina niin helppoa, huoh.)






Ihan siellä ikävä tuli! Rappusissa pääsi ensimmäinen syvä huokaus -Bikke meinasi jo kannoille astua kun oli pakko pitää pieni harras hetki sillan alla Manhattanin valoja tuijotellen.
Kyllä siellä ihan tunnelmaan pääsi ☺

Sitten pari kerrosta alaspäin katsastamaan uudistettuja hyttejä. 
DeLuxe-luokan hytit olivat oikein viihtyisiä ja kodikkaita ja osa perhehyteistä oli uudistettu Muumi-teemalla. Luulisi perheen pienmpienkin viihtyvän muumien kainalossa. Isommallakin porukalla.



Tässä vaiheessa alkoi jo maha olla sen verran vajentunut, että otettiin suunta takaisin Promenadille paikkaamaan kahvihampaan kolotusta. Tiedettiin, että jo aiemmalta visiitiltä tuttua käsintehtyä suklaatakin on tarjolla, namskis. Tasokas Coffee & Co tarjoaa toki muutakin kuin kahvia, sieltä saa vaikka aamiaisen shampanjalla. Tai vaikka päivällä juustolautasen punaviinin kera.
DeLuxe rapuleipä maistuisi myös varmasti monelle...

 


 Bikke nappasi vielä kahvin kanssa raakasuklaakakkua palan (ja minähän tottamooses haarukoin pienen palan maistiaisia, kuinkas muuten). Vallan mielenkiintoinen tuttavuus sekin -ei ollenkaan niin makeaa kuin äkkisiltään olisi saattanut kuvitella.
Olimme maistavinamme ainakin rusinaa ja taatelia...

Vilkaisu kelloon ja suunnistuspassiin ja askeleet laivalla alaspäin.
Lasten Siljalandiin halaamaan Harri Hyljettä, tietenkin!








Tämä olikin meikäläiselle sitten se vähän oudompi alue. Pallomeri taitaa olla kaikille ruotsinlaivailijoille enemmän tai vähemmän tuttu -muistelisin sen olleen joskus kauan, kauan aikaa sittten vähän turhankin keskeisellä paikalla (ihan siis lapsia ajatellen!) mutta löytyipä alueelta paljon muutakin viihdykettä.
Eero Aarnion eläimet tuolla ilahduttivat suuresti, ne tuntuvat olevan niin lasten kuin aikuistenkin suosikkeja.
 Ja onhan ne maailmalle hienoa mainosta suomalaisesta osaamisesta, nekin.
Vähän isommille(?) löytyy pelinurkkausta ja löytyypä sieltä oma jäätelöbaarikin.
Saa kunnon sokerihumalan....?

Siinäpä se kierros olikin, viimeiset leimat passiin uudistetun neuvottelutilan luona ja lasilliset skumppaa vielä läksijäisiksi. Oli kiva kierros ja tasokkaista uudistuksia!

Jos nyt oli tässäkin kuvia aika reippaasti, niin INSTAssa löytyy #siljablogtour -hästägillä lisää kuvia, matkassa oli reilut nelisenkymmentä bloggaajaa/vloggajaa, joten otoksia on monenlaisia.
Käykääpä kurkkaamassa.
Ja ihan vinkkinä: keväällä seilaillaan taas musikaalin tahdissa kuutena iltana viikossa.
Tänä keväänä vuorossa GREASE!
(jos kiinnostaa, niin käykääpä varailemassa (klikklik) sillä viime keväinen Saturday night fever oli kuulemma huippusuosittu!)


Kiitos!