Jokunen lukija varmaan muistaa parin talven takaisen tilanteen kun lunta tuli ykskaks taivaan täydeltä -ja sitä tulikin sitten heti kerralla paljon. Sitten sitä tuli lisää. Paljon.
Eikä silloin juurikaan huvittanut lähteä katsastamaan Lillan lumitilannetta. Sen tiesi, että on sitä sielläkin, ihan noin niinkuin tsekkaamattakin.
Sitten viimein kun noin viikon kuluttua menin, olikin matka omille tiluksille rämpimistä umpihangessa ja kun perille pääsi oli yllätys odottamassa.
Se lumihan oli tullu katolta jo ainakkin pariin kertaan alas. Suoraan kuistille. Oven eteen.
Ja jäätynyt sitten siihen kovaksi korkeaksi keoksi. Ihan turha oli edes haaveilla, että saisi oven auki.
Ihan yhtä turha oli haaveilla, että saisi sen kaiken lapioitua pois, jäässä kun oli.
Sitäpaitsi se lumilapiokin oli varastossa, lukkojen takana. Varastoon piti rämpiä melkein metrisen umpihangen läpi vain todetakseen, että munalukko on jäässä. Avaimet sentään oli mukana.
Silloin oli kuulkaa nauru herkässä. Heti sen jälkeen kun oli ensin hetken kiroillut hartaasti.
Silloin opin, että lumilapionperskules päivystää sitten jatkossa Lillan kuistilla heti lokakuulta.
Nyt on tosin kyllä kesäisen kattorempan jälijltä laitettu lumiestekin katolle. Ei ainakaan siihen oven eteen tipu läjäpäin lunta. Voisikin sitten kysyä, että niin mitä lunta -sitä ei ole parina viime talvena järin paljoa näkynyt. Lumilapio on kyllä passissa, hyvin tehokkaana näköjään.
Lunta kun ei ollut eikä tullut vaikka moni sitä niin kovasti kaipasi, tulipa sitten vettä ja räntää.
Pitkään ja hartaasti. Kumisaappaat oli oiva kulkupeli.
Niitähän mulla riittää, mustia, punaisia, harmaita ja mitä kaikkia lie.
Yhdet hiertää, toiset lompsottaa, yksissä huono lesti, joissakin on vain lyhyet varret -joutavat Lillan työsaappaiksi monet.
Päätin sitten tuossa joulun alla ostaa kunnolliset saappaat.
Kun on niitä loskapaska- ja vesikelejä.
Seuraavana päivänä tuli pakkaset. Ei vettä pisaraakaan, ei muuten räntääkään.
Testasin kuitenkin pihalla ja on sitten ihan pirun hyvät!
Niissä on ihan omat sisäsukatkin! Olin ihan äimistyneen hämmästynyt.
Juu, ostin Hunterit. Kun ne kelpaa kerran Englannin kuningattarellekin, niin miksei mullekin.
Ja kun kolmen vuoden odottelun jälkeen sain ne alle satasella -sen olin pistänyt itselleni hintarajaksi, vaikka luulin, ettei i k i n ä saa sillä rahalla- niin pakkokauppahan siitä tuli.
Onneks on niin isokenkäinen, että joskus lykästää jäännösparien kanssa.
Hemmetin hyvää vesikelien ehkäisyä ostaa kunnon saappaat nököttämään eteiseen, vai mitä.
Lumikelejä sivuten, tässä ne tämän talven tähän mennessä suurimmat lumityöt!
Keleistä puheen ollen...nämä pakkaset ilman lumikinoksia on sitten olleet vallan erinomainen juttu.
Tänä vuonna ei pitäisi sitten olla juurikaan punkkeja, nämä pakkaset on olleet niille kuolemantuomio.
Mistä tulikin mieleen, toiset tihulaiset, kotilot.
Taisi olla marraskuuta kun sain sähköpostia saksalaiselta firmalta, josta olen pariinkin kertaan ostanut kahdenkymmenen kilon säkkejä Ferramolia, kotilomyrkkyä (hitokseen paljon edullisemmin kuin täältä armaasta, kalliista(!) kotimaasta). Siitä on sitten riittänyt muillekin siirtolapuutarhailijoille.
Nyt tuli ilmoitus, että vanhoille asiakkaille on vielä mahdollista myydä hetken aikaa, lainsäädäntöön tuli nimittäin loppuvuonna muutos, että jatkossa täytyy olla elinkeinonharjoittaja saadakseen olikohan se nyt yli kilon satseja. Tilasin muistaakseni neljä kiloa itselleni, en siis "koko siirtolapuutarhalle".
Tuolla ne on paketissa kellarissa odottamassa kevättä.
Vaan arvatkaapas mitä.
Niille kotiloille käy hyvin, hyvin todennäköisesti kuten punkeille. Ne ei selviä tästä talvesta hengissä kun ei ole sitä suojaavaa lumikerrosta. Ei muuten selviä myöskään jossain jo riesaksi tullut espanjansiruetanakaan. Kun eivät ole kanta-asukkeja.
Sanoi joku setä eilen radiossa. Päätin uskoa.
Mutta olen minä kuulkaa melkoisen hyvä ennaltaehkäisijä!
Kiitos! En mä niinkään niitten punkkien ja kotiloitten takia kiittele, vaan vesisateiden. Tai niiden puuttumisen. Usein se menee noin, että kun oikein varustautuu hyvin, niin eipähän toteudukaan pahin uhkakuva :D Josko kesää varten ostaisit sadetakin ja sadehousut ja sydvestin ja kurahanskatkin varuiks ja useamman sontikan ja varuiks vaikka villahousutkin vielä. Olis kesä pelastettu todennäköisesti :D
VastaaPoistaHmmm...kieltämättä ihan kiitettävä varustus :D
PoistaPikkusontsa, tavallinen sontsa ja iiiiso golfarin sellainen Lilasta jo löytyy. Kunnon sadetakkia ja sydvestiä kyllä jo sinne joskus kaipailin kun kaikki vesi tuli niskaan jo plekästään puista ja puskistakin. Villahousut? Njäääh, mä ole käyttänyt kuin silloin kun äiti pakotti, enkä aina silloinkaan :)
Mutta kesä on kesä on kesä vaikka vähän sataiskin, viime kesäkin tuntui harmittaneen kaikkia muita paitsi mua. Mutta hyvähän mun oli Lillassa sadetta pidellä.
Nyt kun on niistä päästy. Punkeista ja etanoista, annahan jo sataa sitä lunta! Sellainen metrin kinos. Ja sitten sellaista pikkupakkasta maaliskuun lopulle. Kiitos!
VastaaPoistaHienot on saappaat! Käytä hymyillen!
Ristussentäään! Se metri sulais edes juhannukseksi :(
PoistaJoku tolkku toiveissakin, hei :D -taitaa muuten tupruttaa lunta parastaikaakin ja aika laajalla alueellakin, luulen.
Että eiköhän sitäkin tule se pari kuutioita joka muksun takapihalle. Tartteeks sitä enempää??
Kyllä sitä lunta carmaan vielä tulee, mutta se ei enää auta punkki- ja kotiloparkoja, espanjalaisista puhumattakaan. Lumiesteste on varmaan hyvä ratkaisu kynnyslumeen.
VastaaPoistaParkoja? Mun puolesta ne "parat" saa kuolla pakkasiin kaikki tyynni. Yhtään ei tule ikävä. Voin sitten hyvillä mielin jatkossa jemmata kotilomyrkkyä ihan vaan pahan päivän varalle, varmuuden vuoksi ja enneltaehkäsisyksi :)
PoistaJa juu, näyttääpi lunta tulevan. Kunhan nyt ei innostu.
Onnittelut komioista kumppareista, onko niillä hyvä kävellä? Pidän peukkuja että punkit kuolevat täälläkin! ...ja ne kaikki muutkin tuholaiset mitä mainitsit!
VastaaPoistaMeillä on lunta ehkä 5cm täällä Meri-Lapissa!
On hyvät, ainakin sen muutman kilometrin perusteella minkä niissä pikkupakkasella kävelin. Just passelisti pikkuisen korkoa mikä monista saappaista puutuu - ja minkä mun jalat vaatii. (Uggejakaan en voi päivätolkulla pitää vaikka olis minkälaiset pakkaset, en ainakaan pitkää aikaa kerralla juurikin sen lättänän pohjan vuoksi)
PoistaEiköhän ne punkit kuole yhtälailla joka puolella jos ei ole sitä lumisuojaa, sitä en tiedä kuinka monta senttiä tarvitaan "lämmittämään", eivät maininneet sitä kyseisessä ohjelmassa,
Tosin saattaa nyt kyllä kuolla esimerkiksi mun köynnösruusunikin, katselin tänään, että kovin ovat hauraan oloisia siellä ilman mitään havuja tms, Mä kun olen sitä mieltä, että jos joku ei itsekseen tarkene, niin sitten sopii tehdä tilaa jollekin joka tarkenee :)
Noo... Meille sitä lunta tuli perjantaina koko vuoden... tai oikeestaan kolme vuoden edestä. Virallinen mittaus 73 cm puolessa vuarokaudessa ja lisää luvataan. Ei auta enää saappaanvarret jollei teippaa punttela jesarilla kii.
VastaaPoistaKomiat saappaat oot löytäny!
Meille tuli kans ekaks ne kovat pakkaset... taitaa olla mökillä kaikki perennat paleltunu. Sen näkee sit keväällä jos nää lumet ikinä sulaa...
Hyvää alkanutt viikkoo.
Ohhoh! Meillä on ollut just sen verran, että nurmikkokin on ollut vihreävalkoinen, tänään on kaiketi viitisen senttiä satanut uutta lunta. Tosin sillä lailla tuulen kanssa, että puut ja pensaat on paljaana edelleen.
PoistaMun puolesta ei yhtään enempää tarvitsis tullakaan :)
Pepi mä olin unohtanu etenat! Jipii jos niistä paskiaisista päästään! Kiitos kun muistutit!
VastaaPoistaEn minäkään olis niitä muistanut ilman saksalaisia ja radio-ohjelmaa :)
PoistaYhtään ei harmittanut, että tappovälineet jää (toivon mukaan) käyttämättä jos ja kun pakkanen tappaa ne pirulaiset :D
No on tosiaan reipasta huolehtia kotilokannasta juuri tähän vuodenaikaan! Ei tulisi itselle mieleenkään, mutta riesahan se on. Ja ne punkit, millä niihin pystyisi itse vaikuttamaan. Sen kyllä tekisin, mitä pitäisi, olisi sitten mikä vuodenaika tahansa!
VastaaPoistaOnneksi -ja toivon mukaan- nyt on kovat pakkaset huolehtineet molemmista riesoista
Poista:)
Ja kuten Sannalle jo vastasin, niin ilman saksalaista tehokkuutta en olis suonut ajatustakaan niille ennen ensimmäisiä lämmittäviä auringonsäteita :D
Upeat on saappaat. Antaa lumen tulla vaan.
VastaaPoistaJust kuuntelin radion säätiedotusta, taitaa tämänpäiväiset myterit ehkä just just yltää jonnekin Tampesterin kupeeseen :)
PoistaYhtään ei haittais vaikka menis ihan sivuun.
Näinhän se tuppaa käymään...jos johonkin valmistaudut hyvin varustein, ei niitä sitten juuri tarvitsekaa :)
VastaaPoistaNiinpä :)
PoistaMutta eiköhän kaikille käyttöä löydy. Tai no, kotilomyrkylle toivottavasti ei!!
En tiedä noista etanoista. Mun pikkupihalla niitä ei ole näkynyt, mutta Kalevankankaan hautausmaalla niitä on näkynyt parina kesänä. Tosin tuhoa en ole pahemmin huomannut. Joutaa ne silti kuolla ja punkit kanssa. Tampereelta kun kotiuduin tänne etelään :) ;) niin lunta oli satanu,vaikka kola on ovipielessä. No, onneksi on kevyttä pakkaslunta.
VastaaPoistaKomiat on saappaat sulla. T Riitta ps. päästiin tänään vihdoin sinne Lempi puotiin. Kiitos vaan muistutuksesta, että paikka on edelleen olemassa.
pss. ostin muuten omppuhilloa
Kotilot lisääntyy enemmän kuin puput, luontaiset viholliset on vähissä vaikka siilit napsiikin ja jotkut linnut. Joutavia otuksia.
PoistaHyvin oli Lempissä vierailu ajoitettu, olikohan peräti tänään ensimmäisen kerran auki sitten jouluaaton :D
Omppuhilloa pitäis itsekin hakea, meni viinereihin viimeiset.
Hienosti toimii ennaltaehkäisy :D
VastaaPoistaTähän asti. Nyt pääsee lumitöihin :)
Poista