sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Laiva on lastattu...

- tai no, oikeastaan oli lastattu- bloggareilla ja vloggareilla.
Siljatallink kutsui taas yhteistyökumppaneitaan pariksi lauantai-iltapäivän tunniksi vierailulle uudistetulle Silja Serenadelle. 
Kutsu tuli reilun viikon varotusajalla ja ehdin jo himpun verran olla pahoillani, etten pääse lähtemään kun olin jo lupautunut rinsessalandiaan mummuhommiin. Pojan asiakas kuitenkin siirsi aikaansa sen verran, että vapauduinkin paria päivää aikaisemmin pestistä -ja sain kuin sainkin vielä mahdutettua itseni mukaan. Ihan mukavia perusarjen katkaisijoita tällaiset pienetkin tapahtumat.
Ja kun tiedossa oli kierrosta laivalla, niin mikä jottei. Siitä on jo jokunen vuosi kun olen kyseisellä laivalla Tukholmaan reissannut, kiva verestää muistoja ja muistikuvia.

 Perusnäkymä laivalla oli ennallaan, promenadi kuten sen monilta reissuilta muistan.
Päällysvaatteet narikkaan ja "laivasuunnistamaan" -ihan oikein, leima passiin joka rastilta.

Ensimmäinen etappi olikin jo melkein nurkalla, Fastlane.
Rento itsepalveluravintola, jossa on tarjolla niin hampurilaisia, hodareita kuin wokkiakin, fish & chips-annoksia, salaattibaaria unohtamatta. Monenlaista tarjottavaa siis iltapäivästä aamuyön tunneille. Yön tunteina voi sitten tilata myös pizzoja, burritoksia tai vaikkapa pyttipannua.







Siinä tovi vierähti kun maisteltiin niin hodaria, hampurilaista kuin liha- ja falafelpulliakin.
Löytyipä sieltä keliaakikoillekin tarjottavaa vallan pikaiseen tahtiin kuten pikaruokailuun kuuluukin.
 Kaikki tarjottavat olivat erinomaisen hyvänmaikuisia, mutta hodari saa kyllä erikoismaininnan. Rakastuin nimittäin syvästi tuohon ameriikanherkkuun ensimmäisellä New Yorkin matkallani, mutta sen reissun jälkeen en kertaakaan löytänyt yhtä hyviä -sielläkään- saati että olisin löytänyt enää sitä samaa hodarikojua, ne kun vaihtavat paikkaansa.
Nyt löytyi yhtä hyvää!! Olisin voinut jäädä pöytään istumaan syömään mahan oikein, oikein killilleen - ihan vaan varastoon!

Vaan matkapa jatkui Promenadin toiselle sivustalle uuteen Desigualin myymälään. Tiedän merkin, olen ihastellut omintakeista tyyliä, mutta sen kummemmin en ole aiemmin tehnyt tuttavuutta sen kanssa.


  Ja voihan nenä, jos olis lompuukki yhtä paksu kuin on ohkainen, olisin kyllä rinsessoille ostanut läjän mekkoja. Oli nimittäin vallan suloisia.

 




Ja kyllä...olisin huolinut itsellenikin monta tuotetta.
Tämä alla oleva olis niin Lillan kesään....kurvit ei ole vaan ihan kohillaan. Meikäläisellä siis.


 Minnekäs sitten seikkaillaan....hetken Bikken kanssa (kyllä, aina joku muukin ryhmärämästä paikalla) tuumailtiin ja tutkailtiin, katsottiin vähän missä ei ole kovasti ruuhkaa....ja päätettiin kavuta kerroksiin. Hissillä. New Yorkiin. 
(oi, kun se oliskin aina niin helppoa, huoh.)






Ihan siellä ikävä tuli! Rappusissa pääsi ensimmäinen syvä huokaus -Bikke meinasi jo kannoille astua kun oli pakko pitää pieni harras hetki sillan alla Manhattanin valoja tuijotellen.
Kyllä siellä ihan tunnelmaan pääsi ☺

Sitten pari kerrosta alaspäin katsastamaan uudistettuja hyttejä. 
DeLuxe-luokan hytit olivat oikein viihtyisiä ja kodikkaita ja osa perhehyteistä oli uudistettu Muumi-teemalla. Luulisi perheen pienmpienkin viihtyvän muumien kainalossa. Isommallakin porukalla.



Tässä vaiheessa alkoi jo maha olla sen verran vajentunut, että otettiin suunta takaisin Promenadille paikkaamaan kahvihampaan kolotusta. Tiedettiin, että jo aiemmalta visiitiltä tuttua käsintehtyä suklaatakin on tarjolla, namskis. Tasokas Coffee & Co tarjoaa toki muutakin kuin kahvia, sieltä saa vaikka aamiaisen shampanjalla. Tai vaikka päivällä juustolautasen punaviinin kera.
DeLuxe rapuleipä maistuisi myös varmasti monelle...

 


 Bikke nappasi vielä kahvin kanssa raakasuklaakakkua palan (ja minähän tottamooses haarukoin pienen palan maistiaisia, kuinkas muuten). Vallan mielenkiintoinen tuttavuus sekin -ei ollenkaan niin makeaa kuin äkkisiltään olisi saattanut kuvitella.
Olimme maistavinamme ainakin rusinaa ja taatelia...

Vilkaisu kelloon ja suunnistuspassiin ja askeleet laivalla alaspäin.
Lasten Siljalandiin halaamaan Harri Hyljettä, tietenkin!








Tämä olikin meikäläiselle sitten se vähän oudompi alue. Pallomeri taitaa olla kaikille ruotsinlaivailijoille enemmän tai vähemmän tuttu -muistelisin sen olleen joskus kauan, kauan aikaa sittten vähän turhankin keskeisellä paikalla (ihan siis lapsia ajatellen!) mutta löytyipä alueelta paljon muutakin viihdykettä.
Eero Aarnion eläimet tuolla ilahduttivat suuresti, ne tuntuvat olevan niin lasten kuin aikuistenkin suosikkeja.
 Ja onhan ne maailmalle hienoa mainosta suomalaisesta osaamisesta, nekin.
Vähän isommille(?) löytyy pelinurkkausta ja löytyypä sieltä oma jäätelöbaarikin.
Saa kunnon sokerihumalan....?

Siinäpä se kierros olikin, viimeiset leimat passiin uudistetun neuvottelutilan luona ja lasilliset skumppaa vielä läksijäisiksi. Oli kiva kierros ja tasokkaista uudistuksia!

Jos nyt oli tässäkin kuvia aika reippaasti, niin INSTAssa löytyy #siljablogtour -hästägillä lisää kuvia, matkassa oli reilut nelisenkymmentä bloggaajaa/vloggajaa, joten otoksia on monenlaisia.
Käykääpä kurkkaamassa.
Ja ihan vinkkinä: keväällä seilaillaan taas musikaalin tahdissa kuutena iltana viikossa.
Tänä keväänä vuorossa GREASE!
(jos kiinnostaa, niin käykääpä varailemassa (klikklik) sillä viime keväinen Saturday night fever oli kuulemma huippusuosittu!)


Kiitos!

6 kommenttia:

  1. En oo mitenkään muumi-innostunut, mutta pakko sanoa, että noi hytit näyttää kyllä kivoilta punaraitaisine verhoineen ja muumeineen. Bikkekin näköjään viihtyy :). Eikä mahtanu tosiaan nälkä vaivata tolla reissulla. Eikä jano ;). Mutta luulin, että laiva, jolla olitte, oli nimeltään Serenade. Vaan eipä se oo niin justiinsa, kun en muutenkaan näköjään pysy kärryillä mistään :9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä oli paatit menneet sekaisin, vaan niin oli kyllä sitten yhdellä henkilökunnastakin kun kysäisin, että "niin muuten, kummallakos me nyt ollaankaan" - kerrankos sitä nyt sattuu :) (nyt on virhe korjattu)
      Hytit oli kivoja kaikkinensa, tykkäsin myös tuosta pirteästä ilmeestä.

      Poista
  2. Vau minäkin haluan tuonne maistelemaan ja ihmettelemään! Siitä onkin aikaa kun on Siljalla tullut reissattua, vai löytyy sieltä nykyään Desigualiakin! Olen kyllä Grease -hullu joten täytyy miettiä jos saisi mahdutettua johonkin väliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sitten kevääks varausta nenemään, huhtikuun alkupäivinä starttaa musikaali :)
      Nuo uudet jutut on kyllä ihan nappiin!

      Poista
    2. Hih...täytyi tulla ihan kertomaan että samantien menin katsomaan näitä ja sainkin idean että varaan liput mulle ja tytöille äitienpäiväristeilylle! Ompas kivaa!

      Poista
    3. Hyvä sinä :D
      Mullakin on lahjakortti käytettävissä, jäin miettimään josko vaikka itse...vai mitä sen kanssa tekis :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥