Kaikkeen sitä kätensä iskee...

On siitä jokunen vuosi kun tuli päivitelleeksi, että kaikkea ne keksii!

Ja että

 "minä en ainakaan"

 "oikeesti?"

 "mitä järkeä tuossa oikein on?"

"voi herran jestas sentään"

 "no, onhan ne nyt kuitenkin hyvännäköisiä" 

Just.

Aina kannattaa puhua nätisti kun ei koskaan tiedä koska joutuu sanojaan syömään...

Puhutaan köökistä.

Tästä ilopilleristä.

Ja puhutaan DC-fixistä! Siitä samasta, varsinkin nuorten naisten suosimasta sisustuskalvosta, jonka meikäläisen ikäluokka tuntee yksinkertaisesti kontaktimuovina.

Kuinka monta keittiötä ja ties mitä muuta kohdetta lävähtikään verkkokalvolle silloin kun tämä fixaus rantautui somemaailmaan. Ihan nättejä, ei siinä mitään, mutta en voinut aina välttyä ajatukselta, että MIKSI. No, täksi, siksi, miksi - ihan sama miksi. Aina kun ei voi sutaista maalia mikä mullekin olisi se luontaisin vaihtoehto. Aina ei saa maalata. Aina ei edes kannata kysyä.

Joten:

 Yksi kaapinovi ja yksi laatikko fixattu ja meinasi jo mennä hermo huonoon kuntoon.

Huutelin jo somessa apua olisko jossain joku näppärä, joka haluaisi pilata pääsiäisensä fixaamalla mun keittiöni. Korvausta vastaan, tietty. No, ei ollut.

Että eikun jatkamaan. Pitkin hampain.

Ajattelin, että teen vaikka oven päivässä jos ei muuten....mutta se helvatan huono keskeneräisyydensietokyky...

Päivä siinä meni. Ja se edellisen illan "ovi ja laatikko"-tuokio. 

Mitä pidemmälle homma eteni, sitä kevyemmäksi kävi mieli.

Homma alkoi olla hanskassa ja sallin itseni antaa anteeksi ne ilmakuplat mitä jäi.

Ensinnäkään niitä ei edes huomaa ja toisekseen niitä voi puhkaista ja tasoitella joutessaan.

Kannattiko?

No totta helvetissä!!! 

Yhtään ei nypi avata aamulla makkarin ja keittiön välistä ovea.

Itse asiassa tuosta korituolista  on tullu hyvin mieluisa kahvittelu/aamiaispaikka maiseman parantumisen myötä.

Rahaa paloi n 80€ (vähemmänkin olisi riittänyt, vaikka yhden rullan verran ruttaantui) eli ihan kohtuullinen summa lopputulokseen nähden.

Hermoja meni paljon enemmän, mutta sitä ei lasketa, koska sekin on uusiutuva luonnonvara ☺

Nähdään taas, pus pus 😗

Nyt kun sain kammettua itseni

...sieltä sohvalta niin koitanpa pysyä tässä pöydän äärellä vähän enemmän...

En muista onko juurikaan täällä blogissa vilahtanut kuvia keittiön kaapeista, ne on niin ankean väriset. Samaa maalarinteipin väriä mitä oli eteisen seinät ennenkuin maalasin ne valkoisiksi.

Kuvat on yleensä otettu niin, että kaapisto rajautuu vähän niinkuin automaattisesti pois, eikä siinä mitään. Juurikin näin:

No, tässä vähän näkyy -vaaleampana kuitenkin kuin luonnossa.

Tulin eräänä kauniina päviänä siihen tulokseen, että kun en tuolla keittiössä viihdy, niin en viihdy. Piste. Pöydän äärellä istun syömässä suurinpiirtein vain ja ainoastaan silloin kun on joku muukin aterialla, eli käytännössä pikkuihmisten kanssa.
Kun se lautanen kerran matkaa olohuoneeseen, niin päätin, että pöytäkin matkaa sinne.
Siis tänne, tässä minä nytkin istun läppärin kanssa ☺

 Valaisin on kuvassa vain koukussa, oli ihan selvä, että siirrän sen oikealle kohdalle, mutta tuossa oli vielä reissu sähköliikkeeseen tekemättä.
Alla se on jo oikealla korkeudella ja uskokaa tai älkää, mutta ensimmäistä kertaa ikinä kattovalaisin on myös käytössä. Nytkin. Ja aina iltaisin himmeällä valolla. Kyllä, tässä on sama Ikean himmennyssysteemi mikä keittiön kattovalaisimessakin on ollut jo hvyän aikaa.
Tähän saa siis himmeän tai kirkkaan, lämpimän tai kylmän sävyn, tykkään!!

Ja korituoli muutti raheineen köökin puolelle.
Voi mikä lukupaikka.
Aamukahvipaikka.
♥

Mutta ne hirveät kaapinovet.....

Mihinkäs sitä jäätiinkään...

Uskooko joku jos kirkkain silmin väitän, että ei tässä mitään paussia ole ollut tarkoitus pitää?

Talvi kun vaan ei ole se minun omin vuodenaika, niin silloin on vaan niin pirun helppo hautautua sinne mukavaan sohvannurkkaan kutimien ja Netflixin pariin.

Eli ei mistään masennuksesta tai vastaavasta ole kyse, on vaan niin kiva jäädä hyssyttelemään ja nautiskelemaan. Hautomaan alitajunnassa kenties jotain uusia juttuja.

Mitään ihmeellistä ei tapahdu kuitenkaan, mun mielestäni siis.

Kiitos kuitenkin kovasti kaikista meileistä mitä tässä on kommenttien lomassa aika ajoin tipahdellut postilootaan -kaikille ei kuulemma suhtkoht aktiivinen instan päivitys riitä, vaikka minusta itsestäni tuntuu, että blogistania kaikkinensa alkaa olla aika dinosaurus.

No, aika dinosaurus sitä itsekin, joten mitäs tässä valittamaan ☺

Otetaanpa sitten jonkunlainen katsaus menneeseen muutaman kuvan kera.

Alkuvuodesta tuli piipahdettua sen verran Isolla Kirkolla, että tsekattiin Svaneforsin kevät-kesämallisto ja ai että mitä herkkuvärejä! Ja kukkia! Ja samettia.

Pistin tilaukseen omiin nurkkiinikin joitakin ja olen viihtynyt enemmän kuin hyvin näiden karkkien keskellä.

Kotoa on nuo samettiverhot jatkaneet jo uuteen kotiin, sillä vaikka niistä tykkäsinkin, niin ne oli kuitenkin vähän turhan raskaat näinkin pieniin ja pimeisiin huoneisiin. Mutta tyynyt on pääosin uutta kevätmallistoa, ja näkyypä tässä myös yksi pieni muutos samalla. Se, että tykkään jostain ei suinkaan tarkoita sitä, että se joku on niin aina ja ikuisesti, ehei. Sohvien napitukset (ilman nappeja tosin) oli oikein kivat nahkasohvissa, mutta kangassohvissa en oikein tykännyt...joten päätin poistaa ne!

Ilme muuttui melkoisesti. Kangas jäi pikkuhiljaa aavistuksen löysälle, joten kävin ostamassa parisenttistä superlonlevyä oikeaan kokoon leikattuna ja laitoin ne istuintyynyihin vanun ja kankaan väliin.

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen tähän simppeliin, yksinkertaisempaan ilmeeseen mikä sohviin tuli. 

  

Ja kun muutosten tiellä kuljetaan (aina ja ikuisesti, näköjään) niin musta pöytä poiki myös mustat tuolit! jotenkin niissä oli sitä särmää mitä mun (musta??) sieluni kaipasi ☺

Ja juu-u, kyllä mä niistä valkoisista tykkäsin, tykkään edelleenkin - eikä ne sen kauemmaksi muuttaneet kuin naapuriin, olen saanut ilokseni jeesailla sielläkin sisustuksen kanssa!

 Nyt kun vauhtiin pääsin pienten ja vähän isompienkin muutosten kanssa, niin eihän ne tähän loppuneet. Josko täällä vielä joku näitä lueskelee, niin enköhän minä tässä pikapuoliin istahda tämän jo pölyä keränneen läppäriin äärelle uudestaankin.

Ei muuta kuin mukavaa pääsiäisen loppua, pus pus 💖