torstai 30. marraskuuta 2017

Yhdellä sanalla

 Sitä äkkisiltään kuvittelis, että ihan piisofkeik vastata lyhyesti ja ytimekkäästi lyhyeen ja ytimekkääseen kysymykseen, mutta ans olla kun tällainen kierrän-kaarran-selitän-tai-mitä-lie-ihminen yrittää.....ziisus!! 

Yritä ite!
 ( tekis mieli pistää perään se versio mitä olisin vastannut, jos...)
 
1. Missä kännykkäsi on?  Lähellä
2. Puolisosi? Historiaa
3. Hiuksesi? Blondit
4. Äitisi? Kotonaan
5. Isäsi? Tuhkattu
6. Suosikkisi? Positiivisuus
7. Unesi viime yöltä? Mielenkiintoinen
8. Mielijuomasi? Olut
9. Unelmasi? Loppumattomat
10. Missä huoneessa olet? Olohuoneessa
11. Harrastuksesi? Sukantikutus
12. Pelkosi? Luovuttaminen
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Elossa
14. Missä olit viime yönä? Vaikeuksissa
15. Jotain, mitä sinä et ole? Täydellinen
16. Muffinsit? Harvoin
17. Toivelistalla? Lottovoitto
18. Paikka, jossa kasvoit? Pikkukaupunki
19. Mitä teit viimeksi? Tylsistyin
20. Mitä sinulla on ylläsi? Joustavaa
21. Televisiosi? Iso
22. Lemmikkisi? Lainakoiruus
23. Ystäväsi? Persoonia
24. Elämäsi? Tykättävää
25. Mielialasi? Tyytyväinen
26. Ikävöitkö jotakuta? Rinsessoja
27. Auto? Tarpeeton
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? Pipo
29. Lempikauppasi? Ruåttalainen
30. Lempivärisi? Hmmmmm...
31. Milloin nauroit viimeksi? Viikonlopulla
32. Milloin viimeksi itkit? Tunteillessa
33. Kuka on tärkein läheisesi? Riippuu....
34. Paikka, johon menet uudelleen ja uudelleen? NewYork
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? Roskapostaaja
36. Lempiruokapaikka? Viihtyisä

tiistai 28. marraskuuta 2017

Yhdenlaista ripustusta

Vai pitäsikö sanoa toisenlaista.
Jos pyykkien silittäminen on homma, johon ei tule kovin hanakasti tartuttua, niin verhojen ripustus, se nipsuttaminen katonrajassa, on viihoviimeistä hommaa.

Vuosikausia meni niin, että vaikka mikä muu vaihtui, niin verhot oli ja pysyi - yleensä ne oli niin neutraalit, että meni kaikkien kanssa, mutta nyt verhot vaihtuu vähintään pari-kolme kertaa vuodessa ja joka ikinen kerta suorastaan veetuttaa keikkua tikkailla kädet ylhäällä, otsa hiessä ja tapella verhonipsujen kanssa.

Viime kesänä kun vaihdoin keittiöön valkoiset pitsiverhot en muka saanut niitä mitenkään laskeutumaan nätisti, meinas hermo mennä totaalisesti huonoon kuntoon.
Istuin kahvikupin ääreen ja tuijotin verhoja kun lamppu syttyi. Eikun verhot alas ja koko homma uusiksi! Tänä päivänäkin systeemi on käytössä ja nyt vielä vähän sävelsin sitä.
Niitä verhoja kun ei voi vetää sattuneista syistä nyt ikkunan eteen.

Ikean halvat verhotangot ja vehonipsupussissa mukana tulevat koukut on homman pääosassa.
Vähän  työkaluja tarvitaan myös.  Rautasahaa ja pihtejä.


Yhden vehon olin jo lyhentänyt ja leikannut pituussuunnassa kahteen osaan ja ommellut saumat.
Nyt sitten vaan vehotankoa sopivaan mittaan (puolikkaalle verholle noin 35 cm pätkä, kokonaiselle sivuverholle n 65 cm)   Sitten koukkujen lenkkiä auki sen verran, että saa sen pujotettua kiskossa olevaan muoviosaan -sekin kannattaa tsekata onko se muovihärpäke pyörivä vaiko ei, että tarvinneeko koukkua kääntää)


 Sitten vaan verhot tankoon, koukut päihin ja tulppa perässä, että pysyy homma lapasessa.


Siellä ne nyt sitten roikkuu kahden koukun varassa, samalla lailla omissa tangoissaan varsinaiset sivuverhot ensimmäisessä kiskossa, kuin nyt nämä kapoisetkin takimmaisessa.
 

 Päivännäöllä ihan normaalisti koko homma sivussa...


 ...illan pimetessä voi vetää taemmat esiin, (ja aamulla tuupata helposti taas sinne taakse) ja tadaa...sulla on köökki suloisesti suljettu pimeydeltä ja ulkoakin sisälle näkyvyys nolla.


 Tai no, melkein nolla.
Täytyyhän tuon elämänpuu-lyhdyn näkyä sisällekin, siksi pieni "hajurako".


Kun viime viikolla pesin olohuoneen valoverot (4 klp 250cm leveitä) laitoin ne samalla lailla yhteen tankoon, eikä voi kuin todeta, että paljon siistimmät laskokset kuin aiemmin - siitä helppoudesta mikä oli pujottaa neljä verhoa tankoon nipsutuksen sijaan ei kannata kai erikseen mainitakaan!


Verhojen vaihtamisen yhteydessä ei tarvitse koko ripustusta irrottaa verhotangosta, riittää kun irrottaa toisen pään muovitupen, ottaa tangon irti koukusta ja pudottaa verhot alas, toinen pää saa olla kiinni omassa koukussaan. Toki ne vaihtoverhot on hyvä olla vaikka olkapäällä valmiina jos ei ole apukäsiä käytössä. Siitä sitten vaan toiset verhot tankoon, tanko koukkuun ja muovitulppa takaisin päähän ja se on siinä. Seuraavalla verhojenvaihtokerralla myös olohuoneen sivuverot menee tankoihin, sen verran aina nyppii neljän verhon nipsutus!

Uskotteko, että laiskuus saa joskus keksimään köyttökelpoisia ideoita!!
Tai en minä tiedä pidätteks te tätä minään, mutta minä vaihtaisin nyt verhoja vaikka joka viikko.

Pyykkipino sen sijaan kasvaa....*huokaus*...

maanantai 20. marraskuuta 2017

Messulöytö

Ei ollut tarkoitustakaan poiketa kädentaitomessuilla, se ei mulle ole mikään pakko-päästä-jokavuosi-tapahtuma, menen jos menen, jos en, niin en.
Lauantai-iltana tuli kuitenkin tunne, että jos nyt kuitenkin lähtis sinne haahuilemaan.
Nappasin nettilipun luuriin ja sunnuntaina puolen päivän jälkeen tuuppasin itseni ulos vesisateeseen, mennään nyt sitten kun kerran lippu on  -muuten ulkoilu ei  olis yhtään houkutellut.

Onneksi lähdin!
Olen nimittäin jo pari vuotta etsiskellyt talvitakkia itselleni. En mitenkään aktiivisesti, mutta katsellut sillä silmällä aina kun takkeja on sopivasti sattunut hollille. Mitään ei ole löytynyt, ei ainuttakaan lähellekään "tuo on mun" -takkia. Aina ne on olleet liian tylsiä, liian paksuja, liian sitä tai tätä, ainakin yleensä liian persoonattomia. Ja ihan liian usein liian pieniä. Tässä kohden tunnustan kyllä vian olevan minussa, ei takeissa.

Messuhalleissa kiertelin siellä täällä vailla päämäärää, ainoana ostoksena yksi heijastin, kunnes saavuin tähän:


Oli niin houkutteleva väripaletti esillepanossa, että aloin hiplailemaan takkeja ihan mielenkiinnosta, että mitämitämitä mun silmäni näkevätkään. Persoonallisia, uniikkeja, käsintehtyjä!
Ei siinä kovin kauan tarvinut ihmetellä kun olin jo takki päällä ja oli selvää, että nyt se takki löytyi!
Tämä ei ole varsinaisesti talvitakki, vaan enemmän välikausitakki, mutta minä en tarvitse yhtään enempää, olen yleensä se viimeinen joka palelee.


 Takissa on huikea kaulus, ylemmässä kuvassa se on nauhoilla hieman kiristetty, mutta tarvittaessa sen saa miltei hupuksi asti. Erinomainen tällaisella ei-hattu-ihmiselle, suojaa tuulenpuuskilta tarvittaessa vähän enemmänkin.


Hihansuissa on piiloresorit, ei pääse tuuli puhaltamaan sitä kautta takin sisään -tämä on se, mitä olen monessa takissa aikojen saatossa kaivannut.


 Ja katsokaa tätä helmaa!! Ihana!


 Takki on kaikenkaikkiaan ihan mieletön, hyvin istuva kokonaisuus kaikkine yksityiskohtineen.
Kaikki pelittää ja miellyttää silmää. Taskut on just eikä melkein oikealla kohdalla, tarpeeksi syvät, sisäpuolella on jopa vetoketjulla suljettava povitaskukin -ja takin alle mahtui hyvin crossbodylaukkukin, ihan jäi vahingossa tosin.

 
Kivijalkaliike sijaistsee Turussa osoitteessa Yliopistonkatu 11.
Arvatkaas huviksenne tulenko poikkeamaan jatkossa! Yksi hyvä syy lisää hypätä Turunjunaan 👌

Boutique Heebenin tuotteille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton avainlippumerkki. Yrityksen omistajalla Eija Kuunjoella on 35 vuoden kokemus alalta. Hän on pitänyt omaa liikettä vuodesta 1981. 

Jos mielenkiintosi nyt heräsi ja haluat tutustua paremmin näihin persoonallisiin, käsintehtyihin vaatteisin, niin kurkkaapa Heebenin kotisivuille (löytyy myös facesta)


Persoonallisista puheen ollen, ei se ostamani heijastinkaan yhtään hassumpi!
Tämä on LETHERgon (<klik)

Mitenkäs on, sytyttikö yhtään?

lauantai 18. marraskuuta 2017

Aamiainen Emmassa

Joskus tulee meikäläisellekin herätyksiä kukonlaulun aikaan, muulloinkin kuin lentokentälle lähtiessä.
Eilen hyppäsin aamujunaan ja otin suunnan Helsinkiin ja rautatieasemalta sitten taxilla Espoon modernin taiteen museoon EMMAan. Aamiaiselle. Käyhän se näinkin se päivän aloitus!


EMMA avattiin eilen AUKIO, Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan laajalle kokoelmalle sekä vaihtuville  design-näyttelyille omistettu katseluvarasto/näyttelytila.
Oli ilo päästä ensimmäisten joukossa tutustumaan tarjontaan. Huikealta tuntui nähdä samassa paikassa paljon tuttua tyyliin "ai, tämäkin on Wirkkalaa" tai "aah, pariskunnan yhteistyötä" ja monta, monta sellaista asiaa mitä ei edes muistanut -vaikkapa seteleitä.

Vaan kurkkaapa kuvat, tarjoilen tässä suppeahkon, mutta toivottavasti houkuttelevan kuvasarjan kaikista niistä mitä tuli napsittua -täytyy omaa mieltä vielä virkistää suurentelemalla osaa ottamistani kuvista, tutkia uudelleen mitä kaikkea siellä oikein olikaan!













Näyttely on hyvin mielenkiintoinen, suosittelen lämpimästi tutustumista.

Tänään muuten (vihdoin ja viimein?) länsimetrokin aloitti liikennöinnin, kuulemma reilun puolen kilometrin päähän WeeGee talosta  pääsee nyt sujuvasti silläkin keinolla -millä muulla, sitä älkää tamperelaiselta kysykö ☺ 

Kotiin  muutti Rut Brykin karjalaisen talon viereen nyt puolisonsa pullojuliste!
Pakkohan se oli reissulta muistoksi ostaa, mitä sitä nyt Rutia vieraan miehen vieressä pitää (oli Jarmo Mäkilän Hylätyt vielä eilen) kun omansa vieressäkin voi olla. 



EMMAn väelle kiitos kutsusta!

tiistai 14. marraskuuta 2017

joskus se sokeakin kana

Makuuhuone on ollut alusta lähiten se tämän kodin murheenkryyni -ja kuitenkin siellä on tapahtunut kaikkein vähiten. Muut ongelmat kun sain ratkaistua jäi jäljelle enää ikuinen matto-ongelma.
Svaneforsin kauniit matot sängyn molemmin puolin ovat olleet tosi mieleiset niin jalalle kuin silmillekin, mutta kun edessä alkaa olla se kylmä ajanjakso, tuottaa aamulla tuskaa pitkälle päivää kylminä pysyvät paljaat laminaatit. Minä kun nukun ovet ja patteri kiinni, mutta ikkuna auki. Vähän tuppaa makkari(n lattiakin) viilenemään yön aikana.

 Huone on pieni ja sen mallinen, että ei meinaa löytyä tarpeeksi isoa mattoa -ei edes kahta mattoa yhdistelemällä- niin, että saisi laminaatit peitettyä sängyn joka puolelta.  Uskokaa pois, että kaikkea mahdollista on mietitty, ja paljon on googlailtu.

Kuukausi takaperin sitten hyppäsi silmille tamperelaisen liikkeen ilmoitus facessa: turkkilaisia mattoja, koko 250(!!)x300!!! Kuin mulle tehty!!

En meinannut pysyä nahoissani kun odottelin tiistaita ja liikkeen avaamista ja ostoksille pääsyä.
- "sitä isoa turkkilaista tulin ostamaan"
- "ahaa, sitä 200x300 kokoista, siis!
- "eikun sitä ilmoituksessa mainittua 250x300"
- ....

Arvaatte varmaan jo. Painovirhepaholainen!
Niin tietysti!
No mutta, eipä ollutkaan hätä tämän näköinen -niitä saa tilattua isompiakin, oli jo kuulemma ollut puhetta. Menisi muutama viikko. Se ei enää tällä kohden ollut ongelma ollenkaan, sain jopa tilattua hapsuttomana. Varoiteltiin, että mitat on sitten vähän sinnepäin, näitä kun ommellaan(!) siitä materiaalista mitä on saatavilla. sanoin, että kaikki hvyin kunhan ei ainakaan paljon ole kapoisampi kuin se 250cm.

Viikon verran on kulunut siitä kun mattoni noudin.

 Koko olikin mielenkiintoinen, noin 280x320 ihan noin näppituntumalla mitattuna. 
Vaan ei huolta, materiaali on ei-mattomainen, se taipui noileesti kaksinkerroin kahden seinän vierustalle. Alle tämä vaatii ehdottomasti Ikean mattohuopaa, muuten menee kasaan ja luistaa helposti jalan alla. Minä laitoin soirot vain käveltävien alueiden kohdalle kun en peruslaiskana viitsinyt alkaa koko sänkyä purkamaan ja kasaamaan uudelleen, mikä olisi ollut pakollinnen homma jos olisi koko maton alle sen halunnut. 

Arvannette varmaan, että tykkään kuin hullu puurosta!

Oli muuten ihan pakko ihan noin niinkuin huvin vuoksi mallata olohuoneeseenkin...


...saattasi olla ihan hauska vaikka musta/turkoosi tai musta/viininpunainen...
Täytynee joskus käydä kurkkimassa josko vaikka olis tarpeeksi isoa tullut niissä väreissä.
Näitä muuten voi käyttää vaikka sängynpeittona, vink vink.

Ja jos joku kiinnostui, niin ostopaikka on GustaDesign Tampereen Aleksis Kiven kadulla.
Löytyy niin facesta kuin Instastakin.