mun ihanat lukijani ♥

torstai 30. kesäkuuta 2016

Sadetta pidellessä

Elämä on ihanaa näin omaan tahtiin kulkiessa.
Eilen katselin sääennusteesta, että aamusta pitäisi alkaa sataa seitsemän pintaan ja kohta perään sitten ukkosta. Kuuntelin aamulla ko. aikaan, että ei kuulu kuin satunnaista linnun lirkutusta ja käänsin kylkeä -vain herätäkseni puoli kahdeksalta kun alkoi peltikattoon ropista oikein kunnolla. Eikun peiton alle tiiviimmin ja unta palloon. Unet oli vallan omituisia -sen muistan, mutta en muuta- ja sade kulki jollain tapaa siinä unen kyljessä kiinni.
Torkahteluksihan se lopulta meni, ja ylös nousin vasta kymmenen aikoihin. Oli vaan niin autuas olo siellä untuvien alla sadetta kuunnellessa.


Sen verran pieleen ennusteet taas kerran meni, että vaikka sateita on tullut kuuro silloin, toinen tällöin, niin ei siitä ukkosesta ole kyllä ollut edes helmanheilahdusta. Ja tuo sään "tuntumakin" on ollut kyllä ihan helletuntumissa.

Henkisesti kun oli asennoitunut siihen, että päivä menee kirjan ja/tai netflixin parissa, niin loppu aamupäivä menikin vallan haahuiluksi ennenkuin keksin, että eikun tien kimppuun.
Meillä kun on oman tontin kohdalta tie pidettävä kondiksessa puoleen väliin asti, niin tuumasta toimeen. Eipä ainakaan sora pölise kun on kosteaa.

Ei tarvinut kuin pari minuuttia touhuta teillä sen jälkeen kun oli saanut tavarat varastosta kun alkoi ensimmäinen kuuro. Siinä oli lipokkaat vinossa kun piti vauhdilla kurvata syreenien alta sisälle, tavarat jäi sadetta pitelemään siihen valmiiksi hollille.


Muutaman kerran kesässä tuo tie tulee putsattua, pysyy aika mallikkaassa kunnossa.
Tuppaa kasvamaan kaikenmoista pientä rikkaruohoa.

 
Se rikkaruohojen käsinnyppiminen on aiemmin ollut mun terapiaistunto -lasten muovijakkara persuksen alle, rikkaruohosaavi viereen ja tuumasta toimeen- jossa menee yleensä noileesti tunti-pari. Naapurustokin on jo oppinut, että "ai, sulla on terapiaistunto menossa" -siinä kun on hyvää aikaa mietiskellä syntyjä syviä kun ei viitsi radiotakaan pihassa huudattaa niin, että tielle kuuluisi.

 Nyt meni terapiat sitten ihan läskiksi.
Terapiaistunnot on peruutettu. Pysyvästi.
Toivottavasti pää pysyy kasassa kuitenkin...

Fiskarsilta tuli testiin nimittäin taannoin rikkaruohorauta, aika peli!
On mulla vastaava ollut edellisten omistajien jäljiltä, mallia mikälie ja vuodelta kivijakirves.
Annoin johonkin eteenpäin kun en sillä mitään tehnyt, ei vaan tuntunut toimivalta.

 Nyt pistelin raudan kanssa soran uuteen uskoon alta aikayksikön...


 ...ja sitten vaan lehtiharavalla perässä


 - ja rikkaruohot kerääjään ja siitä kompostiin.
Olipa se helppoo. Ja nopeeta!
Ei siinä ehtinyt edes pikaterapoida!


Ja vot. Tiesouutta kelpaa taas astella ja katsella. 


Ja kelpaa muuten katsella sitä alkuun jo kuolleeksi luultua villiviiniäkin.
Sieltä se vaan on pungertanut juuresta uutta versoa, nyt kasvaa oikein vauhdilla. 


Kaaren toisella puolella toinen villiviini on juuri tavoittamassa kaaren, sillä on hieman pidempi matka tultavana kun juurakko on metrin päässä, mutta hengissä siis sekin.
Ja minähän iloitsen ☺

Niin, niitä sateita ehti muutama pikkukuuro tulla päivän mittaan, välissä on aurinko paistanut ihan kunnolla. Ei vaan voi valittaa. Pari kertaa on paita kastunut, mutta haittaaks se.
Kyllä kesä kuivaa.

Ja eikun takaisin haravan ja lapion varteen, ei työt tekevältä lopu!

(ja juu, yhteistyöpostaus, kuten arvannettekin. Kiitos Fiskars)

tiistai 28. kesäkuuta 2016

kaikenlaisia karvanaamoja

Niin se sitten tuli Juhannuskin juhlittua ja kelitkin meitä suosi.
Tottakai, kun se oli mun eka juhannus.
Mää voin kertoa kuinka se oikein meni. 
Mää olen tämmöinen ihana pikkupartis, karvaturrie niinkuin yks rinsessa sanoo,
 ja mun nimi on Honey. Siis niinkun Hani vaan.
Ja nää on mun maitokärryt. Mummu saa lainata näitä joskus.
Me tultiin tänne mummin luo kun kerran aurinkokin paistoi ja oli lämmintä.
Muita koiria ei otettu mukaan, ne sai jäädä kotiin ihan keskenään.
Mutta meille mummi oli tehnyt telttakylän. Voi kun hienoo!
Hei, mihin te menitte?? 
 Ai, yks leikkii tuolla viltillä
 ja toinenkin siellä, kuvaa kuvaajaa, meidän äitiä.
Mihin ne nyt taas meni? Yks on piilossa verhon takana, mitä se siellä?
 Ja toinen istuu tuolla varaston rappusella, meinaako se alkaa nurmikkoo leikkaamaan?
Taitaa vaan haaveilla juhannustaikoja kun mummi sen nurmikonkin kyllä jo leikkas.
 Eikä! Toi mun pikkuemäntä meni mun maitokärryyn. En kyllä ala!
 No kyllä mää kans osaan mennä piiloon!
Vai menisinkös mä kuitenkin ihan omaan piiloon...ei ne mua täältä löydä, eihän?
...ei ainkaan, jos mää maastoudun, ihan kukkana vaan oon...
 Nonnii, ny se mummi löys mut ja heti pusuttelemassa ja halimassa!
Mutta mää kestän sen kuin mies! eikun koira! siis TYTTÖkoira! pienisöpökoira!
Mutta nyt kyllä pitää välillä huilata!
 Niiiih...
 Hei, miten mä tänne jouduin? Nyt mua pusutellaan keinussa!
 Täältä ne ei kyllä mua huomaa...mutta huomaiskohan mummu jos mä vähän tekisin puutarhahommia ja kaivelisin ja kuopsuttaisin ...
 Alkoi niin ramaista, että en jaksanut kuopsuttaa...mutta ei ne kyllä mua löytäneetkään.
Menivät sitten ottamaan perhepotretin ilma mua. Ja se on kyllä ihan väärin.
Mä ole iiiiiso osa perhettä, iiiiiso!
 Niin iso, että mamikin pusuttaa koko ajan kun mä olen niiin rakas.
 Se kyllä yritti saada mut kainaloon nukkumaan, kyllä mä sen tiedän kun sillä oli masu täynnä ja se olis halunnut pehmosen unikainaloisen...
 ..mutta ei mua enää nukuttanut kun mää olin jo kerenny iskän kanssa torkutella.
Ihan oltiin unessa kumpikin.
 Tais olla masu täynnä muillakin.
En mää muuten ymmärrä miten rinsessoista ja mansikkakakusta saa tommosen kuvan.
Vaikka ne kuitenkin söi koko kakun. Mummukaan ei saanut yhtään.
Sen piti ottaa ihan jotain muuta kaffeen kanssa...mitähän se kaffee muuten on, sitä en oo maistanut.

Sitten me jo lähdettiinkin kotiin, vaikka tultiin me kyllä sitten vielä uudestaankin kun piti hakea pari rinsessaa kotiin kun ne halus vielä mennä mummille yökylään sen jälkeen kun mummi oli saanut jonkun kohtauksen. Se oli juhannuspäviänä sen saanut. Se otti lapion ja talikon ja kaivoi kamalasti jotain piiskuja pois (eikä päästänyt mua tarkastamaan onko mullassa yhtään juuria jäljellä. Kun on siellä kumminkin) Mutta lettuja se sitten kyllä paistoi meille.
 Nyt se on jo kuulemma laittanut sinne jotain ihan uusia juttuja kasvamaan, mutta niistä mä en tiedä mitään -ihan kuulopuheita vaan. Mutta meen kyllä joskus tarkastamaan, että osasko se tehdä sen oikein. Että onko oikein kuoputettu ja kaivettu. Kun ei sillä oo edes hyviä tassuja.
 Meillä oli ihan kiva juhannus. Ens juhannuksena mä sitten olen jo paljon isompi vaikka iso oon nytkin. Ja meinaan kyllä mennä silloinkin mummille jos se vaan huolii.
Mää olen nimittäin aika kiva mökkikoira kun en edes karkaa. Ja jos karkaan ihan vähän niin tuun kyllä heti kun joku huutaa mua. Tai ainakin jos kaikki huutaa mua. Kummia tyyppejä. Kuulen mä sen  yhdenkin, mutta ei sitä nyt aina heti kerkee. Kun tuolla mummulassa on aika kivaa ja nättiä ja monta kivaa koloa tutkittavana. Ja rusakonpapanoita ja hajuja.
Kattokaa vaikka! Ei noissa kuvissa kyllä papanoita näy, mutta muuten mummu tykkää.
Ja mää kanssa. Mutta nyt mää meen nukkumaan, kattelkaa te kuvia.
Heippa.

 Kirjurina toimi mummu

torstai 23. kesäkuuta 2016

"paistaako täällä aina aurinko"

Kas, sitä kysyy yksi jos toinenkin tänne tulija.
Täytyy tunnustaa, että kyllä joskus sataa täälläkin, mutta harvoin se haittaa.
Ei yhtään haitannut yökylässä ollutta pikkuprinsessaakaan, vaikkei päässytkään tänään pihakeinuun.
Huomenna sitten paremmalla onnella ja säällä.

Vaihteeksi näin, että sateenvarjo matkaan ja pihalle kameran kanssa.
Tässä päivän saldo.





Varjoliljat on avautumassa joka puolella pihaa, tuossa Lippakioskin takana suorassa auringossa on olleet auki jo viikon verran. Ennätysaikaisin. Ja ennnätysaikaisin alkaa kukkia myöskin kuunliljat, ovat tasaisesti nupullaan. 




 Arvatkaapas kuka syö Jussina omia uusia pottuja ♥ 

Retuperän penkissä alkaa olla aukkopaikat jo melkein ummessa, ja keskellä malva taas tavoittelee taivaita. Enpä muista tämänkään aiemmin juhannuksena olleen jo tiukasti nupullaan.


Itse paikkansa vaihtanut unikkohan ei viime kesänä tehnyt edes nuppuja kun tuumasi olevansa ilmeisesti niin väärässä paikassa -tai väärien kaverien ängenneen reviirilleen.
Nyt kun on muuttanut sen puolisen metriä on taas pari nuppua.


Ja etupiha...Retupihaksi ihan ansaitusti nykyisin kutsuttu...alkaa olla oikeasta suunnasta katsottuna ihan jotakuinkin passelissa kunnossa. Aukkopaikkkoja on kovasti edelleen, mutta nyt on ummistettu silmät sillä kohtaa ja annettu rikkaruohojen vallata tilaa. Ei pitäis, mutta kun ei huvita mustaa multaakaan katsella.


Kun syreenintuoksu alkaa olla ohi, juhannusruusun viimeisillään, niin jasmike aloittaa!
Kukat aukeavat varmasti huomenna auringonsäteisiin ja tuoksu täyttää Lillan juhannuksen.

Portin vieressä olevat mitkälie-kukassa-olevat-angervot ovat lähtökäskyn alla.
Leviävät kulkuväylälle kuin jokisen kuuluisat eväät ja ovat myös tuuppaamassa syyshortensiaa kovasti toispuoleiseksi. Sehän ei passaa. Nyt ne on vedetty muutamalla tuella tukevasti nippuun, antaas katsoo missä kohden iskee kunnon inspis ja alkaa kaivuut ja mitä lie sitten sen jälkeen.

Nyt ei kuitenkaan kaivella yhtikäs mitään muuta kuin lomppuukin pohjia ja vietetään mukavaa keskikesänjuhlaa, mitä toivotan myös ruudun sille puolelle joka taloon, mökkiin ja torppaan missä nyt itsekukin sitten jussiaan viettääkin!
Syökää hyvin, juokaa kohtuudella, älkääkä missään nimessä hukkuko!
CU♥