perjantai 22. kesäkuuta 2018

ihan harvinaisen onnistunut

Joskus joku juttu onnistuu ihan vimpan päälle oikeastaan puolivahingossa.
Niinkuin nyt vaikka tämä mun makuuhuone.
Ihan hitokseen pieni kooltaan, pitkään täynnä pelkkää parisänkyä, yrityksiä löytää sopivaa yöpöytää ja mattoa -pitkälti tuhoon tuomittuja yrityksiä. Ei huonoja mitkään valinnat välttämättä, mutta ei mulle sopivia. Kranttu kun olen, kuten ei varmaan ole monelta jäänyt huomaamatta.
Mattohan löytyi viimein puolivahingossa sekin, ja hyvä on ollutkin.

Olohuoneeseen tullut Papasan-korituolihan tämän muutoksen käynnisti.
Ensinhän piti hävitä kirjoituspöydän kokonaan, mutta hävisikin lopulta se parisänky, ja kirjoituspöytä muutti tänne. Sitten tänne tuli yksi tosi edullinen tuolilöytö pöydän äärelle Ikeasta, mutta kas kun se ei mahtunutkaan pöydän alle...ja taas lähti pyörä pyörimään. Tottakai.


Se kyseinen tuolilöytö jatkoi matkaansa  uuteen kotiin aika sukkelaan, mutta sen se aiheutti täällä käydessään, että pöytä vaihtui isompaan ja ilman mitään tilaa vieviä laatikoita. Kohta sen jälkeen vielä raikastui ilme kun vaihdoin tummat verhot (ja toisessa kiskossa vehojen takana piilossa olleen  olleen yhden mustan pimennysverhon) vaaleampiin pimennysverhoihin. 
Se musta pimennysverhokin oli jo menossa torin annetaan-osastoon kun älysin, että sehän on passeli päiväpeitto aina siihen asti kun tulee taas syssymmällä iso untuvapeitto käyttöön -sitten sen mitta ei enää riitä, mutta nyt toistaiseksi palvelee paljon paremmin kuin tuo aiempi torkkupeitto. 
Joskus se on niin pienestä kiinni!


 Ompelukone on makkarin kaapissa, ja uskotteko jos sanon, että se on ollut nyt pienen ajan sisällä käytössä useammin kuin viimeisen kuluneen vuoden aikana aikana. 
Jotenkin se ryhtymiskynnys on alentunut huimasti kun ei tarvitse säätää koneen kanssa ruokapöydän äärellä piuhat pitkin ja poikin. 

Pikkulikat viihtyy makkarissa loistavasti, toinen pelaa läppärillä tai katselee leffaa Netflixiltä, toinen yleensä lojuu sängyllä iPadin kanssa. Kolmas, vanhin, on nyt ollut paljon omien kavereidensa kanssa, mutta valloittaa mieluusti olkkarin korituolin täällä ollessaan.
Ja onhan se melkoinen muutos itsellekin kun ei kaikki masiinat kilkuta ja vilkuta ihan siinä korvan juuressa samassa huoneessa, kaikkilla on nyt mukavampi olla.
 
 Mikä hämmästyttävintä, olen jopa itseni löytänyt joskus päivällä tuolta tyynyröykkiön keskeltä kirjan kanssa, varsinkin niinä hellepäivinä kun parvekkeella on liian kuuma ja olohuonekin tuntuu tukalalta. Mullehan makuuhuone ei ole koskaan ollut mikään oleskelutila, sinne on menty nukkumaan. Vähän niinkuin hotellihuone reissussa, ei siellä oleilla, siellä käydään kääntymässä.
Nyt on tila käytössä koko rahan edestä ja hyvä niin.

Näin sitä näköjään vanhakin koira...

Mistä tulikin mieleen: 
on se "vanha koirakin" täällä kyläillyt mun personal trainerina hetken aikaa ♥

Näillä höpinöillä ja kuvilla 
oikein mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!

perjantai 15. kesäkuuta 2018

"ihmiset lähtee väärässä järjestyksessä"

Kuulin nämä sanat jokunen vuosi sitten kun istuttiin ja turistiin kaikenlaista jonninjoutavaa.
Ja voi kuinka totta ne sanat ovatkaan.

Mutta harpataanpa ajassa edelleen taaksepäin, pari vuotta.
Puhelin soi ja Bikke langanpäässä (ne jotka tietää, tietää ,eikä muiden tarvitse tämän enempää tietääkään) ja esittää hassun kysymyksen: norsu, merihevonen vai kenguru?
Siis mitä? No, en tullut hullua hurskaammaksi, mutta Bikke sai vastauksensa, kiitteli ja toivotteli mukavaa päivänjatkoa. Kuin myös, samoin...

Meni jokunen kuukausi ja postiluukku kolahti siihen malliin, että jotain lehteä painavampaa kopsahti lattialle. Tulikin painavaa tavaraa, paketti Bikkeltä. Se kenguru minkä olin valinnut. Oli itse sidotun kirjan kantena. 


 WAU! Ja wau ja wau! Olin joskus ajatellut, että kehtaisinko kysyä josko Bikke mulle kirjan sitoisi, on ne niin mahtavan upeita ollut, mutta en sitten koskaan kehdannut kun tiesin kuinka kiireinen oli.
Viis virkaa ja kuus nälkää, kuten sanotaan,  ja harrastuksia läjäpäin!

Kaksi vuotta tuo ihana kirja on odotellut millä sen täytän. 
Olen aina välillä hiplaillut ja silitellyt, ihaillut kaunista kätten jälkeä, mutta laittanut takaisin odottelemaan. Näkösällä se on ollut toki kaiken aikaa.


Viime viikonloppuna kävin sunnuntaina myöhään nukkumaan, oltiin reilusti maanantain puolella, eikä uni meinannut kuitenkaan tulla. Jostain syystä kirja tuli taas mieleeni, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta oli sen käyttötarkoitus selvä: piirrä nainen! Juuri näillä sanoilla.
Minähän olen aina silloin tälläin jotain piirustellut ja ostanut jopa jos jonkin sortin lehtiöt ja kynät, mutta kovin on jäänyt vähiin kuitenkin. 
Hymyilin pimeässä ja päätin, niin teen. Minähän piirrän.

Aamulla avasin puhelimen olohuoneessa ja ensimmäinen viesti silmissä on, että Bikke on aamulla nukkunut pois 💔 Voi Bikke, kävitkö vielä  antamassa viime hetken ohjeen?

Viime aikoina on  ollut kivaa vipinää, on ollut koiraa hoidossa, tyttöjä yökylässä, synttäriä ja mitä lie kaikkea. Nytkin on kaksi rinsessaa keskiviikosta asti ollut täällä, mutta tänään kun touhuilivat omiaan ja olivat ulkona tartuin viimein piirustuskyniin.

Kauhiaa hapuilua kun en ole mitään piirtänyt herra ties koska...mutta päätin, että ihana, aina iloinen ja aina positiivinen Bikke on se, joka koristaa ensimmäistä sivua.


Siellä se on matkassa mukana paketin mukana tullut ihana kirjekin ♥ 



Niin, se oli Bikke joka eräässä tilanteessa sanoi, että ihmiset lähtee väärässä järjestyksessä.
En voi kuin olla taas kerran vahvasti samaa mieltä.

Kiitos Bikke.
Kiitos kaikesta.
 Kiitos, että sain tuntea sinut.
Hyvää taivasmatkaa.





sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

ihan paras kesäjuoma ♥

Miniä tuossa taannoin antoi juomamaistiaisia ja kohta sen jälkeen tajusin, että hei, tämähän on sitä samaa mistä systeri jo puhui jossain vaiheessa aiemmin.
Oli sen verran suun mukaista, että päätin heti pistää tulemaan -oli vaan probleema, että mistäs pulloja juomalle, mulla kun ei ole mitään jemmassa.


Tulin systerille maininneeksi, että täytyy varmaan käydä ruåttalaisessa hakemassa muutama patenttikorkkipullo, eikä aikaakaan kun hän laittaa mulle kuvaa (kirppiskierrokseltaan, oli se kansallinen kirppispäivä), että kelpaiskos tällaiset.


No tottamooses kelpasi ♥

Ei muuta kuin kauppaan hakemaan tarvikkeet, kuvasta puuttuu vain hunaja, joka oli kaapissa.

Tänään lähtee neljäs kerta kun pistän juomaa pulloihin, kolme litraa teen kerrallaan, silloin on aina pari pulloa valmista juomaa kylmässä kun kuusi pulloa on tyhjänä uutta satsia varten.

Ja tässä ohje ihanaan ja ah, niin terveelliseen INKIVÄÄRIJUOMAAN:

Kolme litraa vettä kiehumaan kattilaan,  sekaan pieni mötikkä (ks. kuvassa oleva viipaloitu määrä) inkivääriä vaikka viipaloituna, annetaan kiehua jonkun minuutin verran. Jäähdytellään ja lisätään sitten kahden-kolmen sitruuna mehu (jos luomusitruunaa, niin voi raastaa kuortakin mukaan) ja lorautetaan vielä hunajaa mukaan. En ole sen tarkemmin mittaillut hunajan määrää, mutta veikkailisin ruokalusikallinen/litra. Ainakin sinnepäin.
Jäähtynyt juoma sitten siivilän kautta pulloihin ja kylmänä ääntä kohden!
Nam!!!

On meinaan ihan paras janojuoma, eikä nimenomaan inkiväärin terveysvaikutuksia voi vähätellä, TÄSTÄ löytyy yksi linkki, josta voi lukaista. Yksi kokonainen inkiväärinjuuri riittää siis useampaankin satsiin, säilyy hyvin varsinkin jääkaapissa, omani tosin on ollut koko ajan kipossa sitruunpiden kanssa. Ei ole huonoksi mennyt siinäkään.

Minulla menee tuo kolmen litran satsi kahdessa-kolmessa päivässä, vähän riippuen siitä olenko kuinka kotona vai menokenkä jalassa. Nyt pitäis kokeilla josko saisi tehtyä vähän tujusamman juomauutteen, jonka voisi sitten lantrata kuplavedellä -vielä en ole ehtinyt testaamaan...

Onkos sulle tuttu juoma -ja jollei, niin kokeiletko?

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

BOOK CLUB - väreileviä lukunautintoja

On olemassa sellaisia leffoja, joita huomaa katselevansa hymynkare huulilla suurinpiirtein alusta loppuun. Tämä oli yksi niistä.

Reilu viikko sitten piipahdin Hesassa katsastamassa kyseisen leffan ennakkoon pressinäytöksessä Tennispalatsissa -olipahan syy lähteä päiväksi pyörimään taas kaupunkiin, jossa ratikat kulkevat, eivätkä ole monivuotisena työmaana. 

Book Club on neljän naisen tarina, toki siinä osansa saavat miehetkin, hurmaavat ja vähemmän hurmaavat, mutta paikkansa kaikilla.

Koko maailman väreilemään saanut Fifty Shades of Grey -kirja kääntää lukupiirin naisten elämät hilpeästi ylösalaisin. Diane on jäänyt leskeksi neljänkymmenen vuoden avioliiton jälkeen, Vivian (Jane Fonda) nauttii miehistä ilman kahleita,  Sharon käy vielä läpi vuosikymmenten takaista eroaan ja Carolin avioliitto on lässähtänyt 35 vuoden jälkeen. Yksi löytää uuden rakkauden ja toinen saa vanhan rakkauden syttymään uudelleen. Neljä elinikäistä ystävätärtä inspiroivat toisiaan tekemään elämänsä seuraavasta luvusta sen kaikista parhaimman luvun.




 Kaikki kiitos ja kunnia leffantekijöille siitä, että näyttelijäkaarti oli ns. vanhoja staroja, ei maailma ole vain ja ainoastaan nuorten, vaikka niin välillä tuntuukin. Ja me vanhat kävythän tietenkin olemme Miami Vicemme katsoneet ja kuolanneet kuka enemmän, kuka vähemmän, Don Jonsonin perään -no, ei herran yhtään hassummin ole ikääntynyt, hurmaa tässäkin leffassa!

Leffa tulee teattereihin kesäkuussa, menkäähän katsomaan letkeä kesäleffa.
(Kestää toisenkin katsomisen, sain toisaalta vielä kaksi lippua ja menen ensi viikolla katsomaan uusiksi systerin kanssa)

Asian tiimoilta mutta vähän vierestä: onko sinulla joku pakko-katsoa-kevyt-kesäleffa?
Sellainen, mikä on pakko katsoa, jos ei nyt ihan joka kesä, niin joka toinen ainakin?
Mulla se on Mamma mia! Iki-ihana hyväntuulinen "pakko katsoa", hommasin aikoinaan mökkeröisellekin oman cd:n sadepäivien varalle. Tykkään Abban musiikista ja tykkään erittäin onnistuneesta näyttelijäkaartista!
Ja olin jos en nyt revetä liitoksistani, niin ainakin erittäin iloinen, kun kuulin, että Mamma mia saa jatkoa, ja koko vanha näyttelijäkaarti on mukana. Ja kyllä, liput on jo hommattuna heinäkuuun lopulle 😉

Leffaisaa kesää ♥

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

paras ikinä

Moni nainen varmaan tunnistaa ongelman, josta meikäläistä lääkärikin on moittinut: aina kantaa laukkua samalla olalla. Kauhia painauma olassa, välilevyn pullistuma selässä...se on sitä ankeaa todellisuutta ja tätä päivää. Sain useammankin kerran ohjeen vaihtaa ainakin laukkua toiselle olalle, mutta siinä hommassa en ole multitalentti ollenkaan. Se on oikealla olalla. Piste.
"Hommaa reppu sitten" oli se seuraava neuvo.
Minä? 
Reppu?
Juu, ei.

Kunnes sitten aina silloin tällöin tuli tilanteita, joissa tuli todettua, että se reppu olis kyllä aika  näppärä väline. Jos se siis olis näppärä. Ja nätti.
Tosiasassa olen pyrkinyt vähentämään laukun kantamista yleensäkin, pyrin siihen, että mukana on vain se mitä tarvitsen; avaimet, puhelin, huulikiilto (ja sitten kun on matkassa vähän enemmän on tottakai se koko repertuaari nenäliinapaketista mittanauhaan ja kaikki siltä väliltä) ja mielellään pienessä olanylilaukussa.

Nooh, menee jaaritteluksi....Lontoossa kuitenkin, oliskohan ollut Spitalsfield Marketissa (jonne mentiin etsimään lähinnä naistenhuonetta ja kahvipaikkaa, tuossa järjestyksessä) missä törmättiin ihan sattumalta laukku- ja reppukauppiaaseen. Systeri siis hänet huomasi, hänellä kun on ollut reppu ihan hakusassa!


Minäkin siinä sitte löysin repun, sen nätin! Joka sitten pistettin pussiin ja maksettiin  -ja sitten se mun kuuluisa harhaileva katse osui yhteen toiseen reppuun! Ja se oli se Näppärä ja Nätti!!
- Saako vaihtaa vielä?
- Tottakai saa
Ja tuossa pistetään  juuri kassiin sitä nättiä näppärää - joka on tämä:


 Ihan hitokseen nätti, eikös vaan. 
Ei näytä repulta, niinkö? No ei...

Otetaanpa takaa hihnoista kiinni ja vedetään vähän.
Joskos alkaa näyttää?


 Ihan mielettömän kiva laukku kantaa olalla leveiden hihnojensa ansioista -ja se nätti ja näppärä reppu tarpeen vaatiessa! Eikä kukaan pääse ruuhkassakaan ronkkiimaan repusta mitään, siitä pitää huolen tuo aivan loistava hihnojen ristiinmeno.
Loisto-ostos!



 Ei meinaan ole edes hinnalla pilattuja! 

Alimmainen ötökkä oli kotona jo eteisen lokerikossa, kaksi ylempää ostin reissulta, pääsivät nyt sitten olohuoneen puolelle kaunistamaan seinää. 


Ja mukit! Kahvimukit. Kupit. Kun niille on antanut pikkurillinsä, niin huomaa, että niitä roikkuu kohta joka sormesta.  Ja britit nyt vaan on aina hallinneet tuon mukihomman, erinäinen on tännekin eksynyt (ja jos minä vielä ehtisin eksyä joskus Victoria & Albert- museon myymälään katsomaan josko siellä olis myynnissä mukeja, joiden piti pysyä Stockalla valikoimissa, on nimittäin kaksi paritonta pullalautasta kotona, niin hyvä) ja luulen, että seuraavalla reissulla eksyy lisää.

Näitä käteen oikein sopivia söpöläisiä eksyi nyt kaksin kappalein, kaksin kun aina kaunihimpi.


Ja koska kaksin aina kaunihimpi, niin tälle kerrassaan mukavan oloiselle parille toivotan huikean paljon onnea ja onnellisuutta ♥
Kuppeja on vain yksi, tästä tulee mun parvekekaffeemuki.
Korkataan käyttöön lauantaina hääkaffeella. 
Pitänee hommata joku leivos kaveriksi, mä luulen. 
(ja nenäliina, mä olen hyvin tunteellinen siili)

 On muuten elämäni ensimmäinen ja viimeinen tuollainen "kuninkaallinen humpuuki"
(tai no, vannomati paras -elokuussa mennään poikkeamaan Buckinghamin palatsissa....)

Olisko tämä nyt tässä.