lauantai 28. lokakuuta 2017

Edelliseen liittyen

Matkatar heitti kommentissaan maininnan Isä Meidän-rukoukseen, joka pitäisi löytyä myös suomenkielisenä Sagrada Familiasta. Että eikun takaisin alkuperäisiin valokuviin (kuten sanoin, niitä on!) ja tutkimaan asiaa. Etsin ensin läntisen sisäänkäynnin päällä olevista kohoteksteistä, mutta vedin vesiperän. Sitten välähti! Keskilaivan toisessa päässähän on  (alttaria vastapäisessä päässä, siis) latinankielinen (tai siis niinhän minä luulin!) tekstitaulu!

Siellä paikanpäällä ihmeteltiin mustanpuhuvaa hahmoa korkeuksissa, että onkos se Kristus vaiko Isä itse, tuomitsemassa vaiko anteeksi antamassa. Sen alapuolella kyseinen teksti.




 Ja tässähän se löytyy se Isä Meidän-rukous katalaaninkielisenä!!
Ja minä niin ensin latinaksi luulin.
Ihan kokonaan rukous ei taida olla millään muulla kielellä, mutta pari pätkää löytyi suomeksikin.



"jokapäiväinen leipämme" pariinkin otteeseen, lienee sitten meille tärkeä kohta...
"Isä meidän" löytyy aika keskeltä tekstiä jääden osin tuon VOSTRA VOLUNTAT (sinun tahtosi)-tekstin alle.

Näin sitä taas vähän viisastuttiin 😉

Tuo eteläinen Gloria-pääty on muuten se, mihin mitä ilmeisimmin pitäisi tulla pääsisäänkäynti - ainakin mikäli alkuperäisiä piirustuksia seurataan.

Gaudi oli suunnitellut leveät portaat, jotka johtaisivat tälle kunnian portille, jonka aiheeksi hän oli valinnut kuoleman ja helvetin, syntiinlankeemuksen ja siitä johtuvan ihmisten kovan aherruksen, sekä lopuksi credon, uskontunnustuksen, joka samalla on ensimmäinen askel lunastuksen tiellä.

Aika näyttää miltä valmis kirkko tulee näyttämään. Ja onko se kuinka värikäs, sillä Gaudi ei halunnut säilytää kiven luonnollista väriä, hänen mielestään yksivärisyys on luonnonvastaista.


(knoppitieto Taschenin kirjasta GAUDI, joka juuri sopivasti saapui postausta tehdessä)

perjantai 27. lokakuuta 2017

mielikuvituksen riemuvoitto

Sagrada Familia
1886- 

Kiistelty, rakastettu, sodassa kärsinyt, mutta korjattu.
Barcelonan kattojen ylle kohoava maamerkki, jonka rakentaminen aloitettiin 1886 ja oli Gaudin kuollessa 1926 vielä varsin keskeneräinen.
Gaudi valittiin rakennustyötä valvovaksi arkkitehdiksi 1883 vain 31- vuotiaana. Sagrada Familiasta tulikin Gaudin elämäntyö, vaikka työn alkaessa -83 hän olikin sitä mieltä, että kirkko valmistuisi kymmenessä vuodessa. Rahan hankkiminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä kirkosta piti alunperin tulla uhrikirkko, joka rekennettaisi yksinomaan lahjoitusvaroin. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Gaudi kulki henkilökohtaisesti ovelta ovelle rahaa kerjäämässä. Alkuperäiset piirustukset (Villarin suunnittelemat) muuttuivat rakentamisen myötä koko ajan, huomioon piti ottaa edeltäjän suunnitelmat, mutta Gaudin tapa oli suunnitella rakennustöiden kestäessä. Suuri osa piirustuksista olikin lähinnä tunnelmakuvia. Elämänsä viimeiset kuusitoista vuotta Gaudi asui kirkon työmaalla olevassa verstaassa hyvin askeettisissa oloissa -muutos nuoresta, naimattomasta keikarista Sagrada Familian rakentamiseen keskittyvään  juuri ja juuri toimeentulevaan askeetikkoon oli huima.

Gaudilta jäi jälkeen kirkkoa koskevia luonnoksia, mutta hänen kuolemansa jälkeen on ollut useaankin otteeseen kyseenalaista voidaanko kirkkoa koskaan rakentaa valmiiksi ilman häntä.

Tänä päivänä rakennustelineet ja nostokurjet kuuluvat kuvaan, toiveena on tällä hetkellä, että kirkko valmistuisi vuoteen 2026 mennessä, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta Gaudin kuolemasta.

Sisäänkäynti on itäiseltä julkisivulta, joka on myös se, jolta on rakentaminen aikanaan aloitettu.
Julkisivut esittävät Kristuksen elämää maan päällä, ihmiskunnan vapahtajana, sekä elävien ja kuolleitten tuomarina tuomiopäivänä. Gaudi itse ehti toteuttaa vain Kristuksen maanpäällistä elämää kuvaavan osion.

Mutta lopetetaanpa historiikki ja astutaan kirkon ovelle ja sisään!

Läntinen julkisivu tulee vastaan ensimmäisenä keskustasta tultaessa.

Me kierrämme kuitenkin vastakkaiselle puolelle, ohitamme melkoisen ruuhkan ja kiipeämme raput turvatarkastuksen läpi sisäänkäynnin tasolle. Katse vetää väkisinkin ylös!

 Rakkauden porttia ympäröiviä patsaita: ylinnä yläkuvassa Marian ilmestys, alinna Maria ja Joosef Jeesus-lasta palvomassa.

 Gaudi muuten kuvasi enkelit siivettöminä, koska oli sitä mieltä, että ne eivät pysytyisi lentämään siivillään.

 Yllä olevan patsaan oikealla reunalla Jeesus kirvesmiehenä.

 Yllä Herodeksen viattomien lasten murha.




Astutaanpa sisään.
Ensimmäinen reaktio? Vetää sanattomaksi, mykistää, sitä vain pyörii ympyrää katse korkealla.
Yksityiskohtia on niin, ettei niitä edes tajua.


 


 Itäiset ikkunat ovat sinivihreät, vastapäätä puna-oranssit.



 Tässä muuten yksi ihan mielenkiintoinen kuva aiemmilta vuosikymmeniltä rakennusvaiheesta.
Itäinen sisäänkäynti, eli juuri se mistä nytkin sisään käydään.

 Kirkon alla oleva kappeli on käsittääkseni päivttäisten jumalanpalvelusten käytössä.
(kuva otettu pienen ikkuna läpi)

Kuvia olisi vaikka kuinka, mutta eiköhän noista jo käsityksen saa, poistutaanpa ulos läntisestä ovesta.
Tämä julkisivu omistettu Kristuksen kärsimykselle -ja on niin erilainen, ettei hevin uskoisi samaan rakennukseen kuuluvankaan.





 - yksityiskohta toisesta ovesta- 




 Huikeaa. Sykähdyttävää. 
Kuvitelkaa jos tämä huikea luomus olisi valmistunut siinä Gaudin suunnittelemassa kymmenessä vuodessa. Olisi siinä ollut aikalaisilla ihmettelemistä. Meilläkin on!

Vielä loppuun pari kuvaa ulkopuolelta.





Sulatellaan tätä hetken aikaa.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Mihin on hävinnyt persoonallisuus

tämän päivän rakentamisesta?
Vai pitäsikö kysyä tietty hulluus?

Ei edes viitsi miettiä mitä meistä jää jäkeen tuleville polville muuta kuin rumia rakennuksia (ja CD/DVD-levyjä,  maatumattomia silikonitissejä, titaanilumpioita ja muoviroskaa) 
Kauniita rakennuksia ei ainakaan. Onko syynä mielikuvituksen puute, taitamattomuus, liian kalliit kustannukset -vaiko tylsästi rakennusvaivonta ja -kaavoitus. Tiedä häntä, mutta ei voi kuin ihastella noita yli sata vuotta vanhoja (ja vanhempia) rakennuksia yleensäkin -ja sitten on vielä nämä mielikuvituksenkin rajoja rikkovat huikeat yksittäistapaukset.

Sukelletaanpa siis Casa Milàn syövereihin. Silkkaa ilotulitusta koko talo!
Matka alkaa sisäpihalta, mikä sekään ei näytä miltään näitähän-on-jokap-aikassa-sisäpihalta.


 Sain Voikukkapellon Netalta vinkin, että auringonlaskun aika ei ole yhtään pöllömpi aika vierailla, joten varasin sisäänpääsyn viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan klo 19 -aurinko laski puolisen tuntia myöhemmin.  
Ja hups, hissi veikin sitten suoraan katolle!


Aika hilpeä fiilis tuolla katolla kun tuijottelee noita "tyyppejä", jotka on kuin suoraan jostain starwarsista!  




 Olihan se! Melkoinen.
Nyt sitten yhden tötterön juurelta ovesta sisään ja kerros alemmas.


 Sen verran tuo myöhäinen sisääntuloaika söi kokemusta, että ei ehtinyt ihan kaikkea selostusta kuunnella kuulokkeista, mutta sentään pätkän sieltä ja toisen täältä - vähän tyyliin, että saahan tuota tarkempaa tietoa myöhemminkin luettua....noooh, ei ihan helppoa näköjään!

  
Nämä pienoismallitkin oli sellaisia, että olisi ihan mielellään tutkaillut ja kuunnellut enemmän, mutta kun ei niin ei. Ja oli tuo itse miljöökin aikamoinen.
Ihan kaikkea en paljasta edes kuvissa, jääköön jotain niillekin, jotka vielä suunnittelevat tuolla käyntiä. (vahva suositus!)

Tämän kierroksen jälkeen hipsittiin hiljaa (koska talossa asutaan) rappukäytävää alemmas, museoituun asuntoon. Tätä kierrellessä tuli väistämättä mieleen minkälaisia mahtavat olla ne asunnot, joissa todella asutaan  ja eletään tätä päviää. Onko niissä kuinka tarkat säännökset siitä mitä saat tehdä ja kuinka paljon uudistaa. Vaikea olisi kuvitella kenenkään työskentelevän keittiössä joka on vuodelta "jotakin" -yhtä vähän voi kuvitella näihin raameihin jotain ultamodernia kokin unelmaa.

Mutta mennäänpä visiitille!

 






 Siinäpä se kierros!
Kello olikin jo puoli yhdeksän, joten ei muuta kuin pihalle ja kuulokkeet pois.
Vielä viimeinen kuva sisäpihan katosta ja sitten meitä jo katsottiinkin vähän siihen malliin, että voisitte jo poistua tuonne (myymälän kautta) ulos.




On se melkoinen pytinki!
Näitähän minä tänne katsomaan tulinkin, ei tuottanut pettymystä tämäkään Gaudi.

Casa Batlló sen sijaan kurkittiin jälleen vain kadun toiselta puolelta. Seinät on komeat, mutta tuskin niiden yksityiskohtia iltavalossa olisi kuitenkaan kovin paljon erottanut, vaikka olisi alla seisonut.
Parvekkeet taisi tässä "Luutalossa" näkyä matkan päästä jopa paremmin.
Ja Palau Güell tuli mieleen vasta viimeisenä iltana.
Jäi siis jotain vielä toiseenkin kertaan, ei makeaa mahan täydeltä.

Jossain kohden hipistelin jo Gaudista kertovaa kirjaakin, mutta ajattelin, etten viitsi täältä asti englanninkielistä roudata mukanani, josko vaikka kotimaasta ihan löytyis suomenkielinen...hah, täältä mitään löydy! (jos löytyy, niin saa vinkata!!)
Minusta on tullut maailman laiskin koneella istuja, mutta jotain sentään tulee pakostakin kuukkeloitua, koska mielenkiintoa on asiaan. Kai se on se kirja joskus vielä lähdettävä hakemaan 😉

 Mutta ei se Gaudi tähän loppunut!
Vielä tulee tuo kirkko, mikä saa ajattelemaan miksi sanotaan, että jotain on "rakennettu kuin Iisakin kirkkoa"!
Sehän valmistui ihan hetkessä, neljässäkymmenessä vuodessa.


 Reissu siis yhä jatkuu vaan!