Park Güell

Perjantai. Ensimmäinen täysi päivä edessä.

Otettiin aamu ihan rauhallisesti, tehtiin aamiainen jolla pärjättäis hyvän matkaa eteenpäin. 

Vesipullo mukaan ja töppöstä toisen eteen, matkaa edessä muistaakseni vähän nafti viisi kilometriä.

Ei ollut tarkoitustakaan matkustaa metrolla, mukavampi tsekata miltä kaupunki matkan varrella näyttää. Suunta Gràcian kaupungiosaan Antoni Gaudín sunnittelmaan Park Güelliin, aikaa vaikka koko päivä jos siltä tuntuu -eli päätettiin pitää matkaohjelma mahdollisimman vapaana, sävelletään tilanteen mukaan jos siltä tuntuu.

Pari kertaa piti reittiä tarkentaa puhelimen ruudulta, mutta hienosti osattiin perille.

Puisto on kukkuloilla, korkealla, viimeinen osuus noususta laiskoteltiin ja käytettiin rullaportaita -joiden sivuun joku oli julkistanut väkevän ajankohtaisen mielipiteensä.

Sitten kivirappuja alas ja Olot-kadulle, siellä jo näkyikin aavistus tulevasta.

 Yhden (ulostulo)portin läpi jo kurkattiin Gaudin luomuksia, tuolla sitä kohta ollaan ihmettelemässä mm. sadan pylvään salia (pylväitä on oikeasti "vain" 84)!

 

Liput tuolle  alueelle oli jo ostettu netistä aiemmin, ei tarvinut paikan päällä enää jonotella niitä.

Muuten puisto on avointa, vapaasti kuljeskeltavaa aluetta.

Vaikka kuinka olisi netistä kuvia tsekkaillut kotona, niin onhan tuo aivan käsittämättömän kaunista ja erikoisen omalaatuista -tai  omalaatuisen erikoista, ihan miten vaan.

 

 - ja eikun ylöspäin, suunta pylväikön päälle...

 Istahdettiin mekin hetkeksi ns. lohikäärmepenkeille. Näköalatasanteen raunustaa kiertää käärmeen muotoa tavoitteleva mutkitteleva mosaiikkikaide, johon on tehty kävijöille penkit. Hyvin suositut, välillä oli tupaten täynnä, välillä oli tilaa, joka tosin täyttyi taas hetkessä. Toinen puoli näköalatasenteesta oli parastaikaa restauroinnin alla ja suljettuna.

  

Tässä välissä tankkasimme kahvit ja todella herkulliset lämpimät cesar-leivät alueen kahvilassa ja jatkoimme sitten varsinaiselle puistoalueelle.

 Puisto on suuri ja teitä, polkuja ja rappuja ylös ja alas on paljon -ja siellä saisi kevyesti kulutettua vaikka koko päivän. Tässä pätkä tieto suoraan Wikipediasta:

Toimeksiantaja Eusebi Güell halusi asuintalostaan "kaupunkipuutarhan", ja Güellin puiston rakennustyöt aloitettiin vuonna 1900. Puiston oli tarkoitus olla 60 yksityisen tontin lähiö, mutta vaikka Güell myikin muutaman tontin, alkuperäinen suunnitelma ei koskaan toteutunut, vaan puistosta tuli vuonna 1923 kaupungin omaisuutta. Gaudí tahtoi kunnioittaa luontoa puistoa suunnitellessaan, minkä vuoksi hän halusi luoda luonnollisen, tyypilliseen Välimeren alueen kasvistoon perustuvan ympäristön, joka vaatii vähän ylläpitoa ja kestää hyvin kuivuutta. Hän halusi myös säilyttää alueen yhtä mäkisenä kuin se alun perinkin oli, ja tästä syystä hän suunnitteli alueen kävelytiet niin, että mäkisimmille osuuksille rakennettiin alueen kivillä päällystettyjä siltoja sen sijaan, että maata olisi ruvettu tasaamaan.

Talon ohi ja ylemmäs, ylemmäs...portaita ylös (ja samoja alas) 

 Siellä portaiden päässä oli näköalatasanne, josta Barcelona avautui kauniisti merelle päin.

 Ja niitä samoja portaita siis alas...jossain mutkassa näimme kukkulan, ristin, porukkaa...mitä, mitä, mitä, missä....jatkettiin mutkaista matkaa...

 - ja ykskaks tultiinkin ristin luo. Itseasiassa kolmen ristin.

Taitaa olla peräti koko puiston korkein paikka, tuolta kuulemma näkyy koko kaupunki -me ei kiivetty ristien luo, sinne nimittäin ehti kiivetä kuvassa olevien lisäksi varmaan vielä kaksikymmentä muutakin, joten alkoi tuntua siltä, että joku kohta tippuu reunalta. Eikä me haluttu kumpikaan olla se yksi.

 Jäätiin sen sijaan kuuntelemaan hetkeksi letkeää rokkaria, ties mikä/kuka matkaaja/kylähullu/muuten-vaan-hullu oli tuo sälli, jolla ainakin tuntui läppä lentävän ympärillä olijoille.

 Mitähän me mahdettiin loppupäivä tehdä -muuta kuin kävellä samoja mutkaisia reittejä samalle portille, josta tultiin sisälle ja siitä sitten vähän eri reittiä takaisin majapaikkaamme...

Otettiin varmaan rauhallisesti jossain lähikulmilla vanhassa kaupungissa.

Kamera ainakaan ei enää laulanut illalla.

Mittarit näytti noin viittätoista kilometriä, reilut 20 000 askelta ja rappusiakin tuli 23 kerroksen verran. Hyvä päivä siis kaikin puolin.

Seuraavaan päivään.....👋😎