sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Pinnatuolien metsästystä

Vaikka olo ja elo tuntuukin mukavan kesäisen rauhalliselta, niin joskus arkitouhut katkaisee joku vallan mahottoman kiva päivä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Nyt se oli kirpparikierros systerin kanssa. 

Minähän en ole mikään kirppariharrastaja ollut ikinä, systeri taasen melkeinpä asiantuntija. Joten ihan apua saadakseni kysäisin missä -jos missään- pailkallisella kirpparilla myydään huonekaluja.

Kaikki lähti siitä, että olen jo vuosien ajan Tori.fi:stä kyttäillyt pinnatuoleja, sellaisia -60-lukulaisia, leveillä istuimilla ja ylöspäin kapenevilla pinnaselkänojilla. Niitä on tosi harvoin myynnissä, varsinkaan neljää kappaletta ja varsinkaan sellaisia, joita ei tervitsisi pistää täyteen remonttiin.
Mitään vikaa ei rottinkituoleissa suinkaan ole ollut, päinvastoin, mutta kun ne pinnatuolit nyt vaan on olleet piiloprojekti ajatuksen tasolla muiden projektien takana - ja satuin taas toria vilkaisemaan ja siellä oli nämä:
Pienen kirjeenvaihdon jälkeen selvisi, että ei ihan niin priimaa tavaraa välttämättä kuin kuvasta voisi päätellä, olleet viisitoista vuotta jossain ladossa odottamassa, ja kun vielä olivat sen verran matkan takana, ettei ollut varmuutta tulisivatko edes tässä kunnossa perille, päätin unohtaa nämä. Mallis olisi ollut näissä napakymppi.

Päätin siis tsekata josko Tampereen kirppiksillä jotain olis odottamassa mua.
Yleensä silloin kun tulee se fiilis, että NYT kirpparille, siellä todella on joku aarre odottamassa.
Systerikin oli valmis kuin partiopoika lähtemäään seuraksi, joten eikun fillarin selkään ja menoksi.
Ei niitä montaa ole, niitä huonekaluja kaupittelevia kirppiksiä, mutta jokunen sentään.
Ensimmäinen ei tuottanut tulosta minkäänlaista, mitä nyt hiki lähinnä tuli kun fillaroitiin muutaman kilometrin vastatuulessa ylämäkeen. Rapakuntokin selittänee osin...

Suunnattiin seuraavaksi kaupungin toiselle reunalle toiselle kirppikselle -ai, täälläkin on tällainen.
Kohta ovelta oli pari Fanettia, mutta ne ei olleet niitä mitä tulin etsimään. Kierrettiin kumpikin omia reittejämme ja kumpikin näki pari vanhaa (ja sen näköistäkin) pinnatuolia, mutta minä ne kaivoin muun tavaran alta esiin. Juu, ei! Nitkuvat, natkuvat, kaksi jalkaa irti ja ihan kaameassa kunnossa pinnaltaan. Pitäisi olla kaikki PellePelottoman työkalut ja puristimet ja askarteluhuoneet ajan lisäksi ennenkuin niistä olisi kalua saanut. Eikä niitäkään ollut kuin kaksi. 
Kierros jatkui.
Kohta huutelin systeriä katsomaa - löysin ihan hirveän tylsiä, pinottavia koivutuoleja ja pyysin systerin  ottamaan vastaan kun kaivoin niitä esille neljä kappaletta.
Lievä(ä isompi) hämmästys ja hiljaisuus vaihtui kohta "joo, ne vois olla" myhäilyksi kun sanoin mitä näin niissä. En sitä tylsyyttä ja tavanomaisuutta, vaan sen mitä nistä tulisi.
Näin ne joutsenet rumien ankanpoikastten takaa! Eikun kassan kautta ulos.
TILATAXI!!
Fllari, tuolit ja mummu kyytiin ja kotia kohti.

 
 Seuraavana päivän maalikauppaan  ja sitten töihin!
Sillä tällaisiksi minä ne visuailisoin siellä kirpparilla.



 Kuten sanottu, ei niissä ronttinkituoleissa mitään vikaa...just kerkesin männäviikolla ommella niihin uudet irroitettavat istuinsuojatkin. Toriin pistin kaupan ja menivät kiitettävän nopeasti.
Pääsevät vanhan puupinnalle hiotun pöydän kaveriksi.


 Ehkä nyt mahtais olla aika heitää hyvästit niille pinnatuolihaaveille, muutamia kun tuli koeistuttua, niin eihän se istumamukavuus ole ollenkaan samaa luokkaa kuin näissä.
Ovat muuten jotain julkisten tilojen tuoleja, nämä ilmeisesti koulu(n juhlasali)ssa olleita, päätellen pohjissa olleiden purukumien määristä!! Valkattiin tuolit niin, etten rapsutellut näistä neljästä kuin yhteensä kolme, parhaimmillaan saattoi yhdessä tuolissa olla parikmmentäkin purkkaa.

Mietin vähän kuinka nämä käsinojalliset toimii pikkulikkojen kanssa, mutta hyvin pelittää: marakatti kipeää käsinojan yli ja isompi luikahtaa tuolien välistä paikalleen ja pois!

On se kiva kun tykkää niin monesta asiasta, ei tarvitse jämähtää yhteen "tyyliin" ☺
Ja vaihtelu virkistää. Toivottavasti nämä nyt kuitenkin viihtyy täällä vähän kauemmin kuin edeltäjänsä -nämä alkaa olla samaa lukkarinrakkaussarjaa kuin ne vuosia mökin, muutaman eri kodin ja varaston väliä taannoin seikkailleet vanhat puutuolit, joista en olisi vieläkään hennonut luopua jos olisi säälliset säilytystilat. (No, näissä ainakin se hyvä puoli, että ovat pinottavia)

Älkää nyt kuitenkaan alkako vetoa lyömään ☺
Mistään. 

Ens kerralla sitten jotain muuta mikä sai lähtöpassit.
Tai jotain mikä vaan pysyy, mutta muutta olomuotoaan.
Nyt parveketoimisto siirtyy lepotilaan...

CU!

torstai 12. heinäkuuta 2018

ja kas kummaa

Ihan vaan puupakkelia menin Clasulta ostamaan ja siinä samalla kun yritin miettiä mitä hiivattia muuta piti ostaa katselin tutulla harhailevalla katseella ympärilleni -ja kappas mitä löysin!

Ihan just kuin tehty mun WIR-lamppuni päälle!
(joku vastaavahan on ollut jo muinoin edellisen asunnon katosta roikkumassa pallovalon kanssa)



Joskus taannoin olin jo ostamassa tuohon valoon sitä siniharmaata lasikupua mikä kokonaisuuteen kuuluu, mutta en sitten kuitenkaan. Hyvä näin.
Nyt jäin miettimään, että pitäiskös makkarin pallovaloonkin sama härpäke hommata mustana 😄

Se muu ostettava mitä en sitten muistanut oli santapaperi!
Ihan niinkuin se ei mitenkään liittyis tuohon pakkeliin!

Yksi vähän pidempi postaus on jäänyt työn alle kun homma vähän venyy.
Ja kyllä, siihne se santapaperikin...

torstai 5. heinäkuuta 2018

Voihan valo!

- ja voihan mukavuudenhalu!
Nämä liittyy nyt tiukasti yhteen, suorastaan on silkkaa johdotusta asiasta toiseen.
Meinas vaan viivästyä koko touhun postaaminen pahasti kun jälkikasvun jälkikasvu otti ja valloitti taas kaikki masiinat. Tulivat pariksi yöksi, päättivät jäädä kolmanneksikin -ja sitten vielä "kerran kiellon päälle" hurahti se neljäskin yö mummulassa.  Sitten tuli jo ikävä kotiinkin.
Nyt on sitten taas masiinat vapaana omaankin käyttöön.

Mutta se valo!
Se on niin kiva olemassa, ihan ikkunan takanakin, mutta nyt oli probleema sen ikkunan tällä puolella.
Niin kauan kun makkarissa oli yöpöytä oli kaikki hyvin, valo oli pöydällä.
Ison sängyn myötä hävisi myös pöytä valoineen. Just kun olin taas oppinut sen pahan tavan, että luen sängyssä! Ja se paha tapa vaan paheni sen myötä kun vieraileva rinsessakaarti muutti nukkumaan olohuoneeseen ja minä sain makkarin ja oman sängyn takaisin. Mitäs sitä muuta kuin lukea illan hämärässä.  Mutta se valo. Lukuvalo.

Edellisessä makuuhuonetta koskevassa postauksessa näkyy (klik) taannoiset valonvälähdykset: nurkassa roikkuu katosta wir-valaisin, joka osoittautui aivan liian kirkkaaksi lukuvalona -eihän se passaa, että aivot ja silmät sanoo DING! kun otat kirjan käteen lukeaksesi hetken. Ei siinä valossa ala edes silmät lupsumaan, päin vastoin, piristyy vaan.
Toin sitten kellarissa huilimassa olleen lattiavalaisimen sängyn päätyyn. Ihan kiva. Hyvä valo, helppo kohdistaa sen mukaan millä kyljellä sitä makoilee....mutta! I S O mutta! Just kun alkaa silmä lupsaa  ja tekee mieli vetää vaan viltti korviin ja nukkua pitääkin kompiä sängystä sammuttamaan se valo, koska lattiapainike! Ja taas mun aivot sanoo DING! Shit.

Aloin sitten tutkailemaan valaisinkauppoja.
Ja VOI PYHÄ SYLVI ja muutkin sylvit mitä löysin!!
Tämän:
 (valaisin löytyy tästä)
 Ja kun muistaa, mitä on keittön ja makkarin katoissa, niin onkos tuo nyt ihme, että tykästyin ihan satalasissa ♥ 
Tässä heille, jotka eivät muista/tiedä:

Seikkailin sitten vähän enenmmänkin Nettilamppu.fi n sivuilla ja voi mitä herkkuja mä sieltä löysinkään! Samaa sarjaa enemmänkin ☺

TAP-seinävalaisin (klik)

TAP-pöytävalaisin (klik)

Kuin vesiputki! TAP-valaisin (klik)

Hanan muotoinen TAP (klik)

 Jotkut tuon punaisen hanan kanssa, jotkut ilman, mutta kaikki just sen näköisiä, että putkimies on ottanut ja leikkinyt kesken duunin ja saanut kaikkea mahdottoman sympaattista aikaiseksi.
Että nämä jäi mun sieluni sopukoihin kaikki -arvatkaas jos mulla olis vielä se pikkumökkeröinen...siellä menis varmaan kaikki valaisimet uusiksi!

Oli siellä vielä enemmänkin näitä rouheita valaisimia, nämäkin:







Tämä viimeinen(kin) on hauska omalla tavallaan, kääntyvällä varrella varustettu.
Olispa mielenkiintoiset kaksin kappalein olohuoneen katossa...

Ettäpä ilmestyikö makkariin sitten tuo punaisella hanalla varustettu herkku?
No, ei ilmestynyt. Harkinta oli harras ja vakava, mutta kun jo aikoinaan olkkarin seinään taululistoja propatessa kävi ilmi, on aika riskaabelia hommaa iskuporailla näitä pula-ajalla rakennettujen kerrostalojen seiniä. Poraat neljän millin reikää ja saat kuuden millin. Ja vähän vielä ekstraa kaupan päälle. Sen verran monta reikää olis pitänyt tehdä, että olis voinut mennä puoli seinää sutuksi.

Pelasin varman päälle ja ripustin kattoon koukusta (samalla lailla kuin Wir oli nurkassa) kirkkaan pallovalon, ei liian kirkas, mutta hyvin näkee lukea. Eikä aivokaan enää suotta heräile 😉
Katkaisin on just passelisti kädenojennuksen takana. Kirjan ja lukimet saa ojentaa jakkaralle.


Ja se WIR. Se sukelsi ensin kaappin jemmaan, ennenkuin tajusin, että kokeilenpa sitä vielä kerran eteiseen. Pöytävalaisin oli monesti pienehköllä pöydällä vähän tiellä, valo ehkä joskus vähän riittämätön...ja kun en juurikaan kattovaloista välitä, niin nyt se kirkkaus onkin ihan paikallaan eteisessä. Siellä ei "asuta", eli se ei käy kenenkään silmiin.  Sekin siis löysi paikkansa.
Ja ettei pyöritys lähde ihan lapasesta sekä pöytävalaisin, että makkarin jalkalamppu lähtivät uusiin koteihinsa -kellariin ei enää hillota määräänsä enempää.

 Iltasin makkarissa on mukavan lempeä valo -ja eteinen saa paistatella ihan rauhassa.

 Ja kyllä! Se punaventtiilinen kummittelee edelleen. Ja kaverinsa myös.
Toiveikkaana odottelen josko keksin sopivan paikan noilta parilta seinältä missä on kipsilevy
- siihen asti käyn vain noiden linkkieni kautta haaveilemassa 😁

Hinnaltaan niin kukkaroystävällisiä, että  eiköhän se paikkakin jostain....
*toiveikkaana*

Alkoikois sua houkuttaa uusi valaisin??

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

siitä se ajatus sitten lähti

Jotainhan sitä pitää kaiketi keksiä niiden "edesmenneitten" mökkijuhannusten tilalle.
Sen suuremmin mitään ohjelmaa kaivannutkaan, ei sen puoleen.
Poika kävi aattona kahden pikkurinsessan kanssa hetken aikaa täällä viipymässä, muu porukka oli kyläilemässä juhannuksen vietossa. Kun lähtivät, niin minä tartuin pensseliin.


Jo pöydät ostaessani sanoin, että tykkään mallista enemmän kuin väristä.
Aikani noita katseltuani päätin tarttua viimein tuumasta toimeen. Ei se ainakaan huonommaksi....


 Olin vähän katsellut viime talvisia ja keväisi kuvia "sillä silmällä" ja tulin siihen tulokseen, että se lievä tunkkaisuus häipyy valkoisen myötä. 
Nyt on taas mukava syksyllä laittaa tummemmat verhot ikkunaan kun muuten on vaaleampaa.
Sen verran massiivinen kokonaisuus kuitenkin tuo kahden mustan sohvan yhdistelmä, että se vähäkin valo mikä tähän itä-länsi-ikkunalliseen huusholliin tulee vaatimattoman kokoisista ikkunoista tuppaa hyvinnii helposti häipyvän olemattomiin heti kun tulee muutakin tummempaa kaveriksi ja valon määrä vähenee. Kyllä se hämärän hyssy sitten aikaanaan taas löytyy kun sen aika on, vaikka valkoinen vähän lisääntyikin.

Ja kuinkas sitten kävikään!
Ei ollut tarkoitus sutia päytää enempää, mutta kun oli aamupäivän katsellut hyllyä, niin pakkohan se oli, alkoi jotenkin tuntumaan oudolta siellä nurkassa yssikseen tuon värisenä!
Ei se huono ollut, mutta...


Ihanhan tässä tuli ne vanhat hyvät ajat mieleen kun suti heilui paljon tiiviimpään tahtiin kuin nykyisin.

Tuossa vielä ennen ja jälkeen -kuvat.
En tiedä mitä muut tykkää, mutta minä tykkään ja sehän on pääasia.

Muuten piti olla ihan kotijuhannus, mutta tulikin keksen sutimissten juhannuspäivänä kutsu, jos mä "lapsenlikaks" hilpasisin rinsessalandiaan, pääsisivät koko poppoo vielä grillailemaan kaveriperheen luo. Että eikun yövermeet matkaan ja kohti yöjuoksuja....


On nuo yöjuoksukaverit sen verran mieluista seuraa ♥

perjantai 22. kesäkuuta 2018

ihan harvinaisen onnistunut

Joskus joku juttu onnistuu ihan vimpan päälle oikeastaan puolivahingossa.
Niinkuin nyt vaikka tämä mun makuuhuone.
Ihan hitokseen pieni kooltaan, pitkään täynnä pelkkää parisänkyä, yrityksiä löytää sopivaa yöpöytää ja mattoa -pitkälti tuhoon tuomittuja yrityksiä. Ei huonoja mitkään valinnat välttämättä, mutta ei mulle sopivia. Kranttu kun olen, kuten ei varmaan ole monelta jäänyt huomaamatta.
Mattohan löytyi viimein puolivahingossa sekin, ja hyvä on ollutkin.

Olohuoneeseen tullut Papasan-korituolihan tämän muutoksen käynnisti.
Ensinhän piti hävitä kirjoituspöydän kokonaan, mutta hävisikin lopulta se parisänky, ja kirjoituspöytä muutti tänne. Sitten tänne tuli yksi tosi edullinen tuolilöytö pöydän äärelle Ikeasta, mutta kas kun se ei mahtunutkaan pöydän alle...ja taas lähti pyörä pyörimään. Tottakai.


Se kyseinen tuolilöytö jatkoi matkaansa  uuteen kotiin aika sukkelaan, mutta sen se aiheutti täällä käydessään, että pöytä vaihtui isompaan ja ilman mitään tilaa vieviä laatikoita. Kohta sen jälkeen vielä raikastui ilme kun vaihdoin tummat verhot (ja toisessa kiskossa vehojen takana piilossa olleen  olleen yhden mustan pimennysverhon) vaaleampiin pimennysverhoihin. 
Se musta pimennysverhokin oli jo menossa torin annetaan-osastoon kun älysin, että sehän on passeli päiväpeitto aina siihen asti kun tulee taas syssymmällä iso untuvapeitto käyttöön -sitten sen mitta ei enää riitä, mutta nyt toistaiseksi palvelee paljon paremmin kuin tuo aiempi torkkupeitto. 
Joskus se on niin pienestä kiinni!


 Ompelukone on makkarin kaapissa, ja uskotteko jos sanon, että se on ollut nyt pienen ajan sisällä käytössä useammin kuin viimeisen kuluneen vuoden aikana aikana. 
Jotenkin se ryhtymiskynnys on alentunut huimasti kun ei tarvitse säätää koneen kanssa ruokapöydän äärellä piuhat pitkin ja poikin. 

Pikkulikat viihtyy makkarissa loistavasti, toinen pelaa läppärillä tai katselee leffaa Netflixiltä, toinen yleensä lojuu sängyllä iPadin kanssa. Kolmas, vanhin, on nyt ollut paljon omien kavereidensa kanssa, mutta valloittaa mieluusti olkkarin korituolin täällä ollessaan.
Ja onhan se melkoinen muutos itsellekin kun ei kaikki masiinat kilkuta ja vilkuta ihan siinä korvan juuressa samassa huoneessa, kaikkilla on nyt mukavampi olla.
 
 Mikä hämmästyttävintä, olen jopa itseni löytänyt joskus päivällä tuolta tyynyröykkiön keskeltä kirjan kanssa, varsinkin niinä hellepäivinä kun parvekkeella on liian kuuma ja olohuonekin tuntuu tukalalta. Mullehan makuuhuone ei ole koskaan ollut mikään oleskelutila, sinne on menty nukkumaan. Vähän niinkuin hotellihuone reissussa, ei siellä oleilla, siellä käydään kääntymässä.
Nyt on tila käytössä koko rahan edestä ja hyvä niin.

Näin sitä näköjään vanhakin koira...

Mistä tulikin mieleen: 
on se "vanha koirakin" täällä kyläillyt mun personal trainerina hetken aikaa ♥

Näillä höpinöillä ja kuvilla 
oikein mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!