perjantai 12. kesäkuuta 2020

Niin harmaata, niiin harmaata

Minähän en ole olevinani harmaa tyyppi, vaikka olenkin yleensä mustiin pukeutuja, eikä mun maailmani ole koskaan mustavalkoinen, eikä nimenomaan mikään "fifty shades of gray" -miten siis jossain kohden alkoi tuntua, että kotona on niiiiiin harmaata?

Tokkiinsa, harmaa sohva on ihan bueno, jos... ja musta sohvakin ihan vallan mahdottoman hyvä, jos...
Jos, kun, kun, jos - olen aina yrittänyt olla sitä mieltä, että jossittelu on maailman turhinta touhua. 
Jos olisin tehnyt niin -no, et tehnyt. Piste.
Jos tekisin niin -no, tee! Äläkä jossittele. 
Funtsiahan voi aina, tottakai, mutta ei pitäis juuttua siihen jossitteluun.

Niin, se harmaus.
Kelit oli harmaat, mieli oli harmaa, ne mustat vaatteetkin alkoi tuntua harmailta.
Kaikki tuntui harmaalta. Ja sitten kun yksi valokuvakin alkoi näyttää harmaalta väreistään huolimatta, oli aika herätä siitä harmaudesta. Istahdin harmaalle sohvalle ja katselin toista harmaata sohvaa ja mietin, etä onkos mun harhaileva katseeni taas tehnyt ihan omia seikkailujaan kun aloin nähdä mustan sohvan. Tai valkoisen sohvan. Kulmasohvan (juu, mä olen aina tykännyt niistä kulmista), vaaleanpunaisen kulmasohvan. Joka tapauksessa aloin nähdä ihan melkein mitä tahansa muuta kuin nykyisen harmaan sohvan täynnä tiiviisti siihen asettautuneita kissankarvoja. Sekin vielä!

(aika harmaata, eikös vaan)

Sen verran jo jäin miettimään tosissani sitä kulmasohvaa, että siirtelin nykyisiä kulmittain ja totesin, jotta juu, ei! mittojen puolesta menisi kyllä, mutta muuten vaikutti ihan tyhmältä. Ja harmaalta edelleenkin, totta kai. Eikä mikään muu huonekalu istunut mihinkään mitenkään.


Tässä se kulma mitä jo puolivakaissani  mietin. joko mustana tai valkoisena.
Ensimmäinen vaihtoehto tuskin olisi paljon jeesinyt siihen harmauteen, mutta jos se vaikka onkin vain mun päässäsi...

Sitten aloin miettimään, että entäs jos oliskin ihan perussetti; sohva, tuoli ja rahi.
Ihan vähän sinnepäin kuin nytkin. Paitsi, että kahdenistuttava vaihtuisi isoon yhdenistuttavaa. Tai yhdenlojuttavaan. Ja sohvapöytä saisi lähtöpassit, koska ei mahtuisi mitenkään mihinkään... 


Tuolista ja rahista saisi tarpeen vaatiessa täysimittaisen pedin, mikä olisi jo enemmän kuin nykyinen kahdenistuttava. Mutta...aina on se mutta! Olin jo joskus pari sohvaa sitten koeistunut kyseisen Söderhamnin ja jossain suhteessa tykännyt, jossain en. Se on löhösohva ja minähän tykkään löhöillä, mutta silloin kun on tikuttimet käsissä täytyy myös saada kunnollinen istuma-asento.
Jotta eikun ruåttalaiseen ottamaan taas kerran sohvista ja tuoleista perstuntumaa.
Koska oli olemassa myös Plan B.

No, kaikki ei aina mene niin kuin sitä suunnittelee, joskus menee päin persikkaa ja joskus paremmin kuin ajatteleekaan. Niin tuppas menemään nytkin...en vaan kerro kummin...

Mutta sen kerron, että jos olisi ollut vielä myynnissä jo poistunut vaaleanpunainen Söderhamn, niin jopas olisikin myrkyn lykännyt!

Palataan  ensi viikolla! Katsotaan silloin mitä oikein tapahtui.

2 kommenttia:

  1. Se on varmaan tämä kesä, kun harmaa alkaa tökkimään. Tai sitten vain vaihtelunhalu. Harmaakin on kyllä tosi hyvä, mutta joskus jo pelkkä sävy voi alkaa tuntua huonolta. Mielenkiintoista, mitäs siellä huushollissasi oikein on tapahtumassa... ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä harmaan eri sävyjä ehti tässä valua ajan kanssa jo niin paljon, että yhtään värikkäämmät tyynytkin alkoi näyttää oudoilta - mitä me täällä tehdään, ne varmaan tuumi 😉
      No, tällä viikolla se viimein selviää mitä täällä on säädetty...

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥