keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Rakas päiväkirja

Laitetaanpa tänne ylös viimeisimmätkin mielenmoilahdukset, että on jossain tallessa nämäkin.
Ei mun muisti kuitenkaan siihen maliin pelitä, että automaattisesti hatusta vetäisin milloin mitäkin tuli touhuttua. Vaikka tuntuu välillä, ettei mitään tule touhuttua kun pää pehmenee helteistä.
Ja peffa leviää entisetään parvekkeen tuolissa varjon alla...

Papasan-tuoli muutti tänne taannoin...milloinhan se oli...no, joku aika takaperin kuitenkin.
Valkoinen päällinen sai miltei heti alkuunsa päälleen milloin mitäkin vilttiä ja viritelmää, se ei vaan suuremmin napannut sellaisenaan.


Luojan kiitos kaikki mitä myyntiin pistän ei ihan heti mene kaupaksi. Niinkuin nyt vaikka ne Ikean verhot makkarista. Yhdestä tuli päiväpeitto, toisesta tuolien tyynyihin päälliset ja männä viikolla viimein teetätin verhoilijalla päällisen Papasanin tyynyyn. Verhoilijalla siksi, että sain saumat kunnon langoilla ja kunnon koneella tehtynä ja hänellä kun sattui olemaan pitkiä vetoketjuja ja kun sattuu olemaan lähellä ja ja ja ....eikäpä tarttenut itse helteillä hikoilla 😉


  Pyysin tekemään tuollaisen sopivan rennon, vähän liian ison (kuin koiranpennun numeroa-paria liian iso nahka) ihan siksi, että tarpeen vaatiessa sisään saa lisää fyllinkiä, kokemuksesta tiedän tyynyn kuoleentuvan ajan myötä käytössä jonkun verran.

Tykkään ihan hirmuisesti! Vaikka valkoinen on vähän muualla lisääntynytkin, niin onhan tuo noin paljon parempi, ei tarvitse varoa jokaista jätskituuttia tai suklaapatukkaa pikkuihmistenkään kanssa.

Valkoisen lisääntymisestä puheen ollen, sitä tuli taas pienesti lisää.
Syynä tämä:


Niin paljon kuin noista Sinnerligin varjostimista ulkonäöllisesti tykkäsin -ja tykkään edelleenkin- niin olihan ne varsinaiset turhakkeet valon puolesta. Yleensäkin käytän kattovaloja vain ja ainoastaan silloin kun tarvitsen niitä, enkä kyllä keksinyt ensimmäistäkään tilannetta missä tarvitsisin tuota psykedeelistä valoa mikä pienessä huoneessa iski aika vahvat kuviot ei vain kattoon vaan myös seinille. Muutenkin tuo vaalea puu/rottinki on vähän vähentynyt työpöydänkin lähdettyä, joten toinen vaihtoehto on ollut hakusassa jonkun aikaa. 
Joskus joku simppeli juttu tulee likipiten puskista, niin nytkin. Valkoiset riipsipaperivarjostimet!
Kesti hetken löytää mieleiset ja tarpeeksi isot, Sessakilta löytyi, ja kun soitin heille kuulin ainakin HongKongin myyvän, joten soitto sinnekin ja sitten bussiin hikoilemaan.

 
Varmaan mihinkään muutokseen ei oma silmä ole tottunut niin silmänräpäyksessä kuin näihin.
Ihan kuin olisivat olleet siinä aina.

Muuten tänne mitään erikoisempaa kuulukaan. Elämä junnaa tasaista helletehtia, kaikki (talvella suunnitellut) kotimaanmatkailut on jäissä, ei vaan houkuta junassa/bussissa istumiset pätkääkään.

Parvekkeesta on tullut pienenpieni kesäolohuone, täällä on niin puhelimet, iPadit ja kirjat, lehdet, juomat kuin eväätkin. Mikäs täällä ollessa hyvin matalalle lasketun aurinkovarjon alla (minähän en arskaa ota, ruskettuu sitä -toispuoleisesti, tosin- varjossakin, näköjään) niin helteellä kuin satunnaisten sateidenkin sattuessa.



Kivaa kesänjatkoa kaikille vaiteliaille visiteeraajille, huusholli jää hikoilemaan ketkeksi omiin oloihinsa ja ottaa vastaan ensin rinsessavieraat ja kohta perään yhden tutun karvaturrien omistajiensa lomailun ajaksi. 

Palaillaan sitten taas kun siltä tuntuu!
👋😶

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Pinnatuolien metsästystä

Vaikka olo ja elo tuntuukin mukavan kesäisen rauhalliselta, niin joskus arkitouhut katkaisee joku vallan mahottoman kiva päivä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Nyt se oli kirpparikierros systerin kanssa. 

Minähän en ole mikään kirppariharrastaja ollut ikinä, systeri taasen melkeinpä asiantuntija. Joten ihan apua saadakseni kysäisin missä -jos missään- pailkallisella kirpparilla myydään huonekaluja.

Kaikki lähti siitä, että olen jo vuosien ajan Tori.fi:stä kyttäillyt pinnatuoleja, sellaisia -60-lukulaisia, leveillä istuimilla ja ylöspäin kapenevilla pinnaselkänojilla. Niitä on tosi harvoin myynnissä, varsinkaan neljää kappaletta ja varsinkaan sellaisia, joita ei tervitsisi pistää täyteen remonttiin.
Mitään vikaa ei rottinkituoleissa suinkaan ole ollut, päinvastoin, mutta kun ne pinnatuolit nyt vaan on olleet piiloprojekti ajatuksen tasolla muiden projektien takana - ja satuin taas toria vilkaisemaan ja siellä oli nämä:
Pienen kirjeenvaihdon jälkeen selvisi, että ei ihan niin priimaa tavaraa välttämättä kuin kuvasta voisi päätellä, olleet viisitoista vuotta jossain ladossa odottamassa, ja kun vielä olivat sen verran matkan takana, ettei ollut varmuutta tulisivatko edes tässä kunnossa perille, päätin unohtaa nämä. Mallis olisi ollut näissä napakymppi.

Päätin siis tsekata josko Tampereen kirppiksillä jotain olis odottamassa mua.
Yleensä silloin kun tulee se fiilis, että NYT kirpparille, siellä todella on joku aarre odottamassa.
Systerikin oli valmis kuin partiopoika lähtemäään seuraksi, joten eikun fillarin selkään ja menoksi.
Ei niitä montaa ole, niitä huonekaluja kaupittelevia kirppiksiä, mutta jokunen sentään.
Ensimmäinen ei tuottanut tulosta minkäänlaista, mitä nyt hiki lähinnä tuli kun fillaroitiin muutaman kilometrin vastatuulessa ylämäkeen. Rapakuntokin selittänee osin...

Suunnattiin seuraavaksi kaupungin toiselle reunalle toiselle kirppikselle -ai, täälläkin on tällainen.
Kohta ovelta oli pari Fanettia, mutta ne ei olleet niitä mitä tulin etsimään. Kierrettiin kumpikin omia reittejämme ja kumpikin näki pari vanhaa (ja sen näköistäkin) pinnatuolia, mutta minä ne kaivoin muun tavaran alta esiin. Juu, ei! Nitkuvat, natkuvat, kaksi jalkaa irti ja ihan kaameassa kunnossa pinnaltaan. Pitäisi olla kaikki PellePelottoman työkalut ja puristimet ja askarteluhuoneet ajan lisäksi ennenkuin niistä olisi kalua saanut. Eikä niitäkään ollut kuin kaksi. 
Kierros jatkui.
Kohta huutelin systeriä katsomaa - löysin ihan hirveän tylsiä, pinottavia koivutuoleja ja pyysin systerin  ottamaan vastaan kun kaivoin niitä esille neljä kappaletta.
Lievä(ä isompi) hämmästys ja hiljaisuus vaihtui kohta "joo, ne vois olla" myhäilyksi kun sanoin mitä näin niissä. En sitä tylsyyttä ja tavanomaisuutta, vaan sen mitä nistä tulisi.
Näin ne joutsenet rumien ankanpoikastten takaa! Eikun kassan kautta ulos.
TILATAXI!!
Fllari, tuolit ja mummu kyytiin ja kotia kohti.

 
 Seuraavana päivän maalikauppaan  ja sitten töihin!
Sillä tällaisiksi minä ne visuailisoin siellä kirpparilla.



 Kuten sanottu, ei niissä ronttinkituoleissa mitään vikaa...just kerkesin männäviikolla ommella niihin uudet irroitettavat istuinsuojatkin. Toriin pistin kaupan ja menivät kiitettävän nopeasti.
Pääsevät vanhan puupinnalle hiotun pöydän kaveriksi.


 Ehkä nyt mahtais olla aika heitää hyvästit niille pinnatuolihaaveille, muutamia kun tuli koeistuttua, niin eihän se istumamukavuus ole ollenkaan samaa luokkaa kuin näissä.
Ovat muuten jotain julkisten tilojen tuoleja, nämä ilmeisesti koulu(n juhlasali)ssa olleita, päätellen pohjissa olleiden purukumien määristä!! Valkattiin tuolit niin, etten rapsutellut näistä neljästä kuin yhteensä kolme, parhaimmillaan saattoi yhdessä tuolissa olla parikmmentäkin purkkaa.

Mietin vähän kuinka nämä käsinojalliset toimii pikkulikkojen kanssa, mutta hyvin pelittää: marakatti kipeää käsinojan yli ja isompi luikahtaa tuolien välistä paikalleen ja pois!

On se kiva kun tykkää niin monesta asiasta, ei tarvitse jämähtää yhteen "tyyliin" ☺
Ja vaihtelu virkistää. Toivottavasti nämä nyt kuitenkin viihtyy täällä vähän kauemmin kuin edeltäjänsä -nämä alkaa olla samaa lukkarinrakkaussarjaa kuin ne vuosia mökin, muutaman eri kodin ja varaston väliä taannoin seikkailleet vanhat puutuolit, joista en olisi vieläkään hennonut luopua jos olisi säälliset säilytystilat. (No, näissä ainakin se hyvä puoli, että ovat pinottavia)

Älkää nyt kuitenkaan alkako vetoa lyömään ☺
Mistään. 

Ens kerralla sitten jotain muuta mikä sai lähtöpassit.
Tai jotain mikä vaan pysyy, mutta muutta olomuotoaan.
Nyt parveketoimisto siirtyy lepotilaan...

CU!

torstai 12. heinäkuuta 2018

ja kas kummaa

Ihan vaan puupakkelia menin Clasulta ostamaan ja siinä samalla kun yritin miettiä mitä hiivattia muuta piti ostaa katselin tutulla harhailevalla katseella ympärilleni -ja kappas mitä löysin!

Ihan just kuin tehty mun WIR-lamppuni päälle!
(joku vastaavahan on ollut jo muinoin edellisen asunnon katosta roikkumassa pallovalon kanssa)



Joskus taannoin olin jo ostamassa tuohon valoon sitä siniharmaata lasikupua mikä kokonaisuuteen kuuluu, mutta en sitten kuitenkaan. Hyvä näin.
Nyt jäin miettimään, että pitäiskös makkarin pallovaloonkin sama härpäke hommata mustana 😄

Se muu ostettava mitä en sitten muistanut oli santapaperi!
Ihan niinkuin se ei mitenkään liittyis tuohon pakkeliin!

Yksi vähän pidempi postaus on jäänyt työn alle kun homma vähän venyy.
Ja kyllä, siihne se santapaperikin...

torstai 5. heinäkuuta 2018

Voihan valo!

- ja voihan mukavuudenhalu!
Nämä liittyy nyt tiukasti yhteen, suorastaan on silkkaa johdotusta asiasta toiseen.
Meinas vaan viivästyä koko touhun postaaminen pahasti kun jälkikasvun jälkikasvu otti ja valloitti taas kaikki masiinat. Tulivat pariksi yöksi, päättivät jäädä kolmanneksikin -ja sitten vielä "kerran kiellon päälle" hurahti se neljäskin yö mummulassa.  Sitten tuli jo ikävä kotiinkin.
Nyt on sitten taas masiinat vapaana omaankin käyttöön.

Mutta se valo!
Se on niin kiva olemassa, ihan ikkunan takanakin, mutta nyt oli probleema sen ikkunan tällä puolella.
Niin kauan kun makkarissa oli yöpöytä oli kaikki hyvin, valo oli pöydällä.
Ison sängyn myötä hävisi myös pöytä valoineen. Just kun olin taas oppinut sen pahan tavan, että luen sängyssä! Ja se paha tapa vaan paheni sen myötä kun vieraileva rinsessakaarti muutti nukkumaan olohuoneeseen ja minä sain makkarin ja oman sängyn takaisin. Mitäs sitä muuta kuin lukea illan hämärässä.  Mutta se valo. Lukuvalo.

Edellisessä makuuhuonetta koskevassa postauksessa näkyy (klik) taannoiset valonvälähdykset: nurkassa roikkuu katosta wir-valaisin, joka osoittautui aivan liian kirkkaaksi lukuvalona -eihän se passaa, että aivot ja silmät sanoo DING! kun otat kirjan käteen lukeaksesi hetken. Ei siinä valossa ala edes silmät lupsumaan, päin vastoin, piristyy vaan.
Toin sitten kellarissa huilimassa olleen lattiavalaisimen sängyn päätyyn. Ihan kiva. Hyvä valo, helppo kohdistaa sen mukaan millä kyljellä sitä makoilee....mutta! I S O mutta! Just kun alkaa silmä lupsaa  ja tekee mieli vetää vaan viltti korviin ja nukkua pitääkin kompiä sängystä sammuttamaan se valo, koska lattiapainike! Ja taas mun aivot sanoo DING! Shit.

Aloin sitten tutkailemaan valaisinkauppoja.
Ja VOI PYHÄ SYLVI ja muutkin sylvit mitä löysin!!
Tämän:
 (valaisin löytyy tästä)
 Ja kun muistaa, mitä on keittön ja makkarin katoissa, niin onkos tuo nyt ihme, että tykästyin ihan satalasissa ♥ 
Tässä heille, jotka eivät muista/tiedä:

Seikkailin sitten vähän enenmmänkin Nettilamppu.fi n sivuilla ja voi mitä herkkuja mä sieltä löysinkään! Samaa sarjaa enemmänkin ☺

TAP-seinävalaisin (klik)

TAP-pöytävalaisin (klik)

Kuin vesiputki! TAP-valaisin (klik)

Hanan muotoinen TAP (klik)

 Jotkut tuon punaisen hanan kanssa, jotkut ilman, mutta kaikki just sen näköisiä, että putkimies on ottanut ja leikkinyt kesken duunin ja saanut kaikkea mahdottoman sympaattista aikaiseksi.
Että nämä jäi mun sieluni sopukoihin kaikki -arvatkaas jos mulla olis vielä se pikkumökkeröinen...siellä menis varmaan kaikki valaisimet uusiksi!

Oli siellä vielä enemmänkin näitä rouheita valaisimia, nämäkin:







Tämä viimeinen(kin) on hauska omalla tavallaan, kääntyvällä varrella varustettu.
Olispa mielenkiintoiset kaksin kappalein olohuoneen katossa...

Ettäpä ilmestyikö makkariin sitten tuo punaisella hanalla varustettu herkku?
No, ei ilmestynyt. Harkinta oli harras ja vakava, mutta kun jo aikoinaan olkkarin seinään taululistoja propatessa kävi ilmi, on aika riskaabelia hommaa iskuporailla näitä pula-ajalla rakennettujen kerrostalojen seiniä. Poraat neljän millin reikää ja saat kuuden millin. Ja vähän vielä ekstraa kaupan päälle. Sen verran monta reikää olis pitänyt tehdä, että olis voinut mennä puoli seinää sutuksi.

Pelasin varman päälle ja ripustin kattoon koukusta (samalla lailla kuin Wir oli nurkassa) kirkkaan pallovalon, ei liian kirkas, mutta hyvin näkee lukea. Eikä aivokaan enää suotta heräile 😉
Katkaisin on just passelisti kädenojennuksen takana. Kirjan ja lukimet saa ojentaa jakkaralle.


Ja se WIR. Se sukelsi ensin kaappin jemmaan, ennenkuin tajusin, että kokeilenpa sitä vielä kerran eteiseen. Pöytävalaisin oli monesti pienehköllä pöydällä vähän tiellä, valo ehkä joskus vähän riittämätön...ja kun en juurikaan kattovaloista välitä, niin nyt se kirkkaus onkin ihan paikallaan eteisessä. Siellä ei "asuta", eli se ei käy kenenkään silmiin.  Sekin siis löysi paikkansa.
Ja ettei pyöritys lähde ihan lapasesta sekä pöytävalaisin, että makkarin jalkalamppu lähtivät uusiin koteihinsa -kellariin ei enää hillota määräänsä enempää.

 Iltasin makkarissa on mukavan lempeä valo -ja eteinen saa paistatella ihan rauhassa.

 Ja kyllä! Se punaventtiilinen kummittelee edelleen. Ja kaverinsa myös.
Toiveikkaana odottelen josko keksin sopivan paikan noilta parilta seinältä missä on kipsilevy
- siihen asti käyn vain noiden linkkieni kautta haaveilemassa 😁

Hinnaltaan niin kukkaroystävällisiä, että  eiköhän se paikkakin jostain....
*toiveikkaana*

Alkoikois sua houkuttaa uusi valaisin??