ihan harvinaisen onnistunut

Joskus joku juttu onnistuu ihan vimpan päälle oikeastaan puolivahingossa.

Niinkuin nyt vaikka tämä mun makuuhuone.

Ihan hitokseen pieni kooltaan, pitkään täynnä pelkkää parisänkyä, yrityksiä löytää sopivaa yöpöytää ja mattoa -pitkälti tuhoon tuomittuja yrityksiä. Ei huonoja mitkään valinnat välttämättä, mutta ei mulle sopivia. Kranttu kun olen, kuten ei varmaan ole monelta jäänyt huomaamatta.

Mattohan löytyi viimein puolivahingossa sekin, ja hyvä on ollutkin.

Olohuoneeseen tullut Papasan-korituolihan tämän muutoksen käynnisti.

Ensinhän piti hävitä kirjoituspöydän kokonaan, mutta hävisikin lopulta se parisänky, ja kirjoituspöytä muutti tänne. Sitten tänne tuli yksi tosi edullinen tuolilöytö pöydän äärelle Ikeasta, mutta kas kun se ei mahtunutkaan pöydän alle...ja taas lähti pyörä pyörimään. Tottakai.

Se kyseinen tuolilöytö jatkoi matkaansa  uuteen kotiin aika sukkelaan, mutta sen se aiheutti täällä käydessään, että pöytä vaihtui isompaan ja ilman mitään tilaa vieviä laatikoita. Kohta sen jälkeen vielä raikastui ilme kun vaihdoin tummat verhot (ja toisessa kiskossa vehojen takana piilossa olleen  olleen yhden mustan pimennysverhon) vaaleampiin pimennysverhoihin. 

Se musta pimennysverhokin oli jo menossa torin annetaan-osastoon kun älysin, että sehän on passeli päiväpeitto aina siihen asti kun tulee taas syssymmällä iso untuvapeitto käyttöön -sitten sen mitta ei enää riitä, mutta nyt toistaiseksi palvelee paljon paremmin kuin tuo aiempi torkkupeitto. 

Joskus se on niin pienestä kiinni!

 Ompelukone on makkarin kaapissa, ja uskotteko jos sanon, että se on ollut nyt pienen ajan sisällä käytössä useammin kuin viimeisen kuluneen vuoden aikana aikana. 

Jotenkin se ryhtymiskynnys on alentunut huimasti kun ei tarvitse säätää koneen kanssa ruokapöydän äärellä piuhat pitkin ja poikin. 

Pikkulikat viihtyy makkarissa loistavasti, toinen pelaa läppärillä tai katselee leffaa Netflixiltä, toinen yleensä lojuu sängyllä iPadin kanssa. Kolmas, vanhin, on nyt ollut paljon omien kavereidensa kanssa, mutta valloittaa mieluusti olkkarin korituolin täällä ollessaan.

Ja onhan se melkoinen muutos itsellekin kun ei kaikki masiinat kilkuta ja vilkuta ihan siinä korvan juuressa samassa huoneessa, kaikkilla on nyt mukavampi olla.

 

 Mikä hämmästyttävintä, olen jopa itseni löytänyt joskus päivällä tuolta tyynyröykkiön keskeltä kirjan kanssa, varsinkin niinä hellepäivinä kun parvekkeella on liian kuuma ja olohuonekin tuntuu tukalalta. Mullehan makuuhuone ei ole koskaan ollut mikään oleskelutila, sinne on menty nukkumaan. Vähän niinkuin hotellihuone reissussa, ei siellä oleilla, siellä käydään kääntymässä.

Nyt on tila käytössä koko rahan edestä ja hyvä niin.

Näin sitä näköjään vanhakin koira...

Mistä tulikin mieleen: 

on se "vanha koirakin" täällä kyläillyt mun personal trainerina hetken aikaa ♥

Näillä höpinöillä ja kuvilla 

oikein mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!