Mustaa, mustaa vaan!

Kaukana ollaan parin-kolmen vuoden takaisesta, sen verran paljon on taas värimaailma muuttunut.

 

Back to basic, back to black, tai jotain.

Ai, että onko mitään tallessa tuosta? no...öööö....jooo....kaksi taulua takaseinältä.

Pöytävalaisin. Kissakello. Torkkupeitto ja tarjotin.

Siinäpä se taitaa ollakin. Eikä kukaan hämmästy yhtään, eihän.

Nyt on sitten niin perusrauhallista, postauksiakin tippuu niin harvakseltaan, että hävettäis jos osais...

Välillä sitä miettii, että onkos tämä nyt tässä, käykö täällä enää kukaan, onko mulla enää mitään sanottavaa -asiapuolen laitahan nyt on aina ollut vähän niin ja näin.

Vuorovaikutus on aina ollut bloggaamisen  parhaita puolia, kommentit siis, sekin alkaa nykyään olla vähän näköjään heikoissa kantimissa, omassakin kommentoinnissa on parantamisen varaan.

Ihan turha selittää, että minä noita villasukkia vaan....käyn kyllä lukaisemassa blogeja kun ehdin ja maltan, mutta täytyy tunnustaa, että jonniinmoista somepaussiakin on kyllä tullut pidettyä.

Oikeastaan roikun facessa tai instassa enemmän kun se nyt vaan on niin nopeaa.

Taitaa roikkua moni muukin, vai? (instassa #pepi-nelli löytyy ahkerampaa päivitystä kuin täällä, vink vink, jos joku kovasti kaipailee)

Vaan kaipa minä tätä blogiakin tekohengitän jatkossakin, jos tämä nyt on vaan tällaista talvihorrosta, 

kai se vaan kesäihmiselle se kesä on sitä ominta ja energisintä aikaa kuitenkin.

Koitetaan kestää. Ja aina saa potkasta (henkisesti, kiitos) - kiitti vaan kovasti heille, jotka jaksavat meililläkin muistaa välillä.

Ettei nyt ihan pelkäksi jurputukseksi mene, niin hempeillään vähän.

Mustaa hempeyttä tietty, kuinkas muuten! Minusta on tullut niin kamalan synkkä vissiin ☺

Svaneforsin pitsitverhot lisääntyi kahdella, ja jos tykkäsin ennen, niin nyt tykkään tuplasti. Ainakin.

 Arvatkaa vaan tekiskö mieli kaivaa se Svaneforsin mustavalkoinen ihana mattokin esille, 

nuo näyttäis niin hyviltä sen kanssa, mutta kun nyt olen kuitenkin tuohon käsinsolmittuun niin tyytyväinen näin talviaikaan, niin enpäs vaihda vielä.

Jotain herkkua siihen keväiseen päivään kun viimein tuntuu siltä, että talven selkä taittuu ja valo voittaa. Silloin sitten teen vaihdon, se olkoon mulle se ensimmäinen kevään airut.

 Jollei nyt satu joku hetkellinen mielenmoilahdus iskemään sitä ennen, sekin on mahdollista. 

 

 

 Siinä sitten nyt oli mustaa valossa jos toisessakin, yritin ulkoakin ottaa ikkunasta yhden kuvan, mutta ei riittänyt pelit eikä vehkeet (lue: taito) pimeässä illassa saamaan sen sortin kuvaa, että tänne viitsis präntätä, jäi sen verran sutuksi. Mutta oikein hyvältä näyttää sinnekin päin.

Ja joo, joku nyt kuitenkin siunailee, että mitä ihmeen hautajaistunnelmaa se sinne lykkää.

Ei kuulkaa lykkää. Ihan on iloinen meininki. Vaikka onkin vähän musta.

Nih.

Viikonloppuja vaan kaikille, mä painun tuonne sukanvarteen...mistä tulikin mieleen, että täytynee säveltää se pieni sukkapuoti tuonne yläpalkkiin...joo...