Eilen aamulla hyppäsin kaverin kyytiin, käännettiin auton nokka kohti moottoritietä ja etelää.
Ohjelmassa jo kauan sitten suunniteltu vierailu, joka on syystä tai toisesta siirtynyt ja siirtynyt.
Yhtenä syynä varmasti se, että yksi asianomainen on vaan nököttänyt mökkeröisellään, eikä päässyt reissuissaan puusta pitkään, ei edes näissä lyhyemmissä. Kesät vaan tuli ja meni.
Ainahan sitä puolustella voi käytöstään vaikka vanhalla sanonnalla:
kesällä ei kerkiä, talvella ei tarkene, keväällä on paljon vettä, syksyllä käy kylmät tuulet.
No, rattoisasti matka joutui jutustellen ja viimeisiä kuulumisia vaihdellen, yksi "mutka" tehtiin matkaan, mutta siitä sitten erikseen.
Siinä vaiheessa kun mutka seurasi toista, tiet kapeni kapenemistaan ja tultiin sille tiellä, josta saatiin ohje "kun tuntuu, että ei tämän tien päässä ainakaan voi kukaan asua, alatte olla perillä" tiedettin, että todella aletaan olla perillä! Vihdoin ja viimein.
Siellä metsän keskellä, "middle of nowhere", avautui iso ja vehreä, vihreä pihapiiri.
Hetki siinä ihmeteltiin ja äimisteltiin ennenkuin huhuiltiin portailta sisällä olevalle emännälle.
Tai piialle, oikeastaan. (Nyt ainakin joku jo arvaa missä ollaan)
Piha/puutarhakierros paljasti taitavan ja innokkaan pienviljelijän lisäksi loppukesän huumaavan tuoksumaailman, kesän kukkein aika jo alkaakin olla ohi varhaisen kesäntulon vuoksi.
Jos sää olisi ollut aurinkoisempi (pelkän poutaisen sijaan) uskon, että olisimme nähneet myös melkoisen perhosarmeijan, sen verran houkuttelevaa kasvustoa oli tarjolla, nyt tyydyttiin pörisijöihin.
Koti itsessään on juurikin sellainen aarreaitta, joksi sen kuvittelinkin.
Taas kerran ei voi kuin ajatella mihin ihmeeseen ne kaikki valkoisten ja kliinisten kotien asujat silmänsä pistävät, mitä he ihailevat? Sitä paljauttako? Ei ymmärrä.
Täällä ei ollut sitä ongelmaa, saattoi silmiään lepuuttaa vaikka missä ihanassa!
Kokonaiskuvaa kodista en teille anna, kuten ei anna paikan hurmaava emäntäkään, mutta maistiasia sain luvan kuvata teille.
Tiesin jo entuudestaan, että täällä on mieletön peiliseinä kylpyhuoneessa, mutta silti se yllätti!
Olin aivan hurmioitunut ♥
Koko koti on silkkaa silmäniloa, pieniä ja isompia ahaa-elämyksiä,
ja parasta on, että tämä koti ei ole tekemällä tehty, vaan tullut eläen ja rakastaen.
Olen yhä vieläkin ihan pöllämystynyt!
Ja niin ihastunut, että se laimentaa paljon jopa sitä pettymystä, että Pehtoori ei suvainnut näyttäytyä meille edes hännänpään vilahduksen vertaa.
Kiitos, Cheri, kun avasti kotisi meille, kiitos kaikesta ♥
Ja hirmuisen iso erityiskiitos vielä tästä metsän kullasta! Kaikki on pakkasessa!
Omaan ei ihan kaikki edes mahtunut, vein loput äidille.
Voih, olo on autuas vielä pitkään.
Taatusti vielä talvellakin ☺
Kyllä, vierailimme Pirkon kanssa Autuaassa olossa ♥
Kiitos myös kuskille ja hyvälle seuralle.
Siitä meidän "harkitusta harha-askeleesta", pienestä mutkasta matkassa sitten seuraavalla kerralla.
Hauska tuo peiliseinä ja muutenkin persoonallisen näköinen koti.
VastaaPoistaNoita sieniä on onneksi paljon nyt kun sateet alkoivat. Itse keräsin eilen muovikassillisen ja tänään pakkaseen. Ovat hyvä lisä ruuanlaittoon.
Jään oottelee et missäs kävitte :)
Seinä on ihan mieletön ❤️
PoistaVoi kun tietäiskin sienipaikkoja lähellä, minä en muuta näin syksyllä söisikään!! Ei nuokaan mulla kauan kestä jos samallla lsilla herkuttelen kuin tänään 😄
Peiliseinä paljasti (tai siis vahvisti epäilykset) vierailun kohteesta, jossa tosiaan on ihan varmasti niin paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää, että pää pyörii kuin pöllöllä :)
VastaaPoistaNiin että "piika" pisti arvailemaan ja peiliseinä vahvisti 😉
PoistaNähtävää on juuri miin paljon kuin voit kuvitella ja vielä vähän päälle! Ihana paikka!
Oih miten ne ihania tunnelmia. Kiitos seurasta ja koitan saada tänään oman juttuni julki.
VastaaPoistaSaas nähdä mitä sinä kuvasit 😉 -vaihtoehdoista ainakaan ei ollut pulaa!
PoistaOlipa kiva kun kävitte! Hienoja kuvia olet ottanut näistä nurkista. Nero tuli vasta puoli yhdentoista maissa ja silloinkin vain pikaisesti käymään kupilla ja hetken rapsutettavana, sitten kiireet taas veivät pehtooria aamuun asti :) Ehkä ensi kerralla käydessänne prinssikin on paikalla. Kävin taas sienimetsässä ja saalista on. Kiios, että veit edellisen saaliin mennessäsi.
VastaaPoistaNiin ja suurkiitos ihanista tuliaisista!
PoistaKoko ajan vahvistuu tunne, että oli ihan oikea päätös katkoa "Lilla-kahleet" -maailmassa ON paljon muutakin 😄 (Onneksi viihdyn kotonakin)
PoistaOn se hyvä, ettei pehtoori kömpinyt piilostaan esiin heti kun perävalot hävisi näkyvistä 😂
Ehkä me vielä joku kaunis päivä prinssiäkin silitellään, toivossa eletään!
Voi kun olisit lähempänä niin tulisin samoille apajille! Juuri herkuttelin oikein ihanan kermaisella kanttismuhennoksella leivän päällä ja nyt on maha onnellisesti killillään 😄
Jostain syystä tunnen itseni nyt etuoikeutetuksi :D Pirkolle jo kommentoinkin, että tuo paikka on varsinainen satumaa. Peilihuoneeseen olisin voinut jäädä asumaan, katsella maisemia ikkunasta ja joko istua tai loikoilla ;) Tarpeen mukaan. Ihastuttava paikka.
VastaaPoista