keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

villasukka katossa ja muita kummallisuuksia

Villasukka katossako? 
Juu. On ja pysyy.

Tässä kun tulee pitkin päivää piipahdettua varastossa -jonka ovet on käytännössä aina auki ja edessä pitsiverhot (voi kuinka onkin naisellista turhaketta, hörsökettä ☺) - niin aloin ihmetellä kun siellä tuntui aina pörräävän ampiainen. Mun tontillani, haloo, hus poispoispois! Heti nyt.

Eihän se sieltä mihinkään lähtenyt.
Kerran sitten katsoin, että onpas sillä nyt muuten aika suora reitti ja seurasin katseella.
Prkl, se rakenteli pesää seinän ja katon kulmaukseen! Eikun pesä pussiin ja pihalle. Luulin tilan olevan taas mun hallussani. Väärin luultu. Seuraavana päivänä se pöristin oli taas siellä. Ja suora reitti yhden taulun (juu, muinaisjäännekanvastaulu ovessa) taa ja näytti jäävän sinne. 
Taulu pois ja kurkkaus taakse -kyllä, taas pesän alku. Eihän tämä tämmöinen vetele!

Nappasin taulun kainaloon ja lisäsin roskakasaan, samaan läjään mhin olin muutakin turhaketta kasannut ja tuuppasin varaston ovet kiinni. Ja samalla hetkellä se pöristin oli oven takana, pyöri siinä hetken ja ujutti itsensä sisään katonharjan pienenpienestä reiästä.
Jotta se siitä ovien sulkemisesta.

Sitten välähti! Ei ole kauaakaan aikaa kun luin jostain, että ampiainen on hyvin reviiritietoinen, se ei tee pesäänsä lähelle toista pesää!

Jotta mää kipasin sisälle ja survoin jo melkein puhkikuluneen harmaan villasukan toisen sisään ja kiepautin rautalangalla nippuun ja kiinni kattopalkkiin.


 Kuinka ollakaan, ei mennyt kauan kun se pöristin ampaisi ovesta sisään ja suoraan sinne missä taulu oli ollut....pörisi hetken ympäriinsä ja sitten se vasta helvetillinen pörinä alkoikin!
Selkeästi näki, että nyt oli joku tullut sen reviirille, tehnyt pesän ja oli kuin ei oliskaan. 
Sissus, mä meinasin jäädä jalkoihin sen syöksylentäjän kanssa, joten siirryin ulkopuolelle.
Hetken siinä tuijottelin, että eikös tyyppi meinaa rauhoittua ollenkaan kun sahaa ympäri varastoa pitäen sen sortin meteliä, etten ihan heti ole moista kuullut, ja jatkoin sitten hommiani.


Mun villasukka-ampiaispesäni vei lopulta voiton. Ovet on auki edelleen kuten aina ennenkin, mutta ampiaisia ei ole enää sisällä näkynty. Arvatkaas vaan pysyykö se villasukkapesä siellä maailman tappiin ☺

Joku aina aika ajoin ihmettelee tuota alla olevan kuvan viritelmää, että mikäs se oikein on.
Tuossa mökkeröisen kupeessa tuommonen pitsikoppero.
No, se on mun pihasuihku. Keväällä ja syksyllä ihan helevatan virkistävä, nyt vain virkistävä.
(on sinne siirtynyt nyt myös pyykinkuivaus)


Täällä oli alunperin ihan "oikea" suihkuviritelmä, mutta sen vesi ei oikein koskaan kuitenkaan suvainnut auringossa lämmetä, koskapa tähän ei oikein arska paista kuin hetken verran.
Tänä keväänä se suihku sanoi muutenkin työsuhteen vähän kyseealaiselle tasolle, joten tein pieniä muutoksia. Heivasin suihkun kaatopaikalle ja otin toisen -lyhyen-  puutarhaletkun tähänkin käyttöön.
(yleensä se on ollut vain sellainen pesen-saappaat-purkit-työkalut-ruisku)
Systeri kierrätti tänne soman hyllykön ja käyttötarkoitus oli melko nopsasti selvä.


On meillä ihan oikeakin suihku tuossa ihan kivenheiton päässä, lämpimällä vedellä ja suihkukopilla kaakeloiduin seinin, mutta kuka sitä nyt aina sinne kun omassakin pihassa voi. Ainakin sellaisina lämpiminä kesäiltoina kuin eilen oli. Vedenkeittimellä vaan soikkoon sopivaa vettä ja huuhtelu raikkaalla kylmällä. Pysyy sopiva kesäfiilis.

Fiiliksistä puheenollen...
 


Taidan lähteä skumppakauppaan!

Palaillaan taas kun keretään _☺/

19 kommenttia:

  1. Mun on pitänyt tehdä tuo ampparipesähässäkkä meidän terassille, mitta on jäänyt. Varsinaista ongelmaa pörriäisistä ei oo ollut (vielä), mutta kyllä niitä tuonne kattolautojen väliin pörrää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on jo kova rakentaminen menossa jos kerran kuhia kohilla käy 😉 Jotta ei muuta kuin omaa pesää vaan ripustelemaan!

      Poista
  2. Melko nerokasta :). Ja täytyy sanoa, että nyt vasta tajusin, mikä vähän vastaavassa Niksi-Pirkan (tai jonkun vastaavan) vinkissä oli ideana, kun siinä kehotettiin ripustamaan kattoon suodatinpussi, joka on sullottu täyteen paperia (tai jotain). Ajattelin vaan, että mikä sen virka on ja tyhmänä luulin, että tarkoitus oli nimenomaan houkutella lisää ampiaisia (missä taas en nähnyt mitään mieltä), mutta olikin päinvastoin. Joten kiitos tästä tietopläjäyksestä. Saattaa tulla tarpeeseen, kun meillä kotona aina yleensä meidän lyhyen loman aikana niitä pesiä ilmestyy ei-toivottuihin-paikkoihin.

    Ja melko hienostunut pitsisuihku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en edes muista missä johonkin tuommoseen niksiin törmäsin, mutta sinne se oli varastoitunut korvan taakse sekin. Mahottoman tilavat korvantaluset 😂
      Sattui nuo villasukatkin olemaan kuin tilauksesta valmiiksi poistoon menossa.
      Sun tarvii nyt laittaa oma pesä ennenkuin ampparit ehtii!

      Poista
  3. Heh, on sinulla siinä suihkussa muukin kuin pitsiverho...Minä niin näin sieluni silmin kun alueen isännät ryhmittyy kujalle..."se emäntä menee taas suihkuun" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, on siinä seinät kolmellasivulla ja kunnon suihkuverho neljännellä...se vasn oli niin tylsän oloinen 😉
      Ja luojan kiitos se on ihan mun omalla sisäpihalla mahottomassa sureenipöpelikössä, k u k a a n ei tiedä milloin mä olen suihkussa 😎

      Poista
  4. Vitsit miten hieno suihku!! Ja kylläpä olet älykäs, kun osaat kommunikoida amppareiden kanssa ja viedä vielä voiton. Uskomatonta :). Jään miettimään tuota suihkuideaa, aika hyvä olis meillekin…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihku on ollut hyvin toimiva jo viidettä kesää, melkein sanoidin että nyt kaikkein toimivin tuon letkusysteemin kanssa.
      Ja usko tai älä, olin jo myrkyttämässä koko varaston (mutta lähikaupassa ei ollut raidia tms) ennenkuin sieltä korvan takaa tipahti ihan pyytämättä ja yllättäin kelpo ratkaisu suoraan syliin 😉

      Nyt taidankin lähteä suihkuun just nyt, kyllä tässä tänään on jo hikoiltukin!

      Poista
  5. Hieno voitto amppareista. Täytyypä panna keino muistiin, sillä niin reviiritietoisia ne usein ovat, etteivät suvaitse tulla häirityiksi. Onneksi täällä on hyviä pesäpaikkoja kohteissa, joissa ei häiritä toisiamme. Hieno suihku ja tarpeellinen näillä helteillä. Kasvimaan kasteluvesikin lämpeää tynnyrissä nopeasti melkein kylpyasteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jo kävi silmissä kauhukuvat luinka ampparit valloittaa koko varaston tekemällä kauhian ison pesän johonkin piiloon josta en sitä huomaa 😳 -rikä mulla sitten ole sinne mitään asiaa, rinsessoilla vielä vähemmän! (Siellä on pikkupotta heille ettei aina tarvi lähteä vesivessaan juoksemaan)
      Onneksi oli niinkin rauhanomainen tapahtuma, ettei mennyt hermo huonoon kuntoon kuin yhdellä ampparilla 😊

      Minä lämmittelen useinkin vesiä pesusoikoissa, kyllä se aurinkoenergia pelittää kummasti ainakin pyykkivesiin. Tiskiin tarvii vähän kuumempaa.

      Poista
  6. Melkoinen vinkki, enpä ole koskaan kuullutkaan ja tuossa kun aloitin juttusi lueskelua, ajattelin, että teet ampiaisille pesän valmiiksi, mutta eihän siitä ollutkaan kyse, vähän kyllä ihmettelinkin :D. Täytyypäs tämä muistaa, ne kun tahtoo meillä ulkovarastoon yrittää... Ihana pitsisuihku, kyllä tuo aina kaakeloidun suihkun voittaa ihan 100-0.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla olen seurannut tilannetta, ei ampparin ampparia varastossa!!
      Toimii siis paremmin kuin hyvin 😄 -että sinne nyt vaan kuule varastoon omaa pesää väkertämään!

      Juu, kyl tuossa suihkussa kelpaa 👌 -oli se niin passeli tänäänkin heti aamutuimaan hikisennihkeän yön jälkeen (joskus ne untuvat on vähän liikaa, mutta ilmankaan ei osaa nukkua)

      Poista
  7. Kaikkea sitä kuulee ja oppii. Että villasukan edessä ampiainen antaa periksi pesänrakennusvietilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukanpa hyvinkin! Tai jonkun muun pesää muistuttavan tötterön 😉
      Luulis ainakin villasukan palvelevan monta vuotta.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tuosta neroudesta voi kyllä olla montaakin mieltä 😂 -mutta onneks muisti pelaa edes pätkittäin!

      Poista
  9. Juu, ei niitä hankaliin paikkoihin halua, ei o kiva jos koko kesän joutuu askeliaan miettimään -kokemusta maa-ampparin pesästä- tai miettimään tuleeko joku naamalle.
    Hämmästyin kuinka hyvin tuo toimii kun jo toista pesää oli kuitenkin rakentamassa. Taisi olla se viimeinen vihainen pörinä ja syöksyily todella se viimeinen kerta kun amppari varastossa kävi!
    Totesi jonkun toisen valloittaneen sen ja luovutti ja lähti matkoihinsa.

    VastaaPoista
  10. Voi Luoja, että sulla on ihana kesäpaikka! Kuin pieni paratiisi. Ja oot kyllä maailman kekseliäin ihminen...villasukka-ampiaispesä :-D. Saa kai tuon idean kopsata? anne.jrvinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni paratiisi on vaan just nyt vähän kylmä -kerrankin osuu tuulet tänne. Ja kylmät tuulet onkin!
      Tottakai saa kopsata! Jostain se mullekin tarttui, ei vaan tainnut olla villasukkaversio 😄
      Kiva nähdä, että olet linjoilla edelleen sinäkin 😊

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥