Sen sortin haipakkaa on tullut mentyä viimeinen viikko -ja kai vähän päällekin- että tässä nyt sitten vasta puuttuvat viimeiset rippuset. Ja ostokset.
Lauantaina siis jäi valitettavasti Pannuhuoneen Putiikki Rannalla väliin totaalisen aikataulun pettämisen vuoksi. Näin ei ole ennen päässyt tapahtumaan, eikä toivottavasti tapahdu ikinä enää jatkossakaan, sovittujen juttujen täytyy pitää, jos on jossain luvattu tiettyyn aikaan olla, niin siellä sitten ollaan myös.
Nyt sitten roikuttiin ulko-oven kahvassa kolmelta, jolloin oli jo liian myöhäistä.
Tiedä sitten auttoiko anteeksipyytelyt tässä vaiheessa enää yhtään mitään.
Eipä siinä enää muuta voinut kuin kääntää autojen nokat kohti Olgan puotia, jonne sinnekin sitten tultiin myöhässä -olin kyllä ilmoittanut aikataulun lipsumista.
Ihana, aina hyväntuulinen Olga ohjasi meitä viemään ulkovaatteet tuttuun paikkaan, ottamaan mieleistä naposteltavaa, juotavaa...ja sitten hetkeksi pylly penkkiin ja katsastamaan taas hauska katsaus pukeutumisen saloihin. Vinkkejä niin pyllyville kuin tasapaksummille kuin myös vähän isommatkin bumssit omaaville. (Sori, en edes yritä -Olga täytyy tavata itse ☺)
Veikkaanpa jokaisen taas kerran jotain mieleistä löytäneen, sen verran kassallakin tuntui kuhinaa olevan. Olgalta tulee jossain kohden taas vähän enemmänkin kuvaa kunhan tässä vaan ehdin, ensi viikolla toivon mukaan.
Loppuilta vietettiinkin sitten kotoisissa merkeissä, systeri pyysi koko poppoon kotiinsa.
Sinne kurvattiin pizzerian kautta, ennakkotilaus oli toimitettu jo edellisenä päivänä, joten jokainen sai mieleisensä eväät. Skumppaa, colaa ja vettä kyytipojaksi. Sai vähän rennommin huokailla ja ähkyä täyttä oloaan kuin mitä ikinä olis missään ravintolassa kehdannut - oli meinaan sen verran hyvinsyönyt olo kaiken päivään mahtuneen herkuttelun jälkeen.
Kahdeksan aikoihin taisi porukka poistua kohti omia kortteereitaan, minä jäin vielä systerin luo istumaan iltaa "pitkänmatkanvieraan" kanssa -"tää ois tän koti"-blogin Kirsihän oli aamulla tullut porukkaan mukaan. Höpinöitä riitti puolille öille, jonka jälkeen me yökyöpelit höpistiin vielä huushollissa hyvän aikaa.
Kaikenkaikkiaan taas mukava päivä mitä on saantu sulatella pitkään.
Sen verran oli vauhtia.
Ostokset oli hyvin harkittuja, mitä nyt yksi kekkonen pääsi yllättämään.
Dekorosta ja Kaarnalaivastamatkaan lähti nivaska postikortteja, muutama seinillä kiipeilevä tyyppi
sekä juliste, joka vielä kaipailee kehyksiä. Ei vaan ole ehtinyt.
Hyvän Tuulen Puoti oli jemmannut minua odottamaan siellä jo aiemmin katsastamani työkalupakin.
Kelpaa nyt puutarhavälineitä säilyttää -ennen ne on lojuneet mikä missäkin.
- ja se yllättävä kekkonen.
(Yksi iso musta (maa)pallovalo jäi vähän kaihertamaan, mutta en ostanut, lupasin palata asiaan, vaan enpä ole palannut. Pistin sen rahan vähän tärkeämpään asiaan, nimittäin tuonne Bikken rosanauhakeräykseen. Siellä 3000€:n tavoite huuteli jokusta kymppiä tullakseen täyteen, kävin niittaamassa sen kasaan. Käypäs sinäkin, jollet vielä ole käynyt...vaikka tavoite on jo ylittynyt, niin syöpätutkimus on alue, jolle tuskin monikaan voi selkäänsä kääntää, vai mitä?)
Olgalta ostin yhden raidallisen ison paitulin kotiasuksi, niin käytössä on ollutkin, että pyörii parastaikaakin koneessa. Ja kun tämmöinen pyllyvä, rintava ja muutenkin muodokas viihtyy tunikoissa, yksi tunika lähti mukaan vaikken olekaan yhtään "vihreä" -mutta oli niin ohutta ihanaa pellavaa, että oli pakko. Ja pakko oli ostaa unelmanohut nahkatakkikin, vaikka olin jo palauttanut rekkiin.
Onneksi ostin, se vaan on niin mun oloinen.
Semmoinen oli se päivä.
Monenmoista ohjelmaa on ollut, kiirettä piisannut ja kuvia kasautunut -ja haasteita myös- mutta kunhan tässä olen akkuni ladannut, niin eiköhän tästä pikkuhiljaa pääse suhtkoht normaaliinkin päiväjärjestykseen taas takaisin.
Katsotaan sitten mitä päivät tuo tullessaan.
Nyt vielä kiitos porukalle, kiitos puodeille ja eikun leuka rintaan ja kohti uusia petkokemuksia!
Viikonloppuja kaikille!
Ompas ollut mahtipäivä sulla ja teillä. Olga on mun lähikauppias, joten valikoima tuttua. Tosin Olga osaa jo ovelta mulle tarjota raikasta mustaa ;) Noi sun vaatteet on hienot ja tykkään kovasti myös Kekkosesta! Mutta mä en kyllä tajua, mitä noi seinillekiipeilijät oikein on.
VastaaPoistaBikke tekee mahtavaa työtä syövän eteen monella tasolla ja saa olla onnekas, kun sinä olet upeesti tukemassa. Olen täydestä sydämestä hengessä mukana <3 <3
Muistankin sun maininneen, että Olgalla sinäkin käyt, aika monen kauppa tuntuu olevan, enkä yhtään ihmettele. Ja mikäs mustassa vikana, sitä minäkin yleensä, nyt olen koittanut vähän jotain muutakin saada komeroon, mutta mutta...
PoistaNoi seinillekiipeiljät on koukkuja :)
Just nyt yks pikkupikkulaukku sekä florence roikkuu niissä. Illalla on helppo koukuttaa vaatteet niihin yöksi :)
Siis tääääähhh ?? Miten mulla meni toi sun nahkatakkiostos ihan ohi?? Oot kyllä salamannopea vissiin niin sovituksessa kuin kassalla, koska en ehtinyt nähdä kummastakaan vilaustakaan. (Viimeksi kun oltiin jalan ja julkisilla liikkeellä, niin yksikään kassi tai pussi ei jääny huomaamatta, mutta nyt ilmeisesti autojen takakontit nieli tehokkaasti kaiken). Hyvä ostos! (Ens kerralla ostetaan sulle ne sukat :D)
VastaaPoistaSe ei o häppee kun on noppee:) Minä vaan haahuilin siellä rekkien välissä sen jälkeen kun olin huomannut ettei mulle ole talvitakkia siellä. En edes oikein muuta tarvinut, mutta toi nahkatakki on loisto-ostos! Vuoriton ja ohut ja pehmeä, menee vuorittoman maiharin alle hyvin - joten mä mittään tälvitakkia tarvi! Huomenna lähden ihan tuolla, hyvin tarkenee.
PoistaSukat? Miks ihmeessä? Sitten kun tulee lunta voi vetää uggit jalkaan, ei silloinkaan tarvi sukkia :D
(Ja kumppareihin menee sitten villasukat)
Tuo sun nahkatakki ja asut näyttää kivalta. On tuolla puodilla ollut varmaan valinnan varaa asuissa.
VastaaPoistaIhanissa kaupoissa olette käynneet ja on kiva et jaatte kuvia tääl blogissa kiva katsella kauniita tavaroita :)
Viikonloppui Sinulle myös
Olgalla on a i n a valinnanvaraa! Ens viikolla menen joku päivä ajan kanssa tutkimaan mitä kaikkea kivaa siellä oikein onkaan :)
PoistaViikonloppui sullekin, toivottavasti olet yhtä hyvässä seurassa kuin minä, huomenna aamusta taas rinsessalandiaan :)
Oi, takki on tosi tosi hieno! Hyvä kun ostit!
VastaaPoistaKyllä! Se muuten ei ole tuo yläkuvan takki, vaan vielä hienompi :)
PoistaHyvä teksti lintutaulussa, I agree!
VastaaPoistaSopii sosiaaliselle erakolle :)
PoistaTosi hyvännäköinen nahkatakki!
VastaaPoistaJa kiva päällä :) - sillä mentiin tänään niin leffat kuin Lillatkin!
Poista