lauantai 9. toukokuuta 2015

tästä se lähtee

Kesä.
Tammelantorilla amppeliostoksilla, kulkupeli mukana ettei tarvitse enää fillarinkorissa yksitellen kuskata. Nyt mahtui noileesti kuusi isoa amppelia kyytiin, tuossa jo neljä etualalla valikoituna.
Arvatkaa vaan tuliko täydestä lastista enää napattua kuvaa!
 Facessa jo mainostinkin tätä minun (ja monen muunkin) mielestä parasta mappelikauppiasta!
Niin moni on Lillassa ihastellut pitkin kesää näitä ja kysellyt, että mistä ihmeestä nämä on ostettu.
No täältä, Orivedeltä kotoisin olevalta Karhun puutarhalta.
Ihan parasta A-luokkaa. Sinisiipi siinä vanhanjuopon nokassa oli täältä, ja uusi tulee tällekin kesälle kunhan tulevat myyntiin vähän myöhemmin. Samoin ne jumalattoman suuret tomppelit on täältä.
 Loppukesästä sitten nähdään mihin mittaluokkaan nyt päästään näiden kanssa.
 On tämä ihan huikeaa aikaa, silmät selällään ihmettelee kasvua ympärillään.
Ikinä aikaisemmin ei ole tähän mahdollisuutta ollutkaan (kun työt on haitanneet vapaa-aikaa....) mutta nyt kyllä nauttii "koko rahan edestä" -eikä lakkaa äimistelemästä!

Eilen otin urakan vanhasta istutuslaatikosta, sehän on ollut tuolla periferiassa vähän sekalaisella seurakunnalla, mitä-lie-kesäkukkia ja ruohosipuli. Siinä se.
Ja nyt iski ongelman, että mihinkäs hiivattiin sitten pottuloota.
Ei muuta kuin tyhjentämään vanhaa lootaa ja käännös toisinpäin -ja samalla uudet pohjustukset ja suodatinkankaat ja sorat- ja taakse pottuloot.
Siinähän ne nyt sitten somasti pötköttää vieretysten ja vattupuskillekin pääsee taakse.

 Jos se on maisema muuttunut Lillassa, niin on se koti-ikkunankin takana.
Vahinko vaan, ettei ole vertailukuvaa, tiistaina ei nimittäin vihreästä ollut aavistustakaan!
Nyt tulikin hoppu, systeri odottelee jo lähtökuopissa Namussa, 
lähdetään piipahtamaan yhdellä kirpparilla....

Mukavaa viikonloppua ♥

38 kommenttia:

  1. Kiitos amppeli-vinkistä! Niissä on todellakin eroja. Kodin Terrasta hankitut jäivät pieniksi. Saanko udella hintaa?

    En ihmettle yhtään, että viihdyt Villassa. Niin kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnat on siinä kahdenkympin molemmin puolin vähän lajista riippuen. Täytyy sanoa, että yksikään amppeli ei ole ollut pettymys tähän mennessä! Ja minä olen sentään niitä samalta kauppiaalta ostanut jo liki kymmenen vuotta.
      Muutama on joskus tarttunut matkaan jostain-mistä-lie-kaupasta, mutta eipä tätä laatua ole vastaan tullut, joten nykyisin olen kyllä hyvin uskollinen asiakas :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ja muhkeammiksi vaan muuttuvat kesän myötä :D

      Poista
  3. Ihanan kesäisen tunnelman kukat tuovat! Hienot amppeliostokset tuli tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei auttanut kyllä edes amppelit!
      Hyytävän kylmä tuuli, mökkeröinen ei meinannut lämmetä ollenkaan, joten nostin hortensiatkin sisälle ja tulin kotiin lämpimään.

      Poista
  4. No sullapa on hyvä peli, millä kukkia kuljetat! Upeita ovat. Mullakin on vakkaripuutarhat, joista ostan joka vuosi. Jos hyvän paikan löytää, mitäpä sitä vaihtamaan! Kun päivän on töissä ja poissa kotoa, maisema on taas muuttunut kun kotiin tulee. Ympäri pihaa kukat ovat auenneet ja perennaa puskee ylös. Ihana toukokuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää olla asianmukaiset pelit ja vehkeet :D
      Toivottavasti huomenna on lämpimämpi keli, jäi ihan ikävä Lillaa kun ei tässä flunssassa viitsinyt siellä paljon aikaa kuluttaa tänään.

      Poista
  5. Juu kyllä puutarhoilla on erua, minullakin oma vakiomesta josta jo vuosi kukkaset ostettu. Ihanata huomista äiteinpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Onneksi hyvä kauppias tulee joka kevät kuin muuttolintu. Ja minä heti ostoksilla :)
      Oikein hyvää äitienpäivää sinullekin!

      Poista
  6. Tosi kätevä kulkupeli. Upeita amppeleita näyttää olevan. Minä tilaan pelkkiä taimia ja väsään amppeleita itse. Se on aina vähän epävarmempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon vähän äkkihätänen noiden amppelien kanssa :)
      Pitää olla nättiä nopeesti, mutta eipä mulla oikein ole paikkaa (eikä taitoja eikä kai halujakaan) itse noita alkaa kasvattelemaan - joku muu osaa paremmin!

      Poista
  7. Niin lähti täälläkin. Tosin mietin, että onkohan se nyt ihan hullua laittaa kukkia pihalle ja pitäisikö sitä vielä odottaa kesäkuulle??? Mitäs sinä teet noiden amppeliesi kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ne roikkuu paikoillaan! Hyvin samoihin aikoihin olen aiemminkin laittanut ne roikkumaan, eli käytännössä heti kun on tulleet myyntiin.
      Hortensiat nostin vielä tänään sisälle, sen verran viileä yö kuulemma luvassa, mutta huomisesta nekin saa sitten pysyä ulkona. Edellisen yön ne jo olikin.
      Huomenna jää varmaan jo pienetkin pelargoniat pihalle kun saan ne purkkeihin :)

      Poista
  8. On kyllä komeita amppeleita ja komea on kulkupelikin niille! Ihanasti jo vihertää, täällä tietenkin hieman vähemmän kuin siellä etelämpänä. Hyvää Äitienpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin just sopivan kesäiset :D
      Ja kyllä se niin on, että kun viherrys lähtee käyntiin, niin eihän sitä pysäytä enää mikään! Ei siellä eikä täällä.

      Poista
  9. Vaude, mihin blogiin päädyin! Muistan lukeneeni rustailuitasi joskus aiemmin, mutta nyt laitoin blogin seurantaan, jotta en kadota sinua uudelleen!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan mukaan :)
      Täällä joko tapahtuu tai sitten ei tapahdu. Nykyisin taitaa olla enemmän tuota jälkimmäistä....

      Poista
  10. Huoh...tahtoo jo kukkia!!! Kyl on komeita amppeleita, joko teillä uskaltaa jättää ne ulos yöksikin?
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin näyttävät pärjänneen :)
      Nyt ei ole siällä enää kuin pari pelargoniaa, mutta ne on niin söpöset siellä, että taitavat saada ollakin.
      Ainakin kunnes alkaa saada jotain leikkokukkaa.
      Sitä samaa, kiitos!

      Poista
  11. Kyllä - tästä se lähtee, jee. Sait kauniit amppelikukat. Minäkin ostin jo muutaman pelakuun ja ne tuntuvat ihan kasvavan kohisten ruukuissaan. Aurinkoista äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tuntuvat kasvavan vaikka aika viileää onkin. Kamalasti kelit nyt vaihtelee laidasta laitaan!
      Mun tekis nyt kamalasti mieli niitä vanhanaikaisia saviruukkuja pelargonioile, en tiedä joudunko istuttamaan vielä toiseen kertaan :D

      Poista
  12. Meiltä puuttuu vielä tuo vihree puista, muutoin alkaa nurmikkokin näyttää jo oikeen kateellisen väriseltä.
    Tänään on aseteltu pihakoristeet ja -kalusteet, mitä sitä hyvää päivää muutoin hukkaamaan ☺
    Näyttää niin hyvältä jo Lillassa ♥

    Aurinkoa äitienpäivään yhä edelleen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkaa olla pikkuhiljaa jännitys päällä, että koska rävähtää omppupuut kukkaan!
      Mä niiiiiiin odotan taas omia omppuja :)
      Ja hyvältä tuntuukin, sais nyt vaan vähän lämmetä taas, pääsis suunnittelemaan yöpymisiä...

      Poista
  13. Kesä, kyllä vain. Ostin perjantaina ensimmäisen kesäkukan ja "hylkäsin" sen pihalle. Oli vielä sunnuntaina hengissä! Hyvää äitienpäivää sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne ne pitääkin hyljätä :)
      Mä taisin yhdet pikkutaimet unohtaa istutuspöydälle kun tuolla ulkona keksii niin paljon kaikenlaista muutakin kivaa kesken istutushommien....no, siellä nekin hyljätyt raukat huomenna odottaa.
      Kiitos, Minna :)

      Poista
  14. Hmm. Hassua. Mulla on vissiin ollut töiden kanssa liian kiireinen kevät, kun ajattelin tällä viikolla, että pystyiskö pihalle laittaa jo jonkun pieniä yöpakkasia kestävän kukan. Ei vissiin ole enää yöpakkasia - missähän vuodenajassa mää oikeen elän? Sulla kun on jo kunnon kukkaamppelit ja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä siellä teidänkin suunnalla alkoi jo aika keväiseltä näyttää kun vähän aikaa sitten poikkesin :D
      Että ehkäpä sinäkin jo jonkun kesäkukkasen kärsit laittaa....

      Poista
  15. Heti tuli semmonen fiilis, että pitää lähteä oman kylän puutarhalle shoppailemaan. Onneksi se on tossa kadun toisella puolelle, niin ei ole pitkä matka. Hehe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kukkaostoksille!!
      ....ja mä luulin, että mulla on ostopaikka lähellä... :D

      Poista
  16. Pikavisiitti tänne toivottelemaan oikein hyvää äitienpäiivän iltaa, Pepi <3

    VastaaPoista
  17. Vielä toinen pikavisiitti ilmoittelemaan, että ihan pieni haaste odottaisi blogissani tekijäänsä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan :)
      Kyllä mä sinne teillekin olen tulossa kunhan tässä ehdin....

      Poista
  18. Kyllä kauniilta näytää, oi että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kyllä pihalla tuppaa silmä lepäämään!

      Poista
  19. Sun puutarha on uppee! Nuo valoverhosysteemit vois toimia ihan kuistillakin.. hmm. eikä varmaan jää roikkumaan ihan kovin kauksi sateenjälkeen märkänä? Musta tuntuu että ikean valoverhot kuivuu aika hyvin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kuule ole koskaan tullut kokeiltua kuinka märkinä ne siinä roikkuu :D - ei varmaankaan kovin märkinä kun en ole edes kiinnittänyt asiaan huomiota!
      Ja kyllä tuosta puutarhasta toivottavasti taas upea (viidakko!) tulee kun pikkusen aikaa menee...aika paljas se vielä on :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥