Hiljaiseloa

Kyllä se vaan niin on, että kun mulle iskee flunssa,

niin se sitten iskee kunnolla.

Ei lopulta vaan jaksa kuin antaa periksi ja sairastaa se.

Ääni alkaa muistuttaa taas pikkuhiljaa omaa, mutta poskiontelotulehdus alkaa kypsyttää.

Lilla on kutsunut joka päivä vähäksi aikaa, ei mitään yletöntä touhuilua,

enemmänkin rauhallisia kahvitteluja lehden kanssa siinä kulloinkin lämpöisimmässä 

ja suojaisimmassa paikassa -onneksi on mistä valita.

Vattupuskista on kuivat oksat saksittu ja Cherin lähettämiä unikonsiemeniä istutettu,

mutta siinäpä se niinsanottu työnteko sitten onkin.

Kasvuvauhti on ihan mahdotonta, omallakin tontilla pikkuisen huomaa, mutta näkisittepä ne rinnetontit, joille aurinko paistaa kunnolla, ne on kukassa, ne!

Erinäinen tupas narsissia joka tontilla, mulla vasta jokunen siellä täällä.

Vaan nautitaan siitä mitä on!

 Vaikka ne rusakonketaleet tekikin kaikkensa tuhotakseen köynnöshortensian 

on se nyt kuitenkin hyvällä alulla kohti korkeukiksi.

Mutta! Mikä tuo vieruskaveri on?

Iha helvatan piikikäs. Olen se joka vuosi yrittänyt nyhtää kokonaan pois, mutta aina se näköjään vaan jaksaa puskea uutta. Nyt se on jo puolimetrinnen rotjake, lehdet alkavat avautua vauhdilla - ja aloin katsella sitä tänään, että ei tuo taida ruusu olla, lehdet ei oikein stemmaa ainakaan meikäläisen surkean puutarhaietouden mukaan. Mieli tekis katsoa mitä tuosta oikein tulee, mutta siinä on se iso mutta....olenks mä sitten tulevaisuudessa tuon piikkikasan kanssa kusessa...?

Auttakaas viisaammat naista puskassa.