sunnuntai 29. syyskuuta 2013

ketjureaktio

Niinhän siinä tuppaa yleensä käymään, että yhden nurkan kun pyörittelet uuteen uskoon,
niin siinä menee sitten pari muutakin.
Ihan väistämättä, tavarat kun hakee paikkojaan.
Niinhän siinä nytkin kävi, tosin meni aika noileesti, ei paljon tarvinut pyöritellä.
( Joku kumma yläkerta oli kyllä koko ajan tiellä...)
 
Mutta tulipa tehtyä parfyymibaari.
Tai jotain ☺
Nimittäin tästä se kaapin päälle muuttanut peili lähti.
Tämän kaapin päältä.
Ei mikään silmänilo peilin kanssakaan, mutta varsinkaan ei ilman peiliä!
 Joten ähkyin ja puhkuin (ja ihan vähän kirosin aina sen hyasintin kohdalla)
ja sain kuin sainkin tuon kaapin -tai mikä lie onkaan- pois kylppäristä.
 Otin tilapäisesti olohuoneen sivustavedettävän päästä tuon ruåttalaisen pikkupöydän tänne.
 Tuolit onkin hortoilleet muutaman päivän kuka missäkin pitkin huushollia,
ei ne mun silmääni montaakaan päivää miellyttäneet siellä ruokapöydän kupeessa.
Liian paljon mustaa. Ai että miks en maalaa valkoisiksi? No, ihan siksi kun alkaa olla tuoleja niin paljon, etten teidä enää mikä jää -eli jäävätkö nämä- sitten muutossa!
 Tuleepa tässä sitten samalla tehtyä yksi haastekin!
Sain nimittäin jo jonniin aikaa sitten Nauran auringolle-blogista haasteen (josta kohta enemmän) kuvata jotain ennen kuvaamatonta nurkkaa tms.
Ja tätä kylppäriä en ole juurikaan kyllä esitellyt.
Joten tulkoon nyt tämäkin ...
 Pitkä pötkylä, sopivasti tilaa, sauna toisessa päässä.

 Ja itse saunakin. Ihan peruskamaa.
Jos olis oma, olis musta.
Se haaste sitten.
Se on alkujaan lähtenyt Kotila-blogista -säännöt ovat seuraavat:
Ota valokuva tai useampikin kodistasi, tai muusta blogisi aihepiiriin kuuluvasta, tällä kertaa jostain sellaisesta kuvakulmasta tai yksityiskohdasta, jota blogissasi ei ole ennen nähty.
- kiitä sitä bloggaria, jolta olet haasteen saanut ja käy laittamassa linkki postauksestasi myös KOTILA-blogiin. (kotilablogi.blogspot.fi)
- laita haaste eteenpäin viidelle bloggarille
-have fun!
 
Joten kiitos Matkatar :D -vähän kesti, mutta aiheen piti alkujaan olla ihan toinen!
Se vaan venyy ja paukkuu, joten siihen palaan. Joskus.
Ja mukaan haastan seuraavat bloggarit
 
(jollekin se voi olla haasteellista, tiedän ☺)
 
Hyasintin ylöosakin on jo melkein ulkona!
Kohta raikaa TAXIIIII - ja jos saan luvan, niin näytän mihin se päätyy...
 
Heikää taas!
_☺/


28 kommenttia:

  1. Hih, sä annoit mulle mukavan haasteen, josta kiitän jo tässä :D
    Taitaa meilläkin sellainen nurkka löytyä, josta ei ole kuvaa julkaistu...ei oo yhtä iso kuin sinun, mutta nurkkamalli se tosiaan on...
    Palaillaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän odotin että sä sitä vinttiä...aarrekammiota :)

      Poista
    2. Aha, mähän oon jo sitä vilautellut. Mutta ei yhtään hassumpi idea! Mulla oli mielessä aivan jotain muuta :D

      Poista
  2. Hieno parfyymibaari!! Mun tulis aika köyhä , ei oo vaihteeksi ku 1 pullo ja sekin kohta tyhjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa noistakin pari olla jo sen verran vanhoja, että kelpaa enää huonetuoksuksi :D
      Jos siihenkään....

      Poista
  3. Kah, enpä o hoksannu, että kylppärinkin vois sisustaa! Ou jee. Ja parfyymilautanen muuttui kyllä paremmaksi juu :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulluilla on omat huvit, vessan sisustaminenkin :)

      Poista
  4. Vaude, mikä parfyymibaari!! Jahka mä saan joskus sen oman budoaarin, niin sinne vois kekata jotain tollaista!
    Eiköhän se joku nurkka löydy, kiitos vaan haasteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onpa jotain mistä pölyjä pyyhkiä....muka.... :)

      Poista
  5. Suloinen parfymeria ♥ Ja kiitos, postilaatikko kolahti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan !
      Mä en nyt jaksa olla lukutuulella, pino odottelee tuos muutenkin :)

      Poista
  6. ...ja mulle tulee melkein musta alakerta ja se vierasvessa vaikka piti tulla turkoosi: Miten tässä näin kävi;)

    Nyt kun sinä maalaat tuoleja mustksi, mitä löysin Marilynin, mutta käytän sitä puolihimmeänä.

    Onhan tuo kauneusbaari ihana!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tumma harmaa mitä joskus esittelit on hyvä valinta! Sitä on helppo piristää milloin milläkin. Eli siis sillä turkoosilla :)
      Mä vastailinkin sulle siihen toiseen kommenttiin...lisään sen verran (kun katsoin vielä värimallia) että jos se lilaan vivahtaakin, niin vivahtaa niin laimeana, että anna mennä vaan!

      Poista
  7. Ihana parfyymibaari, tuoksufriikin oli pakko tulla kurkkaamaan, kun näin tuoksupullojen kuvat! :)

    VastaaPoista
  8. Oi, Punatukan kylppärikin niin mukavasti sisustettu... Kuule, sinun blogia on kiva katsella ja lukea:)
    Tulee sellainen olo, että hyvin menee, mutta menkööt ja silloin kuin ei mene, niin olkoot menemättä!
    Täysiä elämänjatkoja edelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se elämä menee....että eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä !
      Kiva jos viihdyt :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Mä tuosta hyvyydestä tiedä, mutta kun johonkin ne oli saatava - peilikaappi on niIn kamalassa kunnossa etten uskalla edes kuvata :/

      Poista
  10. Tuollainen baari minullekin kelpaisia :) mukavaa alkavaa lokakuuta...

    VastaaPoista
  11. Sielä taas on laitettu tuulemaan! ei onnistus mulla hajuvesibaari, kaks pulloa ei taida olla baari tai mix ei heh!
    Olipas kiva päästä katseleen kylppäriäsi. Näytti ihan Pepiltä! Mukavaa alkavaa viikkoa t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rauhallisesti täällä vaan :)
      Katotaan nyt kuinka kauan tuo baari tuossa on, kunhan saan peilikaapin tyhjennettyä, niin eiköhän ne sitten sinne...tosin se on vaarallinen noille puteleille, voi vaikka tippua lavuaariin ja kuis sitten käy!

      Poista
  12. No tuota voi jo kutsua kylpyHUONEEKSI,ihanan reilun kokoinen,varsinkin jos tuohon omaan alkaa vertailemaan:) Kaunis on tuo baariosastokin mutten siltikään uskaltaisi maistiaispaukkuja alkaa väsäilemaan vaikka herkulliselta näyttääkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u! Hirmuisesti tosi kalliita neliöitä :/
      Katselin just yhtä asunnon pohjakuvaa ja olen kyl sitä mieltä, että on sekin suunnittelun kukkanen kun eteiseen menee kymmenen neliötä ja kylppäriin suurinpiirtein kuus! Pitkää pötköö, ihan hukkatilaa!!
      Onneks mulla eteinen sentään on ihan passelin pieni :)

      Poista
  13. Värit tekevät ihmeitä! Siis peruskylppärikin näyttää ihan erille! Enpä ole tainnut ennen nähdä mustaa pesukonetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei toi ihan peruskylppäri taida olla, ei värin eikä koon puolesta :)
      Tais muuten olla ekoja kertoja mullakin kun pari vuotta sitten ostin tuon mustan.....joka tulee uuteen kylppäriin sopimaan kuin nenä päähän...(joo, muutanhan minä, saanhan minä sen asunnon, saanhan...)

      Poista
  14. Siinähän kelpaa nyt saunan jälkeen tuoksutella ja nauttia:)

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥