Onko joku jo ihmetellyt, että mitä kummaa se siellä oikein säätää kun ei näy, ei kuulu.
Ainakin täällä on kurkkimassa käyty - ja mikäs sen mukavampaa.
Olen minäkin muiden blogeja kurkkinut, mutta en tiedä onks mun masiinassa vikaa kun se pyörittää niin maan perusteellisen hitaasti. Kommentitkin on jääneet monesti väliin sen vuoksi.
Ja läppäri ei taasen ole aukaissut kuvia, saattaa olla että yksi on auennut koko postauksesta!
Tosin, joku muukin oli jossain valitellut samaa - eli siinä tais vika olla bloggerin päässä?
Että suo siellä, vetelä täällä!
Mutta...siihen leikkaan-liimaan-askartelen...eikun siis suunnittelen-piirrän-annan muiden rakentaa-minä maalaan-osastoon, niinhän se meni!
Aloitetaanko alusta?
Viikonloppu ja maanantai meni piirrellessä ja suunnitellessa, mittaillessa ja puhelimessa.
Tiistai sitten muissa touhuissa.
Tämä kuva on keskiviikko-iltapäivältä kun tulin töistä.
- ja tämä samaiselta illalta kun lähdin kotiin joskus kahdeksan pintaan :D
Torstaina töistä tullessa näytti tällaiselta, mökkinaapuri töissä.
(joku saattaapi muistaakin "omituisen höpöttäjän" - omat lapsensa siis ristineet noin, en minä)
PellePeloton oli hakemassa samaan aikaan jotain työkalua kotoa.
Ja kun työläiset poistui, alkoi mun maalausurakan ensimmäinen toinen vaihe.
Ja tämän naköisen työmaan minä sitten jätin työmiehille odottamaan aamua.
Ja kaikki loput kuvat on sitten tämän päivän, perjantain, satoa.
Yksi lauta siirrettävä vielä ja muutama ruuvi vielä sen jälkeen paikoilleen.
Ja se on sitten siinä.
Mutta sehän tarkoitti sitä, että minä sain maalata loppuun!
Ja kalustaa, tottamooses!
Joku ajattelee nyt, että entäs verhot?
Että tuleeko ne takaisin?
No, ei ne samat ainakaan. Mutta saattaa olla, että ensi kesäksi virittelen vielä verhotangot ja ohuet verhot hyttysverhoiksi. Mutta se on ensi kesän hommia se. Saoin kuin toiseen kertaan maalaaminenkin.
Hmmm....valopylväät on irrallaan vielä, vähän siellä sun täällä.
Taitavatkin saada paikan tuolta takanurkista molemmat. Joo!
Maisema naapureihin päin on kauheen aution oloinen, mun perennat aidan takana on tuusan nuuskana tämän projektin jäljiltä ja kun naapurikin pisti omat syreeninsä matalaksi, niin eipä siinä paljon olekaan muuta kuin mun aidantekeleeni.
No, ensi keväänä kaikki taas kasvaa. Jos vanhat merkit paikkansa pitää ☺
Ja sitten muutama ihan muuten-vaan-kuva.
(kiitos Bikke, sä järjestit monta kukkivaa yllätystä ☺)
Mutta niin se torikauppiaskin, jolta ostin muutaman ruusupavun.
Ne nimittäin oli kellokukkia. Vai mitä noi nyt on? Ei ainakaan ruusupapuja!
Nyt mä menen tuolinmutkaan suremaan tätä konkurssia, mutta iloitsemaan samalla tehdystä työstä ja mieleisestä lopputuloksesta. Nyt toivotaan vaan ettei katolle tule ziljoonaa kiloa lunta...sitten joskus!
Ei siis vielä. Tilattu kesä ei ole lopussa vielä ☺
Heikää taas hetkeksi!
Viikonloppuja!
Nauttikaa kesästä ♥
Tuli ihan kesäinen fiilis kun katseli näitä sun kuvia :) Ja uppee uusi paviljonki, kyllä tuolla kelpaa!!
VastaaPoistaOn tässä ihanat kesäkelit ollutkin :)
PoistaJa katokseen paistaa aurinko, jeeeeee!!
No hitsi, siitähän tuli oikein kaunis!
VastaaPoistaMistäs tuollaisia taitavia naapureita oikein löytäis, oma kaslahkeinen kun on peukalo keskellä kämmentä, joskos edes sielläkään:)
Meillä taitaa asustella nurkilla vähän enemmänkin "mä teen mitä haluan kun muut tekee mitä osaa"-tyyppejä :D
PoistaEiks se muka niin mene, että ihminen osaa tehdä mitä haluaa. Kun kerran nainenkin... :D
Mahtavaa, upeeta!!! :D Ei siis konkurssi, vaan uusi oleskelualue, kyllä siellä kelpaa vaikka syyssadettakin pitää ja fiilistellä kynttilänvalossa. Tunnelmallista viikonloppua! ♥
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKonkurssi taitaa väillä olla sellainen "kuuluu pakettiin"-juttu! Muistaa miks käy töissä :)
Noni. Siellä on vähän värkkäilty. Kiva! :D
VastaaPoistaHauskaa viikonloppua!
Vähän on :) - sen verran ettei tylsistymään pääse!
PoistaVaude - ei mikään ihan pikkuproggis tällä kertaa. Todella hienosti sopii tuohon pihapiiriisi ja varmasti lisää ulkonaoleilun mahdollisuutta näin syksylläkin. Oujee!
VastaaPoistaEi ihan vartin projekti :D
PoistaPitää sadetta muttei piilota aurinkoa, eikös se ole ihan parasta. Varjoa jos kaipaa niin voi mennä sisälle ?
Tässä ammattini puolesta zuumailen ja mietin, että miten paviljongille käy, jos tulee kovin runsasluminen talvi. Mutta toisaalta pohdinta lienee turhaa, koska on ollut Pelle Peloton asialla ja koska itse tietty vanhasta muistista pyöräilet Lillaan kesät talvet ja käyt tiputtelemassa lumet katolta, jos on tarvis :)
VastaaPoistaJa tosiaan vähän haikeeta, kun verhot lähti, mutta keväällä varmaan palaa entistä ehompana :)
Toivottavasti kestää! Siinä on nyt yksi kakskakkonen vähemmän kuin mun suunnitelmassa, toivotaan että nuo riittää!
PoistaJa juu, mä käyn läpi talven tuolla, pakko käydä jos meinaa keväällä päästä ovesta sisään. Siihen ne katolta putoavat lumet tippuu oven eteen, joten lapiohommia luvassa. Paitsi nos tää kesä päättää jatkua....sanotaan nyt vaikka maaliskuulle :D
Kaipasin minäkin vähän verhoja jo heti tänään, mutta joku idiootti on hukannut kaikki verhotankojen pidikkeet! Ne tangot kun oli entisessä systeemissä kiinni nippusiteillä...
Aivan mahtava lopputulos!!
VastaaPoistaJa koko piha on kyllä upea <3
Kiitos Eija :)
PoistaAinakin kauempaa katsottuna kaikki näyttää vielä hyvältä!
Miten mulla olikin sellainen kutina, että siellä on "huippusalainen projekti" käynnissä ;) Eikä siinä kauaa nokka tuhissut! TOI ON NIIIIIN HIENO. Kyhäisköhän toi meidän peloton tommosen ens vuonna... Kommentoi vaan tuossa kuvia ohimennessä katsellessa, että kyllä se näyttääkin isolta =) Ja hienolta.
VastaaPoistaSe muuten ON iso! Yllättävästi muutamakymmenen senttiä tuntuu tuommoisessa :)
PoistaKyllähän sun nyt täytyy tuommoinen saada, ilman muuta! Eihän nyt sateella muualla voi olla :D
Upea lopputulos!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTekijät on mielissään kun mä kerron kuinka sitä on kehuttu :D
Hurja muija olet! Ansaittu kuohu, upea lopputulos :) Nyt nauti, luvassa ihana lauantai kelien puolesta!!!!!
VastaaPoistaLupaan nauttia :D
PoistaIstun skumpan ja kirjan kanssa pihalla, korkeintaan ajelen nurmikon jos on pakko. Ja haravoin koivunlehdet. Jos on pakko.
Omppuloiset on pakko kerätä. Ja sitten on jo pakko huilata ! juu :)
Toivon mukaan ei vie!
VastaaPoistaMä olen huomannut tuon saman asian jo moneen otteeseen, olen koittanut muistaa katsastaa useammin hallintapaneelin kautta koska siellä näkyvät kaikki. Ja mulla on monta blogia, joita luen mutta eivät näy tuossa sivupalkissa - ja joka kerta huomaa, että blogger ei ole päivittänyt palkin listaa!! Paska homma!
Tosi nätti oleskelukeidas! voin jo melkein nähdä miten ensi kesänä siihen ilmaantuu köynnöskasveja ja miten ne sitten ensi syksynä rusottuvat nätisti tuota vaaleaa vasten! tai sitten, jotain ihan muuta :D
VastaaPoistahienoa työtä!
Mukavia syyskuun päiviä!
Kiitos Akiss... Kyllä siihen alustava tarkoitus on jotain kiipeilevää laittaa :D
PoistaKatsotaan nyt mitä se tykkää talvesta.
Nyt alkaa jo ideat olla vähissä, taitaa olla korkeintaan tulppaaninsipulit enää mielessä!
Ja aurinko!!
Tätä se sun "blogitauko" tiesi ;D
VastaaPoistaSe on UPEA!!!
Tätähän se :)
PoistaEi tässä viikolla paljon muuta ehtinyt, venyi päivät vähän pitkiksi!
Ihana paviljonki! Ensikesänä sadepäivänä siellä hienoa istuskella ja antaa sateelle pitkänenä. Kyllä se talven kestää, on niin hyvin tehty.
VastaaPoistaNo niinpä, Lillassa on kiva touhuilla jotain vaikka sataiskin ja tuo antaa siihen mahdollisuuden :)
PoistaJahas, että tuollainen pikku askartelu tuli tehtyä:D. Jotenkin mua naurattaa. Hienohan se on kun mikä, jotta kyllä kehtaa sanoa, että olet osallinen sen tekemisessä.
VastaaPoistaNo, mä taisin olla vain suunnittelemassa ja maalaamassa - muun ajan sain haravoida lehtiä ja kerätä omppuloisia :D
Poistavoi herranjestas taas siun kanssais..siis ihana! i h a n a! joo ja muistathan sit lumia talvella puotella tuolta. mein porukoilla nimittäin halakes tuo valokate ekana atlvena kun eivät onnettomat muistaneet(lue=jaksaneet) tyhjennellä sitä.
VastaaPoistaMuistan! Ehdotyomasti muistan :)
PoistaMun on pakko muutenkin käydä lumitöissä pitkin talvea, muuten oven edessä on tuhat kiloa jäätä keväällä..
Paitsi että....mä tilasin piiiitkän lämpimän kesän. Mitä saatiin?
Jos mä nyt pistän tilaten lyhyen ja vähälumisen talven?? :D
Kaunis,kaunis tuo on.
VastaaPoistaTuota ei ainakaan heti ekaks toivottavasti tuuli vie :)
Ihanasti sun kukat vielä kukkii.
Ei pitäis tuulen mukana lähteä. Vaikka kaatuuhan niiä valtamerilaivojakin....mutta uskotaan parasta :)
PoistaMun kukat on aikas ränsistyneet kautta rantain, melkein kateellisena katselen joidenkin naapureiden.
Mutta laiskuus kostautuu jossain kohden!
Siis rakastan kuulla ja lukea touhuprojekteista! Tässä loistava esimerkki, ja ihana tuli. Onnea uudelle, ja voin vain kuvitella ihanan suloiset illat uudella terassilla;)
VastaaPoistaSuloiset illat alkaa vaan olla sen verran viileitä, että ne on tullut vietettyä jo kotona. Mutta kyllä niitä iltoja tulee...
PoistaJa nyt oli huomattavasti parempi ajankohta rakentaa ja tilsiä matalaksi perennoja ja nurmikkoa kun ne kestävät sen. Toista se olis ollut keväällä kosteassa multaisessa maassa kun kaikki perennatkin vasta alullaan - sitä vahinkoa olis saanut kasvatella pitkän aikaa :)
Toiset vaan suunnittelee...ja toiset myös toteuttaa suunnitelmansa;) Hienolta näyttää, mutta kyllä se niitä verhoja kaipaa munkin mielestä. Toivottavasti saadaan nauttia vielä pitkälle syksyyn näistä lämpimistä keleistä, tänään ainakin näyttäisi aurinko paistavan. Kirsi
VastaaPoistaNii-i! Ja toivoo kädet kyynärpäitä myöten ristissä että joku suostuu rakentamaan :D
PoistaJos mun olis tuo pitänyt otse tehdä, niin kyllä se varmasti tehtyä olis tullut, mutta tätä postausta olis saanut odotella aika perhanan paljon kauemmin :D
Tulipas todella komea uudesta katoksesta! Tuollaista mieluilisin omallekkin pihalle vaan kun asutaan rivitalossa ei taida onnistua. Nyt toivottelenkin monia lämpimiä syyspäiviä, että ehdit vielä nauttia tästä ihanuudesta :)
VastaaPoistaOtapa selvää taloyhtiön hallitukselta saako rakentaa! Saattaa hyvinkin onnistua.
PoistaEipä tässä enää tänä syksynä tuon alla paljon istuskella, mutta kyllä niitä päiviä tulee :)
Tai mistä sitä tietää syksystä, jos tällaista jatkuu sinne lokakuulle...
Sanoin jo kauan sitten, että tuosta tulee vielä uusi huone Lillaan, paljon ei enää puutu :)
VastaaPoistaBloggerilla taitaa olla jotain taas kehitteillä, yhtenä päivänä sivupalkkini kuvat muuttuivat omituisen kokoisiksi ja kun kurkkasin html-koodia, sekin näytti uudenlaiselta, siis ulkonäkö. Mukavaa viikonlopua!
Mitähän hallitus tuumais jos alkaisin lisäillä siihen ikkunan kerrallaan...onhan siinä jo yks poka!
PoistaJotain siellä taidetaan taas säädellä, sen verran on tökkinyt monessa kohden. Sivupalkki on tökkinyt monellakin tavalla ja välillä on postausten tekokin ollut tooooosi nihkeetä.
Välillä en mukamas seuraa yhtään blogia - eikä tuo sivupalkin listakaan aina ole ajan tasalla edes blogien määrän suhteen.
Kattellaan....
Voihan iik miten makee. Tuollaisesta haaveillut omallekin pihalle, mutta nyörit eivät ole antaneet vielä periksi sen vertaa.. Jonain päivänä ehkä!:) Katos varmasti antaa paljon lisä aikaa ulkona syömiselle, lukemiselle jne.. Ihana sanon minä. Vaivan arvoinen varmasti.. Jatkanko kehumista. :)
VastaaPoistaKivaa viikonlopun jatkoa.
Onneksi tuo on tehty muutamassa erässä, ensin lattia, sitten "karsina" ja nyt valokate. Viimeisen osan budjettikin huitas heti yläkanttiinsa siihen nähden mitä olin laskeskellut - ja sitten se kilahti vielä vähän yli.
PoistaNyt ei sitten vähään aikaan törsätä yhtään mihinkään :|
Mutta on se hyvä!
Tuota katosta ei ainakaan ihan pikkutuulet vie mennessään :-)
VastaaPoistaKiva kun katon kauttakin tulee valoa.
Huippu toteutus, terveiset tekijöille!
Toivon mukaan ei vie, eikä toivottavasti lumet tuo alas! Eikä routa nosta ihan vituralleen :)
PoistaOnneksi pysyin tuossa kirkkaassa valokatteessa, naapuri puhui savunharmaastakin, kehui hyväksi, mutta kun katsoin netistä, niin sehän olis tehnyt tuosta pimeän! Mä olen sitä mieltä, että suoja sateelta riittää - jos joku haluaa auringolta varjoon, niin menköön muualle :D
Terveiset kehuineen menee perille :)
Voi kuinka upea tosta tulikaan!!! Wau! Tuolla kelpaa istuskella . :)
VastaaPoistaAjatteles kuinka hyvin alkukesän tapaamisen porukka olis tuonne mahtunut :D
PoistaUPeeta! Ja noi ruusupavut on kyllä tosi ainutlaatuiset,,,;)
VastaaPoistaEiks olekin :)
PoistaSamalle kauppiaalle ens kesänä ruusupapuostoksille!! .....kukahan se muuten oli?
Hieno idea, varmasti pidentää "terassiaikaa" Mukavia hetkiä!
VastaaPoistaAiniin, Sinulle olisi muuten haaste blogissani, ohjeet "Pönttö sekaisin" -postauksessa (vaikka muistin haastaa vasta seuraavassa :) )
VastaaPoistaTiedä tuosta terassikauden pitenemisestä, mutta ainakin sadepäivät on mukavampia :)
PoistaKiitos haasteesta, mä laitan korvan taa. Vaan mahtaako mulla olla mitään kuvaamatta?
Upea oleskelupaikka. Pihastasi tulee mieleen sellainen kotoisa englantilaistyyppinen puutarha. Nauti olostasi!
VastaaPoistaHanni/Polkadot
Kiitos Hanni :)
PoistaKyllä mä nautinkin, eilenkin oli niin ihana ilta, että en meinannut malttaa lähteä ollenkaan pois. Kotia on sen verran laiminlyöty, että oli pieni pakko kuitenkin. Ulkona olis viihtynyt vielä pimeän laskeuduttuakin, oli sen verran lämmintä!
Oot sää vaan eri muija! Toiset ne vaan suunnittelee (esim. täällä) ja toiset toteuttaakin.
VastaaPoistaOn ollu ihanaa syksyä, jatkuis vaan marraskuuhun!
No, lohduttaako yhtään, että on tätä jo hyvän aikaa suunniteltukin :)
PoistaNyt vaan tuli aika toteuttaa jos ensi kesänä meinaa nauttiakin tuosta. Kevät on sen verran pitkälle märkää, että puoli tonttia olis tilsaantunut ihan kamalaan kuntoon jos tämän olis keväälle jättänyt. Ja siitä mä en olis nauttinut ollenkaan.
Teki se aika kipeetä, siinä meni muuttorahat ja vähän päälle, nyt täytyy taas tehdä lujasti töitä : |
VastaaPoistaMä nimittäin edelleen uskon, että muutan tammikuussa -no, ens kuussa sen sitten tietää :)
Pia noutaa vanhan - arvaas tuliks sinä edes mieleen, töissä vaan kuulin että Pialla vois olla tarvetta ja se oli sillä selvä.
Onpa ihana katos.Samantapaisesta haaveilen minäkin. Meillä on kanssa pihassa "rättikattokatos" jonka edelliset omistajat jättivät.
VastaaPoistaNyt on tosiaan ollut mahtava viikonloppua ja mahdollisuus nauttia ulkonaolosta ja vielä lämpöisistä päivistä. Mukavaa alkavaa viikkoa. t Riitta
Vähän on sellainen olo kuin olis maansa myynyt!
PoistaEi oikein saa aikaiseksi mitään, viikko oli sen sortin rumbaa, että nyt on oltu iisisti - tyhjennelty Lillan jauhovarastoja kotiin ja muuta yhtä kehittävää :)
hieno toteutus ja suunnitelma ! on skumppalasin ansainnut tai parikin ;)
VastaaPoistaJuu, skumppa maistui hyvälle :) -vaikka olikin odotellut avattunajo jonnii aikaa...
PoistaAivan mielettömän ihana!! Kyllä kelepaa istuksia tuolla :)
VastaaPoistaKyklähän siellä. Viimeistään ensi kesänä :)
PoistaValmis ja valmis... minen usko tuota silmänräpäyksen vertaa ;).
VastaaPoistaMut siis oikeesti, tuo uusi on KÄYTÄNNÖLLISEMPI. Oikein hyvä tuli!
-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-
No ON SE :D
PoistaAinakin tältä kesältä. Jollei kesä jatku ihan helevatan pitkälle. Mikä tietysti olis kovin suotavaa...
Sweeeeet! Ihana katospergola! ja ihanan tunnelmallista taasen. Lillan neljät kasvot, nyt syksyiset!
VastaaPoistaTuo kaari, oih <3
Kyllä siitä vielä hyvä tulee :)
PoistaTuo kaari muuten meinas lähteä lentoon silloin Tapanimyrskyn matkaan! Kaikki tukiraudat vääntyi mutkalle ja kaari makas maassa ja maa oli kuin sodan jäljiltä. Nyt siinä on kaksi rautakaarta perätysten -luulis pysyvän!
Hyvin suunniteltu sekä toteutettu! Meillä täällä Suomen kesä vaihtelee vaikkakin tämä olikin upea, niin katos on aina paikallaan.
VastaaPoistaSaa sitten istua rauhassa sateelta suojassa jos niikseen sattuu satamaan. Mikä ettei tanssin pyörteissäkin siellä, tilaa ainakin on musiikin tahdissa pyörähtää:) Hieno ja Upea juttu!
Moiks!
Tämä kesä oli kyllä hyvitystä viime kesästä!
PoistaEi paha ollenkaan, vaikka enpä minä kamalasti voi sanoa kärsineeni viime kesänäkään :D
Siis juuri jotain tälläistä mäkin haluaisin mummon mökkini pihaan.
VastaaPoistaTänä kesänä ollut niin monta projektia että mä katos homma jäi.
Mulla siis tarkoitus rakentaa myös joku tämäntapainen valokatteella oleva katos,
puusuulin jatkeeksi, jossa on grillipaikka ja muut mööpelit jo valmiina.
Puusuuli siis päätypäin grillipaikkaan. Mietin kesällä voiko tätä valokatetta laittaa
harjamalliin, siis onko valokatteeseen saatavissa sellaista kulmaosaa harjaan?
Muutenkin haluaisin siihen jonkunlaisen pöytätason, en vaan nyt oikein osaa hahmottaa,
miten sen ratkaisisin. Varastossa on vanha tiskipöytä sinkkitasolla ja sen haluaisin myös
hyödyntää. Minkä kokoinen ala sinulla tässä katoksessa on?
Kiinnostaisi tietää myös mitä raaka-aineet n. tulevat maksamaan, siis ilman työpalkkoja,
jos et halua kertoa, ei tarvitse paljastaa :) Jokatapauksessa hienolta näyttää, olet hyvä suunnittelemaan kaikkea kivaa, aurinkoisia päiviä syksyysi, ihanaan uuteen katokseen. t:Tuikkis