Kumma juttu kuinka joku muutos saa jotain ihan käsittämätöntä aikaan.
Ajatelkaapa sitä pallia, jalkarahia, joka mulla on vaihtanut ulkonäköä irtohupuilla sen mukaan mitkä päälliset Ektorpeissa on ollut.
En muista olenko alkuperäistä edes koskaan esitellyt, alusta asti oli selvää, että sen ruma ulkonäkö tarvii piilottaa jollain lailla.
Ja katsokaa nyt sitä! Se sopii kuin nyrkki silmään ihan siinä alkuperäisasussaan valkoisten päällisten ja ruskean maton kanssa. Ja mä jopa tykkään siitä ☺
Kellarisssa juoksutkin on tuottaneet tulosta.
Ei tarvinut lähteä ruåttalaiseen, mikä on ihan hyvä juttu, rahapussi tykkää tästä vaihtoehdosta.
Ja luulenpa vaan, että tämä yhdistelmä muuttaa uuteen kotiin (joka on vaihtunut matkan varrella pariin otteeseen - eli viikonlopun aikana- eikä edelleenkään vielä ole minun ☺ ) tällaisenaan.
Mattojahan on kaksi (kun jonkun oli ihan pakko saada jotain tummaa viime talven pimeiden aikaan lattialle ) ja niinpä toinen pääsi nyt pöydän alle.
Että se kukkiminen loppui siihen.
En sano, että tykkään...en viitsi hokea samaa kokoa ajan :D
Tästähän me joku päivä sitten lähdettiin.
Yritin etsiä vähän laajempaa kuvaa, mutta siellä ne on jossain historian havinassa, eikä nyt ehdi etsiä sillä nyt kutsuu aamukahvi ja duuni!
Mukavaa alkuviikkoa kaikille.
Yritän tänään löytää Pipeille boxit, että saan ne matkaan!
*meni jo*
Taitaa olla muutosten aika Pepin kodissa menossa, sinne se salakavalasti musta on hiipinyt joukkoon ;0) Mutta musta musta on niin kaunis terästäjä muun joukossa, eikö?! Rahi sopii muuten kuin nyrkki silmään sisustukseesi, on mukava löytää löydöt aivan silmien alta omasta kotoa. Täällä meillä niitä löytöjä alkaa pikkuhiljaa tupsahtelemaan pahvilaatikoista. Jännää kuinka jo aivan on unohtanut mitä kaikkea löytyy omista kätköistä.
VastaaPoistaTänne nyt hiipii salakavalasti milloin mitäkin :)
PoistaJa nyt täytyy yrittää hyödyntää se mikä varastoista löytyy - ja lopusta "tarpeettomasta" päästä eroon!
Seinätaulun tekstiä lainatakseni: "Others make it happen" :) Sulla on selvästi syyspesän rympsteeraus meneillään ja kodikkaalta näyttää! Tajusin eilen, että itselläni ei ole ollut niin minkäänlaista intoa laittaa nykykotia. Hyvä kun jotenkin saa tämän siistinä pidettyä. Ei vaan ole inspiksen inspistä. Oisko niin, että olen alkanut kuolettamaan tätä kotia hiljalleen.
VastaaPoistaMinä katselen mittanauhan kanssa nykyistä kotia sillä silmällä mitä mahtuu uuteen ja mitenpäin, mistä luovutaan ja.....
PoistaJa ja ja -nyt pitäis vielä saada se uusi koti :)
Mä elän siis jo ihan sitä suunnitellen! Ja kaikki mitä täällä nut tapahtuu, tapahtuu uutta silmällä pitäen.
Pöytä sai alleen aivan ihanan maton! Syksyn tullen kukinta vaan loppuu :)
VastaaPoistaNäin se tuppaa tapahtumaan !
PoistaMatto oli parempi kuin uskoinkaan :)
Vierivä kivi ei sammaloidu...:D Pepi, sullahan on täällä taas ihan uudet tuulet puhaltelemassa, kun en ole aikoin kerennyt kyläilemään. Täytyy varmaan käydä edellisiä päivityksiä nyt läpi, jotta pääsen kartalle.
VastaaPoistaMukavaa syyskuun alkua.
Eiks aina vähän jotain muutosta elämässä pidä jollain saralla ollakin (ettei pääse se sammaloituminen tapahtumaan) kun arkielämä junnaa samaa rataa linjalla koti, työ, Lilla ja rinsessalandia!
PoistaEipä silti, arki on oikein tyydyttävää sekin :)
Oonko muuten koskaan muistanut mainita, että ruskea on mun lemppari..:)
VastaaPoistaEli tykkään!! Mutta sen palli-sanan voisit vaihtaa ihan vaan jakkaraan tai rahiin :D. Kuulostaa jotenkin paremmalta..
Palli on palli on palli :D
PoistaPALLIT on sitten ihan eri asia! Mutta jos mulla on kaks pikkupallia, niin niistä käytän kyllä sanaa jakkarat.....paitsi niistä maskuliinisista....olisko ne sitten kulkuset? Joulukulkuset on sitten ihan asia erikseen, eikä pukilla ole mitään tekoa niiden kanssa, eihän.....tai mistä mä tiedän mitä pukilla on....
Sinä tän aloitit!! :)
Joku vbiisas sano joskus että se tytsy joka koko ajan muuttaa kalujen(huone) paikkaa nii ettei sillä oo kaikki hyvin! Just joo.. ihan turhaa läppändeerust toi höpinä! MITÄ! SAits siis sen sika kivan kämpän? En malta oottaa kuvei.. vai olenks taas missannu jotain? ei olis eka kerta :)))
VastaaPoistaIloista syksyä siul Peppiliini!
Hmmmm.....kenelläs meillä KAIKKI on hyvin ?? Paitsi mulla :D
PoistaEnhän mä mitään mööbelivalssia tee, mä vaan vähän maalia sutasen, eihän sitä lasketa, eihän...?
En ota (!) sitä ihanaa asuntoa, valkkasin toisen, sitten pistin sen kakksovaihtoehdoksi - ja tein ykkösvarauksen ihan muusta :D
Pysyiks kärryillä?? No, mä selvitän sitten joskus koko kuvion kun on jotain kättä pidempää. Mutta luotan siihen, että tammikuussa on muuttopäivä :)
Sanonpa vaan, että TYKKÄÄN tästä kodista! Aurinkoista viikkoa!
VastaaPoistaKiitos! Sinä toit just pikkuisen aurinkoa tähän päivään :D
PoistaTuo matto on minusta aina ollut ihana, sopii mustan pöydän kanssa erittäin hienosti. Ja rahi on komeimmillaan juuri noin. Varmaan kiva tulla töistä kotiin kun on aina uusi ilme odottamassa :)
VastaaPoistaHuomasin itse tykkääväni tuosta matosta VIELÄ enemmän kuin aiemmin nyt kun se on yksinään eikä toisen samanlaisen kyljessä. Täytynee pitää jatkossakin ne erillään.
PoistaJa kyllä, kotiin on aina kiva tulla, nytkin kun puoli kämppää on kaaoksen vallassa :)
Sä juokset kellarissa, mä vintillä! Paitsi, että multa se tavara vain häipyy sieltä pois - ei tuu meille ;D Ah, miten paljon siellä on tilaa...uusille "vanhoille" aarteille...
VastaaPoistaEli juoksuaika kummallakin?
PoistaMä koitan välttää nyt kaikenlaisia kauppoja niin viimeisen asti etten ole käynyt ostamassa edes uutta hiustenkuivaajaa - edellinen sanoi työsuhteen irti jo pari viikkoa sitten ja mä muistan sen aina vasta silloin kun tarvitsen sitä.
Olisko syytä poiketa töistä lähtiessä ostamassa.
Jatka sinä sitä aarteenmetsästyssä :)
Lasketaanko aarteiksi uusi imuri ja pyykinpesukone (ne tuli alakertaan sentäs) ?!
PoistaOk, on ne ;D Mutta välttämättömiä sellaisia, eiks' juu.
Ehdottomasti :)
PoistaMutta sitten lasketaan mun töhötinkin, muistin tänään käydä ostamassa :)
Mikä siinä onkin, että syksyn tullen kaipaa tummempia värejä?
VastaaPoistaJaa-a, sen kun tietäis! Ja ensi keväänä taas ollaan ihan purjeissa kun puoli huushollia on sutastu mustaksi :)
PoistaNo, mulla auttaa kun pistää töppöstä toisen eteen ja muuttaa sinne pieneen hempukkaan.
Et kai sinä tästä ylikivasta asunnosta minnekään lähde!!?? Tai sitten siinä uudessa pitää olla jotain tosi extraa, oma kylpylä vaikka??
VastaaPoistaVakaa aikomus ja yritys on. Kova yritys!
PoistaEikä ole kylpylää, ei edes saunaa mikä tässä on, mutta....antaas kattoo :)
Palli on kuule tosi kiva ihan noin naturellina! Ja tykkään aina näistä ennen-jälkeen kuvista... kiva kurkistus kodin ja tunnelman elinkaareen;) Kivat viikot sinne!
VastaaPoistaPitkä matka ja muutama mutka senkin piti tehdä ennenkuin kelpas sellaisena kuin on :)
PoistaAina välillä nämä tunnelmat tuppaa vaihtumaan, mutta hyvä niin !
Kivat viikot sinnekin kauas!
Mä sanon taas että TYKKÄÄN!
VastaaPoistaMä kans tykkään....ja välillä alkaa hirvittää, että minne mä oikein olen menossa...
PoistaHyvältä näyttää, pesämäiseltä ja syksyltä. Täällä on menossa hamstraus. Minun pääni on ostoslista, mitä pitäisi hankkia.... Eli etsinnässä on vaikka mitä, mutta tietenkin rahan suomassa järjestyksessä. Kun mun kellarista ei löydy mitään tuollaista muutosta, siellä on vaan kasa epämääräistä rompetta, joka pitäisikin muuten tyhjentää.....
VastaaPoistaOlokin on ihan syksyinen, heräsin aamulla kahden peiton alta villasukat jalassa ja palelin. Ajattelin, että terve vaan; kuumetta! Ja olin ihan väärässä: 35 astetta, tasan. Oireet ihan samat. Ja flunssanen olo :/
PoistaEttä kellariin mennään täälläkin taas sitten joskus :)
Mä kun en kenenkään blogeja ehdi enää kuikuilemaan, oli hämmästys ja kummastus suuri, että missä välissä oot ton pöydänkin ehtinyt maalaamaan! ;) Piti sitten selata postaukset läpi ja taas ollaan kartalla. Hiton hyvältä näyttää, sanon mä.
VastaaPoistaOmppuloisia - kohta! =) Yksi pussi meni jo. Nam nam nam =)
Sitä se tekee kun työnteko haittaa vapaa-ajan viettoa :D
PoistaNo, se ottaa aikansa että saa rytmin hollattua kohilleen. Omppuloiset ON hyviä, mä olen syönyt niitä itsekin ennätysmäärän tästä sadosta. Ja omppu päivässä ei kyllä pidä lääkäriä loitolla! Vai pitäiskö se olla VAIN se omppu päivässä???
Juu, pöytä on himpun erilainen ja niin on koko fiilis täällä :D
Ei paha!
Jee,sainpas tahtoni läpi ;) Nyt on hyvä :)
VastaaPoistaja minun mielestä ei mene yhtään metsään jos lisäät vieläkin mustaa.
Ja mä ihan suotta aloin pleraamaan ruåttalaisen sivuja - en meinannut muistaa näitä mattoja ollenkaan :D
PoistaOnneks kurkkasin yhteen kassiin!!
Hempukka väri saa väistyä näin syksyn tullen, tummilla sävyillä tulee selkeä, ryhdikäs ilme.
VastaaPoistaPalli-rahi-jakkara sopii juurikin tuollaisenaan kokonaisuuteen!