sunnuntai 22. syyskuuta 2013

10 kuvan haaste ja hakuja

Jätetään nuo sörsselit taas heille, jotka niitä osaavat tehdä ja kuvata.
Joskus on kiva tehdä kuitenkin syrjähyppyjä.
Siis tuolla lailla...
 
Mervi Valkoisen lumoissa-blogista heitti kuvahaasteella, kymmenen kuvaa samasta ikkunasta ulos kuvaillen kuukauden välein - ja kun se viimeinen kuva otetaan ollaankin jo keskikesän juhlan tienoilla. Tässä on ihan säännötkin, kai ne pitäis ottaa samana päivänäkin joka kuukausi, mutta kun en nyt ajatellut sen kummemmin tätä heittää eteenpäin (saa mielellään ottaa kuitenkin) koska itsekin joudun vähän säveltämään tätä, niin mennään tällei suurpiirteisesti.
 
Mulla toivottavasti osoite vaihtuu alkuvuodesta, joten silloin vaihtuu se ikkunakin!
Ja koskapa voin ottaa kuvat päivänvalolla vain viikonloppuisin -se päivänvalo kun ehtii pikapuoliin mennä menojaan työpäivän aikana- niin joudun kuvat ottamaan lähinnä viikonloppuina.
Pyrin kuitenkin siihen, että näin puolenkuun jälkeen.
Ja jollen mää muista, sillä niinkin voi tapahtua, saa potkasta! Ei kuitenkaan päähän, kiitos :)
Ja jos ja kun tuo ïkkuna vaihtuu, niin ajattelin, että otetaan toinen mikä ei vaihdu.
Tosin ikkunan ulkopuolella, Lillaan päin...siellä kun ei pakkasella voi kuvata ikkunasta ulos, on ne ikkunat niin läpinäkymättömät silloin....
Että näillä mennään! Ensimmäiset kuvat koti-ikkunasta ja Lillan pihatieltä.
 päivä taisi olla 20.9
 
Ja ettei ihan tähän jää, niin otetaan muutama haku mukaan ☺
 
 - juu, mielellään ei! ei ainkaan kovaa naksutusta, ei saa nukuttua!
- ei myydä!

 - on se ohje tuolla jossain....älä kysy missä -löytyikö haulla?
- hyväksi havaittu! ja loppuunmyyty!

- kenellä? essu? ei mulla ainkaan! 
- hylly? sienikuivuriin? ihan pihalla...joku muu kuivaa mun sieneni...

 - niinkuin miksi?

- mistä mä olen jäänyt paitsi? valkosipulivoin kyllä ymmärrän.
En ole tainnut jäädä ollenkaan paitsi. Ainakaan tuon kohdalla :/

 - minä! kukas se sinä sitten??
- ei myydä kun ei ole, voisin kyllä huolia. Ehkä.

- minkä? huonekalujen vai? aina joskus, juu!

- siis ihan oikeesti: mitä?? tupuhupulupulaiset ?
 
Kaikenlaisia hakuja sitä vaan tulee.
Ja mitä niiden hakija oikein tuumaa kun tänne pöpilään pepilään eksyy ☺
***
Jokos sitä pitäis pistää hellemekot naftaliiniin ja kaivaa villahousut esiin?
Ei kai vielä...
Mukavaa alkavaa viikkoa!
 ***
Ai juu, eikös se niin mene, että kun asioita sanoo ääneen, niin ne tapahtuu...
Tuossa samalla kun katselin tanssiohjelmaa piirtelin jonniinmoista kuvaa siitä asunnosta, joka toivottavasti vielä on mun ...on mulla alustava pohjapiirustus...
 Joskus sitten toivottavasti näette onko mulla yhtään tuonnepäinkään...
 
Ja lopuksi vielä jotain vähän nätimpääkin!
 Palaillaan !


28 kommenttia:

  1. Lillan portti näyttää niin kutsuvalta! Muhun on iskenyt siirtolapuutarhamökkikuume, millä se paranee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se muulla parane kuin hommaamalla mökki ☺
      Eikä se silläkään parane, pahenee vaan ☺☺☺

      Poista
  2. Hämmästyttäviä noi haut ovat:)

    Ihana syksyinen kuva Lillasta.
    Luitkos lehdestä Nekalan siirtolapuutarhan pariskunnasta, joka joutuu purkaan terassin ja lasikatteen. kun olivat rakentaneet liian ison ja ilman virallista lupaa? Melko hölmöä hommaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin siitä, mutta en lukenut, jotenkin vaan unohdin kiireessä hommata käsiini sen lehden! Pitäiskin tsekata jos se jossain olis...

      Poista
  3. Hauskoja hakuja! :-) Ja ihanan punainen köynnös tos portissa. Sopii Punatukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se köynnös on kuule ihan tavallinen villiviini, selvisi onneksi parin metrin siirrosta hengissä - ja irrotiuksesta vanhasta kaarenraadosta!

      Poista
  4. Hienoja kuvia molemmat - toivottavasti on uudessa kämpässä yhtä mahtavat näkymät! Nuo haut ovat kyllä hauskoja katsastaa aina välillä - ihan ihmeellisiä juttuja ihmiset hakeekin. En minä vaan;)
    Kivaa alkavaa viikkoa siellä uusien suunnitelmien parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän nyt on selvää että ihmiset kuukkeloi milloin mitäkin - ja ihan mitä vaan- mutta joskus ihmetyttää, että kuinka ne sillä TÄNNE on päätyneet :)

      Poista
  5. Täällä on koko ajan varpaat ja sormet ristissä uuden asuntosi vuoksi (unohda mielikuva...)!

    Nuo haut blogiisi ovat kyllä huippuja *heh*

    Viileähkö ja sateinen viikko luvassa, mutta ei mullakaan vielä villahousuja ole - eikä tule.

    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, mua ei yhtään häiritse mielikuva sinusta sormet ja varpaat pystyssä :D

      Mä just katselin kaapin sisältöä....ohkaisin puolipitkähihainen, housut on edelleen puolimittaiset, huoparitakki - niillä mennään! Eli hihat sai pikkuisen pituutta -duunikaverit palelee mikäli mä vielä jatkan hihattomissa kulkemista :/

      Poista
  6. Kyllä se asunto nyt varmasti on sinun kun ehdit sen jo sisustaakin :) Omituisia hakuja, ihmisen etsimisvietti on mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen mä luotan :)

      Kun kirjasin noita hakuja, mietin että mkähän olis oman omituisin haku....mutta eihän niitä tietenkään ole :D
      Omituisia....

      Poista
  7. Vastaukset
    1. No sanos muuta, kohta mä en pysy pöksyissäni!
      Kamalaa kun saa puoli vuotta odotella, mutta eiköhän tamakin tilanne kohta selviä :)

      Poista
  8. Minä osallistuin tuohon kuvahaasteeseen viime talvena ja muokkasin myös sääntöjä itselle sopivaksi. Eli otin kuvat aina viikonloppuna, en samana päivänä. Se oli kyllä tosi mukava haaste. Kun sai kaikki kymmenen kuvaa otettua, näki miten erilainen valokin on eri kuukausina.
    Mielenkiinnolla odottelen sun kuvia ja varsinkin uutta kotia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt vaan muistaa jatkossa ottaa kuvat :)

      Ja mielenkiinnolla odottelen minäkin...

      Poista
  9. Eipä siinä sitten muuta kuin essu eteen ja kesäkurpitsavoita pyöräyttämään :). Mutta ton hupulaisen vois kyllä tunkea vaikka sinne sienikuivurin hyllylle.. Vois sitten tullessaan kysyä, että "Kukas se siinä?" :D

    VastaaPoista
  10. Snäpä sen sanoit :)
    Noistahan sais vaikka runon...hyvät avainsanat...

    VastaaPoista
  11. Hauska postaus, kiitos siitä :)) Onpa jännää uuden kodin odottelun kanssa! Ja veikkaan, ettei se ihan yhtä hieno ole kuin tuo piirustus!! Vai voisko olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä kuule hulluja pidetään jännityksessä :) - ens kuussa pitäis saada tietää ketkä saavat muuttaa taloon!
      Kaikki vaan nyt peukut pystyyn :)

      Ja ihan varmasti muuten on hienompi kuin kuva, tuossahan on perspektiivitkin ihan prseestä :D
      Kirsin sanoin: kun ei se välity käteen mitä päässään kuvittelee ....

      Poista
  12. Hehee, mäki oon joskus seurannut noita sanahakujen tuloksia ja ne on aika jänniä kyllä :D
    Toi alustava pohjapiirustus on muuten hyvä! Sulla on piirtämisen lahjaakin- hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon koittanut ottaa ohjelmaan tarkistaa päivittäin, ne parhaat jää aina sinne jalkoihin ;D
      Mulla olis piirtäämisen lahja jos vaan vähän viitisin ja kerkeisin kättä harjoituttaa - oikein hävettää tuo melkein vois sanoa pevon prsekuva. Ainakin jos vertaa siihen mitä olen joskus saanut aikaiseksi tuonne palkkiinkin.

      Poista
  13. Hassua, juuri tänään aattelin että tarttiskoos alkaa se kymmenen kuvaa kesään -juttu vai mikä olikaan nimeltään, kun viimetalvena missasin, ja nyt sitten täällä sä oot sen alkanut ;) Joten tarttis munkin. Hienot on molemmat maisemasi. Onko uusi kotosi lähellä nykyistä, jos saanen vienosti udella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihmeessä mukaan matkaan se! Mä aion laittaa tuonne yläpalkkiin heti kun tulee seuraavat napsaistua, siellä ovat tallessa!
      Saa udella, tuohon se jää Lillan ja nykyisen väliin - eli matka Lillaan lyhenis muutaman korttelin verran :D

      Poista
    2. Jotenkin mulla olikin kutina, että saattaapi olla siitä alueelta :) Ihan järkevä juttu, kun kuitenkin Lillassa asut puolet vuodesta.

      Poista
    3. Peukut pystyyn!! ja varpaat kanssa!

      *mä olen jo sisustanutkin sen* :D

      Poista
  14. Voi, kun sulla on vielä hyvännäköisiä kukkia. Mun on kaikki kuivuneet, kun vettä on tullut niin niukasti, paitsi nyt, mutta enää ei auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan muistinko enää kastella! Pariin päivään en ole käynyt, huomenna olis jo kai pakko mennä keräämään omput kasaan. Saas nähdä joko nuonon heittäneet veivinsä....kohta ne jo joutuu kompostiin kuitenkin :/

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥