Saako kiroilla, manata, toivoa alimpaan hornankattilaan....
Helvatan huligaanit!!
Tai no, ei nyt mennä asioiden edelle.
Siitä huolimatta, että päivä oli näin kaunis, otti vähän päähän jo aamusta.
Kuume on laskenut, pää täys vain toiselta puolelta, mutta selkä huutaa taas hoosiannaa...
Onneksi on ne lääkkeet, mitkä auttaa....mutta kun luulin jo että saan jättää ne!
Ajattelin, että nyt en jää makaamaan telkkarin ääreen -tai en kohta pääsekään sieltä ylös.
Nappasin kameran ja otin aurinkoisia kuvia ihan itseäni piristääkseni
(ettekä voi uskoakaan kuinka nyt toivon, että satais vettä joka yö ihan *****nasti, odottakaas...)
Onneksi tuosta yläkuvasta ei huomaa, että joku ei ole vieläkän pessyt ikkunoita.
On meinaan vähän myöhässä, vapuksi piti...joten olkoon!
Mutta siitä huolimatta tykkään tästä valon leikistä, sen verran harmaata on ollut monta päivää.
Muistaessani muuten kuva olohuoneen sohvapöydästäkin,
se on nyt vielä kymmenen senttiä matalampi -ja hemmetin paljon parempi!
Kuvat on siis otettu ja lääkkeet napsittu, pakko pitää ruoto liikkeellä, joten ajattelin käydä Lillassa heittämässä ruukkukukat kompostiin ja pestä purkit ennenkuin vedet menee kiinni.
Ei ne nyt ihan vielä ole katkeamassa, mutta kyllä tuota hommaa siellä vielä riittää.
Enkä ole siellä juurikaan käynyt viimeiseen kahteen viikkoon...
Ja kyllä siellä vähän syksyiseltä näyttikin
-ja onneksi kaikki oli OK!
Olisi nimittäin voinut olla toisinkin!
Peruuttelin nimittäin selkä edellä tietä, ajattelin ottaa syyskuvan samasta kohden mistä taannoinkin kun kuvasin teille tuota pihakoivuani.
Vilkaisin sitten olkani yli vasemmalle, etten hypi naapurin nurmikolle siinä peruutellessani.
Ja mitä helvettiä?? Naapurin ikkunaan oli vedetty pahvit!
Katsoin seuraavia ikkunoita, sama juttu!
Kiersin pihapolun kohdille ja näin, että siellä oltiin paikalla.
Hihkaisin naapurin mammalle, että mitä teillä on oikein tapahtunut, onko joku tullut ikkunasta sisään? No oli! ja tullut ovesta ulos ja jättänyt oven auki, selälleen.
Mitään ei oltu rikottu sisällä, eikä sotkettu muutenkaan.
Oli vaan pistetty kolme ikkunaa paskaksi!
Siinä sitten kuulin, että viidelle mökille on tehty tuhoja jonain alkuviikon yönä.
Kävin vielä vanhempia jututtamassa, heillä oli kaikki ok, ilmeisesti liiketunnistimella toimivan ulkovalon ansiosta.
He tiesivät kertoa, että mun vastapäisellä naapurilla oli pihalla ollut heteka hypitty maan sisään, mutta ei rikottu mitään. Siitä kahden mökin päässä oli kuulemma rikottu ikkuna.
Näiden tietojen kanssa palasin Lillaan....ajatukset oli vähän sekavat.
Hetkeä myöhemmin systeri tuli poikkeamaan, ja hän tiesi kertoa, että minusta kulmittain oli rikottu ikkunat -ja mun naapurista löytyi sorkkarauta pihalta, mutta ei oltu tehty tuhoja.
Päätettiin sitten lähteä kulmittaiselle mökille jututtamaan Mirjaa, joka on tullut tutuksi.
Siellä sitten näkyi heti, että päädyn pikkuikkunaa peitti vaneri, mutta pihan puolella oli jo uusittu ikkuna, koko seinän mittainen kolmen isohkon ruudun kokoinen, sekin oli hajoitettu...kyseessä on kulmatontti, risteyksessä metallinen tienviitta, se oli kuulemma heitetty pikkuikkunasta sisään!
En muista mitä oli heitetty isosta ikkunasta, mutta tässä vaiheessa jo silmät taisi olla lautasen kokoiset!
Jatkettiin matkaa eteenpäin, seuraava mökki oli se, missä oli heteka hypitty, siitä seuraavaan oli yritetty mennä oven kautta sisään, oli pistetty päreiksi vesurilla!
Seuraavalla mökillä oli rautatanko viskattu ikkunasta sisään ja pihan puolella jotain muuta!
Omistaja oli paikalla, juteltiin hetken aikaa, hän kertoi kuinka milloin kenellekin kuuluvaa tavaraa oli milläkin tontilla käytetty tuhon aikaansaamiseksi...tuoleja, penkkejä, lapioita, ties mitä!
Kahtena alkuviikon perättäisenä yönä siellä on riehuttu, poliisi käynyt paikalla ja rikosilmoitus on tehty.
Kahtena viimeisenä yönä on satanut....toivottavasti sataa edelleen, mielellään vaikka vihaisia ämmiä sirpit kädessä seuraavina öinä, tämä on ollut niin järjestelmällistä tuhoa, että näinköhän jää tähän!
Poliisikin piti kuulemma epätodennäköisenä, että kiinni saadaan, kaikki niin kosteaa, etteivät saa edes sormenjälkiä.
(mä luulen että joskus aikanaan -silloin kun poliisit olivat vielä jalkautuneina kaduillekin- tänne olisi pariksi sateettomaksi yöksi saatu poliisipartio kytikselle, mutta nyt? HAH!)
Meni sitten vähän aiottua kauemmin Lillassa, ei oikein viitsinyt jättää ihan kaikkea irrallista "viskottavaa" näkösälle.
Tällaiselle maisemalle heitin hetkeksi hyvästit -toivottavasti saan palata samanlaiseen maisemaan huomennakin. Satoi tai paistoi, tai sanoo selkä mitä tahansa, sinne on nyt vaan pakko mennä.
*
Moni valittaa nyt kun ei saa kunnon kuvia...on niin pimeetä...
So what?!
Kuvataan niillä resurseilla mitä on!
Isoin osa meistä on kohta kotona vain hämärään aikaan, päivä lyhenee lyhenemistään.
Eli ongelma on yhteinen.
Mitä sitten jos näyttää hämärältä?
Nyt on hämärää!
Nautitaan siitä mitä meillä on, kuten esimerkiksi tunnelmallisista päivistä, illoista puhumattakaan☺
Taidankin lähteä nautiskelemaan, avata telkkarin, ottaa virkkuun käteen...
ja unohtaa kaikki saatanan aivottomat paskapäät!
♥Rauhallista viikonloppua♥
C♥U!
Voihan vihulainen, mitä huligaaneja!!! Ettäs kehtaavatkin tuhota toisten omaisuutta!!! Kyllä pistää vihaksi! Jos kiinni jäisivät, saisivat tulla tekemään jokaisen mökin pihaan syyshommia ja korjaamaan tuhojaan.
VastaaPoistaHitto, mitä riemuidiootteja!! Kyllä kiehahti sappi täälläkin #$&#% Mitähän kiksejä joku saa tuollaisesta ?!
VastaaPoistaSulla on hyvä asenne silti: illanviettosi kuulostaa nautinnolliselta ♡ Mä teen samoin saunan jälkeen, mutta juon virkkuun sijasta lasin punaviiniä ;)
On se nykyään kun kaikki rikotaan vaan rikkomisen ilosta,ei yleensä edes viedä mitään vaan tuhotaan.Sulla kävi onneksi tuuri.Toivottavasti on vielä huomennakin kaikki ok.
VastaaPoistaIlmakin on ollut tänään siedettävä.
Illanjatkoa kaikesta huolimatta.
Höh, toivottavasti saadaan vielä kiinni tuollaiset!
VastaaPoistaMeillä muuten laitettiin jännittävä KILPAILU tänään pystyyn! ;)
Viikonloppuja! =)
Voi kiessus että pistää vihaksi tuollaiset idiootit. Jos omalle kohdalle sattuisi niin etsisin jo varmaan pesäpallomailaa hollille.....
VastaaPoistaToivottavasti saivat tarpeekseen eivätkä tule uudelleen. Mukavaa viikonloppua kaikesta huolimatta.
Terv. Kytäjänmamma
voi saakelin imbesillit. kaikkea se tyhmyys teetättää. eikö niinko muuta tekemistä ole ihmisillä. *perhana kun suututtaa tuommonen* no onneksi sinulle ei mitään suurempaa sattunut. Oikein leppoisaa lauantaita kaikesta huolimatta..ps:kävin muuten eilen vastaamassa siihen sun karpalo linkityksees..
VastaaPoistaVoi että sapettaa tuollainen. Eihän niitä yleensä kiinni saada ja jos saadaankin, niin ei niiltä mitään korvauksia saa. Yrityksen puitteiisa on vastaavia tapauksi sattunut usein, siks voisin nitistää jokikisen, jos kohdalle osuisi:)
VastaaPoistaOnneksi Lillalle ei ole tapahtunut mitään!
Siis oliko Tampesterissä noin upea ilma, hitsi. tultiin mökille Ruovedelle ja vettä on vihmonut koko armaan päivän ja tuuli on melkoinen:)Todella rankka keli.
Koitapa parannella itseäsi!
Tää täälä rankkasateessa ja myrskyssä kattelee noita aurinkokuvia... kateellisena!!!
VastaaPoista- en meinannu uskoo ku äite soitteli tampesterista ja sano, että rilattiin ulkona ja aurinko paistaa.
Kyllä toi vandalismi on kauheeta. Nuariso ei tajuu mitä vahinkoo niitten hillumiset aiheuttaa niin materiaalisesti ku henkisestikki.
Kurja kuulla tuollaisia uutisia.
VastaaPoistaMitäköhän olisi tapahtunut jos jossain mökissä olisi ollut ihmisiä sisällä? En taida edes uskaltaa ajatella.
Toivon todella, että tekijät saadaan kiini ja he joutuvat vastuuseen. Rahallisen korvauksen lisäksi olisi hyvä, jos he joutuisivat tekemään kaikki korjaukset aiheuttamistaan vahingoista. Vähintään.
Kyllä nuo huligaanit pitäisi saada kiinni ja sitten itse korjaamaan tekemiään vahinkoja ankara paimen selän takana, ei ne muuten opi, eikä päänsilitys auta. Mutta kun itse joutuisi tekemään korjaukset tajuaisi tekonsa eikä tekisi mieli vain porukalla naureskella että me ollaan sankareita kaikki.
VastaaPoistaAi saakeli että pistää kyllä vihaksi tuollainen! Ja noissa on just se henkinen puoli, materia on materiaa mutta kyllä tulee tympee olo kun joku tahallaan rikkoo huvikseen itselleen tärkeitä juttuja. :(
VastaaPoistaToivottavasti nyt pysyvät Lillasta erossa!
RAivostuttaa tollaset...toivotaan että jäisivät kiinni ja joutuisivat vastuuseen !!! Paranemista selällesi ♥
VastaaPoistaNo voi helvata tosiaan!! Mitä tuossakaan tilanteessa oikein voi tehdä?! Pitäisi varmaan virittää jotkut hillittömät valonheittimet liiketunnistimella ja kaivaa kuoppia aku ankka -tyyliin ansaksi...
VastaaPoistaNo voi helvata tosiaankin:/ Ihan maailman tyhmintä touhua hajottamisen "ilosta" tehdyt tuhotyöt,aikalailla tarttee olla kusta päässä jos tollasesta jotain iloa saa...
VastaaPoistaToivotaan todellakin ettei enää tuommoista tapahdu,hirveen ikävää vaan sinun ja muiden "kesäasukkaiden" kannalta kun joutuu miettimään että onko siellä paikat kunnossa vai ei...
Tuosta asiasta ihan toiseen,juku minkä kasan oot taas tossuja virkannu:O Mä saan aina hyvät naurut kun joku,niinkuin sinä sanoo virkkaavansa/kutovansa/what ever telkkaria katsellessaan,tässä huushollissa ei nimittäin sellasta päivää tulla näkemään,pari kertaa oon yrittäny ja joka kerta putoo silmukka tai muuta vastaavaa,kun ei kerran pysty niin sit ei vaan kykene,vai miten se meni;)Kunhan mä saan nuo PIFfaukset alta pois niin taidan alkaa sun kanssas hieromaan jonkun sortin oravannahkakauppoja tollasista tossukoista,jooko,jooko,jooko:D
Ja ihan osuit (taas kerran)asian ytimeen,nautitaan siitä mitä meillä on!
Da :)
PoistaEiköhän näistä sullekin riitä!
Ei voi ymmärtää, että mistä se tulee tuo halu tuhota toisen omaa? Mitä tyydytystä se antaa? Eikö omatunto yhtään kolkuttele? Ja millä nämä saadaan kuriin? Toivottavasti mökkisi selviää ja tuholaiset ei enää palaa.
VastaaPoistaTää on sitä vapaata kasvatusta, sen tuloksia!
PoistaKukaan ei aseta rajoja - eikä pahimmillaan välitä paskaakaan!
Miks täytyy olla kirjat esillä, ei oikein kivan näköistä.
VastaaPoistaKuule, ihan siks että pääsit tuomaan mielipiteesi esille!!
PoistaPikaista paranemista Sinulle!
VastaaPoistaTeidän tarttee tehdä joku vartiomisjuttu sinne siirtolaan,joku yhteinen verikoira esimerkiksi.Olis se nyt harmi,jos joku tulis hajottamaan ja töhrimään teidän ihanat mökit,kun niihin on niin paljon nähty vaivaa.Hiiskatin hulttiot,eikö niillä nyt ole muuta tekemistä?!Vie nyt ihmeessä kotiin ne kaikki ihanat astiasi jne.
Kivaa We kuiteskin,minulla sama juttu tv'n eteen,mutta ilman virkkauksia.Olen ylhäisessä yksinäisyydessä tämän viikonlopun,ajattelin pitää tyttöjen saunaillan,mutta olen niin puhki,että ei huvittanut sekään vai vanhenenko huonosti?!
Minä jo meinasin sulle meiliä pistää, että mihin ihmeeseen olet hävinnyt kun ei ole piiiiitkään aikaan kuulunut mitään :)
PoistaSitten ajattelin että kai niitä syyskiireitä sullakin....
Huonosti? Pah! Ei sitä vaan aina jaksa, eikä tarvitsekaan :D
Onpa harmi:-((
VastaaPoistaToivotaan,että jäävät kiinni ja joutuvat vastuuseen!!!!
nostakaa ne munista hirteen!Nyt ei sitten sada täälläkään,mutta on sitä viikon tullukki.Onneksi joku muu on vielä myöhemmässä tuon ikkunan pesun kans ,kuin minä.Kesäksi pesin,mutta nyt pitäs pestä talveksi,kun tulis inspiraatio....mutta ei sunnuntai aamuna tähän aikaan.Joonas herätti jo puol kasilta,että lasten ohjelmia,mulla karkas uni joten tökötetään tässä nyt...toiset oli menny jo hirvimetälle...joten kaunista ja aurinkoista sunnuntaita ja koetahan parantua, äläkä aivasta tänne päin.....terkut,astan emäntä
VastaaPoistahih,hei!Piti tulla taks,kun luin ton yhen kommentin noista kirjoista.Istuin aikas kauan ekaks ja kattoin tuota kirjahyllyä ja haaveilin tai jo kauemmin oon haaveillu tuonne makkariin tollasta,ala osalle lasten leikki laatikot,ylös kirjoja,meillä kun niitä kans löytyy muuan sata,kun kaikki ollaan lukuhulluja.astan emäntä
VastaaPoistaKirjat (ja kirjahyllyt) alkaa olla visiin niin harvinaisia nykyisin, että ne häiritsee monen silmää.
PoistaEi kovin usein sisustuslehdissäkään näe kirjahyllyjä.....minust olis helevatan tylsää jos kaikki tavarat olis ovien takana :)
Kaikenlaisia idiootteja.. Toivottavasti tosiaan jäisivät kiinni mahdollisimman pian, etteivät vaan ehdi tehdä lisää idioottimaisuuksia!
VastaaPoistaAihepiiri on vähän semmoinen, etten viitsi lietsoa itseäni uuuteen raivoon vastaamalla jokaiselle erikseeen :)
VastaaPoistaJoten KIITOS jokaikisestä!!
Just nyt ei sada, joten pitäis kai käydä katsastamassa tilanne, mutta selkä on vielä eri mieltä....kattellaan hetken päästä!
Voi kun jäisivät kiinni tuholaiset! Todella ikävä juttu! Suututtaa oikein tuollaiset!!!
VastaaPoistaIhania kuvia postauksessasi!
Suloista sunnuntaita♥
Jaa`a...menee yli ymmärryksen tuo päätön tuhoaminen,mietin enkä oikein tajua mitä ihmeen järkeä.Liekö aikuisia vai keskenkasvusia,katkeria vai kateellisia.Kauhia työ paikkailla paikat kuntoon,harmittaa omistajien puolesta ihan hirmusti!!
VastaaPoistaNykyaikana on ihan sairaita juttuja saanut lukea,ei päätä eikä häntää!!Isäntäkin tuossa sano,että tää on nykyajanilmiö,surullista!
Ottaa päähän,jätän voimasanat sanomatta..........
Ihan käsittämätöntä tuollainen paikkojen tuhoaminen! Mitä liikkuu päässä? Ei voi ymmärtää.
VastaaPoistaOnneksi Lilla säilyi sabotöörien hyökkäykseltä!
Voi helevetti. Mä en ymmärrä mitä orgasmeja jotkut saa tollasesta touhusta.
VastaaPoistaSiellä ne isänmaan tulevaisuuden toivot ja vapaan kasvatukšen tulokset ovat pistäneet parastaan, ...KELE!!!!
VastaaPoista-Tuija-
Tälläkin pistää vihaksi.En ymmärrä kuinka tarvii tuhota toisen omaisuutta.Ovat tunteettomia ihmisiä.Kunnioitettais toisiamme.Toivottavasti jäävät kiinni.Sit kuva lehten tekijöistä,eikä mitään silitellä päätä kunnon rangaistus.
VastaaPoistaEiks ole muuten kummallista tuo rikollisten hyssyttely ja piilottelu!
VastaaPoistaMonesti ollaan ihmetelty, että saavat oikeudessa piilotella takkiensa, huppujensa tai lehtien takana.
Mun oikeustaju sanoo, että jo kerran olet lakia rikkonut, niin kanna vastuuisi ja nätyä naamasi! Muut joutuvat kantamaan tekojen seuraukset, todennäköisesti jopa kauemmin kuin ko. pösilö mahdollisesti istuu tuomiotaan. JOS edes sellaisen saa, täällä rangaistukset tuppaa olemaan ehdollisia, mitä rikolliset ei kuulemma edes pidä rangaistuksena, pelkkänä hetkellisenä hidasteena.
Tuskinpa noitkaan riehujia on hetkeäkään mietityttänyt etä entäs jos jäädään kiinni...niin mitä sitten?!
No, ainakaan lisätuhoja ei ole tehty!
Luin koko juttusi ääneen R:lle. Syystä. Sitä aina jaksaa vain ihmetellä tätä menoa ja maailmaa. Ja rangaistukset ovat mitä ovat. Teidän pitää kohta perustaa sinne jokin kodinturvajoukko, vai onkohan tämä ehdotus jo laiton...
VastaaPoistaMinä sitä jaksan ihmetellä, että saavat pitää huput ja ties mitä kasvoillaan, rikolliset. Kerran kehtaavat tehdä, niin naamat vaan rohkeesti esille. Sekin otti pahasti, kun sen 8 vuotiaan tyttärensä surmannut ukko peitti kasvonsa. Minusta kaikkien sellaisten kuvat saisi laittaa vaikka lehteen.
Kerran yksi hullu alkoi hakata meidän viikon vanhaa autoa kylillä. Hakkasi peltiä nyrkillä ihan raivona, koska sen AVOKKI OLI JUOSSUT TURVAAN MEIDÄN AUTOON SEN HAKKAAMISTA, KUN JOUDUIMME PYSÄHTYMÄÄN RISTEYKSEEN. Tyttäremme kummisetä on poliisi ja haukkui meidät, kun ei pidetä ovia lukossa ajaessa....No, sitten se nainen olisi voinut vaikka kuolla. Arvaa saatiinko sitä ikinä, ikinä edes oikeuteen. Ei, sillä se kuului, se mies ns. sosiaalitapauksiin ja niiltähän ei voi ikinä saada mitään ulos ja jos niitä yrittää linnaan, niin asia vain venyy ja paukkuu. Vakuutus tietty korvasi, mutta mieleen jäi ikävä olo.
Täällä ovat monet mökkiläiset laittaneet hälytyslaitteet mökkeihinsä. Osalla menee hälytys suoraan turvafirmaan, mikä on vähän tyyrimpää, kuin jos se tulisi omaan puhelimeen.
Pidä nyt vaan sun vakuutukset kunnossa, sillä pimeitä öitä ja pimeitä tyyppejä on liikkeellä vielä monta kuukautta. Raha ei ikinä kunnolla korvaa, mutta on se edes pieni laastari.
Vakuutukset on kunnossa, mutta toivotaan että jäi nyt tähän. Näitä on aika ajoin ollut ennenkin, viime kesänä ns. Uudella puolella.
PoistaMoni on jo miettinyt miten voisi turvata omaisuuttaan, mutta mitkään vartiot yms ei oikein käy, eihän siellä lämmittämättömissä mökeissä kukaan voi olla passissa yö yön jälkeen....ja mitä siellä yksi mamma jossain mökissä voi - tulee vielä hakatuksi!
Toivottavasti ei ikinä tarvitse kokea miltä tuntuu kun paikat pannaan paskaksi, minä ottaisin sen kovin henkilökohtaisesti, se olis mun reviirille tuloa väärällä tavalla - ja ikävät fiilikset olis varmasti usein seurana sen jälkeen, varsinkin loppukesästä iltojen pimetessä.
Tuollainen on kyllä niin hanurista! Pistää niin vihaksi että jotkut huvikseen rikkoo toisten omaisuutta. Mur.
VastaaPoistaMeillä murtauduttiin kerran autoon ja sekin tuntui ihan kauhealta=( Miltä se mahtaisi tuntua jos joku tallailisi täällä tiluksilla.
Toivottavasti jäävät huligaanit kiinni!