tiistai 28. toukokuuta 2019

Pikkuhiljaa paranneltu

Pari kuukautta sitten tuli neljä vuotta täyteen tässä kodissa.
Koti on pienkerrostalossa, puiston laidalla, reilun kilometrin päässä keskustasta, vajaa kilometri rautatieasemalta, saman verran Tampere-talosta, vähän vähemmän lähisukulaisista.
Täällä on leveät ikkunalaudat, jotensakin omituinen värimaailma (mitä on paranneltu mm. eteisen maalaamisella ja taannoisella keittiön fiksauksella ja muutamilla muilla arkea siedettävämmiksi tekevillä pikkujutuilla), mukavia naapureita (ja tottakai niitäkin, joiden ei pitäisi asua kerrostalossa 😉) - kaikenkaikkiaan sellainen paketti, että en ole lähdössä tästä mihinkään. Paitsi jos tulee iso lottovoitto, mikä sinänsä on aika kaukaa haettu ajatus varsinkin meikäläisen lottoamistahdilla...

Joten päätin tehdä vielä yhden vähän isomman parannuksen asumismukavuuteeni.
Se lähti käyntiin reilu kuukausi sitten tilauksella, jonka toimitus ja asennus oli eilen. Sitä ennen piti uusia pari pikkujuttua.

Tässä kuitenkin lähtötilanne.
Eteinen.


Puolipyöreä pöytä muutti vastapäiselle naapurille, koska se ei enää jatkossa mahtuisi tuohon -ja totta puhuen halusin muutenkin siistiä tuota romuläjää, lipasto on ollut hakusassa jo hyvän aikaa, mutta kuvassakin näkyvä pistorasian sijainti on ollut lievää isompi hidaste.
Penkki taaseen on ollut enemmän kuin mieluisa, mutta se on koko ajan pituudellaan estänyt välioven avautumisen kokonaan, joten sekin löysi tiensä uuteen kotiin. Siinä ne pienemmät muutokset.

Tässä vähän vahingossa Ikeasta löytynyt lipasto, jossa jalkojen korkeus riitti siihen, että pistorasiat eivät tulleet tielle ja niitä voi edelleen käyttää. Tärkeä pointti!
Korkeus muutenkin vallan passeli tuon pyöreän peilin kanssa, parempi kuin pöydällä oli.


Ja sitten siihen isompaan muutokseen.
Eteisen naulakkoseinä on ollut aina varsinainen suunnittelun kukkanen.
Naulakkosyvennys, hyllykaappi ja niiden jatkeena vielä iso sähkökaappi. Väri se maalarinteipinväri mikä oli koko eteisen alkuperäisväri. Seinässä itsessäänkin kolme eri syvyyttä, ei edes mennä suoralla seinällä.


Otin naapurista mallia (ja käytin hänen suhteitaan) ja pistin tilaten siistin liukuovisysteemin tuon kokonaisuuden siistimiseksi.
Kaapin oven irroitin pois alta ja kuskasin kellariin säilytykseen, muuten  kaikki on "ennallaan" ovien takana.




Nyt on kuulkaa tunne kuin olisi muuttanut uuteen kotiin -ilman muuttorumbaa!
Eteinen siistiytyi kertalaakista oikein isolla kädellä.

Tässä kodissa asuu nyt aika tyytyväinen tyyppi ☺
*
*
*
Pienen etsinnän jälkeen löytyi kuva siltä ajalta kun muutin tähän.
Hiukan on muuttunut...muutamaankin kertaan, kai.... 

torstai 23. toukokuuta 2019

Kuinkas tässä näin kävi?

Nyt se on todistettu, että mulla alitajunta on ihan oma vallaton, itsekseen toimiva yksikkö.
Kaikki on ihan hyvin, olen kaikkeen ihan tyytyväinen (no, aina joku projekti on toki jossain vaiheessa, nytkin) ja eikä mikään niin sanotusti särje esteetikon silmään...paitsi, että...

Pyöreyttä!! Täällä ei ole pyöreyttä! Paitsi emännässä, mutta sitä ei vissiin lasketa.
Olohuoneen sohvien kulmassa ollut pyöreä pöytä hävisi keittiön puolelle viimeisimmässä myllerryksessä. Ideahuoneelta kotiutunut pieni vihreä pöytä saatteli penen pyöreän tasopöydän uuteen kotiin. Ja kun eteisen puolipyöreä pöytäkin muutti naapuriin alkoi olla kovin, kovin kulmikasta. Feng shuit persiillään....

No, minäpä aina silloin tällöin seikkailen tori.fin sivuilla ihan vaan huvikseni, ilman että etsisin yhtään mitään mihinkään. Yhdellä tällaisella itseni huvitustuokiolla törmäsin ilmoitukseen, että olis myynnissä Artekin ruokapöytä, pyöreä, 120cm halkaisijaltaan. Ei kuvia. Pistin viestin ja kysyin josko olis mahdollista saada joku kuva - hinta oli sen verran edullinen Artekiksi, että ajattelin onko joku köyhänmiehen-artek tai vaihtoehtoisesti ihan ruotoisessa kunnossa.
Kuvittelin jo kuitenkin itseni irrottelemassa jalkoja ja hiomassa ja sutimassa -sitä kun tulee harrastettua nykyisin tosi harvoin- pöytää mattamustaksi. Ai, se olis herkku!
Tällainen herkku, jonka hinta ostettuna pyörii tuolla tonniseitsemänsadan huitteilla...

Siitähän se ajatus sitten lähti.
Mittanauha käteen, pöytä pois paikoiltaan ja tsekkaamaan, että minkäs kokoinen pyöryläinen tänne oikein mahtuisikaan, se kun vie kuitenkin tilaa tuolien kanssa aivan toisella tavalla kuin suorakaide.

Siinä visioidessa alkoi tuntua, että olishan tuo Artek vallan mahtava, mutta oliskohan se kuitenkin jotenkin massiivisen oloinen näissä rajallisissa neliöissä.
Kun ei nyt ollut mitään muutakaan tähdellistä sunnuntai-iltana, niin jatkoin nettisurffailua. Löytyyhän niitä pyöreitä jos jonkunlaisia, isompaa ja pienempää. Tuolisurffailu livenä johti siihen, että pistin lopulta kokohaarukaksi 110-120 cm, se olisi toimiva koko.

Lopulta monen samantyylisen pöydän jälkeen valikoitui oman oloiseksi tämä pöytä

 ARMI- pöytä, Siilinjärveläisen Koti-Siili Oy:n valikoimasta.
Tykästyin tuon pöydän tosi kauniiseen muotokieleen, jalat on juurikin oikeassa kulmassa pöytälevyyn nähden, joten yleisilme on siro. Naputtelin viestin nettisivun kautta ja kysyin minkälaisella aikataululla saisi toimituksen. Maanantaina tuli aamupäivästä vastaus, että oma auto on Tampereella torstaina, siihen ehtisi. Pöytä on omaa tuontia ja sitä oli varastossa. Siinä sitten päivän mittaan sovittiin kaupat, lasku tuli sähköpostiin tiistaina, maksoin ja lähetin kuitin suorituksesta ja sitten jäinkin vain odottelemaan. (Ai niin, se suorakaide musta pöytä muutti maapuriin, sinne samaan mihin muutti jo valkoiset tuolit aiemmin)

Tänään sitten aamulla ajeli Koti-Siilin auto pihaan ja toi pöydän.

Jalat kiinni ja paikalleen, kattovalaisimen siirto kohdilleen ja tadaa, siinä se ♥



Pari päivää sitten pyörittelin liinoja edellisellä pöydällä samalla kun järjestelin kaappeja, tämä turkkilainen jöi roikuskelemaan tuolin selkänojalle, joten kokeilinpa sitäkin. 

 
 Nyt on sitä kaipaamaani pyöreyttä!
Ja läppäri kulkeutui mukavasti tämän pöydän ääreen, tässä nyt naputtelen ja tykkään kun en "ole selin" maailmaan -niin hassulta kun se kuulostaakin.

Tarkkasilmäisin huomaa, että muutakin pientä uutta näkyy kuvissa, siitä sitten ensi kerralla.

Nyt kiitos Koti-Siilille tosi jouhevasta asiakaspalvelusta ja supernopeasta, edullisesta toimituksesta!

Tässä vielä vilkaisu menneeseen:


Kummasti mentiin taas tunnelmasta toiseen ☺
Mitäs tykkäät?

Palaillaan!

Jk . se torikauppias sen Artekinsa kanssa ei ole muuten edelleenkään vastannut viestiini!

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Kaikkeen sitä kätensä iskee...

On siitä jokunen vuosi kun tuli päivitelleeksi, että kaikkea ne keksii!
Ja että
 "minä en ainakaan"
 "oikeesti?"
 "mitä järkeä tuossa oikein on?"
"voi herran jestas sentään"
 "no, onhan ne nyt kuitenkin hyvännäköisiä" 

Just.
Aina kannattaa puhua nätisti kun ei koskaan tiedä koska joutuu sanojaan syömään...

Puhutaan köökistä.
Tästä ilopilleristä.


Ja puhutaan DC-fixistä! Siitä samasta, varsinkin nuorten naisten suosimasta sisustuskalvosta, jonka meikäläisen ikäluokka tuntee yksinkertaisesti kontaktimuovina.
Kuinka monta keittiötä ja ties mitä muuta kohdetta lävähtikään verkkokalvolle silloin kun tämä fixaus rantautui somemaailmaan. Ihan nättejä, ei siinä mitään, mutta en voinut aina välttyä ajatukselta, että MIKSI. No, täksi, siksi, miksi - ihan sama miksi. Aina kun ei voi sutaista maalia mikä mullekin olisi se luontaisin vaihtoehto. Aina ei saa maalata. Aina ei edes kannata kysyä.
Joten:


 Yksi kaapinovi ja yksi laatikko fixattu ja meinasi jo mennä hermo huonoon kuntoon.
Huutelin jo somessa apua olisko jossain joku näppärä, joka haluaisi pilata pääsiäisensä fixaamalla mun keittiöni. Korvausta vastaan, tietty. No, ei ollut.
Että eikun jatkamaan. Pitkin hampain.
Ajattelin, että teen vaikka oven päivässä jos ei muuten....mutta se helvatan huono keskeneräisyydensietokyky...


Päivä siinä meni. Ja se edellisen illan "ovi ja laatikko"-tuokio. 



Mitä pidemmälle homma eteni, sitä kevyemmäksi kävi mieli.
Homma alkoi olla hanskassa ja sallin itseni antaa anteeksi ne ilmakuplat mitä jäi.
Ensinnäkään niitä ei edes huomaa ja toisekseen niitä voi puhkaista ja tasoitella joutessaan.
Kannattiko?
No totta helvetissä!!! 


Yhtään ei nypi avata aamulla makkarin ja keittiön välistä ovea.
Itse asiassa tuosta korituolista  on tullu hyvin mieluisa kahvittelu/aamiaispaikka maiseman parantumisen myötä.

Rahaa paloi n 80€ (vähemmänkin olisi riittänyt, vaikka yhden rullan verran ruttaantui) eli ihan kohtuullinen summa lopputulokseen nähden.
Hermoja meni paljon enemmän, mutta sitä ei lasketa, koska sekin on uusiutuva luonnonvara ☺

Nähdään taas, pus pus 😗

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Nyt kun sain kammettua itseni

...sieltä sohvalta niin koitanpa pysyä tässä pöydän äärellä vähän enemmän...

En muista onko juurikaan täällä blogissa vilahtanut kuvia keittiön kaapeista, ne on niin ankean väriset. Samaa maalarinteipin väriä mitä oli eteisen seinät ennenkuin maalasin ne valkoisiksi.
Kuvat on yleensä otettu niin, että kaapisto rajautuu vähän niinkuin automaattisesti pois, eikä siinä mitään. Juurikin näin:


No, tässä vähän näkyy -vaaleampana kuitenkin kuin luonnossa.

Tulin eräänä kauniina päviänä siihen tulokseen, että kun en tuolla keittiössä viihdy, niin en viihdy. Piste. Pöydän äärellä istun syömässä suurinpiirtein vain ja ainoastaan silloin kun on joku muukin aterialla, eli käytännössä pikkuihmisten kanssa.
Kun se lautanen kerran matkaa olohuoneeseen, niin päätin, että pöytäkin matkaa sinne.
Siis tänne, tässä minä nytkin istun läppärin kanssa ☺

 Valaisin on kuvassa vain koukussa, oli ihan selvä, että siirrän sen oikealle kohdalle, mutta tuossa oli vielä reissu sähköliikkeeseen tekemättä.
Alla se on jo oikealla korkeudella ja uskokaa tai älkää, mutta ensimmäistä kertaa ikinä kattovalaisin on myös käytössä. Nytkin. Ja aina iltaisin himmeällä valolla. Kyllä, tässä on sama Ikean himmennyssysteemi mikä keittiön kattovalaisimessakin on ollut jo hvyän aikaa.
Tähän saa siis himmeän tai kirkkaan, lämpimän tai kylmän sävyn, tykkään!!


Ja korituoli muutti raheineen köökin puolelle.
Voi mikä lukupaikka.
Aamukahvipaikka.
♥

Mutta ne hirveät kaapinovet.....

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Mihinkäs sitä jäätiinkään...

Uskooko joku jos kirkkain silmin väitän, että ei tässä mitään paussia ole ollut tarkoitus pitää?
Talvi kun vaan ei ole se minun omin vuodenaika, niin silloin on vaan niin pirun helppo hautautua sinne mukavaan sohvannurkkaan kutimien ja Netflixin pariin.
Eli ei mistään masennuksesta tai vastaavasta ole kyse, on vaan niin kiva jäädä hyssyttelemään ja nautiskelemaan. Hautomaan alitajunnassa kenties jotain uusia juttuja.

Mitään ihmeellistä ei tapahdu kuitenkaan, mun mielestäni siis.
Kiitos kuitenkin kovasti kaikista meileistä mitä tässä on kommenttien lomassa aika ajoin tipahdellut postilootaan -kaikille ei kuulemma suhtkoht aktiivinen instan päivitys riitä, vaikka minusta itsestäni tuntuu, että blogistania kaikkinensa alkaa olla aika dinosaurus.
No, aika dinosaurus sitä itsekin, joten mitäs tässä valittamaan ☺

Otetaanpa sitten jonkunlainen katsaus menneeseen muutaman kuvan kera.

Alkuvuodesta tuli piipahdettua sen verran Isolla Kirkolla, että tsekattiin Svaneforsin kevät-kesämallisto ja ai että mitä herkkuvärejä! Ja kukkia! Ja samettia.

Pistin tilaukseen omiin nurkkiinikin joitakin ja olen viihtynyt enemmän kuin hyvin näiden karkkien keskellä.


Kotoa on nuo samettiverhot jatkaneet jo uuteen kotiin, sillä vaikka niistä tykkäsinkin, niin ne oli kuitenkin vähän turhan raskaat näinkin pieniin ja pimeisiin huoneisiin. Mutta tyynyt on pääosin uutta kevätmallistoa, ja näkyypä tässä myös yksi pieni muutos samalla. Se, että tykkään jostain ei suinkaan tarkoita sitä, että se joku on niin aina ja ikuisesti, ehei. Sohvien napitukset (ilman nappeja tosin) oli oikein kivat nahkasohvissa, mutta kangassohvissa en oikein tykännyt...joten päätin poistaa ne!





Ilme muuttui melkoisesti. Kangas jäi pikkuhiljaa aavistuksen löysälle, joten kävin ostamassa parisenttistä superlonlevyä oikeaan kokoon leikattuna ja laitoin ne istuintyynyihin vanun ja kankaan väliin.
Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen tähän simppeliin, yksinkertaisempaan ilmeeseen mikä sohviin tuli. 
  
Ja kun muutosten tiellä kuljetaan (aina ja ikuisesti, näköjään) niin musta pöytä poiki myös mustat tuolit! jotenkin niissä oli sitä särmää mitä mun (musta??) sieluni kaipasi ☺
Ja juu-u, kyllä mä niistä valkoisista tykkäsin, tykkään edelleenkin - eikä ne sen kauemmaksi muuttaneet kuin naapuriin, olen saanut ilokseni jeesailla sielläkin sisustuksen kanssa!

 Nyt kun vauhtiin pääsin pienten ja vähän isompienkin muutosten kanssa, niin eihän ne tähän loppuneet. Josko täällä vielä joku näitä lueskelee, niin enköhän minä tässä pikapuoliin istahda tämän jo pölyä keränneen läppäriin äärelle uudestaankin.

Ei muuta kuin mukavaa pääsiäisen loppua, pus pus 💖