Aloitetaanpa kuulumiset uusimmasta.
Huusholliin muutti pari viikkoa sitten Jaska, n 5 vee.
Näin ei pitänyt tapahtua, mutta ilmeisesti tämä oli kuitenkin näin tähtiin kirjoitettu.
Mennäänpä ajassa kuitenkin vähän taaksepäin, tai no, vähän enemmänkin.
Koirat on ihan kivoja ja niitähän on tässä viime vuosina kuvioissa pyörinyt enemmän ja vähemmän, karvaturrieita, mutta kuitenkin olen kissaihminen henkeen ja vereen.
Santtu Ilona, pitkäaikaisin iloni lähti sateenkaaren taa pian kolmetoista vuotta sitten, vain pari viikkoa ennen kuin ensimmäinen prinsessa syntyi. Jokunen vuosi sen jälkeen, toisen prinsessankin jo synnyttyä päätin, että nyt olisi kissalle sopiva aika - vaan todellisuus oli toista mieltä. Kissa tuli, kissa oli ja kissa meni. Onnistuin nimittäin löytämään varsin hurmaavaan Burma-pojan, mutta yksilö sattui olemaan myös niin seuraa kaipaava, että työssäkäyvä palvelija ei millään muotoa pystynyt tuon hurjimuksen tarpeita täyttämään, joten lopulta kissa löysi kasvattajan kautta uuden kodin missä oli useampi kissakaveri ja paljon tilaa juosta, hyvä niin.
Kissankaipuu piti torpata silloin, prinsessojakin tuli kolmas, koiratkin lisääntyivät, lastenhoito vei aikaa mukavasti, tuli mökkeröinen ja puutarha ja muut kotkotukset.
Aika aikaa kutakin. Mökkeily on historiaa, niin tuntuu nyt reissaaminenkin olevan ainakin hetkeksi, prinsessatkin käyvät milloin käyvät, yleensä yksittäin, joten elämä on kummasti taas muuttanut rytmiään. Ajatus alkoi jo aikaa sitten karkailemaan suuntaan "entä jos"....
Olen jo pitkän aikaa tsekkaillut löytökissoja milloin mistäkin päin. Odottanut josko tulisi vastaan sopiva "match". Ei oikein kolahtanut (saako näin sanoa kun puhutaan avuttomista luontokappaleista). Kissoja siellä, kissoja täällä....ja yks kaks huomasin juttelevani erään kasvattajan kanssa Brittiläisestä lyhytkarvasta -tiedätte sen hurmaavan kissan Sheba-mainoksessa- ja pitkien ja polveilevien keskustelujen jälkeen mulle oli tulossa noin kolmevuotias brittikastraatti!
Ei muuta kuin kissantarvikeostoksille! Hiekkalaatikolle tilaa kylppäriin, kippoja ja kuppeja ja leikkikaluja valmiiksi ja sitten muutaman päivän odotus. Samana päivänä kun kyseisen kissan piti tulla laittokin omistaja viestin, että sori Pepi, en pysty tästä kissasta luopumaan!!
Ei siitä eikä tunnelmista sen enempää.
Pakkasin kissatarvikkeet kasaan ja vein kasan kellariin. Ajattelin, että kyllä ne osoitteensa löytää jossain kohden. Jokunen päivä sen jälkeen törmäsin muistaakseni facen kautta lehtijuttuun siitä kuinka ihmiset nyt kyselevät urakalla "koronakissaa" kun kaikki ovat kotosalla enemmän ja jutun tiimoilta eksyin haastateltavan (vanha tuttu Eena täältä blogistaniasta) sijaiskodin sivuille.
Lueskelin juttuja ja katselin kuvia vailla sen kummempia intressejä.
Löysin Jaskan.
Jaska on noin viisivuotias kolli, joka löytyi viime vuoden loppupuolella toinen etutassu pahasti vaurioituneena, lieneekö jäänyt ketunrautoihin vai mitä on tapahtunut, kukaan ei tiedä. Amputaation uhkakin oli kuulemma olemassa, mutta onneksi tassu parani olosuhteisiin nähden hyvin, yksi varvas jäljellä. Tyyppi linkuttaa sillä menemään hienosti.
Jaska oli jo hyvän aikaa etsinyt uutta loppuelämänkotia, ja joku tässä kissassa kolahti "kovaa ja korkealta". Soitin Eenalle ja lopputulos on tässä. Jaskalla, ihanalla, ihanalla kissalla on koti.
Niin ne kissatarvikkeet löysi pikapikaa tiensä takaisin sieltä kellarista.
Näissä kuvissa Jaska on ihan ensimmäisiä päiviä täällä, perusluottamus löytyi hyvin nopeasti ja sekin laajenee koko ajan. Melkoinen sydämen- ja sohvanvaltaaja.
Niin kuin kuvista voi päätellä on kotiutuminen ollut huikean hienoa ja vauhdikasta, Jaska tuli nimittäin kotiin kaksi viikkoa sitten. Rakkaus on toivottavasti molemminpuolista.
Jo heti alkujaan Jaska omi toisen pään sohvasta itselleen, siinä vedellään sikeitä unia niin yöllä kuin päivälläkin. Syliin ei oma-aloitteisesti tule, mutta saattaa jäädä vatsan päälle pötköttämään pitkäksikin aikaa jos nostan syliin kun makoilen sohvalla. Kyljessä kyhnää kyllä ja juttelee kovasti.
Yöt Jaska nukkuu yleensä sohvalla, mutta loppuviikosta yllätti ja tuli mun sänkyyni ja viihtyi siinä koko yön. Ihan erinomaisen kiva juttu, mutta ei mitenkään pakollinen, toisaalta olisi mukava pitää oma peti kissankarvoista vapaana... No, aika näyttää kuinka jatkossa. Jos Jaska tulee mun viereen, niin sitten on niin.
Aamulla saattaa kuulua pieni kurrr tai mau, mutta jos en noteeraa sitä antaa mun nukkua rauhassa.
Herättyäni onkin sitten heti jaloissa juttelemassa ja kiehnäämässä.
Juuri nyt Jaska näkyy valloittaneen paikkansa mun sängystäni, aamulla tuli ensimmäisen kerran pikkusohvalle kylkeen kiinni kun lueskelin viestejä. Eli koko ajan tulee pientä lisää tähän meidän komboon.
Uskotteko, jos sanon, että näin tämän piti mennäkin, tämä Jaska oli mun tähtiini kirjoitettu.
Samanlainen hurmaava raitapaita kuin oli Santtukin.
Systeri tuumasi, että tämä on Santun reinkarnaatio.
Melkein tekisi mieli uskoa!
Ihana Jaska.
