sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Melkein muutin mieleni

...talven suhteen.
En ihan, mutta melkein.

Aamupäivästä otin taas suunnan rinsessalandiaan, ja vaikkei olla kuin reilun kymmenen kilometrin matkan päässä Tampereelta, niin maisema oli kuin toiselta planeetalta.
Siinä missä lähtiessä sai katsoa mihin astuu -kaupungissa niin jalkakäytävät kuin kadutkin tuppaavat olemaan sulamisen, jäätymisten ja lumentulon kierrosta johtuen yhtä jäistä muhkuraa - 
sai matkan toisessa päässä lompsotella ihan huoleti silmät lumisiin puihin suunnattuna!
Ei ollut pelkoa liukasteluista eikä yllättävistä jääkumpareista,
siellä oli ihan se vanhanajan talvi. Sellainen kun itselläkin oli kakarana.
No, ei nyt  i h a n  yhtä paljon lunta kuitenkaan.

Iltapäivästä tuli kolmen rinsessan kaveriksi yksi "lainalapsi" ja mehän suunnattiin koko poppoo pihalle, kelkat mukaan ja pieneen lähimäkeen.
Ihan semmoiseen "kunhan nyt vähän päästään kurvailemaan"-tyyliseen, 
lähirivarin pihasta pikkutielle.
Minä passissa kadulla josko vaikka joku satunnainen auto jostain suunnasta tulis...
samalla katselin ympärilleni, että no, onhan tämä nättiä, ei voi kieltää.
 
Onneksi puhelin on aina mukana -ja vaikkei se kameran tasolle taivukaan, kuten on monesti ennenkin tullut todettua, niin pakko oli pari kuvaa napsaista jossain talvisessa mielenhäiriössä.
Pojan kanssa sovittiin, ettei mun tarvitse lenkittää koiruuksia, olivat just ulkona olleet ja miniä käyttäis illalla taas kun palailee koiranäyttelyreissultaan sen yhden koiruuden kanssa.
Mutta takapihalle päästin kaksi kaverusta jossain kohden alkuiltaa ja voi jessus sieltä tuli onnelliset lumiset koirat takaisin sisälle! Keskenkasvuinen oli ihan lumipelle ja vähän vanhempi oli turpakarvat niin lumitötteröllä, että yhdessä niitä paakkuja sitten varovasti pois putsailtiin. 
Oli menty ihan nenä edellä pitkin lumihankia!
Että ainakin lapset ja koirat nauttii, mummuista nyt niin tiedä, vaikka vähän lumiviirausta olikin havaittavissa...

On se maanmainioo hommaa noitten rakkaitten pentujen kanssa olo, niin ihmislasten kuin koirienkin kanssa. Koirat ei saa tulla sohvalle, mutta kuinka ollakaan, ykskaks sulla on kaks partacollieta puoliksi syliin tuppautuneina -ja aina yhtaikaa- niin että takajalat on just ja just lattialla.
Siihen tullaan tassuttelemaan ja kuonolla tökkimään, että rapsutas nyt taas vielä vähän.
Ja vähän vielä lisää....ja vielä vähän...
Rinsessat onkin omaa luokkaansa, toisilleen rakkaat tappelupukarit ♥
Nyt huomaa, että myös 3-vee alkaa olla ihan täysillä mukana muiden leikeissä - mitä nyt aina jollakin sitten kuitenkin palaa käämit. Ja sitten yleensä muiltakin.

Tänään rinsessalandiaan jäinkin sitten illalla naismiehitys, miniä tyttöjen, lainalapsen ja koirien kanssa, poika lähti työpäivänsä päätteeksi rassaamaan harrikkaansa.
Ja mummu huokasi kotona iltayhdeksän kieppeillä omaan sohvaansa taas istahtaessaan,
että on se kivaa -mutta on se kivaa, ettei se ole jokapäiväistä.
Ei sitä enää vanha jaksais :)

Pakko pistää tänne yks pojan tekemä tuore tatskakuvakin, tais olla eilisen tuotoksia.
 Lupaa en ole kysynyt, mutta ei kai rakasta lapsenlikkaa tästä nyt sentään hirteen vedetä...
toivottavasti ei kuvan "omistajankaan" toimesta...

Ja ettei nyt kukaan luule, että talvi tuli ja sekoitti pään, niin ei sekoittanut.
Yritykseksi jäi!
Todisteeksi ihan mukvan lumisen päivän päälle vielä "kuusi kuvaa kesästä"-haasteeseen alla olevat kuvat - haaste, jonka sain jo joskus viime vuoden puolella Elämää ja elämyksiä-blogista.
Sattuneista syistä vaan asiat on vähän lipsuneet, ja tämäkin jäi takavasemmalle.
Mutta ikävä kesään ja Lillaan on ihan hirmuinen!

  Suloista sunnuntaita kaikille tasapuolisesti ♥
Ja tervetuloa uusille lukijoille, teitä on taas tupsahdellut!
CU!

24 kommenttia:

  1. Oon jo ihan kypsä tohon lumeen ja liukkauteen, hyvä kun autolla pysyy pystyssä...! Noi Lillan kesäkuvat on ihanat, sieltä se tulee taas, se kesä. ♥ Täällä myös mummu väsyy kun lapsenlapset on kylässä vaikka ne on niin ihania. ei oo vanha enää tottunut sellaiseen menoon et silmät pitää olla selässäkin, huh! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät selässä ja käsiä muutama pari enemmän :D
      Ja vastuu on isompi kuin omista!
      Mutta on se palkitsevaa - ja aina tunnen itseni siunatuks kun olen näin lähellä!!

      Poista
  2. Ihan kivoja nuo lumikuvasi, mutta kyllä kesäkuvat räjäyttävät tajunnan! Hieno tatska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Jäin yöllä pitkäksi aikaa taas kerran noiden kesäkuvien pariin :)

      Poista
  3. Ihania kuvia kesältä, voi kun tulis jo!
    Meillä kans yks yön seutu lapsenlapset kylässä ja kyllä oli taas menoa ja meininkiä. Pulkkamäessä eilen aamulla, prinsessaleikkejä 4v:n kanssa 2v prinssin päiväunien aikaan. Huusholli hyrskynmyrskyn pöydänalus kuorrutettu ruuilla ym ym. Kovaa kilpailua huomiosta, kinastelua ym ym. Eilen iltapäivällä saimme " palautettua" heidät toiseen mummolaan, jossa isänsäkin oli. Äiti, tyttäremme oli pelireissussa.
    Kyllä niitä hetken jaksaa, mutta ei kovin montaa päivää.
    Mukavaa sunnuntaita!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein parhaiten nuo meidän yhteiset päivät sujuu kun ollaan rinsessalandiassa, siellä kun on omat romut ja enemmän tilaa leikkiä. Täällä mun luona on kaikkea paljon vähemmän, ja kyllä sen aika ajoin huomaa - mutta välillä tytötkin kyselee koska saavat taas tulla mun luo.
      Sinne ne nytkin jäi keskeneräiset leikit ja levällään olevat leikkikalut minin riemuksi :D -ja minä tulin ns. siistiin kotiin huokasemaan :)

      Poista
  4. Kesäkuvat tuntuu aivan ihananilta... kiitos! Ja ihan mahtava tatuointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotetaan siihen, että tämä kevättalvi menee nopsaan :D

      Mulla alkaa olla jo pientä peinostusta, että koskas tätä mun kättä taas....

      Poista
  5. Talvi on kaunista aikaa. Tosin Mimosa 4 v. osti eilen maissin siemeniä. Miten ihmeessä saadaan ne kasvamaan täällä itäsuomessa. Kuten huomaat, puutarhuri jo höyryää täyttä päätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kokeillahan kannattaa aina!! Varsinkin jos on noin innokas puutarha-apulainen :D

      Poista
  6. MInusta on vaan niin ihanaa, että on selkeästi nämä neljä vuodenaikaa. En haluaisi luopua mistään niistä. Ja sinä olit eilen meidän kanssa kävelyllä. Käveltiin esikoisen kanssa kauppaan ja takaisin. Siirtolapuutarhamökkien kohdalla esikoinen muisti Lillan ja tuumasi: "Tuollaisen kun saisi opiskelija-asunnoksi. Pepi sais tulla sen sitte sisustamaan."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa ollakin neljä, mutta kun tää yks on niin peeeeeevelin pitkäYrittää tulla talvi-ei tulekaan-talvi-talvi on peruutettu-nyt se tulee se talvi-ei tulekaan-tulee se-tuliko se peevelijäädäkseen-lopu nyt jo talvi-eikä se nyt vieläkään lopu-mikä takatalvi nyt taas......loputtomasti!
      Tulis ja olis ja menis pois! :D

      Ja Pepihän tulis mielellään sisustamaan :)

      Poista
  7. Minäkin aina liputan noiden neljän selkeän vuodenajan puolesta mutta nyt oli niin pitkä "kovien" pakkasten jakso täällä että ihan alko tympästä ja melkein muutin mieleni minäkin:) Vaan nyt kun ei ole kuin kolme astetta mittarissa niin en mä viittikään tulla toisiin aatoksiin :)
    Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava että kyllä nuo Lillan kuvat herätti kesän ja reilujen lämpöasteiden kaipuun täälläkin,onneks kesä on ihan kulman takana jo,tai no ainakin kevät on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onkin jo kulman takana. Hirvitti kun toissakeväisiä kuvia katsoi....kun tultiin Istanbulista huhtikuussa oli vielä ihan talvi! Viime keväänä ei enää helmikuun lopulla ollut lumesta tietoakaan!

      Kai mun tarvis ottaa ohjelmaan kirjapinon pienentäminen, auttaiskohan se??
      Jos alottais tänään? ...tekis vaan ensin yhdet sukat valmiiksi...

      Poista
  8. Talvi parhaimmillaan on just tota-saa kävellä rauhassa eikä pelätä liukastumista, ei ole kylmä ja mielellään aurinkokin paistaa. Silloin lumet sun muut ei juuri haittaa, päinvastoin jos pääsee liukumäkeen on vaan kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sen just huomaa eron keskusta-asumiseen! On talvi -ja on kaupunkitalvi!
      Muistan kuinka otti päähän joskus lähiössä asuessaan keväisin kun tuli kaupunkiin duuniin, siellä lähiössä oli vielä ihan talvi, keskustassa tuntui talvisaappaat jalassa naurettavilta kun olis pärjännyt pikkukengillä.
      Eli tällä hetkellä mä taidan olla voitonpuolella kuitenkin....toki, sinä veilä vähän enemmän :)

      Poista
  9. Näimpä se tässä postauksessasi talavi ja kesä lyöpi kättä...Vaan kyllä ne nämä jäläkimmäiset kuvat taitaa viiä voiton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taita kesäkuvat kyllä vähän läimästä talvea poskelle... :)

      Poista
  10. Talvi on ihan mukava jos on lunta ja vain vähän pakkasta. Odottelen keväisiä hiihtokelejä jäällä, se on talvista autuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle riittäis ihan ne hyvät kävelykelit muutaman asteen pakkasessa, kiitos :D
      (tosin, en fillarikeleistäkään tykkäis yhtään huonoa)

      Poista
  11. Se on ihan okei muuttaa mielensä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan niin monessa muussakin koko ajan olla mieltäni - tai ainakin makuani- muuttamassa, että lupaan pysyä kyllä kesäihmisenä edelleenkin. Vaikka olikin ihan kiva käydä taas Lillassa lumitöissä :)

      Poista
  12. On se niin kivaa tuo lastenlasten kanssa olo ,mutta oon aina tyytyväinen kun koti hiljenee ja "romut" on siivottu.
    Joskus ain sen hälinän jälkeen kuunnellaan et voi ihana kun on hiljaista :)
    Nuo on niin ihania nuo Lillan kesä kuvat ......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ihan parasta ♥ -tiettyyn pisteeseen asti :)

      Mikähän siinä on, että ei talvikuvat ikinä säväytä samalla lailla.....hrrrr!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥