Pupulle kyytiä

...tai rusakolle paremminkin.

Niin jäätävä ja liukas keli kuin olikin kulkea tänään, niin pakko oli lumitöihin mennä.

Tiesin, että nyt kun sataa lunta je vettä vuoronperään ja samaan syssyyn pakastaa ja lauhtuu,

niin kuistilla on kohta ongelma. Ei vielä, mutta pian.

 Nyt ei pysy katolla kuin pellit ja rännit, ja nekin vain jos on kunnolla kiinni.

 Ennenkuin aloin töihin katselin ympärilleni, että kaikki on pihalla kondiksessa.

Olihan siellä, mutta sitten ihmettelin, että no jopas siellä on ollut liikennettä!

Pari päivää sitten oli puhdas, koskematon hanki, yhdet rusakon jäljet meni pihan paidalta, siinä kaikki, mutta nyt näytti kuin siellä olisi puoli eläintarhaa pistänyt tanssiksi.

Eikun tutkimaan lähemmin.

Ei montaakaan askelta tarvinut ottaa kun tuli karvatuppaita vastaan, joku on tainnut rusakkoa pöllyttää oikein olan takaa!

 Jäljet oli pääpiirteittäin sotkeutuneet toisiinsa, mutta muutama tassunjälki erottui joukosta.

Oli tainnut pupulta päästä hatäkakka kun oli yksi papana niin sopivasti tassunjäljen päällä.

 Keli kun oli mikä oli, niin jäljetkin olivat jo inasen painuneet, mutta jos tuo kissantassun jälki on, niin onpahan ollut ihan pirun iso kissa....

 Verta ei näkynyt missään, olisko pupu (russakonperkele) saanut töppöstä toisen eteen ja päässyt karkuun, vai onko taistelu jatkunut toisilla tantereilla, vaikea sanoa.

Oli vaikea edes päätellä mihin suuntaan on lähdetty.

No, minä aloin oman taisteluni. Jäätä vastaan.

Sen verran oli jo lumi pakkautunut, että kun sen varsinaisen lumikerroksen sai lapioitua kuistilta pois, niin allapa oli silkkaa jäätä sentti-pari. 

Just sen verran, että jos sen jättää siihen ja uutta lunta sataa päälle,

niin sitä on kuulkaa sen jälkeen häntäluu kipeenä.

 Olen tainnut jo ennenkin tuota Fiskarsin jäärautaa kehaista, mutta pakko kehaista uudelleen.

Loistopeli! Millään lapiolla ei noista laudoista olis sitä jääkerrosta irrottanut.

Ei ainakaan kiroilematta :)

Kyl se vaan niin on, että kun on hommaan kuin hommaan oikeat pelit ja vehkeet, niin hommat sujuu!

 Vettä ei ollut nytkään matkassa, joten kaffeet (jotka olis maistuneet kyllä) jäi nytkin juomatta,

mutta sytyttelin kynttilät pitkästä aikaa ja lojahdin sitten Renkipojan syliin ja voi että siinä oli hyvä olla!

 En meinannut malttaa lähteä pois, vaikka hengitys huurusikin.

Nyt alkaa ihan oikeasti toivoa, että talvi hellittäis otettaan ja sais alkaa suunnitella Lilla-elämää.

Viimeinen kierros vielä pihalla, rusakot on ottaneet lumen alta pilkistävät harjaneilikat ateriakseen, 

ottakoon pois - mutta siitä en tykännyt, että köynnöshortensiasta oli yksi oksa narskutettu poikki.

Kahdestaa kohtaa vieläpä. Onneksi yksi ja sama...tarttisko nyt muka alkaa jostain etsiä kanaverkkoa...

Helevatan rusakot....ihan oikein jos joku niitä vähän kurittaa...

*läps...paha nainen*