torstai 15. tammikuuta 2015

kuin mummu lumessa

- eli etiäpäin!

Viimeisimmän lumentulon jälkeen oli yks isäntä poikennut mökilläään,
nauratti kun menin portista toiselle puolelle, että onkos ne miesten saappaanvarret niin paljon lyhyemmät kuin naisilla, että näyttäis aika varovaisesti kuljetun...edestakaisin.
 Meikäläinen meni kuin ainakin mummu lumessa -umilumessa!
 Vähän yritin laahustaa polkua suraavillekin, kyllä siellä aina joku joskus käy.
Vaan aika rauhalliseta tienoo nyt näytti, ei siellä muita jälkiä ollutkaan.
Rusakonpolkujakaan kuin pari!
 Lumitöitä riitti taas mukavan tuokion verran, onneksi tuuli oli ollut myräkässä sen verran kova,
että katolle ei tullut paksua kerrosta. Ei ole pelkoa, että sisälle kulkemisen tukkivaa kinosta on kuistille tippumassa.
 Sillä sisällehän sitä ihmisen mieli.
 Vettä en viitsinyt kantaa mukana, muuten olisin keitellyt kahvitkin, nyt vaan istuskelin pöydän ääressä haaveilemassa tulevista kaffitteluhetkistä. Mikäs tuossa taas aikanaan istuskellessa ja tuijotellessa ulos - vaikka sitten kesäsadetta (ei sitä nyt muuten juuri sisällä kahveja juoda).
Nyt meni täysin mielikuvaharjoituksen puolelle.

Samalla tsekkailin paikkoja, kävin läpi liinavaatevarastoja yms ja tulin siihen tulokseen, että paskat mä mitään toista matkalaukkua tarvitse Renkipojan alle! Päinvastoin, turhaa tavaraa lähtee pois, ei siellä sen seitsemää pussilakanaa tai pyyhelinaa tarvita! Kummasti kotoa kulkeutui lakanat tuonne silloin kun hommasin kotiin pellavaiset....

Ja kun tässä jo jokunen on ihmetellyt, että eikö renkipoika todellakaaan muuta väriään valkoiseksi, 
niin ei todellakaan! Se on niin just passeli tuollaisena!
 Itseasiassa se saa kaverikseen jopa tumman korituolin!
Tuo valkoinen taasen saa pintaansa lisää valkoista ulkomaalin muodossa ja muuttaa kuistille aamukaffetuoliksi! Se metallihärpäke, mikä siinä kuistilla viime kesän on ollut saa ottaa siivet selkäänsä ja lentää jonnekin....

Niin että sopis sen kevään tulla.
Joku tahtois hommiin ☺

10 kommenttia:

  1. Kaunis mökkirivistö, mutta ei ole tosiaan katoille lunta paljoa kertynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran pyöritti ilmassa koko ajan, että kinosti maahan - ja hyvä niin!

      Poista
  2. On tuolla kiva haaveilla kauniista ja lämpimistä kesäpäivistä, niin on ihanaa tuolla sisällä.
    Täällä toinen mummi laahustelee lumessa peltotiet, kun käy koiran kans lenkillä :) saman verran suunnilleen lunta myös meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tuolla(kin) oli kävellä, vähän piti varoa kun tuoreen lumen alle oli jo ehtinyt kovettua vanhaa polkua, niillä meinasi lipsua.
      Kyllä tässä niiiiiiin kevättä ja kesää odotetaan!!! Liian pitkiä nämä pimeät talvijaksot, lunta tai ei !

      Poista
  3. Tuo mummo ei hoipertele vaan etenee määrätietoisesti. Miehellä taisi olla pikkukengät jalassa :)
    Kevät lähenee kovaa vauhtia, ollaan jo tammikuun puolivälissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määrätietoisesti kevättä kohden, kyllä :D
      Eikös ne miesten kengät vähän semmoista nilkkamallia ole? Uggeilla menee umpihangessakin, ei mene saappaan suusta lumi sisään!

      Poista
  4. Täällä mummo raahistaa postillekin välillä läpi lumen ja tuiskun. Miehet on pyytämässä lanaa, kun eivät autoillaan läpi pääse. Mummoenergia pelittää....Tulisi jo kevät, et tämäkin mummo sen näkisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisää näyttää tulevan, lunta siis. Sais jo loppua :(
      Nyt on oikea räpäskäpäivä, painavaa räntälunta - että hommia riittää taas.

      Poista
  5. Kohta tuolla käy vipinä ja vilske - ja ei paljon ennustajanlahjoja tarvitse, kun tietää, kuka siellä ensimmäisenä touhuaa;)
    Oli se hienoa, että sait Lillasi pitää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se niin on, että ennenkuin se varsinainen vipinä ja vilske alkaa on muutama meikäläisiä mökkihöperöitä jo ollut siellä hyvän aikaa hommissa :)
      On!! En ihan oikeesti tiedä mitä tekisisn jos olisin joutunut luopumaan.

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥