perjantai 16. tammikuuta 2015

Boxeja

Parisen vuotta -liki alusta lähtien- on kuukausittan tullut LivBoxilta kosmetiikkalähetys,
välillä hyvinkin mieluinen, välillä ei niinkään.
Aina silloin tällöin on käynyt mielessä, että lopetan tilaamisen, mutta sitten on tupsahtanut joku suoraan käyttöön tullut satsi, ja niin se vaan on jatkanut tulemista.
Ja taitaa jatkaa edelleenkin.
(Ninni on blogiissaan esitellyt viimeisimmänkin livboxin, joten käykääpä siellä kurkkaamassa sen sisältö, pääset sinne klikkaamalla >tästä< )

Joskus loppuvuodesta aloin kuukkeloimaan josko maailmalta löytyisi vastaavanlaisia.
Ihan silkkaa uteliaisuuttani -tai sitten ei nyt vaan ollut tähdellisempääkään tekemistä.
Löytyihän niitä.
Jotkut oli ihan "höttöä", pelkkää huulivoidetta ja -kiiltoa, luomiväriä yms.
Ei kiinnostusta.
Joku jopa herätti lievää kiinnostusta, mutta postitus oli vain ko. maan sisäisesti.
Se siitä.
Sitten tuli vastaan MEMEBOX! (<klik)
Useampikin boxi josta voi valita sen mukaan kiinnostaako hiusten-, kasvojen- vaiko jalkojenhoito.
Noin niinkuin karkeasti...

Aikani kun tsekkailin, niin pistin tilauksen -kertatilauksen!- boxista, joka lähti Koreasta kohti Suomea jouluaattona ja tulikin yllättävän nopeasti heti vuodenvaihteen jälkeen.
 Erittäin mielenkiintoinen pakkaus, kuusi tuotetta joista viisi täysikokoisia.
Ainoastaan seerumi näytekoko -eikä sekään pienimmästä päästä.
Alla olevista kopioista näkee myös hinnat, joten postikuluineen 29.99 ei tunnu ollenkaan pahalta!
 Listan 1. ja 2. on tuotteita, joihin olen täysin hullaantunut!
Ainakin talvikuiva iho on tykännyt hyvää niin yöksi laitettavasta ruusuvesivoiteesta (ah, se tuoksu!) kuin myös aamuisin kasvoveden jälkeen laitettavasta vitamiinipläjäyksestä!
Jopa pari kasvoissa olevaa arpea on siloittunut silmissä!

Muita en ole vielä testannut, seerumia on toista laatua tippa jäljellä (senkin olen nyt tässä testatessa noita kahta jättänyt väliin), BC-voidetta odotan innolla testiin, nyt vaan sattuu olemaan kaksikin käytössä olevaa avattua BB-voidetta. Joten sekin odottelee.
Huulivoide lähtenee kiertoon, ne on mulle ihan turhakkeita -ja niitäkin on kertynyt jemmaan.
*****
Sen verran tykästyin tuohon sisältöön, että en voinut vastustaa kiusausta....tammikuun 7pv oli postituksessa boxi, johon oli koottuna viime vuoden boxien suosikkituotteet.
Pakkohan se oli investoida vielä toinen 30€!
Boxi oli noudettavissa tänään!

Eikä huonolta näytä tämäkään!
 Kaikki taitavat jäädä odottelemaan muiden vähän vastaavien loppumista
- paitsi tuo BB-"etanavoide" tuossa etualalla!( nro 3 listassa  alla)
Kun nyt käytössä oleva BB loppuu, taidan ottaa tuon testiin, väri pikatestauksen perusteella näyttäisi olevan passeli meikäläiselle.
Eipä taida olla yhtän ns. turhaa tuotetta tässäkään!
Ja kun katsoo noita hintoja alla, niin....saattaapa olla, että joskus jatkossakin tulee MEMEBOXia tilattua!



Onkos sulla kokemuksia näistä kosmetiikkaboxeista?
Mielelläni kuulisin mitä on tilattavissa ja mistä, kaikkia kun ei varmasti edes kuukkeloimalla heti vastaan tule - en enää itsekään löydä kaikkia mitä taannoin katselin.
Mikä lie haku sattui onnistumaan silloin...

14 kommenttia:

  1. Hullu boxinainen! =D Ihanilta ja hyviltä tuotteilta vaikuttaa. Jos olisi aikaa, rahaa ja intressiä satsata itseensä, tilaisin. Nyt täytyy vaan ihastella sun ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullu mikä hullu :)
      En muista pariin vuoteen juurikaan rasvapurkkeja ostelleeni, mitä nyt Lillaan joskus, sen verran hyvin on pysynyt noissa boxien tuotteissa. Yksi on tainnut olla sellainen mikä ei kertakaikkiaan sopinut.
      Ehkä näinkin voi hetken aikaa "törsätä" - mä olen sen verran säästänyt kun en ole ikänäni käynyt esim kosmetologilla :D - ja kampaajallakin vain harvoin....

      Poista
  2. Samat sanat! Välillä saa kehonhoito innostuksia ja sitten taas ei innosta ollenkaan jaa jaa.. Kyllähän sen sitten näkee ettei rasvapurkilla ole käynyt :)) Sun ostoksia on kiva kattella :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kiristää ilman rasvapurkilla käyntiä siihen malliin, että olisin tosi kiree tyyppi :D

      Poista
  3. Itse käytän samoi merkkejä joita olen aina käyttänyt ja samoi sävyi nois naamavoiteis tuntuu vaan et ne on niitä oikeita sävyjä :) ,varmaan tilalle löytyisi vastaavia.
    On kiva lueskella ja tietää mitä löytyy, pysyy vähän kartalla kaikesta. Etana voiteita on joku joskus kehunutkin.
    Se on sitten viikonloppui sinulle sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käytin vuoskiausia aina vaan samoja, sitten innostuin syystä tai toisesta kokeilemaan jotain muuta...sillä tiellä ollaan. Montaakaan vakituotetta ei ole, ne mitkä on, ne sitten pysyy.
      Viikonloppuja :)

      Poista
  4. Voi Pepi minkä teit! Nyt mun on suorastaan pakko tilata edes yksi Memebox. On hyvä, että boxin voi itse valita. Minua kiinnostaa kasvojen ihonhoito versio. Eikä hintakaan ole paha :)

    Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vielä sen verran positiivista yllätystä sulle järjestän, että korjaan hintaa :)
      Tuo 29.99 on taaloissa, eli euroina noin 25-26, ei paha kun on posteineen!
      Onkohan siellä nyt mitään mielenkiintoista....täytynee itsekin kurkata...en tilaa kyllä nyt :D

      Poista
  5. En ole koskaan tilaillut boxeja, mutta kosmetiikan tilaan yleensä netistä. Tuollainen boxi ilahduttaa mieltäkin, voisin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tykännyt tuosta kotimaisesta LivBoxistakin, se on vähän kun sais joululahjan joka kuukausi.
      Sen voi tilata aina kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan - tai kuten minä nyt; muutin jatkuvaksi tilaukseksi joka veloitetaan suoraan tililtä kerran kuussa. Irtisanoa voi koska tahansa jos siltä alkaa tuntua.
      Nämä memeboxit on ihan silkkaa kokeilunhalua ja hemmottelua :D

      Poista
  6. Siis mikä ihmeen Livbox, en oo taas tästäkää kuullu ikänä:)
    Aina oppii uutta.
    Tuo Memeboxi on varmaan nyt ihan pakko mullaki tilata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Livboxiin en laittanut linkkiä, mutta sekin löytyy ihan googlaamalla :)
      Memeboxin kävin eilen kurkkaamassa, aika pieni valikoima siellä nyt boxeissa, melkein kaikki loppuunmyyty :/

      Poista
  7. Koreassa kosmetiikkabisnes on ihan järjettömän suurta, merkkejä ja valmistajia on mielettömästi. Hinnat ovat yleensä tosi edulliset ja laatu (riippuu tietysti..) yleensä hyvää. Ainoat isot miinukset tulee hurjasta hajustemäärästä (hajustamattomia on vaikea löytää) sekä ainaisista "valkaisevista" tuotteista. Nuo sinun boxin merkit / valmistajat olivat ihan uusia tuttavuuksia mulle, mutta ehkä täällä onkin eri merkit paikalliseen myyntiin ja postimyyntiin.
    Mielenkiintoista, että niitä alkaa nyt olla/tulla Suomeenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkailin aika lailla netistä kaikkia mitä vastaan tuli ja huomasin, että aikamoinen bisnes tämä siellä on.
      Isoja messuja yms aiheen ympärillä. Nämäkin boxit on kaiketi suunnattu Korean markkinoille, mutta on mukana kansainvälisessä postituksessa - eli meille muillekin on annettu mahdollisuus tilata. Pakkaukset itsessäänhän ovat pääsääntöisesti koreankielisiä, mukana tulee erikseen tuo englanninkielinen läpyskä.

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥