tiistai 20. elokuuta 2013

Entäs sinä?

Nyt en kerro mitä kuuluu.
Tai mitä olen tehnyt.
Tehnyt olen...ja nyt on nälkä, joten mennään pikaisesti :)

Tajusin tässä yks päivä nimittäin, että taas tulee vuosia täyteen!
Ei mulle! Blogille!
Oikeastaan yksi vuosi, sen verran mä taas olen teitä nyt kiusannut...olenhan mä kyllä kauemmin, mutta näin punatukaksi heittäytyneenä...

Joten.
Minä kun aina ja ikuisesti haaveilen siitä höyläpenkistä. Että vois alkaa heti keväällä touhuamaan kaikkea kivaa. Lopettaa sitten syksyllä. Ja unohtaa sen kokopuisen vanhan höyläpenkin sitten pihalle säiden armoille. Ja kun oikein toivoo, niin saahan sen! Kyllä se joskus vielä vastaan tulee.
Saahan muutkin niitä kaappejaan ja kirstujaan ja muita.
Sitä höyläpenkkiä odotellessa hommasin uuden leikkikalun.
Tämmöisen joka naisen tarvitseman :)
Ai? Eiks kaikki tarvitsekaan??
No, minä oon vissiin vähän kumma tyyppi.

Kerro sinä sitten mulle mitä sinä tarvitset.
Tai mistä haaveilet.
Ei, en missään nimessä ala joulupukiksi ja toteuta toiveita, olenpahan vaan utelias :)

Ja sitten kun olet kertonut toiveesi tai haaveesi mulle, olet mukana arpasussa jonka pyrin suorittamaan syyskuun eka päivä - jollei tule mitään maata kaatavia (tai puita kaatavia :o ) hidasteita!
Ja sitten juu...kerropa vielä haluatko mahdollisesti voittaa kaksi punaista PIPiä vai kaksi sinistä PIPiä.
Ja jos et ollenkaan ole pipityyppi, niin toivottavasti olet sitten RETRO.
Vaihtoehdot on nimittäin siinä.
Siis tässä:
tai
Se olis sitten arpa per nuppi. 
Jos olet blogiton tai anonyymi niin olepa ystävällinen ja pistä sähköpostisi sepustukseesi mukaan - tai jos olet ujo piimä, niin voi laittaa sen myös mulle meilin kunhan muistat sinne sitten nimimerkkisi myös :) 
Jos ränttäset jommankumman kuvan arpasun ajaksi blogisi sivupalkkiin ja linkität sen tänne, saat toisen lippulappusen onnea tuomaan - tuonne yläpalkkiin joukkoon sekalaiseen liittymisestä minen palkitse muuta kuin näillä omituisilla höpinöillä, liittyä ei tarvitse, mutta en ollenkaan tykkää huonoa jos sinne ilmestyt ! Päinvastoin, iloitsen teistä jokaisesta :D
Ja vielä enemmän iloitsen jos muistatte mua kommenteilla! Kiitos :)

Nyt sitten lykkyä pyttyyn!
Ja jos oli liian vaikeeta, niin lukaisepa kerran vielä....ja muista sitten mainita yritätkö yhdellä vaiko kahdella. Ja mitä yrität...ja se toive tai haave. Siinähän se tulikin tiivistettynä.

Että arpasenko ne kaikki?
Antaas kattoo :D
Pidetään hulluja jännityksessä!
Ai että et oo hullu? - no olet sää jos täällä hillut :D


126 kommenttia:

  1. Miehellä on joku kumma moottorisahafetissi, ostaa, myy ja vaihtaa tämän tästä (juu, muilla miehenpuolilla taitaa olla autokuumetta, meillä jatkuvaa moottorisahakuumetta...).
    Alkukesästä osti sähkösahan, ja se on kuulemma ihan paras kaikista, enää ei tarvitse vaihtaa - sanoi siis silloin. Niin, arvaan kyllä, kohta taas mennään kaupoille...
    *
    Juu, se Miehen toiveista. Palaan asiaan, kun osaan eritellä omat toiveeni. :o)

    VastaaPoista
  2. No mä haluaisin kaikkein eniten just nyt puisen sohvan, jonka voisin täyttää tyynyillä, oih. Ja en ole ollenkaan PIP vaan paljon enemmän retro.

    Onnittelujen kera kiitos myös siitä hyvästä fiiliksestä, jota olet täällä vuoden verran jakanut :)) !!!

    VastaaPoista
  3. vai että mitä tarvitsen... lista on melkoisen pitkä ;) mutta sanotaan nyt että uusia vaatteita.. lempi farkut meni eilen rikki :( ja parit kengätkin tarvitsisin.
    mutta jotenkin sitä ei raaski laittaa itteensä rahaa. mielummin ostaa jotain koko perheen hyväksi.
    niin ja noi siniset PIPit sopisi meidän kotiin <3 parin muun sinisen kupin seuraksi :)

    VastaaPoista
  4. Ans kattoo...viimeks halusin / ostin Boshin epäkesko hiomakoneen kun se vielä puuttui... Ny ei tuu mieleen muuta kun sähäkkä pensasleikkuri ja LV:n iltalaukku ;) joo joo, tykätään me Punatukan kaa käsilaukuista ja huulipunista ja virkkauksestakin mut työkalut pitää olla järeitä ;)
    Äläkä suotta laske mua arvontaan, ei PIP itä ja sitäpaitsi mää sain jo lahjan, kiitti ;)

    VastaaPoista
  5. Minä niiiiin toivoisin eniten, että remppa jatkuis ja etenkin loppuis. Että ois oikeesti koti valmis. Ja siellä ihanat kalusteet ja kaikki! Se eiihan heti toteudu, niin toivoisin myös saavani vanhan morsius senkin. Juu! Siinä ne himotuimmat, mutta kuten arvatakkin saattaa, lista on loputon!
    Yks pakko vielä, virkattu pyöreä matto ois iihhana. :)
    Yhdellä lipulla yritän haluta sinisiä pippejä. :) iihhanat on nekkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei miks en älynnyt sitä olennaista, ONNEAA! :)

      Poista
  6. Arvalla mukaan ja retroa havittelen.
    Niin ja paljon onnea ihanalle Pepille!
    Toivon kivuton päivää tai parikin kelpaisi ja muutamaa vuotta Majalla kun jaksaisi. Ja te kaikki siellä ruutujen takana jaksaisitte mua.

    VastaaPoista
  7. Alakuusa onnea vuosikkaalle ja haaveissa semmottinen höyrystäjä joka silipassee tapetit lennosta seiniltä. Ja linkitettään juu elikkä kaksi arpaa kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitähän Lovviisa toivoisi voittavansa??

      Poista
    2. Mie poistin sun lisäkommentin tuolta alempaa ja pistän tännemuistiin että RETROA :)

      Poista
  8. Arvalla myös minä mukana ja tavoittelen PIPiä(punaista).
    Minä haaveilen makuuhuoneen remonttia. Seinät tarvitsisivat maalia ja tapettia, jotain ihanaa pionia tai ruusua.
    Uusi tietokonekin olisi kova sana.
    Listahan olisi pitkä, kuin nälkävuosi, mutta tässä nämä kaksi, jotka tulivat heti mieleeni.

    VastaaPoista
  9. Onnea 1-vuotiaalle!
    Mietin oikein hartaasti mistä haaveilen, tavaraa tahtoo olla jo liikaakin. Mutta sitten keksin, että pihasauna olis ihana:)
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut blogille :) Mä tarvitsisin inspista saada järjestelyvimma päälle ja kaapit kuosiin... mistähän sitä sais ostettua :) Punaista Pipiä tavoittelen yhdellä arvalla susu_77@suomi24.fi

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea vuodelle uudellekkin.Magee saha kyl on kieltämättä.
    Haaveeni tää on jo pitempään mielessäni ollut ja sillä silmällä katsellut...valkoinen mersu paku:)Toinenkin haave saada itseään niskasta kiinni ja pienentyä:)
    Arvalla mukaan ja sinistä PipiÄ.

    VastaaPoista
  12. Hei nainen, nuo pipit mulle, kiitos. Siniset ottaisin, vaan tokkopa tuolla väliä, värillä siis, sillä mua vähän mietityttää, kun niitä ei sais pestä koneessa. Että käviskö kuten tässä just kävi... Tulis värittömiä pipejä?

    Yhdellä arvalla kaiken uhalla tavoittelen niitä sinisiä, ja tiedätkö, tällä hetkellä haaveilen siitä, että huomenna työhuoneessani lämpötila olisi alle 35 astetta, siitä, että joku halukas ilmoittautuisi meille kotiin ilmaiseksi viikkosiivoojaksi ja siitä, että eräänä päivänä postilaatikkoon ilmestyisi tuntemattomalta, kaukaiselta sukulaiselta tai ihan nyt keneltä tahansa ystävän palveluksena matkalahjakortti kuukaudeksi vaikkas Honoluluun. Tavaroistakin haaveilen. Ensin vaikka uudesta valkoisesta nahkasohvasta, jossa olisi luontainen kissanraapimisesto, harmaasta, virkatusta viltistä ja uudesta villakangastakista. Mutta ellei nyt ihan kaikkea, niin tässä kohtaa olisin kyllä ihan tyytyväinen isoon, kylmään lasilliseen coca colaa. Ja uuteen sukkapariin.

    Johan riitti toiveita. Mitäs kaikkea mää nyt näistä jouluna saan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitipä muuten sanoa, että minä olen kotona pessyt Pipejä koneessa ties kuin monesti - siis aina- eikä mitään ole hävinnyt!
      Kultauksethan koneessa aikaa myöten kärsii, mutta ei kai mikään kuppi kenelläkään ikuisesti muutenkaan kestä :)
      Eikä ne kullituksetkaan vuodessa tai parissa häviä. Nih :)

      Poista
  13. Uutena lukijana täällä kurkistelen! Ja kivalta näyttää, joten tänne jään ja heti kärkeen 1:llä arvalla lähden vaalean sinisistä PIPeistä haaveilemaan, sen lisäksi tulevan syksyn haaveisiin kuuluu tulevalla Nykin lomalla pääsy Cat Kidsonin liikkeeseen rauhassa ilman miestä ja jotta saisin sieltä mitä tahansa mikä silmää miellyttää ja matkalaukkuun mahtuu, on nimittäin muutama muukin pulju koluttavana.. =D Jos haluut tulla kurkkii, kirjuuttelen elämästäni ulkomsuomalaisena Espanjassa. sisustusjuttuja siis! ;)

    VastaaPoista
  14. Viikonloppuna olis Urjalassa vähintäänkin mielenkiintoinen huutokauppa, josta varmaan sais höyläpenkinkin huudettua... Sinne =D))
    Mää toivoisin semmosia työhousuja niin ku mun äijällä on. Niissä pitäis myös olla samat vehkeet sisällä - tarkoitan siis niitä kaikenmaailman puukkoja, leikkureita, sivareita, mittoja ja muita killuttimia, jotka ne housut kätkee sisuksiinsa ;)
    Kyllä mä sen verran olen pipi, että vaaleansiniset kelpais, kiitos.
    Nyt kyllä ylitit itsesi tekstihöpinöissä - ihana <3 Onnee vielä uudestisyntyneelle yksivuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juupati, menen huutamaan ittelleni höyläpenkin ja sitten mietin että pulkallakos mä sen Lillaan vedän :D

      Poista
  15. Minä olen jo 50 vuotta toivonut saavani lahjaksi kanteleen ja varmaan se jää pelkäksi toiveeksi seuraavatkin 50 vuotta. Olis se niin mukavaa rimputella kissoille vähän kantelemusiikkia =). Lohtua tähän toivottomuuten sais varmaan parista PIPi-mukista, ihan minkä värisestä vaan. Linkitän vielä blogiini, jos se auttais onnistamaan paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaista vaiko sinistä? Se on nyt vaan pakko kertoa :)

      Poista
    2. Siniset ne PIPit olla sais :)

      Poista
  16. Onnittelut 1-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana, mutten ossaa päättää et kumman väriset PIPit ois hienommat, ko molemmat on niin komiat!
    Jaa ja mitä mää sit tarttisin.. no ihan ekana tulee mieleen oma huone! Huusholliin yks huone lissää kiitos, ni saisin kaikki omat värkkäykseni ja ompelukseni ja tuunaukseni sinne ovien taakse ommaan rauhaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koittaas nyt vaan päättää! Mä tarvin sen tiedon!

      Poista
    2. No voi kääk!! Sit ne on siniset! Täts it! Ny se on päätetty! :D

      Poista
  17. Onnea blogisi syntymäpäivän johdosta! Minä haaveilen, että joku kaunis päivä pihalleni astuisi puutarhasuunnittelija, joka kertoisi mitä minnekin kannattaisi istuttaa. Itse toki sitten multia pöllyttelisin ja sen suunnitelman toteuttelisin. Olis vaan kiva että tulis kertaheitolla istutettua noita kasveja oikeille paikoilleen, ettei tarttis niitä jatkuvasti siirrellä. Ja jos onni suosii, niin nuo siniset PIPit olis ihanat :) Kirsi (kirsi.k.tahtinen@gmail.com)

    VastaaPoista
  18. Voi kuinka ne vuodet vierivätkään vauhdilla. Onnea!
    Haaveilen peitetikkisaumurista ja aplikointikoneesta ja, ja ,ja onhan niitä haaveita vaikka muille jakaa :)
    Yhdellä siis mukana Retrokirjaa tavoittelemassa!

    VastaaPoista
  19. Onnea, onnea ja arvontaan mukaan. Haaveilen niin monesta, mutta ainakin kasvihuoneen viereen yrttilaatikoista...

    VastaaPoista
  20. Pitää vissiin HUUTAA TÄNNE VÄLIIN:

    LAITTAKAA HYVÄT IHMISET TIETO MITÄ TAVOITTELETTE, MINÄ EN PÄÄTÄ SITÄ TEIDÄN PUOLESTA!!!!

    Siis: siniset, punaiset VAI retro!! Se on mulle TÄRKEÄ TIETO :D
    (mikä tahansa, kumpi tahansa, tai mukana arvonnassa EI KÄY! Se nyt vaan ei käy!)

    VastaaPoista
  21. Onnea onnea! =)

    Heinäseiväsaita - sellanen ois kyllä toooooooosi kiva! =)
    Retro mielessä kahdella arvalla. Linkitys löytyy blogini oikeasta sivupalkista. ;)

    VastaaPoista
  22. Anille kaksi arpaa.Tavoittellee sinisiä PIPejä hän.

    Oletko lukenut sellaisesta kuin vetovoiman laki? Jos siihen uskoo niin saa sen mitä haluaa.Eli nyt vaan höyläpenkin kuvaa peilin taakse josta näet sen takanasi niin se on sun.Ehkä kuitenkin kävisin varmuuden vuoksi tuolla Voikkiksen mainitsemassa huutokaupassa ;)

    Mukavaa ja lämmintä keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Onnittelut! Kyllähän jokatytöllä täytyy oma saha olla, sehän on selvä. Ja jos sulla on saha, niin mä haluan ruohonleikkurin.
    Yhdellä arvalla täältä tavoittelen RETROA.

    VastaaPoista
  25. En kyllä kestä noita kirjoitusvirheitäni...pakko oli taas tuo eka kommentti poistaa..:(
    Siis kahdella arvalla tavoittelen tuota kirjapalkintoa...:)

    VastaaPoista
  26. Uuh, ihana uusi leikkikalu! Minunkin lempimerkkiä :D

    Hmm. Toiveet vaihtelee kuin tuuliviiri, mutta juuri nyt toivoisin hyvän haltijan heilauttavan taikasauvalla koko kiinteistön viimeistä piirtoa myöten valmiiksi, eikä minun tarvitsisi enää ikinä remontoida eikä rakentaa yhtään mitään. Ja siihen vielä kaupan päälle riippumatto valmiiksi asennettuna. Parin tunnin päästä tosin toivon, että minulla EI olisi tänään aika hammaskiven poistoon :D

    Onnea blogisynttäreistä! Yhdellä arvalla tavoittelen punaisia PIPejä. Mökille tarvitsis pirteitä astioita :)

    VastaaPoista
  27. Onnea blogillesi. Haaveilen "tyhjistä" ja järjestyksessä olevista kaapeista, mutta kun en vain saa ryhdyttyä hommiin. Olen hakenut insiraatiota ko aiheesta kirjoitetuista blogeista mutta ei se ainakaan vielä ole auttanut, mutta muhii sentään takaraivossa.
    Retroa havittelen. Hyvää loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piti vielä sanoa, että olen mukana yhdellä arvalla, koska en kirjoita blogia mutta ahkera lukijasi olen.

      Poista
  28. Piti tähän joku onnitteluruno tempaista, mutta antaas nyt olla ja tyydytään ihan vaan 1-vuotisonnitteluihin <3.

    Höyläpenkki mulla jo on (isän tekemä, tukeva ja kunnollinen), mutta kokopäivätoimisen siivoajan toivoisin saavani vaikka ihan vaan viikoksi meille hommiin. Urkua riittää.

    Meillä on kuulemma liikaa mukeja (ei pidä paikkaansa), joten tavoittelen kirjaa yhdellä arvalla. Kiitos.

    VastaaPoista
  29. Mulle 1 arpa sinisiin mukeihin:)
    Haaveilen suuria: omakotitalo, jossa ateljee,ranta,rantasauna ja kilometri lähimpään naapuriin!
    Haaveilen pieniä: viininpunainen keinonahkainen ruudullinen retrorahi sopimaan samanlaiseen nojatuoliin !
    On myös noita epämaterialistisia toiveita: poika terveeksi,tytölle kaikkea hyvää ja terveyttä myös meille koko perheelle! Turvallisia koulumatkoja,hupimatkoja,kauppamatkoja...
    Sitten vielä kun sais oman Jack Russelin:)

    VastaaPoista
  30. Mua nyt niin retrottaa :) Tahtosin uuden vessan tai edes vähän lisää rahaa, jotta se oikeesti toteutuisi ilman kituuttamista ;)
    Onnea blogillesi :)

    VastaaPoista
  31. Ihania punaisia mukeja havittelen kahdella arvalla:)
    Tällä hetkellä haaveilen pienestä maatilasta, että saisin kaikki elikkoni oman kattoni alle. Ja tietysti sitte lottovoitosta, että saisin sinne kaikki tykötarpeet( vaikka traktorin). Paikka sais olla rauhallinen, ei ihan lähinaapureita, ihania metsäteitä pullollaan, muttei kuitenkaan eristyksissä kaikesta. Koko perheen terveys on tietysti a ja o, mutta se ei varsinaisesti ole haave.

    VastaaPoista
  32. Nyt on ihan pakko osallistua arvontaan, niin hyvin nuo sinisävyiset pipit sopisivat minun keittiööni.
    Mutta koskapa arvontaan osallistumisen edellytys on oman haaveen kertominen, niin kerrompa oman haaveeni joka on tavallaan kolmiosainen. Haaveilen omista kangaspuista ja opiskelusta niillä kutomaan, koskapa ko. kapistus vaatisi tilaa, haaveilen myös omasta käsityösopesta joka tosin kelpaisi minulle myös ilman kangaspuitakin näin aluksi. Tämä siis joulupukille tidoksi jos hän täällä sattuisi piipahtamaan toiveita lukemassa.

    VastaaPoista
  33. Onnittelut!
    Osallistun Retrokirjan arvontaan..
    Yksi useista toiveistani olisi, että saisin oman keinutuolin :D

    VastaaPoista
  34. Minä en tarvitse mitään, mutta haluan kaikenlaista. Istanbulin ostoslista on tällainen: aito matto, se yksi vanhan kaappi, kulhoja, lamppuhärpäke, käsienpesuallas. Suomen lista on: Hirmuisesti soraa, kuormalavojen lavakauluksia, sininen pöytä Pentikiltä... Kuinka monta haluamista saa esittää?

    Niin, ja niitä sinisiä kuppejakin mahtuisi kaappiin kaksi. Aloitan yhdellä arvalla, mutta tulen sitten anomaan toisen, jos saan linkitykset tehtyä. Nyt täytyy kuitenkin ruveta ruoan laittoon, sillä illalla tulee naapurit päivittämään kesän kuulumiset grillailun äärellä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lista saa olla vaikka kuinka pitkä :D
      Viettäkää mukavaa, oikein mukavaa iltaa taas Istanbulin kodissa ja maisemissa, nauttikaa siitä että siellä on vielä kunnon kesä! Niin muuten vielä/taas täälläkin vaikkakaan ei enää ihan hellelukemiin taidetakaan päästä

      Nyt kutsuu nurmikonleikkuu ja sen jälkeen rentoilua kirjan parissa!
      (tai päinvastoin, katsotaan nyt :D )

      Poista
  35. uusi oma tietokone jotta ei tarviis olla miehen koneen varassa. Sinisiä mukeja tavoittelen yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  36. Onnea vaan blogille! Ja sain tiedon että kirja oli tullut perille,kiitos:)

    VastaaPoista
  37. Hyvää 1 v synttäriä! Vaikkakin olen tutustunut blogistaaniassa moniin ihaniin ihmisiin niin haaveilen löytäväni sellaisen ei netissä olevan version ystävästä tai kaverikin riittäisi. Ehdottomasti olen pipi ja sininen sellainen. Linkitän, joten ahneesti kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  38. Mitenkäs en ole tänne ennen törmännyt??? Onnea blogivuosista!
    Miulla haaveena moniakin asioita. Yksi halutuimmista kuitenkin olisi avarampi koti, pitäis päästä tuosta ylimääräisestä roinasta eroon.

    Yhdellä voittavalla arvalla punaiset pipit mulle, kiitos :)

    VastaaPoista
  39. Kasvihuoneen haluaisin, ainakin! (plus paljon muuta) Haluaisin pipit ja sinisen ja punasen. Heh! menikö vaikeeksi.
    Laitan sähköpostia! t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni mahdottomaksi :)
      Jompikumpi!

      Poista
    2. No, punaset sitten!
      Aatteli tietysti vanhanaikaisesti, että mulle punanen ja ukolle sininen. Heh!

      Poista
  40. Haaveita pitää aina olla...muuten loppuu koko elämä...nyt ei voi ees sanoa,että lapsenlapsia,kun on jo kolme lainattua ja se neljäs,oma kaapo syntyy lokakuun lopussa!!!mutta kun nuo työt alko,niin tunteja lisää vuorokauteen tai lottovoitto ois poikaa!Ja pitkälle syksyyn aurinkoa.terv.astan emäntä ja uus astaki ois kohta listalla,entinen alkaa olla aika lopussa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie pistin sut pipikuppiin sen txtviestin jälkeen :)
      Eli en unohtanut !!

      Poista
  41. Haaveita on paljonkin, mutta jos katsotaan mitä tuossa päällimmäisenä on niin, kasvihuone tulisi tosi tarpeeseen ja raivaussaha olis poikaa. Puiden kaadon myötä alkoi leppä hirveän levittäytymisen, se työntää vesojaan jo tiellekin, jos en ole tarkkana törmään jonain päivänä puuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kahdella arvalla tavoittelen punaisia Pippejä, on ne niin söpöt.

      Poista
  42. Haave, joka saattaa toteutua kahden viikon päästä, on oma Matti Nykänen :D Ei, en tarkota entistä mäkihyppääjää vaan pieni karvaista vaukkelia :)

    Ja yhdellä arvalla heitän kohti kahta sinistä PIPiä.

    VastaaPoista
  43. Ulkomaanmatka olisi haaveena...talven aikana tehdään pientä pintaremonttia huushollissa...eli yksi haave toteutuu...ja uusi sohvakin ois haaveissa hankkia :). Sinisiä pipejä tavoittelen...jospa onni suosisi. Yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  44. Sitä mää vaan, että linkitin kuvan kanssa. (Halleluja!)

    Keltaisesta Kiurujen yöstä makkariin. Moottorisahasta. Toisesta autosta, jossa ei ole lainkaan käyttökustannuksia. Kirvattomista hajuherneistä. Kylppäri- ja saunaremontista. Eiköhän siinä jo ole näin alkuun.

    Onnittelut vuotiaalle! Terkkuloi! Ja sininen Pippi olisi valtavan upea.

    VastaaPoista
  45. Voe vide..nyt sie myrkyn lykkäsit..ko mama miut sai gg koukkuun tässä kesän aikana ja nyt jos vaikka olis taas tuuria ja voittasin pipiä ni sithän mie oisin ihan pipi koukussakin..voe perhele..kyllähän mie osallistun. mie tahdon olla pipi koukussa :D heeeehe..

    meikäläinenhän haaveileepi kelohonkiloista makkariin..siis siihen uuteen ja jaffoloista lastenhuoneeseen. sit tää haaveilee yhtenäisestä yöunesta, mutta siihenkin totean in my dreams :D

    ja kaksi arpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja joo..pitkään piti harkita mutta kyllä nuo siniset pipit viepi voiton. taidan olla tulossa vanahax..tavallisesti mie oun ällönny sinistä, mutta nyt se vaikuttaakin ihan pirun hyvältä väriltä..hmph..

      Poista
  46. Haaveissa on ollut jo pitempään kaksi matkaa: Kiinaan ja New Yorkiin ja muutama kaupunkiloma. NY oli ohjelmassa jo, mutta se myrsky... Lisäksi on toiveissa saada neulomisinto takaisin. Tässä päälimmäiset.
    Arvontaan en osallistu tällä kertaa,on tuo tavaraähky :), siitäkin olis hyvä päästä. Onnea toivottelen osallistujille!

    VastaaPoista
  47. Haaveilen että talo pysyisi siistinä enemmän kuin 10 minsaa siivottuani...
    Ulkomaan matka,lottovoitto,pitkä loma...Kaikkee tämmöstä pientä.
    Punainen pippi yhdellä arvalla.

    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Rakas joulupukki/haltiakummi/hammaskeiju. Haaveilen siitä, että olisi tilaa omalle työpöydälle. Että tähän vanhaan kämppään jotenkin mystisesti löytyisi pari lisäneliötä tai että kohdalle osuisi lottovoitto ja voitais ostaa isompi kämppä, kumpikin käy. Kiitos.

    Retroilukirja puhuttelee kovasti, sitä lähdetään siis metsästämään ihan kaksin arvoin!
    Linkitys täällä näin: http://goingtorain.blogspot.fi/p/blogiarvonnat.html

    VastaaPoista
  49. Ihanan blogisi innoittamana haaveilen ikiomasta siirtolapuutarhamökistä. Se olisi haaveideni täyttymys :) Mutta tuskinpa joulupukki tuo sitä minulle tänäkään jouluna...

    Punaiset Pipit ovat kerrassaan ihanat! Jos voitan ne, kiikutan ne sitten aikanaan omalle mökilleni ja nautiskelen niistä teetä syreenipensaan katveessa korituolissa istuen :)

    VastaaPoista
  50. Vai on siellä punatukkainen mummu jo moottorinsahan hanikoissa kiinni:D Usko tai älä,ei yllätä yhtään!Jotenkin sä vaan oot sellanen että sulta voi odottaa mitä tahansa,pinseteistä puskutraktoriin ja kaikkeen siitä väliltä:D

    Niin loistavasti olen viihtynyt juttujesi parissa melkein sieltä alkuajoista lähtien että mä taidan olla röyhkeä ja onnitella sun lisäkses itseäni ja muita lukijoitasi,ihan siks että saadaan täällä viihtyä;)Mitä niistä kahvitahmaisista näytöistä ja näppiksistä,nehän on vaan seurausta hekotuttavan hauskoista hetkistä;D

    Mitähän sitä osais toivoa niiden hekotuttavien hetkien jatkumisen lisäksi?Mielikuvan siirtäminen päästä kädenjatkeena olevaan kynään ja siitä paperille ois niin paljon pyydetty ettei se never gonna happen joten taidan "tyytyä" toivomaan että löytäisin koulun päätyttyä jotain kivaa,käsityöpainotteista ja luovaa työtä,ja nyt kun näin sanon mulle tarjotaan tietysti hevostalleilta lannanluojan työtä:) Joskus kannattaa varoa mitä toivoo,se voi toteutua arvaamattomallakin tavalla;D

    Sen verran retro oon itsekin että kirja ois kiva,kakkosella mennään tottakai:)

    Kiva kun oot siellä♥ eiku täällä eiku...:)

    VastaaPoista
  51. Yhdellä arvalla olen mukana ja vastaan et mie tarvisin akkuporakoneen..siis joka kerta lainaan iskältä ja arvaa se, kun unohdan sen sit palauttaa..se on ehdoton..tosin tarviin mie paljon muutakin..maalia valkoista maalia sitä pitäisi olla muuta purkki jemmassa aina inspiksen sattuessa..uusia ruuvimeisseleitä kun vanhat on kulunu ettei meinaa oikein pysyä kannassa kun ruuveja vääntää..lyhykäisyydessään työkaluja..
    Makkariin tarvin uuden kattolampun... vaatteita tarvisin syksyyn huomasin et eihän mulla ole kunnollista takkia, kengät,sitten tarvisin uudet silmälasit..lukulasit ja ne jokapäivälasit kun en osaa kaksitehoja käyttää..tässä näin alkuun oikeesti ne tarvitsemat..
    No jos arpa osuu kohdalle niin punaiset mie valitsisin siis mukit.. :)

    VastaaPoista
  52. Että tällaista toimintaa! Minä olen mukana yhdellä tavoittelemassa sinisiä :) Haaveena olisi tällä hetkellä löytää uusi mukava työpaikka!

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla mukana ( ei vaan onnistu multa toi arvonnan ilmoitus blogiini,eilen yritin vaikka kuinka kauan,mut en anna periksi joskus se vielä onnistuu).
    Haaveenani on siirtolapuutarha mökki,sitä kohti mennään.
    Punaisia mukeja tavoittelen.
    Mulla on nyt sun ohjeella tehty suklaakakku uunissa,taikina oli ainakin hyvää hih,hih.

    VastaaPoista
  54. Haaveilen saavani tehtyä huvimajan kaikkiin ikkunoihin jonkin lasityön. Tällä hetkellä eniten miellyttäisi suuri lyijylasityö ulko-ovea vastapäiseen ruutuun.
    Haaveissa vainko oot mun...
    Kiinnitys yhdellä arvalla siniseen.

    VastaaPoista
  55. kiva blogi sinulla, jatka samaan malliin... tällä hetkellä haaveilen omasta jiirisahasta. pintaremontti olis kotona tehtynä, mutta muutama villi idea on vielä toteuttamatta ja lainasaha meni jo omaan kotiinsa. ja sitten arvontaan. olen ilmeisesti pip ja punainen ja yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  56. Onnea blogille! Minä toivoisin, että pihamaalta purettaisi tuo kaamea katos, joka joskus on ollut grillikatos. Siihen tilalle sitten joku ihana patio, tai tiedänhänhän minä jo millainen siihen tulisi :) Kahta punaista pipiä tavoittelen...

    VastaaPoista
  57. Voiiiii..toivoisin, että joku tulis kaivamaan meiän kellarin. Sitä kun pitää kaivaa jokapuolelta 30 centtiä ja sitten siihen tullee uus sementti ja kaikkee semmosta,
    Kahta sinistä tavoittelen :)

    VastaaPoista
  58. Ihan just nyt haluaisin porakoneen, oikein tuhdin ja tömäkän iskuporakoneen - vanha hajosi ja pitäisi saada tauluja seinille!! Mies kyllä saa käytellä, minä näytän vain paikat ja pidän imurinletkua...
    Yhdellä arvalla kokeilen vaaleanpunaisia, Veljentytön riemuksi. :o)

    VastaaPoista
  59. Onnea 1vee synttärien johdosta!

    Mä oon pitkään toivonut pihahommiin kunnon turvakenkiä, että voit huoleti lapioo polkasta ja kiviä paiskoo. Tuo toive toteutui tänä kesänä, kun isäntä osti mulle komiat kengät.

    Nyt toivoisin aikaa pihahommille, että pääsis uudet kengät tositoimiin.

    Yhdellä arvalla mennään, yhteystietoni sulla taitaa ollakin :). Ja sinisiä pipejä tavoittele , olkoon onni myötä.

    VastaaPoista
  60. Tahtoisin päästä sienimetsään saappaat jalassa ja termari repussa. Hengitellä tuulia, ja tuijotella pilviä. Ihan pieni toive vain siis. Ja totta kai toivoisin sinisiä pipejä. Voisin niistä ne sumpit juoda siellä mättään päällä metsän sylissä.

    VastaaPoista
  61. No ehdottomasti juuri nyt tarvitsisin pipin mukeja kaksi kappaletta, se on toiveeni! Ei siksi että astioita ei olisi jo nurkissa tarpeeksi, mutta siksi että nuo on vaan maailman hienoimmat kupit joita olen ainakin vuoden verran katsellut kaupassa jos toisessa :) Olen teen suurkuluttaja, joten ylikaunis kuppi täydentää aistinautinnon ;) Sinisenä tai punaisena, kumpikin kävisi, yhtä ihania molemmat! Jos pakko on valita, niin ehkä sitten sininen ♥ Toki toivon myös prinssi uljasta, maailmanrauhaa, jne, jne... Mutta mukeista on hyvä haaveet aloittaa!

    VastaaPoista
  62. Paljon onnea! Siniset mukit olisi kivat:) Haaveilen ulkosaunasta ja tyhjistä kaapeista,jotka voi sitten täyttää:)

    VastaaPoista
  63. Nöpö, nöpö, mikä söpö mukipari, tahon niistä pari punaista. Haavena mun saada omenapuu joskus tuottamaan satoa täällä pohjoisessakin. Olen mukana seurakuntalaisenasi onneani peukuttamassa. Onnea blogille ja kiitos ihanista kuvista ja jutuista.

    VastaaPoista

  64. Onnitteluni ihanalle yksi vuotiaalle blogillesi! Punaiset mukit olisi kivat.
    Haaveilen pojalleni ja minulle matkaa Barcelonaan... mentäisiin kahdestaan ja juteltaisiin ja juteltaisiin...

    Sinun blogisi saa myös minut haaveilemaan itselleni ikiomaa pientä mökkiä.

    Hyvää viikonloppua Sinulle,

    t. Salaisen puutarhan emäntä

    VastaaPoista
  65. Onnea, ja olehan varovainen sen sahan kanssa! >:) Siniset kupposet olis aivan ihanat, yksi arpa miulle siis.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Ainiin, ja se haave... Lottovoitto ois kiva :D
    -Shiva-

    VastaaPoista
  67. Pipittää ja välillä kovastikki! ... sinisiä ois jo kaksi, joten nyt haluaisin punaisia ja yhdellä arvalla mukana!!
    Haluja ois tietty paljon... mut yks ois ykkönen, keittiöremppa! Se on vaan pienestä kiinni... ihan vaan euroista :D Jos nyt ois oikein fiksu, niin lottovoittoa kannattaisi toivoo... ei tarvis enää haaveilla, vaan vois toteuttaa!

    VastaaPoista
  68. Hei nyt rupesin minäkin haaveilemaan... Punaisista PIPeistä. Ja toisinaan myös siitä, että kodissa olisi sopivasti tavaraa, kaikelle tarkoitus ja paikka, eikä joka kulma tursuaisi matkallaan olevia asioita. Tilaa, säilytystilaa, itsekuria...

    VastaaPoista
  69. Voi! Mä haluaisin lehtisahan! (...onks sen nimistä vempelettä olemassakaan?) Semmotteen millä saa sahailtua vaneria pikkasen siistimmin kuin äiren puukkosahalla(?). Meen nurkkaan häpee näitten termieni kanssa. Möks!

    Joo mut siis oikeesti haaveilen keinutuolista (joka tietty tarttee alleen narisevan lattian ja viereensä leivinuunin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hyvät hyssykät! Nuo siniset mukiloiset ois somat♥

      Poista
  70. Aivam super ihanalle blogille paljon onnea ja pitkää ikää!!
    Jos siis pitäis jotain haluta, niin saisko jollain vaikka alkajaisiks omenat pysymään puussa, niitä putoo ihan kauheesti ja koko ajan pitää olla haravoimassa`? No tiedän kyllä että alas ne tulee jos haluu, joten kun niitä oon nyt viikon haravoinu, voisin haluta hierojalle. Mitään aineellista ei tuu mieleen - paitti nuo punaset pipit! Voiko niitä ilman enää ees elää? Haravoinnin ja hieronnan päälle kuppi teetä moisesta ja avot! Yhellä lähen onneani koittamaan:)

    VastaaPoista
  71. Aivam super ihanalle blogille paljon onnea ja pitkää ikää!!
    Jos siis pitäis jotain haluta, niin saisko jollain vaikka alkajaisiks omenat pysymään puussa, niitä putoo ihan kauheesti ja koko ajan pitää olla haravoimassa`? No tiedän kyllä että alas ne tulee jos haluu, joten kun niitä oon nyt viikon haravoinu, voisin haluta hierojalle. Mitään aineellista ei tuu mieleen - paitti nuo punaset pipit! Voiko niitä ilman enää ees elää? Haravoinnin ja hieronnan päälle kuppi teetä moisesta ja avot! Yhellä lähen onneani koittamaan:)

    VastaaPoista
  72. Onnea!
    Mä haaveilen omasta ihanasta maalaistalosta ja siitä että vois elää joskus osin omavaraisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läkslapasesta.. osallistun punaisten kuppien arvontaan yhdellä arvalla.

      Poista
  73. Lasikuisti
    Kissa
    Kunnon puutarha

    Siinä olikin ne haaveissa olevat :)

    Pipipäälle onnen (taas?) suosiessa, punaista pipiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon phonella, enkä osaa tällä linkata, joten yhdellä mukana, tälläkertaa!

      Poista
  74. Onnittelut tälle uudelle 1-vuotialle ja vanhaakin tuli seurattua. Vai että höyläpenkistä siellä haaveillaan. Mä muistan millainen on se vanhanaikainen penkki, vaan se jäi appiukolta muille perijöille.
    Siis haaveilen lyhyestä talvesta, lauhasta ja ei paljon lunta. Pakkastakaan ei tarviis olla yhtään yli 20 C.
    Ja etäkotiin pitää saada terassikatos jonkinlainen, se on vasta suunnitteluasteella.
    2 sinistä PIPiä kelpaisi minulle ja linkitän blogiini, joten kahdella mukana.

    VastaaPoista
  75. Siniset mukit on ihanat! Haaveilen seesteisestä arjesta, nyt ja tulevaisuudessa :) t. onnenkivi

    VastaaPoista
  76. Onnea!
    kynäruisku olis haaveena,sais kaikkia pikkujuttuja kätevästi maalattua.
    retroa....

    VastaaPoista
  77. Haaveilen sinisistä PIP-mukeista juoduista iltapäiväkahveista kesämökin terassin uuden valokatteen alla. Olisipa kiva suojautua ainakin pieniltä vesipisaroilta; mökillä kun ei oikein ole riittävästi sisätilaa iltapäiväkahvien nauttimiseen ilmoilta suojassa.
    Eli siis valokatetta kun saisi hankittua, ja jonkun asennustaitoisen talkoisiin..
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  78. Miun haaveissa on jotta saisin mukavan työpaikan, sitä kautta muksulle mukavan hoitopaikan (on aika kiinni napanuora tässä nuorimmaisessa jätkässä vielä, jotta mietin miten raaskin hänet hoitoon laitella kun sen aika tulee), yläkerrallisesta omakotitalosta ja niistä satujen onnellisesta lopusta. Että se kolahtaa omaan nilkkaan! :)
    Kaksi arpaa ja punaset PIPimukit, kiitos :)

    VastaaPoista
  79. No nyt on niin että mua oikeesti pelottaa mitä sä tolla härvelillä TEET??!!
    Se mitä mä tarvitsen on RAUTAA! ei nauloja vaan verisuoniini kiertämään :) Otan kaksi arpaa joilla saan punaiset tahi siniset pipit! Enkä ymmärrä millä sie pippi-ihminen raaskit noitsa luopua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuol härvelillä lähtee paljon syreeniä...vähän omppupuuta (tai paljon, katsotaan nyt :D), toivottavasti ei yhtään sormia eikä jarpaita...
      Ja voi Bikkemurunen, mä voin luopua paljostakin :) - pipiä jää ihan omiks tarpeiks! Ja nuo on niin ihania, että pitää niiä muillekin jakaa, eikös juu :)
      Kunhan mä saan pitää mun sivustavedettävät ja vähän muuta...
      Mie sul rautaa antaisin jos voisin, taitaa olla hemoglobiini jossain ties missä lukemissa, mulla voi olla pal kaikkee kremppaa mutta tuo on ollut aina vähän turhankin korkee :|

      Poista
  80. Onnea 1v! Haaveilen , että olisi siisti koti ja tavarat paikoillaan, kesämökistä, ulkomaanmatkoista ja jos vaikka joisin sinisestä PIP:stä aamukahvit,
    T:Raija-rouva

    VastaaPoista
  81. Onnea yksi vuotiaalle! oikeestaan en tarvi mitään mutta haluaisin ompelukoneen ja samalla opettajan joka opettais mua ompelemaan ;) vaaleanpunaiset pipit olis kyllä ihanat :)

    VastaaPoista
  82. Just tällä hetkellä ois haaveena uudet sohvat ku entinen on päässyt kyllästyttämään.. Ja oishan niitä nippu muitakin toiveita ;) Jos arpa osuu kohdalla, niin siniset pipit on mun mieleen. Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  83. Niin maan mahrottoman paljon onnea vuotiaalle! Tää haluaa siniset Pipit ja on ahneesti kahdella arvalla mukana. Ihania noi Pipit ja jouduin hetkelliseen valinnan vaikeuteen mutta päädyin sinisiin.

    Jaa että mitä mä toivon, yhden huoneen lisää tänne torppaamme, joka olisi mun ihan ikioma huone missä saisin väkertää rauhassa omia juttujani. Yksi todella pitkäaikainen haaveeni on ollut ja on edelleen pappatuna, vihreä tai turkoosi olisi ihana. Postilaatikolle on matkaa 1.3 kilsaa niin olisi ihanaa laskea tunalla helmat hulmuten hakemaan postia. Toivon todella että tämä tuna haaveeni toteutuu :)

    VastaaPoista
  84. Hauskojen arpajaisohjeiden innostamana kokeilen onneani yhdellä arvalla ja tavoittelen punaisia mukeja. :) En saa vain ostettua uutta läppäriä, vaikka tiedän sitä oikeasti tarvitsevani. Ilmeisesti odotan vain hetkeä, jolloin se lopullisesti pimahtaa, sillä olen jo siirtänyt kaiken tarpeellisen koneen sisuksista turvaan...

    VastaaPoista
  85. Heheh sinähän suollat hauskaa tekstiä :D
    Minä yritän punaisia PIPejä...tahi sinisiä.punaisia.sinisiä.molemmat on kyllä tosi ihania.hmm...mitäpä minusta selvää ottaa kun olen venkula savolaismamma:)
    Ai niin olen yhdellä mukana, koska olen niin tyrä etten osaa liittää kuvaa sivupalkkiin.Pitäisi ehkä tutustua tarkemmin näihin mahdollisuuksiin;)

    P.S.Vinkki vinkkinen: blogissani on koru-arvonta :)

    VastaaPoista
  86. Haaveita riittää vaikka muille jakaa ;)
    Ikiaikainen haaveeni on päästä joskus Hawaijille ! Jo pikkutytöstä lähtien olen siitä haaveillut ja ehkä , jos jättäisi nuo muut matkat tekemättä, saattaisi onnistua . Toisaalta pelottaa , ettei se olisi kuvitelmieni mukainen ... Lähitulevaisuudessa haaveissani on Kreetan matka vajaan kolmen viikon päästä :)
    Haaveilen myös täydellisestä konjakinvärisestä nahkakaukusta, jonka saa pilkkahinnalla , lottovoitosta joka viikko ( yleensä ei sitten yhtään oikein) ja myös kokonainen huone vaatteille tyyliin Sinkkuelämän Carrie kelpaisi :D
    Niitä odotellessa toivon arpaonnea yhdellä arvalla punaisten Pippien suhteen!

    VastaaPoista
  87. Onneva =) ja punaiset pipit olisi ihanat ja kahdella(linkittelen) arpasulla koitetaan niitä.Ja mistä haaveilen... jotta päästäisiin taas ensi suvena mökkeilemään,me kun mennään kesä kerrallansa,vuokramökki kun on :) mitä tarvitsen,en oikeastaan yhtikäs mitään,paitti että joku voi olla tästä eri mieltä ;)

    VastaaPoista
  88. Onhan niitä haaveita, mutta jos... joskus voisin perustaa sisustusliikkeen, ois se aika ihkua. Melko mahdoton ajatus mutta ainahan sitä haaveilla voi, vai mitä?:)
    Ja sit se kolmas koira ois kans ihan jees, joka on ehkä helpompi toteuttaakin kuin tuo edellinen,mutta haaveissa sekin vielä... Yhdellä arvalla on Merkkari mukana ja tahtoo siniset pipit :)
    merjaramo@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. siniset...punaiset...tai jos sittenkin tuo kirjanen. Haaveena olisi 2 vko yksin kotona, aikaa laittaa kaikki paikalleen ja tehdä kesken eräiset projektit loppuun. Tosin, eipä taitaisi kaksi vkoa riittää, 2 kk olisi parempi - mutta silloin varmaan tulisi jo ikävä...
    Tiina K:mmi.

    VastaaPoista
  90. Onnittelut yhestä vuodesta ja sähkö sahasta.On muuten kätevä peli,mulla ollut aika kauan.
    Arpasussa yritän punasie pipejä.Yksi haave toteutui jo ,kun saatiin viljat puitua hyvän sään aikana.sitten ootellaan syys lomasta lapissa ja vielä hartaammin käsityömessuja tampereella.Kateeks käy tuo sinun mahtava omena sato,minulla vasta pikku taimet.nimittäin omenapuun.Tytti
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  91. Olen pipi-ihminen! Siniset minulle kiitos!
    Yhdellä arvalla mukana. Ja ööh... Tahtoisin täydellisen klassisen ja tyylikkään vaatekaapin sisällön ja tietenkin vaatehuoneen.
    holopaisen_veera[at]luukku.com

    VastaaPoista
  92. PiPin astioilla on ihan erityinen paikka sydämeni sopukoissa eli punaisia mukeja kohti tähdätään.
    Haaveissa olisi tällä hetkellä kunnon kirppiskierros jossain suuremmalla paikkakunnalla.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  93. Ei edes vaikea valinta; PiPin astiat ovat ehdoton suosikkini, erityisesti tuo sininen kuosi houkuttaa.
    Haaveilen parhaillaan suuremmasta keittiönpöydästä, sellaisesta johon mahtuisi tekemään ihan oikeita kattauksiakin eikä vaan ojentelemaan patoja ja kattiloita ruokailijoiden päiden yli toiselta toiselle.... pöydän hankinta olisi helppo juttu, vaan mistähän lisää tilaa keittiöön (tai peräti ruokailuhuone)?
    Tipautatko minulle yhden arvan lootaan, kiitos!
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista



  94. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE, NYT PISTETÄÄN LUUKUT NÄILTÄ OSIN KIINNI, NIIN EHDITÄÄN ASIAAN RINSESSOJEN KANSSA VIELÄ TÄMÄN PÄIVÄN AIKANA :D

    VastaaPoista
  95. Yhdellä arvalla osallistun ja toivoisin punaiset pipit!

    Niin, haaveilen uudesta yleiskoneesta keittiöön. Minullahan on 25 vuotta vanha Philips-monitoimikone, joka ei ole vieläkään rikki! Haaveilen juuri uudesta Kitchen Aid-yleiskoneesta.

    VastaaPoista
  96. Yhdellä arvalla mukaan tällä kertaa! Punaiset Pipit olis kyllä ihanat!

    Haaveilen vaikka mistä ihanasta, lähinnä kirppislöydöistä. Mutta yksi juttu, joka on ostoslistalla ennemmin tai myöhemmin (toivottavasti olen mieheni kuullen maininnut tarpeeksi monesti...) on Dremelin Multisaw lehtisaha! Tahdon sellaisen, kun se on näppärä monissa pikkunikkaroinneissa esim. nukkekotiin tai leikkimökkiin.

    VastaaPoista
  97. "Pakko" vielä kokeilla onnea täällä:)
    Mie kaipailisin uutta ompelukonetta, mistähän sellasen saisin? ;)))
    Vaikka nuo kupit on ihania, nyt olis Retroiluun tarvis opaskirjaa.
    Paljon onnea, hurjan ihana blogi sulla!

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥