voi kökön kökkö!

Ei voi olla kukaan näin saamaton bloginsa suhteen!

Viikko on mennä vierähtänyt, sitä minä en oikein tiedä mihin.

Pari rinsessoista oli yhden päivän täällä hauskuuttamassa minua, paha halivajekin tuli hoidettua siinä ihan huomaamatta kun vähän väliä jompi kumpi oli suloisesti syliin kiipeämässä.

Ikävä taisi olla molemminpuolinen, hetkeen kun ei taas olla nähtykään.

 Siitä pusupuolesta onkin sitten pitäneet huolen miniän karvakorvt.

Näistä on tullut työläisiä, ovat  vuoropäivinä miniän matkassa, mikäs sen mukavampaa kun ovat töihin tervetulleita -ja minähän otin ohjelmaan päivälenkittämisen. Tai siis oikeastaa koirat taitavat lenkittää mumua. Hyvä syy potkia itsensä liikkeelle kun ei aina oikein tiedä mihin suuntaan sitä lähtis. Ensimmäinen lenkkikaveri oli Dumle, tämä koiruus on se näyttelymenestyjä.

Eilen oli vuorossa poikansa Basti, tämä on se mun "mökkikoirani" joka on kesäisin ollut rinsessojen kanssa Lillassa -ei usein, mutta kumminkin. Nyt tehtiinkin lenkki Lillaan, päästin koiran irti heti kun oltiin alueella ja voi sitä riemua! Tehtiin lumityöt ja jatkettiin matkaa, ennen toista porttia Basti kurvasi suoraan systerin pihaan ja katsoi mua kysyvästi,että tännekö nyt, minä tuumasin, että juu, mennään me sinnekin lumityöt tekemään. Ihana koiruus ♥ (kaikki nämä on ihania!)

Lillassa on kaikki hyvin - kevättä odotellessa tulee vain poikettua pikaisesti, ei voi edes kaffetta keitellä kun vesipullokin on umpijäässä. Mutta eiköhän sekin asia korjaannu kun kelit lämpenee ja aurinko alkaa tehdä tehtävänsä.

Siihen asti vain kärvistellään ja katsellaan, että olishan noille karvoille kiva hetkeksi kellahtaa...mutta kun ei tarkene.

 Siellä ne mökkeröiset sinisessä hetkessä kesää odottelee, nekin.

 Kotona ei mitään ihmeellistä.

Eteiseen on pikkirikkiriikkisen tulossa muutosta kun joku asia taas lähti lapasesta....

Mutta siitä sitten lisää. Pikapuoliin, luulen.

 Näin täällä. Sukkaa pukkaa edelleenkin, jos joku tuntee käsittämätöntä tarvetta vetää polvimittaisia sukkia jalkaansa, mutta huomaa, ettei omista sellaisia, niin otapa yhteyttä, täällä tulee yli oman tarpeen ☺ -kuvan valkoiset on varattu, muut vapaana ja lisää tulee.

 Ja tuota...anteeks kun olen niin laiska täällä blogin puolella...mutta kurkkaa tuonne instan puolelle, sinne tulee vähän tiiviimmällä tahdilla. "karvaturrieita" ja muutakin. (@pepi_nelli)

Hei taas ja kivaa loppuviikkoa!

niinhän sitä sanotaan

että mikään ei ole niin ikuista kuin muutos.

Kukaan ei varmaan jaksa edes yhtään hämmästyä, että tässä huushollissa nyt vaan jotkut jutut menee niinkuin ne menee. Vaihtelevasti. Sananmukaisesti.

Mustan sohvan (mihin olen äärettömän tyytyväinen) tulo polkaisi taas käyntiin pienen kierroksen nettihuutokaupoissa ja torissa ja vastaavissa.

Ihan vaan huvikseni(?) katselin, että josko vaikka löytyisi edullinen (lue: halpa!) punainen käsinsolmittu matto. Kun alkoi maailma näyttää niin harmaalta (ja rrrakastan edelleen sitä harmaata käsinsolmittua). Musta-harmaalta.

Punaista mattoahan minä silloin syksyllä alunalkaenkin etsin, mutta kun niitä ei oikein ole.

Ja jos on, niin hinta hirvittää tai sitten ne on liian punaisia punaisia. Ai että kuinka niin liian?

 No, kuvittele nyt jotain melkein joulunpunaista, juu ei tänne. 

Niin, tai sitten ne oli oikean punaisia, mutta pieniä ja kalliita.

Nyt täytyy myöntää, että kyllä se sokea kanakin...ja kaksikin hernettä....ja mitä niitä nyt on.

Ahaa-elämys iski yks kaks: mitä hittoa mä niitä mattoja täältä armaan kotimaan huutokaupoista kyttään.
Räsy- ja ryijymattojen luvatussa maassa.

Englantihan se on täynnä isoja linnoja ja hulppeita vanhoja asuntoja ja kartanoita - joten eiköhän niitä mattoja paremminkin sieltä löytäisi! Sinne siis!

Ja tadaa!! Yks ammattiostaja (ihan selvästi) kun oli huutanut kolme mattoa mun nenän edestä aloin päästä jyvälle kuinka ne brittikanat kusee. Seuraavassa sopivassa kohteessä päätin, että tätä mattoa muuten et vie, tämä on mun! Ja oli kans!

Ja täällä se nyt vihdostaviimein maanantaista asti on ollut olohuoneen lattialla.

Haluatteks nähdä? Miten vaan, näette kuitenkin ☺

Näette ennen ja jälkeen, ei ihan ehkä yks yhteen mutta kuitenkin.

 

Se on iso! Ihan julmetun (sopivan!) iso. Kolkyt kiloa silkkaa ihanaa mattoa.

 Mitäs sanotte?
Oliko vallan hullu ostos vaiko niin nappi kuin omasta mielestä?
Sitä ei tarvitse erikseen mainita, että "hullu sää oot" - tiedän! ☺

hyväksi havaittu

Kummasti sitä antaa jonkun asian "häiritä" ennenkuin sille suostuu tekemään jotain.

Vaikka kuinka sanotaan, että pieni on kaunista, niin toimivaa se ei aina ole.

Tai ei ainkaan niin toimivaa kuin voisi olla -jos vähän pyörittelis.

Isoahan tässä huushollissa ei ole mikään. Jos siis niinkuin tilasta puhutaan.

Keittiöstä on nyt puhe.

Keittiön pöytä on ollut kohta vuoden juuri siinä mihin sen tänne muuttaessa ränttäsin;

keskellä keittiön lattiaa. Siinä on sen paikka. Piste.

Siinä sen paikka oli -kunnes joku viikko sitten siirsin sen ikkunan viereen...ihan ok, mutta kattolamppu tekikin sitten tenän, ei millään riittänyt piuhat pöydän päälle -ja vaikka kuinka teenkin pieniä ja sallittuja sähkärinhommia, niin päätin, että tuota lamppuahan mä en sitten ala jatkojohdottamaan. Piste. Siirsin pöydän takaisin keskelle köökkiä.

Noin viikko sitten eräänä iltana keittelin kahvia ja otin jo mukin ja kahvileivän käteen mennäkseni olohuoneeseen istumaan kun tuli se "eikun just nyt"-fiilis.

Laskin eväät tiskipöydälle, nousin pöydälle seisomaan ja nostin kattolampun niin katon rajaan kuin sen säällisesti sai, laskeuduin alas ja tuuppasin pöydän taas uudelleen ikkunan viereen, vaihdoin pikkupöydän uuteen paikkaansa, heivasin ylimääräisen tuolin eteiseen ja eteisen jakkaran olohuoneeseen.

Kahvikaan ei ehtinyt jäähtyä.

 Viikon verran olen nyt totutellut uuteen järjestykseen ja täytyy sanoa, että joka kerran keittiöön tullessani olen tyytyväinen tilantuntuun joka muutosta seurasi.

Ei tarvitse kiertää pöytää laittaakseen radion päälle tai valot pöytävalaisimeen, ei tarvitse varoa pöydänkulmia astianpesukonetta tyhjentäessään.

Toimii. Ei ehkä visuaalisesti se kaikkein kaunein ratkaisu, mutta pienissä tiloissa nyt vaan on jostain usein tingittävä.

 Ja kun yksi vieras kolautti päänsä pikkuhyllyn kulmaan (sori Anna), oli viisasta vaihtaa taulun ja hyllyn paikkoja keskenään. Ei tule syytteitä kenenkään pään halkaisemisesta.

Olipahan tästä kaikesta sekin hyöty, että nyt kattovalaisin todella valaisee keittiössä, aiemmin se valaisi vain pöydän päälle -tykkään tuosta Hektar-valaisimesta, mutta alhaalla se ei todellakaan valaise muuta kuin alla olevan kohteen. Pöytälamppu riittää iltasellakin siihen mitä nyt pöydän äärellä valoa tarvitaan. Ihana kun ei enää tarvi räpsytellä isoa työvaloa tason päällä, en tykkää niistä yhtään!

Näistä viimeisistä kuvista näkee, että tämä keittiö ei todellakaan ole koolla pilattu, 

mutta kyllä täällä nyt mahtuu huseeraamaan. Yksin ja muutaman vieraankin kanssa.

Tällaista tänne tällä erää.

Pieni muutos tuli tuonne yhden peilioven taaksekin, mutta palataan siihen vaikka seuraavaksi.

Sen jälkeen sitten vähän isompi muutos....odottelen tässä tänään saapuvaksi sellaista vaatimattomasti kolmenkymmenen kilon pakettia...palataan sen sisältöön pikapuoliin, siihenkin.

Mukavaa, lauhaa viikkoa!

Nyt taitaa tulla lumiukkokelit ♥

ps. kun tämä blogi päivittyy nykyisin huomattavasti harvemmin kuin "vanhaan hyvään aikaan" 
niin kurkatkaapa INSTAn puolelle, sinne tulee kuvaa ja lyhyttä tarinaakin vähän tiiviimmiin.
Nyt sain sen viimein linkitettyä tuohon sivupalkkiinkin. 

tykkäänkö? tykkään!

Tällaisesta talvesta, siis.

Vähän turhan paljon oli ne kolmessakymmenessä huitelevat pakkaset, mutta muuten oiken kivaa.

Tykkään siitä, että kun lumi tulee, niin se sitten myös pysyy. Säästytään siltä kamalalta loskapaskavaiheelta. Ja mikäs tuolla ulkona on hommatessa punaisia poskia lumitöissä.

Kevyttä pakkaslunta, kyllä sitä on kelpaa hyvillä vehkeillä huidella menemään niin omilta kuin naapurienkin pihoilta -siirtolapuutarhalla.

Mä muualla mitään lumitöitä tee, ei tarvitse. Sielläkin ihan ilokseni.

Omaksi ja muiden iloksi vähän talvisia kuvia.

Kesää odotellessa...

 

Monesti on tullut mainittua, että Lilla on ihan melkein kivenheiton päässä kotoa, no niin on.

Nappasin pari kuvaa äsken kotimatkalla, ensimmäinen melkein siirtolapuutarha-alueen rajalta.

Kauniissa maisemissa siis aidan molemmin puolin, suunta kohti kotia.

Pitää toki vilkuilla ympärilleenkin.

 

Kun tulin ensimmäisen puistokuvan takarajalle jatkui maisema yhtä kauniina ja olen jo ihan melkein kotona. 

Tämäkin mahtuu kotimatkalle.

 

Viimeinen kuva onkin jo melkein ulko-ovelta ☺

Ei valittamista asuinpaikassa.

Ai niin, kun tulin nuo lumityöt maininneeksi, niin pari kuvaa lisää.

Tein nimittäin pari päivää sitten innoissani lumitöitä enemmänkin.

Oman, naapurin ja systerin tiluksien lisäksi lapioin koko aluelle polut portilta toiselle.

 Kelpaa siellä tassutella.

Rusakkojen ja mun...ei siellä juuri muita ole näkynyt.

Ja lopuksi....pyysin miniää antamaan randomnumeron välillä 1-24 ja hän sanoi 18.

Joten se edellisen postauksen pikkusormuksen voittaja on Elämän Helmiä! 

Laitapa osoitetta tulemaan!

Ja kiitos vastauksista, monta kissaeläintä porukassa ja muutama muukin -ja jotkut vastaukset irroitti hyvät naurut ♥ 

pikkupedot irti

Kusti polkas jokunen päivä sitten tuolta rapakon takaa pikkupikkupaketin.

Kirjekuoren itse asiassa.

Sisällä pari suloistakin suloisempaa pikkupetoa.

*apua, mä putooooon*

*mä kans putoon, apuaaaa*

*hei - ei me pudotakaan, mehän osataan roikkua ☺*

*mitä....mihin se toinen meni? heeeei, nyt mä olen ihan yksin täällä*

 
Kuule, se toinen pitelee kiinni mun toisesta sormessa. Ja jää sinne.

Sinut mä meinaan adoptoida uuteen kotiin, ettäs tiedät, söpöliini.

Että josko sinä haluat adoptoida tuon pikkupantterin, niin paas kertoen kommenttilootaan mikä elukka sinä olisit. Siis jos olisit.

(minä olisin kissa, tietty, ihan mikä tahansa kissa, iso tai pieni. vaikka olenkin apina. tuliapina.)

Arpasen heti kun istahdan seuraavaa postausta tekemään.

Joka tulee....ääh, mistä mä sen tiedän, tulee kun tulee ☺