Pari-kolme vuotta kun suunnittelee kärhölle paikkaa (sen jälkeen kun on tappanut sen ensimmäisen),
niin luulis onnistuvan.
Ristikko on hommattu jo viime kesänä, mutta kun joku on niin hidas käänteissään, niin eihän sille paikkaa löytynyt...kun piti kokeilla tuonne ja tänne -eikä missään näyttänyt omalta.

Yks päivä sitten meinasin hermostua itseeni, ajattelin, että pakkohan sille on paikka olla!
Tai muussa tapauksessa heitän sillä veslintua.
Vähän puolivahingossa keksin sen ainoan oikean paikan kun siirsin tolpan päässä olevaa amppelia noita verhoja laitellessa. Siinäpä se. Eikun kärhöä ostamaan!
Mutta kas...helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki kärhöt myyty!!!! Ei voi olla totta!
Maakunnassa kyllä yks sun toinen kauppa ilmoittelee jos vaikka ja minkämoisia, mutta ei enää näissä lähitienoon kaupoissa. Kasvoivat kuulemma niin isoiksi, että "myytiin pois -50%-hinnalla"
Sekin vielä. No, minä ostin sitten krassinsiemeniä, tuuppasin ne liotuksen jälkeen maahan ja nyt sitten odotellaan ihmettä tapahtuvaksi. Kärhöongelmaana päätin palata ensi keväänä.
A j o i s s a!
Lippakioskin takanakin alkaa olla jo vallan puoliviidakko. Tuo keltainen pläntti on semmoinen pieni yksittäinen kevätesikko. Puolisen metriä kanttiinsa...mistä se siihen pölähti??
Ja että alkaa näyttää omannäköiseltä oli pakko laittaa taas tiskipaikkaan verhot, ei mun sielu kestä niitä pöniköitä ja sekalaisia härpäkkeitä siellä alla. Mukavampaa kun helmat hulmuaa.
Nyt ei sitten enää tarvitsis paljon sataa...ne verhot voi muuten pian olla ruosteessa.
On nimittäin nitojalla pistelty kiinni pöydän lautoihin :D
Omppupuutilanne: sitä samaa. Kukkia odotellessa. Ja lämmintä.
Vihreä lisääntyy kiitettävästi, kohta häviää näköyhteys käytännössä joka puolelle.
Uskomatonta tämä kasvamisen meininki kyt kun se on vauhtiin päässyt.
Vaikka ollaankin kai parisen viikkoa jo viiveellä kylmien kelien vuoksi...näin olen itselleni antanut luvan ymmärtää....voi olla, että olen ihan väärässäkin...
Pian on tulppaani poikineen! Ah, ihanuutta!
Mitäs sitä tekis lämpimikseen pirun kylmänä ja tuulisena päivänä?
Siis sen jälkeen kun on vähän käynyt auttamassa parin kellarin ja yhden askarteluhuoneen tyhjentämistä turhista tavaroista roskalavalle?
Noooh, ottaa vaikka maitokärryt ja käy lastaamassa PellePelottoman lauta- ja rimavarastosta kaikki poltettavaksi kelpaavat ja pistää ne moottorisahan ja kirveen kanssa sopivaan mittaan. On taas mitä lykätä pömpeliin palamaan. Ja lämmöllä muistella tulen loimussa faijaa, joka osasi ninn paljon kaikkea kivaa jemmata pahan päivän varalle - meillä on systerin kanssa ollut monta rattoisaa hetkeä!
Ja samaan maitokärryyn systerin varastosta yksi nukkekodinraakile.
Siellä se nyt odottelee uudellenliimattuna (ja tilapäisesti teipattuna) ja kalustettuna hyllyllä asukkeineen, saas nähdä kelpaako huomenna rinsessoille.
Jotenkin nämä hommat tuntuu kummasti pysyvän balanssissa :D
Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista helluntaita kaikille.



















.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
%2B(597x465).jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)