sunnuntai 7. elokuuta 2016

kotona taas

Ettäkö minä olisin jämähtänyt siihen mitä oli, minkä jo "hyväksi havaitsin"?
No, en taaskaan, tietenkään. Kuinkas muutenkaan.

Pientä muutosta aina näköjään ilmassa.

Mutta kurkataanpa parvekkeelle.
Yrttyset on vallan hirmuisessa kasvussa, ilmeisen sopiva paikka kasvaa -lannoitus on edelleen vähän mitenkuten, ihan niinkuin aiemminkin. Mä olen vallan ihastunut noihin helppoihin pelakuihin!




 Aurinkokennovalot sai parvekekin, heti kun sain nuo ristikot hommattua, ne olin jo ehtinyt mökkeröisen pihalla hyväksi havaita.
Että tuommosessa kolosessa minä sitten nykyisin pakoilen aurinkoa silloin kun se kovin lämpimsti paistaa. Varjo vain alas ja kirja käteen ☺

Niin, ne huonekalut. Olohuone on suurinpiirtein ennallaan, mitä nyt tori.fistä ostin toisenkin lepotuolin. On niin hyväksi havaittu, että halusin vieraillekin yhtä hyvän istumapaikan kuin itselläni on. Barcelona-tuolin meinasin ensin myydä kun ei ole paikkaa varastoida, mutta ihana miniä onneksi uhrautui ja otti sen hoitoon. Diggaa kuulemma tuolia niin paljon!


On siinä olkkari pikkuisen muuttunut kevyemmäksi, vai kuinka, jos vertaa taannoiseen:

Makuuhuoneessa tapahtuu myös.
Se kun on huoneena onnettoman pieni, on sängyn ollut pakko olla seinässä miltei kiinni mikäli haluaa makuuhuoneen ja keittiön välisen oven kiinni (tuossa vasemmalla, kuva on otettu eteisen ovelta)

Männäviikolla ostin uuden kunnollisen sängyn, runkopatjoilla, ilman mitään päätyjä.
Näin ollen saan sen niin päin kuin sängyn "kuuluukin olla" -ja ovi menee kiinni.
Just ja just!

Lipasto ei sitten enää mahtunutkaan makuuhuoneeseen, se sai paikkansa keittiöstä.
Ja onkin oiva lisäsäilytyspaikka tavaroille.
Mutta mennään niihin myöhemmin ja palataan makkariinkin lisää kunhan saan jossain vaiheessa mattopostia. Sen myötä tiedän sitten minkä värinen tulee yöpöydäksi kirpparilta löytyneestä pöydästä. Ei paha noinkaan...kenties...



Elämä on ollut aika rinsessavoittoista viime aikoina, miniä on ollut yhden koiran kanssa paimentamassa ja pojalla on ollut työnsä ohessa prätkän ropeltamista, joten minä olen saanut olla itseäni paremmassa seurassa harva se päivä....ihan vähän syynä tähän postaustahdin hiipumiseenkin.


Pitäneis pikkuisen ryhdistäytyä tällä saralla, alkaa muuten mennä melkoiseksi sillisalaatiksi.
Mutta eiköhän tämä tästä...toivon mukaan!

Nyt kuitenkin leppoisaa sunnuntaita, minä nappaan tuon rinsessatrion tuosta sohvalta leffan ääreltä ja suunnataan kaupungille törsäämään jotain pientä kivaa koulunalkuun!

CU!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

ihan niinkuin muka kiirettä pitäis.

Koneelle ei näkäjään ehdi, ei.
(Edelleen painotan, jotta tuolta instasta löytyy pepi_nelli, seuraa siellä ☺)

Päivät on ihania, leppoisia, kiireettömiä, rikkaruohottomia, kahvintuoksuisia, pikkurinsessaisia (pari tuossa selän takana nytkin odottelee pannaria ja odotellessaan tuijottavat jotain lastenleffaa) ja kovin kesäisiä. Ihan sama sataako vaiko paistaa, minä niin nautin.

Kuljeskelen ihan turistina omassa kaupungissani, eli teen sitä mitä olen vuosikausia uhannut tehdä, mutta mikä on tekemättä jäänyt. Ei nytkään ole mitään kiirettä kaikkea kokea kerralla, aikaa on, joten on tässä ohjelmaa tulevillekin kesille.

Jokunen kaverikin on jo huomannut, että mua on helppo houkutella torikaffeille (ja kahvilanpitäjäkin moikkaa hämmästyneenä, että "taas se on täällä" -monena vuonna kun se kahvittelu on jäänyt kertaan kesässä) ja milloin minnekin. Voi jopa suunnitella jotain uuttakin, vaikka ennenkokematonta. Tai vaikkapa jotain matkaa.
Että kyllä, kesä maistuu hyvälle!

Kotkan puistoista inspiroituneena napsin yhdeltä kävelyreissulta kuvia ihan tästä kotinurkilta tuonne kosken toiselle puolelle, Tampellan alueelta uuden patosillan ja Finlaysonin palatsin kautta Milavidalle ja sieltä Finlaysonin tehdasalueelle -oli ne maalatut kujat näkemättä! Samalla eksyin taidenäyttelyynkin, en tiedä kenen enkä kuinka kauan on, kunhan nyt kävin naatiskelemassa.

Se nyt aina niin tärkeää ole kaikkea nippelitietoa tietää, voi kulkea vain aistit avoinna.
Kulkekaa tekin.
Vaikka nyt alkuun näitä mun maisemiani ☺
Ja sori, kuvia taas sitten on, koittakaa kestää!







































Suloista (sateista) sunnuntaita!
Täällä hyökätään nyt pannarin ja kaakaon pariin ♥