keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Ilon kautta ikävää ♥

On elämä muutakin kuin sisustamista, vaikka se lempiharrastus onkin sukkien tikuttamisen ohella.

Rinsessat on olleet täällä suurinpiirtein parin viikon välein, yleensä pitkiä viikonloppuja ja täytyy sanoa, että otan kyllä nuo vierailijat mielelläni -vaikka se itselleni tarkoittaakin paria yötä aina sohvalla nukkumista. Onneks on passeli sohva.

Viimeksi kävin hakemassa tytöt tänne, sai yksi samalla harjoitella (todella harvinaista) bussikyytiä ja mitä pitää tehdä kun yksin tulee -meillä on nimittäin treffit ensi kuulle kun mennään Tampere-taloon, ei tarvitse varata ketään kuskaamaan ainakaan tänne päin,  äidilläänkin kun on laskettu aika hyvin samoilla päiväyksillä. 

Rinsessalandian nurkilla on ysi mun lempimaisemista, monesti tulee napattua kuva, niin nytkin.
Perisuomalainen maisema koivuine, veneine ja vesistöineen.
 

Pienimmäinen varaa yleensä jo ulko-ovella iPadin itselleen, siinä kun on läjäpäin just sopivia pelejä.
Ja tyttöjen käytössä se tänä päivänä onkin, yleensä lataankin vain silloin kun murut on tulossa.
Pakkasia kun on pidellyt ihan kiitettävästi, niin välillä on kulutettu aikaa kuka mitenkin iltapäivän tunteja odotellessa, silloin on yleensä päässyt ulos itseään palelluttamatta. Välillä on leikit levällään, välillä piirustusvälineet ja mitä nyt milloinkin.
Tässä yksi tuokio kun tajusin, että on niin hiljaista kuin voi olla. Jokainen oli hakeutunut jonkun masiinan äärelle viihdyttämään itseään mieleisellään tavalla.
 

Heti kun pakkanen laski viidentoista asteen pintaan vedettiin kamppeet niskaan ja mäkeen!
Tämä talvi on nyt suosinutkin ja rinteeseen on muodostunut kunnon jäämäki.
Olisko kuukausi takaperin kun eräs lähitienoon omakotitalossa asuva isä haki  kunnon pistolapiot ja pistettiin mäen alaosa kuntoon, siihen kun oli muodostunut puolen metrin korkuinen kinos ja näinollen äkkipysäys suoraan mäen alle. Minä olin jo hakenut parvekkeelta pienen Fiskarsin autoilijan lapion, metallisen, ja aloittanut yksikseni homman -mäessä kun meinas jo jalkansa katkoa kun lasku loppui ykskaks ja varsinainen vaaranpaikka tuli, jos joku laski heti perässä ja tuli päälle.
Kolme-neljä metriä lapioitiin mäkeä pidemmäksi, onneksi ei umpihaki ollut jäätynyt kivikovaksi.
Hiki siinä tuli kuitenkin, mutta onpa mäkikin ollut sen jälkeen kunnossa!





Mikäs sen parempaa kivan päivän päätteeksi kuin pistää lettukekkerit pystyyn.
Tytöt tilasivat, tuumasivat etten ole pitkään aikaan tehnyt -ja niinhän se on, edelliset on tainnut tulla paistettua Lillassa. Oli jo siis aikakin. Lupasin kunnostautua ja tehdä useammin. 



Lurps!
Mietin tässä just kuvia katsellessa, että pitäisköhän soittaa miniälle ja kysäistä saisinko likat taas viikonlopulla tänne -vois vaikka paistella taas pinon! Meillä toimii tosi hyvin tämä "yhteishuoltajuus", tytöt tulevat mielellään, minä pidän mielelläni, miniä pääsee vähän hengähtämään välillä ja vaikka syömään miehensä kanssa. Ja tyttöjen isäkin, mun poikani siis, tulee mielellään tänne milloin aamiaiselle, milloin syömään muuten vaan. Antaas katsoo malttaako likat kuinka keväämmällä tulla kun hartaasti odotettu pikkuveli syntyy, sen verran innokkaita hoitajanalkuja tuntuu porukka olevan ☺
Äitinsä varmaan edelleenkin mielellään ottaa hengäshdystaukoja...

Ikävä on kiva tunne ♥ se on rakkautta, se!

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta! Minä saatan soittaa tyttärelleni ja kysyä, voisiko Miko, 4 v, tulla meille leikkimään. Ja tuleehan hän, kaksi isoa kassillista autoja mukana. Parasta mitä ikinä voi olla.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se pitää mennäkin kun kerran lähellä ollaan 😊 Minä toivon miniän vanhempienkin tulevan lähemmäs nyt kun kummatkin on eläkkeellä, jäävät väkisinkin paljosta paitsi.

      Poista
  2. Olet ihana mummi, reipas ja lettuja paistava. Miniäsi on varmasti superiloinen kun helpotat vauva-arkea ja vielä mielelläsi. Ja mikä parasta sinäkin nautit rinsessojen seurasta. Iloisia hetkiä teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on molemminpuolinen ilo! Ja tyttöjen kanssa on kivaa ja helppoa nyt kun ei enää tarvitse olla koko ajan silmät selässäkin.
      Kohta mulle taitaa tulla taas koiruuskin kylään -kyllä siellä kolmesta nrtttukoirasta jollekin taas juoksua pukkaa, joten helpotetaan vanhanherran olia 😁 Mä olen tämmönen jokapaikanhöylä!

      Poista
  3. Onnellinen tilanne teillä. Onni on isovanhempi, joka haluaa olla lastenlasten elämässä mukana. Minä juuri vietin pari päivää anopin seurassa, kun käytiin viemässä kolmonen Tanhuvaaraan leirille ja vietettiin sitten odotellessa anoppi-miniä laatuaikaa kylpylässä:). Onnellinen tilanne siis meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan olla kaikki samalla lailla saamapuolella 😊
      Vielä kun tulis lottovoitto niin sais sellaiset tilat missä mahduttais kunnolla hengailemaan. Välillä vähän säätämistä näissä neliöissä, mutta onneksi vielä mahdutaan, sopu sijaa antaa!

      Poista
  4. Mulla/meillä noita ihanuuksia on kahdeksan, nuorin vasta pariviikkoinen. Pääsiäisenä kokoontuvat taas mun ja faarin huusholliin kaikki. Siskonpetiä, patjaa ja telttaa on tiedossa, kuin myös lättykestejä ja liukumäkiä makkaranpaistonuotioita unohtamatta. Onneksi on vielä reilusti lunta, sitä ihanuutta ei Keskimmäisen Saksassa asuvat lapset paljoa ehdi kotinurkillaan nautiskella.
    Mekin pyritään lähtemään avuksi tai vastaavasti kaappaamaan lapset meille heti kun vähän vihjettä tulee. Isovanhemmuus on etuoikeus; vaikka tämmöisen sukuviikon jälkeen on kohtalaisen puhki, en antais tuntiakaan pois <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kun kuulostaa ihanalle ❤️
      Mä olen aina sanonut, että lapset saadaan (jos saadaan), mutta lapsenlapset on lahja ja siunaus! Siksi onkin niin upeeta kun asutaan tarpeeksi lähellä toisiamme.
      Ymmärrän tuon ”puhkikulumisen”, mutta eipä näistä hetkistä hevillä luopuis 😁
      Iloista ja riemukasta pääsiäistä koko porukalle, muista vetää henkee vähän sitä ennen 😉

      Poista
  5. Pepi, kyllä ne rinsessat sulle tulee maailman tappiin<3

    Lettuja on munkin tehnyt mieli...

    Kaunista naistenpäivää sinulle Pepi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulevat 😊

      Nyt kuule lettutaikinan tekoon!! Pienikin satsi saa hyvälle mielelle.

      Samoin sinulle, Leena 😘💞

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥