Kaatosadetta

Perjantai "kirkastui" sateisena, ihan kuten oli ennustettukin.

Maisema oli harmaa, mutta eipäs se suuremmin haitannut.

Aamiainen ihan rauhassa, (kello oli vasta vähän yli seitsemän -kuten mainitsinkin tuli "automaatti"herätys viiden pintaan, siinä sitten loikoilun ja aamu-uutisten jälkeen suihkuun ja valmistautumaan päivään), tsekkaus keliin vielä terassilta.

 Harmaata on! Pilvet mataa alhaalla eikä ihmisiä oe juurikaan vielä liikkeellä.

Tuossa lähemmän altaan vasemmalla puolella muuten näkyy uusien, istutettujen puiden keskellä yksi pyöreälatvuksinen puu, se on "survival three", päärynäpuu, jonka jo luultiin kuolleen, mutta joka kuitenkin selvisi WTC:n raunioista. Nyt se on ympäröity metallikaiteella ja yksi suosituimpia kuvauskohteita alueella. Merkkinä uskosta, toivosta ja sinnikkyydestä.

 Ulkona siis satoi. Rankastikin välillä. Luvattu sadetta koko päiväksi.

 Hetken mietin, että olisko shoppailupäivä, josko vaikka parin korttelin päähän Centary21-outlettavarataloon vaiko mitä tekisi. Hetken haahuilin hoodeilla pienen matkasateenvarjoni kanssa, mutta totesin sen olevan ihan turhanen kapine. Siispä juurikin edellämainittuun kauppaan ostamaan kunnon sontsa ja sitten mietintämyssy päähän.

Olin lopulta jo metrolippua ostamassa, suuntana Rockefeller Center Middtownissa, kun tulinkin toisiin aatoksiin. Hittoako minä sinne metroon, miljoonan kosteannihkeän ihmisen keskelle hikoilemaan sateenvarjoja väistelemään. Kuumahan siellä metrossa tulee kun kaikki kosteus ja ihmiset pakkautuu samaan aikaan samaan paikkaan.

 Märkä olin jo, märkä tulisin edelleen olemaan, joten töppöstä toisen eteen!

Jalassa oli kuitenkin muovi-crocsit, joten mitä se nyt sitten haittaa jos jossain onkin vettä nilkkoihin asti? Ei mitään. Suunta pysyi samana, mutta päätin kävellä niin pitkälle kuin huvittaa ja ottaa sitten taxin loppumatkaksi. Päämääränä oli käydä katsastamassa josko löytäisin kummipojalle yhden paidan, joka oli keväällä lopppuunmyyty.

 Taxilla kuljin lopulta vain jokusen kilometrin, sitä vettä alkoi jossain kohden olla niin paljon, että jalat tuntui luistelevan kengissä ihan itsekseen, joten päätin hemmotella jalkaparkoja.

Perillä sitten pyörinkin hyvän aikaa esimässä liikettä, joka oli tähtäimessä, lopulta kun sen löysin ei paitaa ollut nytkään. Loppuunmyyty. Taaskin.

Uskomatonta, mutta alkoi ahistaa nuo niin kovin tutuiksi tulleet Rockefellerin ja Times Squaren tienoot! Liikaa ihmisiä, liikaa ääntä, liikaa tuoksuja. Onks minust tullut vanha, mitäääh?

Vai onko tosiaan noilla tienoilla tullut jo pyörittyä aiemmilla reissuilla niinsanotusti kiintiö täyteen. Ehkäpä hyvinkin, hotellit kun on aina aiemmin sijainneet juuurikin tällä alueella.

Jos alkuperäiseen suunnitelmaan olikin kuulunut (taas kerran!) käydä Top of the Rockissa, eli RFC:n huipulla katsastamassa mitä kaikkea ja kuinka paljon Manhattanilla oikein rakennetaan tällä hetkellä, niin se vesittyi sateeseen ja siihen matalalla matavaan pivikerrokseen. Sieltä mitään olisi nähnyt.

Otin siis suunnan viidettä avanueta pitkin takaisin etelään päin. 

 Siinä kohden kun kilometrejä oli tullut tallusteltua hyvän matkaa yli kymmenen siinä kaatosateessa ja käytyä yksi pizza-annos huitasemassa ääntä kohti olinkin taas jo valmis taxin kyytiin.

Se kiva näissä NYCin taxeissa on, että ne ei ole kalliita, ne mataa ruuhkissa, ne koukkii sivukaduille ohittamaan pahimpia ruuhkia - eli saat samalla katsella rauhassa maisemia, näet sivukatujen elämää, olet suojassa kaatosateelta etkä maksa siitä, että aikaa kuluu, vaan siitä matkasta mikä kuljetaan. (olisiko muistaakseni n 80centtiä aina kolme korttelia, ainakin siihen suuntaan)

 Sanoin kuskille, että jätä pois jossain mistä itse pääset hyvin jatkamaan matkaa, kunhan nyt tuot johonkin WTC:n nurkille.

Vettä jaksoi sataa edelleenkin kun oikaisin taas Memorialin läpi hotellille.

(hotelli on tuossa kuvan oikeassa laidassa, valkoinen rakennus, toinen oikealta, pieni parikymmenkerroksinen, terassiravintola näkyy huipulla tummana varjona)

Muutama muukin sateesta välittämättä liikkeellä ☺

 Pohjoisen altaan yhdellä sivustalla on yksi huikean iso ostoskeskus, aika erikoisen mallinen kaikenkaikkiaan. Ei voi ainakaan tylsäksi haukkua rakentamista!

(kuva sisältäkin tulossa jossain kohden myöhemmin)

 Johonkin aikaan myöhemmin iltapäivästä sade yllättäen lakkasi, aurinko alkoi pilkahdella, pakko mennä terassilta katsastamaan miltä siellä ulkona ihan oikeasti näyttää. Selkeneekö...

 Selkeni! Vauhdilla.

Eikun ulos takaisin. Rantaan. Puistoon. Rantabulevardille.

Aurinko laski, ilta tuli ja pimeys alkoi laskeutua.

Jos päivä olikin sateinen, niin ilta oli huikea. Lämmin, tyyni, upea.

Mikäs siellä oli sandaalit jalassa hihattomassa mekossa (pikkuinen villatakki täysin tarpeettomana mytyssä kädessä) kuljeskella.

Askelmittari näytti päivän saldoksi noin kaksikymmentä kilometriä, aika hyvin sadepäivälle.

Jos joku on luullut, että Manhattan on pelkkää kivierämaata ja bisnestä ja ruuhkaa, niin se ei todellakaan ole vain sitä. Täällä potkitaan nurmikoilla palloa, lenkkeillään yhdessä ystävän kanssa, tai juostaan yksin, puhutaan puhelimeen samalla, kuunnellaan musiikkia. Pelataan tennistä tai koripalloa, ulkoilutetaan koiria. Pidetään puistopicniciä, seurustellaan ystävien kanssa rantatien penkeillä.

Tai ihan vain nautiskellaan.

Kuten allekirjoittanut.

CU♥