tiistai 23. elokuuta 2016

Nurkassa

Ei mitään mielikuvaa olenko koulussa joskus nurkkaan joutunut vaiko en,
mutta jostain syystä näytän kuitenkin siellä viihtyvän.

Joskus taannoin sanoinkin kun tätä työpöytää rakentelin tänne olkkariin, että en tykkää istua kasvot seinään päin, en ole ikinä tykännyt vaikka olen niin joutunut töissä vuosikausia istumaankin.
Ikkuna vielä menee, mutta sekin vain pakosta.
Jotta niinhän siinä kävi, että kun en kerran tykännyt, nii aamusta pöytä taas kääntyi niin kuin alkujaan olikin, pakko oli kokeilla vaikka vähän pelkäsin tämän pöytälevyn olevan  pikkuisen turhan pitkän.
Vaan hyvinpä sopii.  Ja katse voi taas haahuilla pitkin kämppää tässä kirjoitellessa tai piirustellessa.
(Minullahan on se kuuluisa harhaileva katse.)



Iltapäiväksi kun luvattiin sateita (ei ole näkynyt, ei, arska paistaa) niin lähdettiin naapurin kanssa ajoissa liikkelle, ettei kastuta. Ensimmäisen kerran ihan oikein ostoksille "konkurssikauppaan", yhden kerranhan kävin siellä silloin alkuun kamalassa tungoksessa ja kurvasin äkkiä ulos. 
Ihan vain yhden korin perässä nyt lähdin ja se löytyikin, onneksi.
Melkein heti sisään mentyä osui silmiin pari hauskaa talonmallista seinähyllyä, nappasin koriin toisen ja ajettelin sille heti paikan rinsessojen kuvien alle tuonne "kuolleeseen kulmaan", se kun jäi jotenkin valjun oloiseksi pallovalojen poistuttua ja pöydän käännyttyä. 
Yllätys, yllätys, se olikin niin hauska, että otin valokuvat pois seinältä ja sitten sormet ja varpaat ristissä äkkiä fillarin selkään ja takaisin Anttilaan, ettei kukaan vaan ehdi viedä sitä toista mikä jäi.
Siellä se onneksi odotti vielä.

Korit on olleet näköjään kova sana viime aikoina, ruåttalaisesta tarttui matkaan hauska pärekori, naapurin mielestä ihan "sun näköinen", minun mielestä "ääääh, ei oo" -mutta kun tarkemmin ajattelin, niin olihan se. Vallan passeli tuolin viereen kutimelle ja työn alla oleville langoille.
 Loppuviimeksi niin passeli, että kun tehtiin se toinenkin ikeanreissu, niin ostin toisenkin eteiseen hattuhyllylle, siellä majailee läjäpäin kaikenlaisia huiveja.

Tänään oli se päivä kun muutamassa kaupungissa vietettiin lihapullapäivää, niin täälläkin.
Eli ruåttalaisia pulleroisia tarjolla family-kortin haltijoille, sinnehän mekin sitten kotimatkalla suunnattiin syömään ☺
Sen jälkeen onkin päivä ollut sellaista haipakkaa, että hyvin kevyen aamiaisen lisäksi on ehtinyt hörpätä vain kupin maitokahvia parin kaurakeksin kera, että nyt poistun täältä nurkastani ja suuntaan keittiöön ja sitten kirjan kanssa parvekkeelle. Aurinko paistaa edelleenkin!
Toivottavasti teillekin ♥

10 kommenttia:

  1. Kivat hyllyt tuonne nurkkaan olet löytänyt. Sinulla on niin vaalean näköistä ja kaunista tuolla olkkarissa.
    No meill on tullut nuo teidän vedet ja ukkosen kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on just "se jokin" sinne, eikä mennyt tuossa ostoksessa konkurssiin (kuin anttila) kun oli -60% hinnasta 😉
      On täällä aikas vaaleeta siihen nähden varsinkin mitä oli edellinen versio 😊
      Tuli se sade lopulta muutaman tunnin viiveellä, mutta niin hentoisesti, että ei olis huomannut jollei olis nähnyt märkää asfalttia!

      Poista
  2. Epistä, kun sulla on ruåttalainen niin lähellä :).
    Kiva pöytä, tuolit ja hyllyt! Ja kori (josta mulle olis jotenkin tullu Netta mieleen, jos olis kysytty, että arvaa kenen se on).
    Mulla olis kans kauhee hinku Ikeaan niinkuin jo aiemmin sanoinkin. Jos ei perjantaina ihan kaatamalla sada, saatan pitää lomaa ja lähteä (en tykkää ajaa sateessa ja auringonpaisteella en taas raski, joten pistän välimallin tilaukseen..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt kolmannen kerran yrittäis saada tähän vastattua 😳
      Että sitä minä vasn, että kyllä sun sinne ikeaan tarttis päästa, toivottavasti on keli suosiollinen!
      On tuo matka "lyhyempikin" ollut, ennen linjamuutoksia pääsi yhdellä ja samalla bussilla melkein kotiovelta ikeaa, nyt täytyy vaihtaa! Kamalan rasittavaa 😂
      Mutta on se lähellä !!😉

      Poista
  3. Ihanat hyllyt!
    Toi pöytä on hyvä noin päin. Näkyvyyttä on huomattavasti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus asiat naksahtelee kohilleen! Eilen en olis noita edes vilkaissut, mutta kun aamulla innostuin mööbleeraamaan....ja oliskohan noita enää huomenna siellä ollutkaan 😊

      Poista
  4. Minä en ole kerennyt Anttilaan vielä ollenkaan. Mutta toivon ehtiväni ja mielessä on astiat. Toivottavasti niitä vielä olisi alessa, niin ostaisin joulupakettiin. Esikoiselle olen nimittäin kerännyt Teemaa jo jonkin aikaa ja tartun aina nimenomaan niihin aleissa:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni ei ole kovin kauaa aikaa auki enää ja ainakin täällä on jo hyvin tyhjät hyllyt -astioita ei nimeksikään. Teemaa taitaa olla turha enää etsiskellä, luulen. Enemmän alkaa olla vähän sitä ja vähän tätä, yksi sitä muutama tuota.

      Poista
  5. Kivan näköistä! Ja minä sitten aina unohdan soittaa, vaan vielä ehtii. Tuntuu, että käyn vielä vähän hitaalla kaiken tapahtuneen jälkeen. Muisti siis pätkii, mutta palautunee pikku hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö mun soittaa 😄 -ei muuten, mutta sen Emman jos meinaa käydä, niin vielä ehtii tosiaan, mutta vähiin menee 😉

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥