tiistai 9. helmikuuta 2016

Olgan Puotiin lähtijöitä?

Olen jo tuossa jokunen aika sitten sopinut Olgan kanssa, että pidetäänpäs taas uusi tapaaminen kun kaikki ei edellisellä kerrallaan mukaan syystä tais toisesta päässeet.
Halukkaita tuntuisi kuitenkin aina löytyvän.

Päivä on lauantai kuten aiemminkin, maaliskuun 5. päivä.
Kellonaika klo 15.00 eteenpäin heti kun puoti on sulkenut ovensa muilta asiakkailta.

Näillä huudeilla on silloin hiihtolomaviikko, toivottavasti ei aiheuta ylitsepääsemättömiä esteitä
- enhän minä tuollaista asiaa osannut ottaa huomioon ollenkaan!

Tarjolla on siis taas kerran rentoa menoa, hauskaa höpinää, pientä naposteltavaa jumineen
ja mukavia alennuksia.
Ja ehdottomasti kirsikkana kakussa ihana ja asiansa osaava Olga, joka kyllä on nainan paikallaan!
Ei tuputa eikä tyrkytä, mutta sanoo kyllä mielipiteensä -ihan niinkuin pitääkin ♥
 
Yhtään ei haittaa oletko kenties aiemmin käynyt vaiko et, jos vaan mielenkiintoa riittää, 
niin hopi hopi nimeä listaan tuonne kommentilootaan -ja mielellään meiliä perässä, että minä pysyn suurinpiirtein ajantasalla :)
 
Kevät on nurkan takana ja Olgalla on taas paaaaaaljon uutta ja ihanaa!!
 
(kuvassa tosin vähän vanhempaa mallia, niin malli kuin vaatekin)
 
Iloisiin tapaamisiin!

13 kommenttia:

  1. Hep hep, sillä reissuvarauksella ilmoittaudun mukaan :) Ja varaan paikan myös kaverille.

    VastaaPoista
  2. Ilmottain kaksi tulijaa. T Riitta

    VastaaPoista
  3. Mukana, jos ei muuta kuulu :). (tiedän varmaksi viikkoa ennen, jos se piisaa?)

    T. Lamppupää-Annukka (tulee puhelimesta tolla vanhalla profiililla)

    VastaaPoista
  4. On liikaa matkaa. Ja liian vähän rahaa. Mutta onnekseni pääsen tirkistelemään ihan ilmaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy poiketa Olgalla sitten joskus kun taas liikutte näillä nurkilla :)
      Ja eiköhän sitä jotain tirkisteltävää taas ole tiedossa!

      Poista
  5. Vieläkö mahtuu mukaan??? Ilmoittaudun jos mahtuu :)

    VastaaPoista
  6. Jospa minäkin pääsisin nyt,kun viimeksi jouduin perumaan ? Mukaan jos mahtuu ☺

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥