perjantai 19. helmikuuta 2016

kun poika äitiään hakkas


 Ei mitään iltapäivälehtilööppiainesta sentään kuitenkaan.
Vaikka meillä irtoskin aika hyvää läppää pojan kanssa - aina tuppaa lähtemään lapasesta, olisiko jotenkin sukuvika kun suksi luistaa ja lipsuu yhtaikaa.

Mutsi on tunnetusti aina se viimeinen jonossa koska ei tuo taloon rahaa latin latia.
Tatskat kun on maksettu niin sanotusti menneen kesän mansikoilla, eli lastenhoidolla.
Kävin jokunen viikko sitten jälkikasvuani onnittelemassa kun on meikäläisen hoitotaidoista ja matkaan annetusta geeniperimästä huolimatta hyvinnii aikuiseen ikään selvinnyt, sopivan täyspäisenäkin jopa ja taas saanut vuoden lisää vuosirenkaisiinsa. Siinä samalla sitten olemattomalla äitiauktoriteetilla sanoin, jotta otapas se kalenteris esiin, josko saatais viimein synkattua ne niin, että pääsisin minäkin tuoliin istahtamaan.

Pirulauta, se onnistui! 

Pari päivää sitten pistettiin mummunahkaa uuteen mummu-uskottavuuteen.
Oli vanhat tekeleet vähän niinkuin harjoituskappalemallilla...jostainhan se harjoitusnahka oli aikoinaan saatava, ei kai sitä nyt appelsiineja ja siannahkaakaan määräänsä enempää.
Kun on mutsikin. Nih.


Tuosta me lähdettiin.
Jotta eikun töihin.


Ja tähän me päädyttiin.


Ei tullut kuin alaosa valmiiksi (aina pientä viilausta silti on) joten täytynee ottaa tässä jokunen päivä pullapitko mukaan ja mennä uudestaan kaffittelemaan. Jos vaikka sais sen jatkoajankin, on tuo käden yläosa vielä ihan alkutekijöissään.

Jos sais edes näiltä osin mummun jonkinlaiseen kuosiin ennen kesän ympäripyöreitä (hittosoikoon, taas! vastahan mä semmoisia vietin) kun toi kuosiinlaitto on muuten vähän heikoissa kantimissa.

Ja ihan turha sitten tulla urputtamaan mitään, että voi kamala sentään.
Tiedän kyllä muutenkin, että kaikkihan ei tykkää, eikä tarttekaan tykätä!
Minä nyt vaan satun olemaan pikkuisen herkkänaihkaisella tuulella, ihan kirjaimellisesti.
Ei sitä joka päivä oma poika hakkaa -neulallakaan :)

Nih.

30 kommenttia:

  1. No voi vitsi, sulla on ihan oma "hakkaaja" :D
    Joskus haaveilin kuvasta omalla iholla, se lykkääntyi ja sit alkoi ilmetä jos jonkin moisia allergioita - En sitten uskaltanut, kun ainaski sininen ja punainen tatuointiväri oli kielletyllä listalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en o ikinä ollut millekään niin allerginen kuin mustalle värille! Kiellettiin kokonaan ja sanottiin, että jollen usko, niin seuraavat värit joille allergisoidun on sininen ja joku mitä en edes muista, olisko ruskea.
      Vuosiin en käyttänyt mitään mustaa (mikä oli ihan hanurista) ja vieläkin joku väärä materiaali saattaa aiheuttaa oireita. Tatskat oli vähän riskihomma, tietty, mutta kun on oireeton käytännössä ollut vuosikausia, niin....hullu mikä hullu. MOT :)

      Poista
  2. mä aikonaan aioin itelle syntymäpäivälahjaksi teettää,mutta kun katon nuorisoa kun niille tehtiin,niin ei onnista,mulla on neulakammo...verikokeita otetaan nykyään jo sen verran,että seki hikoiluttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota....kun ei tuo oikein ole edes verrattavissa. Vähän eneemminkin on kuin olis joitunut kissojen repimäks :D (ainoa mihin voi verrata, sen verran on kissat vuosien mittaan onistuneet naskaloimaan)

      Poista
  3. Sehän hakkas sut ihan vereslihalle! Nyt on mielensämuuttajalla pysyvämpiä kuvioita elämässään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhan se peeveli teki (ja tais nauttia joka hetkestä :o ) mutta sehän nyt vähän kuuluu asiaan!
      Onneks sentään tekee ihan säällistä jälkeä :D

      (Ai miten niin pysyvämpiä? Peitekuvia nytkin tehtiin :D)

      Poista
  4. Voi, kun komeita. On tullut mansikoille vastinetta. Vähän olen kade omasta hakkaajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on vastinetta! Ei kerrota sille, että saamapuolellahan minä tässä; ensin saan olla likkojen kanssa ja sitten vielä tatskataan :D

      Poista
  5. No vaikka en itselleni aivan tuollaista laittais, on se komee silti ja taitavasti tehty. Eiks se vähän niinkuin kuulu asiaan kestää kipu, ainakin minulle sanottiin niin kun aikoinaan napakoru lävistyksen laitatin. No sattuihan niin peevelisti mutta selvisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sulla on semmonen :) -täällähän paljastuu ihan uusia asioita :D
      No mutta kuuluuhan se!! Tussipiirroshan se olis ilman sitä pientä kirpasua :D

      Poista
  6. OI oi oi ♥ Magee tuli/tulee. On se vaan ihanaa kun on hakkaaja perheessä :D Meilläkin on vanhempi tytär joka täällä äitiään hakkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, toinenkin "jonon viimeinen" :D
      (Ajattelepa näitä meidän lausahduksia jos nämä irroitetaan asianyhteydestä!! Tai miltä lie näyttää vaikka jos joku kääntää juttuja toiselle kielelle :) )

      Poista
  7. Ai appelsiineillako se harjoittelu tehdään, siinä tapauksessa tatuoijat saattaisi olla valmiita työskentelemään mun reiteenkin jonkun jutun...
    Hieno on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ainakin omalla pojallani tainnut riittää kaverien nahkoja, mutta ainakin noissa tatskaohjelmissa näyttivät harjoittelvan niin appelsiineihin kuin siannahkoihinkin :D (valikoiva maku tv-ohjelmien suhteen?)

      Poista
  8. Oi, kuinka upea juttu, taitoa löytyy. Miten valitsit kuvion? Oliko vaikeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa oli valinta, sanoin vaan, että sinä sen parhaiten tiedät miten vanhat tekelees peität! Eli annoin vapaat kädet. Toni tekee muutenkin hyvin asiakkailleen customoitua työtä, mullakin lähinnä noi tyttöjä koskevat tatskat tehty oman toiveen mukaan, kaikki muu aika vapaasti. Annoin vain kynäluonnokselle hyväksyntäni ja siitä se lähti.

      Poista
  9. Vau miten katu-uskottava mummu! Minulla ei ole kuin pikkuruinen hieroglyfi olkapäässä, ei sillä saa kuin turpiinsa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on niin katu-uskottava, että jokunen vuosi sitten yksi ranskalaiskoira ei tullutkaan sijoitukseen mulle kun sikäläinen kasvattaja taisi kai pitää mua tatuointeineni jonain koiranpotkijana :o
      Silloin tuli huomattua pieniä kulttuurieroja :)
      Jenkeissä muuten ihastellaan. Jopa yks erään musikaalin päätähdistä meinasi unohtaa vuoronsa kun jäi mun "käteeni kinni" tullessaan vuoroonsa mun viereisestä ovesta :D

      Poista
  10. Se on sitten toivottava lämmintä kesää, että saa kulkea hiattomissa koko kesän:). Sopii mullekin sellainen lämpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan olla enemmän tai vähemmän hihattomissa jatkuvasti -niin nytkin :D
      (Toinen käsi alkaa kyllä näyttää siltä niinkuin siinä olisi hiha aina!)

      Poista
  11. Hienot on! Mä en vaan ikinä uskaltais, kun muutoinkin on allerginen kaikille:)

    VastaaPoista
  12. No kyllä on mummulla komeat kuvat!! Vau sanon minä ja rohkeudesta myös. Itse en uskaltaisi ottaa ihan noin massiivisia. Yksi pieni on vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin oli alkujaan yksi pieni. Sitten se peitettiin isommalla, se sitten sai vähän muuta ympärilleen...sitten tuli yks symboloiva, sitten toinen, sitten rinsessoille omansa..,ja nyt ollaankin ihan vaiheessa :D

      Poista
  13. Voi kamala sentään.. kun katsoin ensin, että siinähän on rapu, mutta sitten seuraavassa kuvassa näkyikin se pyrstöpiikki ja skorpparihan se on. Olen nyt ihan järkttynyt. Olisit kelvannut ravuksikin ;D

    Mun pitäisi mennä päivittämään oma nahka. Sain 40v -lahjaksi työkavereilta tatskan, kun meinasivat, että kyllä jo 20 vuoden harkinta-ajan jälkeen saa ottaa tatuoinnin :D Mulla on sanatatska ravun mytologiasta, mutta haluaisin siihen ne ravutkin. Ihan varmasti joku päivä vielä saan sen aikaiseksi ;D Joo, ihan varmasti, kyllä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo skorpoari on pikkupikkurinsessa :D - isommat rinsessat on nimineen kartusseissa siinä yläpuolella. Poika meinas, että pienin samalla lailla, mutta halusin skorpparin - se tyttö ei voi olla kuin vahva kuva koska syntyi jopa skorppariäitinsä syntymäpäivälahjaksi!
      Minä itse oon kaksonen - kuten vanhin rinsessoistakin ( systeri muuten on rapu -kuten keskimmäinen rinsessa) ja olin myös nelikymppinen kun otin ekan tatskani....että varo vaan.... :D

      Poista
  14. No voi herranen aika sentään :) Ootte te vaan aika pari :) Mä ottelen kuvia kun aletaan hakata takareittä :))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat odotella! Ei aleta :D
      Ei edes toista kättä enempää kuin siinä nyt on, eli elämäni tähdet.
      Joku roti vanhal rouvalki :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥