keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

how deep is your love

Jostain kumman syystä päässä on koko eilisen päivän soinut silkkaa -70 lukua.
Staying alive...
How deep is your love...
Ihan silkkaa nostalgiaa siis ajalta jolloin John Travolta löi itsensä läpi
- ja aika monen nuoren tytön sydämeenkin, mä luulen.

Joku aika takaperin sain monen muun lailla Tallinksiljalta kutsun tulla katsastamaan kutsuvierasnäytäntöön Silja Symhonylle West End-musikaalin Saturday night fever.
Varsinaiset esitykset alkavat nyt 1.4. yhdessä toisen,
Fame-musikaalin kanssa (Silja Serenadella).
 Esityksiä tulee olemaan yhteensä 234 aina toukokuun loppuun asti.
 Eipä siinä mitään - aikani funtsittua viitsiskö täältä periferiasta Hesaan vaivautua päätin, että no mikä jottei. Jotain vaihtelua normiarkeen. Pikkuisen päätöstä nopeutti sekin, että Bikke oli just aiemmin ilmoittautunut mukaan kun sattui muutenkin Hesaan lähtemään.
Joten eikun lippua tilaamaan Onnibussiin meno-paluuna, tulipa sekin testattua samalla.
(ja on hintalaatusuhde kohdilllaan, sen voi sanoa)
Tavattiin Biken kanssa Olympiaterminaalissa, johon oli sovittu tapaaminen muutenkin.

Ennen ruokailua musikaalien tuottaja John Thompson TSE Productions-tuotantoyhtiöstä kertoi lyhyesti projektista ja sen vaiheista.
Kahvit ja herkulliset suklaat siirryttiin nauttimaan lauantai-illan huuman pariin.
Joten sammutetaanpa valot ja annetaan palaa!
Lavastus oli yksinkertaisen näppärä, eipä postimerkin kokoiselle laivan näyttämölle mitään suuren luokan juttuja rakennetakaan, mutta menoa ja meininkiä kyllä riitti koko tilan täydeltä ja juonen käänteissä pysyi koko liki kaksituntisen esityksen vallan mainiosti mukana.


Melkeinpä sanoisin, että jollen olisi jo laivamatkailua harrastanut likipitäen kyllästymiseen asti,
niin tekisi mieli mennä katsastamaan myös Fame!
Musikaalit kun ovat aina olleet mielenkiintoisia ja mieleisiä kokemuksia.
Mutta pika-alusmatkat Tallinaan saavat kyllä näillä näkymin olla ne meikäläisen reissut...

...joten...olisko kiinnostusta mukavaan matkalahjakorttiin?

Tuskinpa nuo Tallinkilla kovin huonoa tykkäävät vaikka pistänkin eteenpäin :)

Jos tällainen lahjakortti kiinnostaa, niin kerro miksi!
Arvon -tai valikoin vastauksista- jonkun suht pikaisesti, joten jos vaikka musikaaleista toinen kiinnostaa, niin tässäpä on oiva mahdollisuus päästä katsastamaan.

Tallinkin sivuille pääset tästä
ja musikaaleista löytyy enemmän tietoa tästä!

Kiitos 
Tallinksiljalle mukavasta päivästä!  


15 kommenttia:

  1. Sain meiliini kysymyksen, että onks tämä joku aprillipila? No, ei ole :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä kiinnostais kovasti molemmat musikaalit ja ilolla ja rakkauvella veisin pari ystävääni niistä kanssani nauttimaan ♥
    ( ennen kuin puutarha kausi alkaa sit ei ehi mihinkään laivalle humputtelemaan ) Mäkin kyl mietin ekana et sä voisit kyllä olla niin kekseliäs että postailisit pienen aprillipilan tänne ;D Iloista pääsisäisen aikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vai? Aprillipiloja? Vakava ja totinen ihminen.... :D

      Poista
  3. Aprillipila tai ei, niin meininki näyttää mukavalta. Olen viihtynyt laivalla viimeksi silloin kuin laivat vielä olivat laivoja, sellaisia kuin Bore III. Kun ne alkoivat muistuttaa kauppakeskuksia, ei matkustaminen enää kiinnostanut. En siis tällä kertaa osallistu arvontaan :), mutta kiva arvonta silti "laivoilla" viihtyville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkälti samaa mieltä! Tosin kun on asunut tuossa läntisessä naapurissa aikoinaan, niin noita reissuja on tullut tehtyä muutenkin kuin huvin vuoksi.
      Arvaapa vaan kuinka mukavalta ja "kotoisalta" tuntui aikanaan reissu Kyprokselta Israeliin ja Egyptiin Vasco da Gamalla, se on (oli?) joku vanha kunnostettu Bore. Ihan erilainen tunnelma kuin näillä nykyisillä risteilijöillä :)

      Poista
  4. Oi voi, en ole ollut Siljalla sitten lapsuuden, silloin ei muille laivoille suostuttu menemään. Nykyään ei rahat oikein riitä, ovat Vikingiä paljon kalliimpia. :( Vaan Silja+musikaali kuullostaa kerrassaa mainiolle! En ole koskaan musikaaleja livenä nähnyt, vain tv:stä, mutta tykkäsin kovasti. Tässä olisi tarkoitus vielä lähteä laivalle tänä vuonna juhlimaan siskon 40v ja äitin 60v päiviä, mikäs sen parempi kun tämä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siljalla minäkin aina matkustin silloin aikoinaan kun matkustin. Se on ollut vähän niinkuin Finski lennoilla, kotimainen sinivalkoinen :)

      Musikaalit vie mennessään, mä tykkään! Hair oli ainoa joka jätti jos ei nyt ihan kylmäksi, niin vähän jotenkin valjuksi - vaikka siihen musikaaliin liittyykin hauska tapaus: yks pääosan esittäjistä tuli piippuhyllyn kautta takaovesta yhden kohtauksen alussa ja näki mun tatskani, jäi katselemaan sitä (ihan kädestä pitäen) ja ääneen ihastelemaan - ja joutui lopulta juoksemaan lavalle kun meinas myöhästyä :D (tämä New Yorkissa Broadwaylla)

      Poista
  5. Nyt soi musiikki sun lukijoiden päässäkin. Voi perhe-parkaani, mun täytyy saada lasketella se sieltä päästä vielä uloskin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....staying alive, staying alive, a a a a stayig aliiiiive ...... :D

      Vieläkö soi?? Mulla soi :)

      Poista
  6. Ehdottomasti kiinnostaa! Mahtavat musikaalit sekä ihana ruoka ja shoppailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kiinnostaa vain Tallinnan nopeet lautat :D
      Ja mielellään ruokapöydässä sekin matka....

      Poista
  7. Huomasinkin, että olit näille nurkin matkalla :) Kun seuraavaksi tulet, niin varaa aikaa pistäytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi kyllä mielessä, usko pois! Jotenkin vaan kuvittelin viihtyväni Hesassa edes vähän kauemmin kuin lopulta sitten viihdyin - enkä oikein edes tehnyt suunnitelmia kun tiesin että kelitkin on mitä on....
      Mutta pidetään mielessä, olis kyllä kiva nähdä Namuneitikin ja tottakai herra Poni :D

      Poista
  8. Jokohan ehdit arpoa tämän? Minä olen aikamoinen musikaalihullu enkä ole vähään aikaan päässyt. Olis kyllä kiva! :D

    VastaaPoista
  9. Harmittaa kun en tuonne ennättänyt, kiitos kivoista kuvista kuitenkin!
    Saas nähdä ehtisikö tuon vielä pyörähtää katsomassa! :)

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥