perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tappava leipuri?

Mä olen ihan yhtä hyvä kuulkaa leipurina kuin hortonominakin.
Tai leipurina vissiin parempi vaikka puutarhurina ahkerampi 
- en sentään vielä "ketään" ole tappanut.
Mutta "mitään" kyllä. Usein. Ja taas.
 
Ihan niinkuin ne rakeet ei jo olis hoitanut hommaa.
Mutta otetaas pari terapiakuvaa ensin.
Ihan itseäni vaan terapoin kun taas sataa...just kun meinasin aurinkotuoliin kirjan kanssa...
Mikään ei kuki -paitsi päivänkakkara- mutta yritystä kyllä on.
 Periferian penkissä pitäis tehdä jotain.
Siellä on ihan liikaa kuunliljaa, tuuppasin ne joskus sinne kun oli tilaa enkä tiennyt minne muualle.
Mutta kun en vieläkään osaa tehdä minkäänlaista puutarhasuunnitelmaa, niin siellä ne vieläkin.
Alkaa olla ahdasta. Enkä mä tiedä mitä tilalle. Olkoon. Perhanat.
 Takautuvasti tämän verran...se raesade (olkoonkin viimeinen!)
Oikealla toisessa ruukussa ollut daalia. Jäi raesateeseen kavereidensa kanssa.
Tuo ainoa joka selvis edes suurinpiirtein, puolikuolleena sekin.
Vasemmalla paremmin voiva kaveri.
 Katsoi minne tahansa, niin kaikkialla näkyy samanlaisia lehtiä.
Kuin olis lihanuijalla hakattu.
 Ai juu, se tappojuttu...
Aronia. Katsokaa nyt :(
 Leipomus onnistui vähän paremmin kuin uudelleenistutus.
Unohdin ainoastaan suolan. Ja kyllä sen huomaa kuulkaa, että se vajaa teelusikallinen puuttuu.
Ihan outo maku. Plaaaah.
 Tai sitten mulla on vaan outo päivä.
Onnistuin jopa ihan vahingossa ottamaan ns. laajakulmakuvan vintiltä kun kamera kädessä menin hakemaan toisen ipadin sieltä. Eikä mulla kamerassa edes ole laajakulmaa!
 Eli tuo on oikeastaan lähellä sitä, mitä edellisessä postauksessa tarkoitin.
Otapa tuosta nyt selvää....

Mä taidan alkaa odottelemaan koska sade lakkaa.
Ja koska nuo aukeaa.
♥ Viikonloppuja ♥

ps. meniks pystykuvat liian kookkaiksi??

33 kommenttia:

  1. Oi voi mitä tuohoa on raekuurot tehneet :( Meillä ei ole onneksi täällä tullut rakeita. Mutta kaikesta huolimatta ihanan rehevän näköistä puutarhassasi on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika surullisen näköisiä monet kasvit, kokonaiskuva on kuitenkin vehreä. Toivotaan nyt ettei nuo ihan tolkuttaman ruokottoman näköisiksi mene!

      Poista
  2. Auts...
    No, kyllä ne sieltä vielä nousee, nouseehan?! En mä vaan tiedä noista mitään enkä liioin leipomisestakaan...

    Täällä oli tänään harmaa päivä, no rain, but - ei ulkoiltu ja annettiin maalien kuivua. Huomenna sitten, toivottavasti ollaan taas ihan pihalla.

    Perjantaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan nousevat! Mutta mie en ikinä enää osta yhtään helevatan juurakkoa, olkoon puska tai kukka kyseessä. Systerillä daaliat kukkii, mulla hyvä jos koko kesänä - ja parit puskan alut on niin onnettoman kokoisia, että mä meinaan ne vetää ruohonleikkurilla joka kerta.
      Mutta ihan pihalla koko ajan, aina kun vaan suinkin - paitsi äsken kun oli vieraita!

      Poista
  3. kirjotin pitkän jutun,joku perk...vei sen....en ala,palaan ens viikolla.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuppaa välillä häviämään, olen huomannut ihan saman! Nyt taitaa lyhyet ja ytimekkäät kommentit olla poikaa :D

      Poista
  4. Jostain syystä minulle kävi viimeksi kommentoidessa samoin kuin astan emännällä ja niinpä jäi sitten kommentit antamatta kun alkoi ärsyttämään niin pirusti. Mutta mitäpä siitä, parasta terapiaa on todellakin haahuilla kukkien tai yleensäkin luonnon keskellä ja ihailla sitä kauneutta. Tämä kesä vaan näyttää olevan haasteellinen, ainakin teillä päin. Parempia kelejä tässä odotellaan ja tuleehan ne ensi viikolla kun palaan töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja erroria tuppaa tulemaan ....mutta kyl tämä tästä!
      Kelit on haastellisia, mutta ei haittaa, loma on lomaa kuitenkin :)
      Ja jos ja kun tästä paranee, niin mielellään sitä taas lämpiminä, aurinkoisina aamuina hyppää fillarin selkään...

      Poista
  5. Voi että tuota vaaleanopunaista saapasmaljakkoa!
    Aivan ihana :)

    Minusta on jo jopa surkuhupaisaa, kun vettä vain sataa päivästä toiseen. Tänään katselin aamusta, että ihanaa aurinko paistaa! Kun sitten pääsin ulos asti, niin johan alkoi taas satamaan ja oikein kunnolla. Joten kas, takaisin sisälle.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin kiva :) -se(kin) on tuolta asemanlaidan Sadulta ! Varsinainen pöydän piristys.

      Sama juttu mullakin, kävin aamusta kotona kääntymässä ja kaupoilla, tulin takiaisin ja laitoin hellemekon päälle, suuntasin kirjan kanssa aurinkoon ....ja ehdin olla kai vartin kun alkoi vetää pilveen ja kohta sataa...tämä on tätä kesää, mutta ei tätä loputtomiin voi jatkua. Tätäkään.

      Poista
  6. Pepi, epistä! Ensinnäkin nuo sun varjoliljat lupaavat paaaaljon enemmän kuin minun. Toisekseen, mistä olet tuon makkarin kankaan tai peiton tai lakanan löytänyt? Mun turkoosigeenit alkoivat väräjöimään....

    (En voi sille mitään, mutta kun tänään ja muutaman kerran sitä ennenkin kävin yhdessä blogissa, sinäkin tulit heti mieleeni. Voisit tykätä, mutta et saa lukea mun kommentteja, sillä mulla voi olla kaksoispersoonallisuus, jonka toisesta puolesta sinä et tiedä mitään, eikä muutkaan mun lukijat. Ole hyvä: http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2014/06/miten-paadyin-hehku-televisio-ohjelmaan.html )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan puolet varjoliljoista paleltunut/kuollut liikaan veteen/ottanut muuten vaan hatkat tai mitä lie...niitä on paljon vähemmän kuin viime kesänä, mutta niin on moni muukin kukka vähän hukassa :/
      Tuo turkoosi on jätti-iso sängynpeite jonka ostin vuosi sitten Istanbulisa, nyt toin pikkupeiton josta tein tuon pitkän makkaratyynyn! Ja vitsit kun mä noista tykkään!! Olispa tullut puheeksi, äkkikäkös mä tuommoisen olisin siellä laukkuun survonut - nyt on myöhästä!

      Täytyypä mennä kurkkaamaan....

      Poista
  7. Jos annat aronialle parikymmentä litraa vettä joka päivä (vaikka sataisikin) se saattaa hyvinkin selvitä hengissä ja kukoistaa taas ensi kesänä. Siirsin aikoinaan melko suuren kirsikkapuun ja se lurputti lehtiään koko kesän, kaikki nauroivat optimismilleni, mutta niin vaan rehottaa puu nyt suurena ja komeana.
    Kaunista ja rehevää sinulla ainakin ja kun vähän käännetään lämpöä suuremmalle niin kukintaa ei pysäytä mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, nyt ei sitten tule taaskaan kommentit perille, blogger jopa pisti mut kirjautumaan uudelleen sisään! Oletaanpa siis uusiksi!
      Minä meinasin jo, että annan viikon armonaikaa, mutta taidankin sitten antaa vaan lisää vettä edelleenkin :) - luotetaan siihen, että selviää.
      Vihreää ja rehevää on, mutta sais jo alkaa tulla vähän väriäkin tuonne vihreyden keskelle!

      Poista
  8. Juu, kyllä aronia selviää. Kymmenen litraakin riittää. Tiesit kai että puuvartisia kasveja siirretään syksyllä (elokuun lopulla-syyskuussa)? Onpas lättee vinttikamari :) Ryömit sinne mahallasi iltaisin, kait? Karmeet kelit Tampereella, koulukaupungissani! Täällä on kerrankin ollut IHANA aurinkopäivä +16-18 astetta. Mutta ei varjossa tarennut istua kuitenkaan. Kärräsin kissani mökille ja ne sai nauttia häkkipergolassaan auringosta, linnuista, ruohosta, ... Huomiseksi on luvassa kesä, mutta sunnuntaina vaihteeksi sataa :/ Pärjäile, koleaa kaikilla, kesää yksillä (tipoittain) :€)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotan selviämiseen :)
      Ja juu, tiesin! Mutta oli pakkorakonen kun ei enää mahtunut sinne missä oli. Eikä loppukesästä olis mahtunut enää vattupuskille. Täällä vähän siirrellään mitä milloinkin...ja milloin minnekin...tontilta toisellekin :) (eikä mikään ole kai vielä kuollut...luulisin)

      Onneks ei ihan mahallaan tarvitse ryömiä :D -on tuo korkeimmalta kohdalta sentään melkein puolitoista metriä! Mutta kamalan kiva pesä se on illalla telkkaria tuijotella - jos enää jaksaa...
      Mitä me yksistä sateista - ei sitä yhtäsoittoa ole tullut kuin päivän :D

      Poista
  9. Rakeet reijittivät myös orvokkini, ne ovat todella kurjan näköisiä, mutta tekeväthän ne uusia kukkia...
    Älä vielä luovuta aronian kohdalla se saattaa vielä elpyä.
    Tekevälle sattuu ja jos ei tee mitään, ei tee myöskään virheitä, joten kylläpä olisi elämä tylsää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa! Jos virheitä pelkää, niin silloin jättää monta asiaa tekemättäkin ja sehän ei passaa :)
      Piirakka muuten maistui vieraillekin oikein hyvin, kyllä siitä ihan syötävää tuli kuitenkin.
      Ja aroniahan selviää! Se on nyt yksissätuumin päätetty :D

      Poista
  10. Voihan rakeet sentään!

    (Pystykuvat ovat aika isoja, läppärin näytöllä ei näy kokonaan kerralla ja eikä ole miniläppäri)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika isoja vai liian isoja :D ?
      Ei ne tainneet omallakaan koneella kokonaan näkyä kerralla, siks mie kysäsinkin....ei ne näy tällä ipadillakaan, mutta haittaaks se?

      Poista
  11. Ihmettelin kovin, kun kukaan ei huomaa eikä kommentoi, että taas sinulla on puutarhassasi kissa. Tuollainen valkoinen, kurkkii pensaitten välistä. Heh, se taitaakin olla kissapatsas/koriste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kurkkii kuule montakin kisua :)
      Yksi on portilla, yksi kuistin rappusella ja tuo yksi varaston nurkalla. Välillä joku päivystää rinsessojen hiekkalaatikon kannellakin.
      Kyllähän sitä joka huushollissa jonkinlainen kissa pitää olla :D

      Poista
  12. Taitaa olla mullakin viimeiset daaliat, mä niin olen ihaillut niitä aina muilla, mutta ei taida olla minunkaan kukka. Viime kesänä soi kotilot. Noista minen odota enää yhtään mitään - jos joku kukkii, niin olen positiivisesti yllättynyt :)

    VastaaPoista
  13. Jäänyt näköjään muutama postaus rästiin ja millä minun aamuni ihana alkoikaan siis, eli KISUKUVILLA, ihaniaaa!!! Jos pörris tulee kylään, napsi niitä taas, selailin niitä ylös alas.. =) Ja noihin panoraamakuviin, täällä Espanjassahan asunnot on aikas pieniä, paljon käytäviä ja ihan normaalia että makkariin mahtuu vain 1 singelbed, joten panoraamakuvat on tooooodella yleisiä, mekin kun etsittiin omaa asuntoa aikoinaan niin nähtiin supermakea kämppä joka näytti vähintään 100 neliöiseltä kuvissa (neliöitä harvemmin ilmoitetaan), mutta oli todellisuudessa varmaan puolet Lillasta.. =) normikuvia kiitos ja mä tykkään hirmuisesti kun sinä et muokkaile kuvia vaan ne ovat teräviä ja värikylläisiä!! Anteeksi jos oletkin tehnyt tuntien homman niiden eteen räpsimisen jälkeen, mutta silti rakastan kuviasi, niiden tyyliä, värejä ja kokoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että kisu pidetään visusti suljettujen ikkunoiden takana karkureissun jälkeen :D
      Mutta kaikki vierailevat kisut lupaan kyllä kuvata!

      Ei pelkoa, että mun kuvat muuksi muuttuis, se on räps ja siinä! Kuvien koon pienennän ja joskus harvoin niitä rajaan vähän, mutta ne on niin "aitoja" kuin vaan voi - ei tulis mieleenikään alkaa tuhertamaan tuntikausia kuvien parissa. Tai postauksenkaan, ei senpuoleen :)
      Mututuntumalla mennään jatkossakin!

      Poista
  14. Voi että, raparperipiirakkaa! Namskis... sitä herkkua ei täällä saa, valitettavasti. Mutta jospa äite olis jemmannu pari pussia pakastimeen; eihän se sama asia ole kuin penkistä suoraan napsaistu varsi, mutta hätäapua kumminkin. Sitä odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei löydy edes hätäapua, niin ota käyttöön hätähätäapu, tuu mun pakastimesta hakemaan :D

      Poista
  15. Moikka Pepi! Kyllä voidaan sulle hortonomin titteli antaa! (tiiä vaikka se aroniakin siitä vielä virkistyy..) Tosi kiva idea tuo korsteiden ripustaminen puuhun, wau. Ja siistiä on (näkisippä mun puutarhan... täysin villiintynyt). Ja kivat yllärikuvat, turkoosia jaksan katsoa vaikka joka postauksessa :)). Mutta rabarberipiirakkaan oisit voinu laittaa enemmän rabarberia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule Hellu, kohta tulee turkoosia lisää kunhan ehdin täältä blogistaniasta tuhon läppärin ääreen :)
      Tulee kunnon kurkistus yläkertaan!
      Noita "kristalleja" (on siellä yks oikeakin) täytyis hommailla lisää, mä kovasti tykkään niistä! Mutta kun en mä oikein osaa edes poitua täältä tiluksilta jollei ole pakko, niin eipä niitä oikein vastaan tule :/

      Seuraavaan (tänään) tulee paaaaljon enemmän :D

      Poista
  16. Voi EI! Noinko pahasti siellä luonto moukaroi puutarhaa :( Onneksi nyt kuitenkin iso osa näyttää säästyneen. Kesä vasta alussa. Jospa luonto korjaa, minkä rikkoi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan uutta raesadetta enää, kiitos! Mä luulen, että sitä ei enää monikaan kasvi kestäisi!
      Ihmeellisiä kivikovia rakeita, ne oli kuin hauleja - eivät meinaneet edes kädessä sulaa!
      Nyt ihan oikeasti pitäis jo lämmetä, tämä on jo niin pysähtynyt tähän, että kohta kukatkin vetää nuppunsa piiloon....

      Poista
  17. Kaikista luonnonoikuista huolimatta siellä on niiiiin ihanan näköistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Alkaa vaan olla luonto kovila jo tuulien ja sateiden myötä, ei liika vesikään hyvää tee :/
      Jos ne luvatut helteet vaikka vielä pelastais - ja auttais kukinnan käyntiin :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥