sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

No oliko ihan pakko?

No oli!
Pyörittelin käsissäni jo viime viikolla kun sadun ja juniorin kanssa poikettiin Clasulla,
mutta olin tiukka täti enkä ostanut!
Nyt sitten kävin loppuviikosta hakemassa.
Makkariin. Että ei soi enää vaan keittiössä ja vessassa, nyt soi makkarissakin ☺
 Mutta tämän hyödyllisen kapistuksen ostin jo silloin heti!
Siis tuon tuossa luurin alla!
Ja Satu toi vielä toisella reissulla muutaman lisää... on kotiin, Lillaan ja duuniin.
Pysyy luuri tallessa. Pieni ja näppärä, niinhän ne hyvät jutut monesti on.
 
Ja niinkuin siinä yleensä käy, lähti ihan vähän lapasesta.
Kun mä jäin kaipailemaan tätäkin yksilöä. Että piti käydä taas Clasulla.
Sopi niin somasti Lillan vintille Sadun tuoman pikkujakkaran kaveriksi - nyt se tosin odottelee vielä hyllyä tuonne toiseen päätyyn, mutta eiköhän sekin tässä järjestyne ajan mittaan.
Voipi sitten jatkossa napata yläkerrassa radion päälle sunnuntaiaamuisin ja kuunnella toisella korvalla unenepöpperössä untuvapeiton alla Onnen Säveltä ☺
 
Tämä putelikin on muutekseen Sadun tuomisia, hauska tuunaus  - mä luulen että ainakin Elovalojen aikaan voi hauskuuttaa porukkaa tuon kanssa...antaas kattoo...
Muuten se saa ihan vaan olla nätti ittensä ja ilahduttaa Lillassa.
 Sain mä tömmöisenkin, pyykkipussin roikkumaan tuonne yläkerran naulaan.
Tarkenis vaan olla siellä, tulis sitä pyykkiäkin.
 Tämä on oikein soma, tämäkin. Kiitos vaan, ystävä kallis  
 
Hilpastaanko vielä Lillassa muutaman kuvan verran?
Ei ole pakko mutta ehkä kannattaa....
Tai mistäs minä sen tiedän...
 
Arvatkaapas kuka ottaa kohta leikkurit käteen ja käy omppupuun kimppuun!
Juu, tiedän - ei tähän aikaan vuodesta! Mutta niin raksin viime kesänäkin, muistaakseni edellisenäkin.
 Alkaa meinaan tulla käytäviä. Tuossa nyt tosin on humalakin kaaressa (ja ihan pirusti kiivennyt omppupuuhun, se on ihan villiintynyt) ja takana villiviini, joka yrittää kasvaa varaston ovesta sisään.
Ohjailen sitä vähän muualle, yhtään ei haittais vaikka kuorruttais koko peltihökkelin!
Kunhan ei tunge rakosista sisään!
Kumarreltava mennen tullen - ja nuo omppuloiset on nyt vielä pieniä. 
Mitähän tämä sitten on kun on painoa oksissa oikein kunnolla.
 
 Onneksi nämä omput on hyviä (toisessa puussa ei-ihan-näin-hyviä)
 Näitä sitten riittää!
 Toiseen puuhun en edes uskalla vilkaista....
 Se siitä kierroksesta.
 
Moni jo varmaan taas manasi että "kun ei täällä ole sitä Clasua"!
No, täällä kun on, niin mää kävin vähän uudestaan shoppailemassa ☺ 
Ostin tommottisen oikein ruususen radion ja muutaman kännykkätelineen.
Joku voi nyt saada jotain ja joku toinen jotain muuta.
Arpaloinen per nuppi, mutta vaikka mä olenkin niin kamalan kiva, niin mä myös tykkään kommenteista (juu, mä olen ihan ainoa laatuani tässä asiassa ☺) - joten:
 
Heitäpä nyt kommenttilootaan mikä on ollut tämän kesän  e h d o t t o m a s t i  paras makunautinto -  eikä sitten riitä että "jätski"....mä haluan tietää mikä jätski, missä ja kenen kanssa ja kaikkea muuta kivaa...tms.!
Tai jos nyt et ole herkutellut (senkin puritaani!) niin voit sitten vaihtoisesti vaikka kysyä minulta jotain. Voipi olla että vaikka vastaankin - voipi olla että en.
Ei sitä ikinä tiedä.
Mutta sen tietää, että elokuun alussa saa neljä lukijaa postia!
Ja anonyymit: sähköpostiosoite mukaan. Muuten et ole arvonnassa mukana!
 
Linkittämisestä minen maksa mitään - alla on kuitenkin kuva jota saapi käyttää jos haluaa olla ylen ystävällinen ja sen tehdä.
Enkä lahjo lukijaksi liittymisestä yhtään sen enempää, mutta en minä uusia lukijoita ollenkaan pahaks pistä.
Varsinkaan semmosia mukavia jotka saa suunsa auki ja on kirjoitustaitoisia ☺
Saa hiljasemmatkin tulla - ja tervetuloa vaan kaikille mukaan jo liittyneille!
Mä kuulkaa heittäydyn tuonne sohvan mutkaan leikkimään lukutaitoista.
Se Kingi ei o vieläkään loppu! Tässähän tulee kiirus.
 
_☺/ 
ps. päivittelin äsken tuota Kaupan-sivua....


95 kommenttia:

  1. Mansikat (laadultaan Korona) ja kermavaahto (ilman sokeria) ja palan painikkeeksi vahvaa tummapaahtoista kahvia. Täydellinen makuelämys!

    VastaaPoista
  2. Ihan herkuin hetki on ollut oman juniorin kanssa Hyvinkään Willan jädebaarissa syöty Fazerina jädepallo. Vietettiin kivaa päivää kaksistaan.

    VastaaPoista
  3. Yksi parhaimmista nautinnoista on tällä viikolla poimimistani mustikoista tehty "mamman marjapiirakka". Kylläpä puussasi on valtavsti omenoita. Omissani ei ole puoliakaan tuosta ja yhteen ei tule ainuttakaan omenaa. Niin se vaan ilmat ja mehiläiset vaihtelevat, vaikka samassa kaupungissa ollaan.

    VastaaPoista
  4. Onko se nyt Nescafen jääkahvi, pussitavaa ja sekoitetaan jäiden kanssa maidon sekaan. Se on niin herkkua että maistuu missä vain, parhaiten kuitenkin aamuisella nettihetkellä, blogeista, facebookista ja sähköpostista nauttien :)

    VastaaPoista
  5. Ihailin juuri omia puitani ja niissäkin on omppuja karisteltavaksi asti.
    Ja makunautintoon; olisikohan se parhaillaan suussa oleva eli yrtti-iison maku. Ihan kuin aniskarkki suussa! ja kun sen vielä tunnen!

    VastaaPoista
  6. Voi vitsi,kun mä kuolasin,kun näin ton radion!!onneks oli tuo arvonta,mutta meni taas hartiat lyttyyn tuon mun onnen kans!!Mukana kuiteski.parasta makunautintoa on ollu, eilen illalla mangojuustokakku,panin aikas paljo vaniljaa joukkoon.Vaikka oon jokuset juhlat järjestäny tänä kesänä ja leipassu niihin kaikki,niin toi oli hyvää,ei liian makia,mutta raikas.terv.astan emäntä

    VastaaPoista
  7. Arvaappa mitä; mun herkku on varmasti vielä nauttimatta tänä kesänä.. ;)
    Tosin olen allerginen tuoreille mansikoille, mutta jostain kumman syystä olen tänä vuonna saanut syödä niitä ihan älyttömän määrän saamatta oireita!
    Että ehkä ne on ne; pikku-Ruusan kanssa poimitut ja syödyt mansikat,mustikat,viinimarjat ja vatut!
    :)
    Pakkohan ne on olla ne.

    VastaaPoista
  8. Herkkujapa ollaan syöty:
    - uudessa K-kaupassa on alkanu oleen tapolan mustaamakkaraa kuumana, sitä oon nauttinu
    - paistinsilakkaa ollaan kans syäty, ku silakka liikkuu ny hyvin
    - merilohta (lähisellasta) ollaan syäty kraavina, krillattuna ja loimutettuna
    - pirkka valkosuklaapuikko, on muuten tosi hyvää vaikka valmistusmaa on belgia
    Entäs sitte juamiset... jätän seuraavaan kertaan :)

    VastaaPoista
  9. Ajankohtainen herkutteluhetki tältä päivältä...tuoreita mustikoita, hiukan sokeria päälle ja maitoa loraus. Tämä herkuttelu tapahtui mustikkasangollisen puhdistamisen jälkeen...samalla mietin sitä, että miksi on niin kiire pakastaa ja säilöä talvea varten...täytyisi muistaa nauttia ja herkutella tuoreita marjoja nyt kun niitä on, koska eiväthän ne ole samanveroisia talvella.

    VastaaPoista
  10. Ekat kurkut kasvihuoneesta voileivän päällä, oon muuten siemenstä ne kasvattanut, ja mustikat ja vademat smoothiessa, nam. Mie onnelinen saan kaikee namia, kun vaan jaksan keräillä :)

    VastaaPoista
  11. Herranen aika, mikä omppusato Lillanissa odottaa! Mutta, tuo radio <3 ohmykood, voisi sanoa ja sanonkin! Karkki! Mä ottaisin tuollaista hullua köynnöstä talolle mielelläni kiipeilemään luurankopuihin. Pitääkin perehtyä asiaan ja tökkiä maahan vastaavaa jossain vaiheessa.

    Kesän paras herkku voisi olla halloumipasta, jota ollaan saatu tehdä omista minitomaateista ja basilikasta. Se on simppeli juttu; öljyä, basilikaa ja valkosipulia pestoksi, tomaatit puolitetaan, halloumikuutiot paistetaan pannulla pestossa, tomskut sekaan, niskaan kermaa ja kasvisliemikuutio, odotellaan, että tomaatit menee lötköiksi, sitten spaghettia ja syömään. Superhyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo(kin) menee kokeiluun joskus, mä tykkään halloumista :D

      Pistä humalaa maahan vaan jos jostain saat, ensi kesänä se jo harjoittelee kasvua, seuraavana se on kuin mulla nyt :)

      Poista
  12. Mikähän se olis kesän ykkösmakunautinto? Hmm... Oiskohan se lopulta kuitenkin suuresti rakastamani kylymäsavuporo! Syön sitä ihan silleen karusti pelkällään ja tietty sormin vaan, ei mittään hienosteluja kaivata! Se on vaan niin taivaallista! Ei ehkä maailman naisellisin herkku, eikä ees kaunista katsottavaa! Sen päälle juuaan vaan kylymää vettä, sillä janohan siitä tullee!

    VastaaPoista
  13. Paras herkku on kylmänä itse tehty marjarahka,vadelma,mansikka,mustikka ja seassa punaherukkaa.nam,nam,omasta puutarhasta just tehtynä ,lasten lasten kanssa kun ovat saaneet itse poimia marjat kanssamme ja tietenkin yhdessä rahkan sekoittaneet ,ovat 2,3ja 7 vuotiaat
    .Radiokin on ihan kuin namu kuin kesäinen puutarha niinkuin sinun lillasi.omppupuusi tuottaa paljon iloa kun sato on noin runsas,harmitus kun meidän koti on hallanaralla kohdalla ompun kukkaset vie se joka kevät ,arpaonnea kaikille toivon tasapuolisesti itsellä sitä ei oo ollut koskaan

    VastaaPoista
  14. Herkkuja on nautittu; kaupan tuoretta savukalaa Isännän kanssa matkalla, poimittu metsämansikoita ja mustikoita, ostettu tuoreita mansikoita ja nautittu maustamattoman jogurtin ja itse keitetyn raparberihillokkeen kanssa. Nämä olivat sieltä terveellisemmästä päästä herkuttelua...yhdessä rakkaan kanssa. Yleensäkin kesällä nautimme mahdollisimman paljon tuoreita marjoja, suurella nautinnolla. Talvella sitten pakastimesta samaa tavaraa. Olemme nauttineet myös herkullisia leivonnaisia matkalla, yleensä sellaisia kotoisia, voilla leivottuja kahvikupposen ja haudutetun teen kera.

    VastaaPoista
  15. Gluteeniton ruotsalainen näkkäri, päällä tuorejuustoa ja ohuen ohuita mausteliemikurkkuviipaleita iltapalana pitkän päivän jälkeen, kun on tyhjennetty vanhemmilta tyhjäksi jäänyttä taloa ja käyty läpi elettyä elämää...Laiska ruuanlaittaja on mennyt siitä, mistä aita on matalin täällä kaukana omasta kotoa...
    Noita "kukkasia" pyörittelin käsissäni kotipuolen clasulla, päädyin valkoiseen...Leppoisia lomapäiviä!

    VastaaPoista
  16. Mä oon tänä kesänä kulkenut teinini kanssa mukana koiran iltalenkeillä. Läheisestä Valintatalosta on napattu jätskit matkaan joka ilta: mulle magnumin strawberry white ja tytsylle joko grandyn vadelmamehujää taikka niin ikään magnumin first Kiss :)
    Mä en varmaan enää ikinä syö ko. Jäätelöä, muistamatta näitä ihania iltoja rakkaan tyttäreni seurassa <3

    VastaaPoista
  17. Hmm..pitääkö tässä osata valita yksi...herkkupeppuna sanoisin että Vanhan Kevarin vohvelit suklaakastikkeella, nams! Itse ongittu kala, nams! Olimme tänään vadelmia poimimassa, syntisen hyviä, nams! Apua, voisin jatkaa listaa...vohvelit tuli kyllä ekana mieleen :) Ne on käyty nauttimassa usemman kerran tänä kesänä, paikka itsessäänon jo ihanan idyllinen, vetoaa maalaismuijaan ja ne ihanat lampaat pihassa...lukitsen siis vastaukseni...Vohvelit!

    Voi miten Lillassa kukkii kaikki kauniisti, vieläkin, ihan radiota myöten :) Ihana raatio!

    VastaaPoista
  18. Kesän tähän mennessä paras herkku on ystävän itsetekemä suklaakirsikkajäätelö, jota pistelin tänään mukavan retken päätteeksi. Parin päivän päästä poksautamme pullon aitoa shampanjaa, ehkä se on uusi paras, mene tiedä. Ja kaikki herkulliset marjat tietty, mutta nehän ovat ihan arkiruokaa juuri nyt.

    VastaaPoista
  19. Paras makunautinto on ollut tähän mennessä kääretorttupohjaan tehty kakku jossa välissä ja päällä tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa.Kyseessä miehen synttärit.

    VastaaPoista
  20. Tein ystäväperheeseen rippijuhliin täytekakun, jossa oli tumma pohja, välissä vadelmamousse ja päällä tuoreita vadelmia ja kiille sekä reunoilla kermapurotukset. Loistava makuyhdistelmä tuo tumma kaakaopohja ja vadelma, mums mums...kaik män!

    VastaaPoista
  21. Ehdottomasti tämän kesän makunautintoja on ollu uudet perunat ja voi...mutta kun painoa on liikaa pitää rajoittaa tuota voita, joten keksin et uusiapottuja, roseepippurikastike, omatekoiset jauhelihapihvit, jossa on reilusti voissa paistettuja sipulirenkaita ja sit ihanaa raikasta salattiia jossa kiinankaalia, kurkkua, tomaattia, ananasta tai vesimelonia...ja salaatinkastiketta ihan kaupan hyllystä..tää on ehdoton suosikkini..ja myö syödään mieheni kanssa kahden..no kesän herkku on kuitenkin se perinteinen eli voissa paistettuja lettuja, mansikkahilloa ja vanilijajäätelöö ja tätkin syödään kahdelteen miehen kanssa..
    Grillimakkara etenkin juustomakkarat on kanssa oikeita herkkuja, tosin kesän edettyä niin enää ei tule niin useasti grillailtua kun alkukesästä..ja paras sinappi on se kaupasta ostettu kotisinappi..
    Tälläsillä me vaan herkutellaan..entäs sinä..onko sinun mieleen enemmänkin herkut vai ruoka..Hyvä ruoka, parempi mieli...niinhän se menee :)
    Siis olenhan mie mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pahus! Olen tässä tunnin verran lueskellut blogeja - eli aamiainen syömättä, suihkussa käymättä - ja sä nappaat nenän eteen uusia pottuja ja jauhelihapihviä!! Arvaas mitä mä syön tänään :D
      Siis minähän olen liian tehokkailla makunystyröillä varustettu herkkuperse, mulle kelpaa kaikki muu paitsi silli ja homejuusto. Noin suurinpiirtein.

      Ja mukana olet, totta kai :)
      Ja mä olen just nyt pois linjoilta....nälkäsenä....

      Poista
  22. Kyllä se kesän ehdoton herkku on ollut oman kullan grillaamat lihat. Jostain syystä ovat olleet niin nappi suoritus että melkein itkua ollaan väännetty kun on niin hyvää.

    Oikein lokoisat loppukesät sinne vaaleanpunaisuuteen :)

    VastaaPoista
  23. Tänä kesänä on tullut herkuteltua tosi paljon vaikea oli valita mikä niistä olisi ollut paras,mutta kyllä voiton taitaa viedä oman murusen paistamat vohvelit mansikoiden ja vaniljajäätelön kera.Toisaalta aika tasoihin pääsee myöskin suklaaleivos jonka äippä osti mulle kolmikymppisten kunniaks! :)
    Mutta voi että kun olenkin herkutellut paljon tänä kesänä,nyttenkun oikein asiaa pohtimalla pohti...! ;)
    Ja onneksi kesää on vielä jäljellä... ;)

    VastaaPoista
  24. Täällä yksi herkkup**** ihan muuten vain kommentoi...
    Sä tiedät, että meikäläisen on paha valita, kun syö herkkuja joka päivä *puh* Paras hetki on anyway omassa köökissä pikkuperheen kera. Ne hetket ovat niin nautinnollisia kaikin puolin :) Ruoka menee kyllä suuhun (aina ei ois niin väliä) ja puhetta sekä pölinää riittää. Omatekemä on aina omatekemää (vaikken minä tee muuta kuin katselen...)

    Ylitin itseni eilen, leivoin ennen sitä yllärireissua hospitaaliin, tiikerikakun...tosin unohdin ne raidat, mutta eikait se haittaa?!

    Hih, mä mietin, mitä sulla oli ennen tuossa jakkaran paikalla. Sitten muistin - ne meidän matkatavarat *hah* Ilmankos näyttää niin tilavalta tuossa kohtaa :)

    Muksaa maanantaita huusholleihin ♥

    VastaaPoista
  25. Eihän tässä kesän yhtä herkkua osaa valita. Niitä on monia, kun herkut yleensä tuppaa maistumaan niin mahdottoman hyvältä! :) No, ainakin paras jätskilöytö on ollut ehdottomasti Kingiksen suklaarouhe. Se on laktoositon, joten niitä harvoja mulle sopivia. Suklaasydän on vähän liian suuri mun makuun, mutta se itse suklaarouheinen jätski on taivaallista!

    VastaaPoista
  26. Kesän juhlallisin makunautinto on ollut juustokaakku juhannusaattona saaressa. Arjen makunautinnot ovat ihan perussettiä: Suklaakuorrutteinen suklaajäätelö, á la hra Lidl:D

    VastaaPoista
  27. Juhannukseski tehty mansikka-kermakakku, slurps!

    VastaaPoista
  28. Pakko saaha tuommonen radio! Ihana! Keittiöön tarttisin, on liian hiljasta :D.

    Perinteisiä kesäherkkuja on tietty ollu uuet perunat ja silli sekä mansikat. Mutta opettelimpa tuossa tekemään pizzaa ilman lihaa (olen vannoutunut lihansyöjä) ja nykysin teen melkeen vaan sitä. Eli pizzaan tulee omatekonen pohja, valkosipulitomaattimurskaa, ketsuppia, sipulirenkaita, kirsikkatomaatteja, emmentaalia, pizzamaustetta ja tärkeimpänä ainesosana kaks paketillista (vähintään) maailman herkuinta pirkan mozzarellaa, joka on semmosesa harmaassa pahvilootassa. Aijai ku on hyvää, eikä tuu semmosta lihapizzaähkyä... kalorioita on varmaan enemmänkin sitte ku tota juustoa pitää olla paljon :D

    VastaaPoista
  29. Kyllä tämän kesän ehdoton suosikki (vaikka ei niin kesäruoka olekaan) on pojan tekemä yllätysateria. Kauppareissulla hän ilmoitti, että haluaa tehdä tänään ruokaa ja valitsi tarvikkeet kärryyn mukaan. Ja herkkuahan niistä syntyi; karitsanlihapullia, rosmariini-kesäkurpitsaa, minttu-puolukkahilloa, perunamuusia ja timjami-kermakastiketta. NAM!
    Ja seura oli tietty sitä parasta, omat miehet x3 <3

    VastaaPoista
  30. Voi mikä ratska, tuon ku saisin :))
    Viikonloppuna söin aivan syntisen hyvää marjajuustokakkua, se vei kielen...lurps :)
    Enkä voi kyllä mainita vaan yhtä makunautintoa, kun niitä on monia :D

    VastaaPoista
  31. Eilen oli aika herkkuhetki kun leipasin sun ohjeella sen suklaakakun.Rinsessa söi siitä valehtelematta puolet :)
    Mutta paras herkku oli varmaan pari viikkoa sitten kun oltiin Savon puolella reissussa ja oli hirvee nälkä.Haettiin kotipizzasta megasuuri perhepizza ja vedettiin matkailuautossa isännän ja rinsessan kanssa se napaamme.Se on jääny niinku päällimmäisenä mieleen.On kai sitä muutahi tullu syötyä...

    Nyt on muuten kuvissa kokoa ja näköä :) Me like.Varsinkin tuo omppukuva on ihan mahtava!!

    Joko ne oli siellä Klasulla valmiina ratio kädessä kun purjehdit viimeisen kerran sinne sisään? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne ihan vielä :)
      Laskeskelin että kyllä mä olen tainnut sieltä kymmenkunta radiota ostaa :O

      Poista
  32. Raadio olisi ihana... mutta ehkäpä se täytyy käydä ihan ostamassa.. Mutta paras makunautinto ehdottomasti on kesällä vanhan ajan nugaatötterö ja vielä isosellainen.. Ja ihan itsekseen nauttisin, aurinkoisessa ilmassa, kaikessa rauhassa kesästä ja jätskistä nauttien..
    Mukavaa loppukesää..
    t. kirsikka

    kirsikka13@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Just joo, nyt on pahasti karannut näin radioiden kera. Mutta hirveen hyvä huomata, että meitä lapasesta lähtijöitä löytyy täällä pilvin pimein.

    En vastaa, että jätski. Oikeastaan en edes kauheasti tykkää jätskistä. Mä ajattelisin, että ihan paras makunautinto on nyt äskettäin ollut siellä teidän nurkilla Tampereen pienessä vohvelikahvilassa jyrsitty vohveli kera mansikoiden ja kermavaahdon. Seurana kun vielä tönötti mies, joka oli suostunut mun kanssa ennen vohvelikahvilaa jopa nukkekotikauppaan, niin mikäs sen parempaa. :D Ylitsepääsemätön makunautinto on kyllä lapsuudesta, kun rakastin sokerikorppuja kuorrutettuna maksamakkaralla. En uskaltais ehkä enää kokeilla, mutta lapsena tuo oli jotain järisyttävän hyvää. Kumma, ettei kukaan muu koskaan halunnut kokeilla... Haluaisit sä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli pahaa hekotuskohtaus :D ....eikä meinaa loppua!!
      Rinsessojen isä pisti pienenä poikana raparperikiisselin sekaan lihapasteijaa ja tuumas että on hyvää!
      Ei kuulemma kokeilis enää tänä päivänä :) - mä tykkään sekä sokerikorpuista että maksamakkarasta, mutta on älyttämän vaikea kuvitella että ne sopis yhteen!

      Mutta toisaalta....kylmä olut ja fazerin sininen....tai tomaatti ja hienosokeri....kai meillä kaikilla on nämä omat omituisuutemme :)

      Poista
  34. Olen muuten ostanut samanlaisen radion kuin ekassa kuvassa, voi kuljettaa ulos kuunneltavaksi. Jos nyt vielä tänäkesänä tarkenee.
    Olen muuten kade, kade, kade siis TOSI KADE, tosta sun humalasta. Mun humalani tollasella kaarella on paljon kitukasvusempi. Plääh!
    Kyselyyn en ota osaa, kun en halua sp osotettani julkiseksi. t Riitta, lämpimämpää odotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mie sun sähköpostia tarvi kun tiedän että riitta on riitta, ihan samalla lailla kun tuolla ylempänä että astan emäntä on astan emäntä, vanhoja tuttuja kuluneilta vuosilta :)

      Mun humala on nyt ensimmäistä kertaa kunnolla kasvussa! Senkin tarvii juurtua kunnolla ennenkuin varsinainen kasvu lähtee käyntiin.
      Viime kesänä oli kaks onnetonta soiroo !

      Poista
    2. Ok!
      sit voin ottaa osaa. Mansikat ja venäläinen kuohuviini (six venäläinen, kun on virosta ostettuna halpaa ja määrätty merkki myös hyvää)
      on hyva kesäherkku. Samoin myös Talkkunahyve, jonka tänä kesänä muistin taas pitkästä aikaa.
      Toivottavasti nähtäis elokuussa! t Riitta

      Poista
  35. Oletko muuten paikalla Elovalojen aikaan, kun en alkukesästä päässyt. Kyselee Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän olla jollei tule rinsessakeikkaa! Ja jos tuleekin, niin kyllä illasta varmasti tulen paikalle :)

      Poista
  36. Kuule, kyllä se on anopin uunituoreet karjalanpiirakat. Tai äsken tekemäni marenkidaim-kakku. Tai ehkä se on uunituore korvapuusti ja kuppi kahvia täysinäisessä aamupalapöydässä. Tai saattaa se olla 100% ruishapankorppu kermajuustolla illalla sängyssä elokuvan ja oman miehen kera.... Aika vaikeaa tämä valinta!

    Mutta kohta saavun hakemaan edellisen arpajaisvoittoni ja kirjani. Ja sitten tutkitaan jokainen nurkka ja se mitä mullasta nousee... Jännittävää:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon karjalanpiirakoista on kyllä paha vetää paremmaksi - eipä ole tullut vuosikausiin tehtyä, joskus aikanaan pari kertaa kuussa :)
      Mä tiedän, että sun suussa maistuu kaikki nyt hyvälle :D - ja minä jäin vähän kaipaamaan niitä menetettyjä turkkilaisia ruokia, olin niiiiin ajatellut herkutella, ne niin sopii mun suuhun! Kai mä sitten joskus :)

      Kiva nähdä lauantaina, varsinkin kun on ihana kelikin tulossa.
      Täällä kotona on kassillinen tavaraa oven pielessä odottamassa huomista kuljetusta Lillaan, on kirjaa ja vaakaa....

      Poista
  37. Se ei nyt ole kesän parhain makunautinto, mutta koska se oli niin yllättävää, että söin ja tykkäsinkin, niin se on miehen paistama kalakukko. Vaikka se näyttikin ihan kilpikonnalta ja siellä oli järvestä virvelöityä kalaa ja mää olen vähän nirppanokka ja haluan kalan kaupasta. Tiedä vaikka se olisi ollut joku piraija eikä ollenkaan syötäväksi soveltuva :D Ja miten sitä voi laittaa hauen ja pekonin samaan ruokaan? Mystinen ruoka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vuoksi sillä on niin mystinen nimikin :)
      Selitäpä se ulkomaalaiselle!

      Poista
  38. Vaniljajätski tuoreilla mansikoilla on kyllä aina kesäsin ihan ykkösmakunautinto :)

    T: Susu
    susu_77@suomi24.fi

    VastaaPoista
  39. Tajuttomasti omppuja, meilläkin isäntä leikkelee näitä puita pitkin kessää eivätkä ole moksiskaan. Tästäpä voitankin itelleni keittiöration kun en ole saanu sitä sieltä Oolsonilta hankittua. Hirvittävän tylsä vastaus kun sanon että uuvet perunat, niitä kun juuri muuten en syö, juu ja kylymä kurkkukeitto :)

    VastaaPoista
  40. Meinasin ensin vastata, että italialainen Amarena-jäätelö Italiassa syötynä, mutta sitten kun mainitsit tomaatin ja hienon sokerin, niin oli pakko mennä tekemään tomaattikuppi: Mummo opetti; ruusukahvikuppiin pilkotaan tomaatti pieniksi lohkoiksi ja hienoa sokeria päälle, odotetaan muutama minuutti. Sitten tomaatinlohkot pistellään pienellä leikkelehaarukalla suuhun, ja pohjalla odottaa herkku, sokerinen tomaattimehu. AAAH. Eikä tämä ole omituisuus vaan herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tavalla en ole kokeilutkaan :D
      Testiin menee!!

      Poista
  41. Siis mistä noita omenia tulee...meillä ihan 5 kappaletta tulossa, että tekiskö oikein piirakan vai hilloa ;) ihana taas oli vierailla lillassa, eihän siihen kyllästy koskaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jä mä olen vielä lirissä tuon omppumäärän kanssa!!
      Viime vuonna tuli noin kolmekymmentä, riitti oikein vallan mainiosti :)

      Poista
  42. No kyllä tän kesän paras makunautinto on ollu se sun ohjeella tehty munaton suklaakakku! Se vei kielen mennessään... En vaan tiiä mitä tein väärin kun se ei lähde vuoasta irti, voitelin ja jauhotin vuoan, mutta silti se jämähti kiinni. Lusikalla sitä on kaivettu irti. HYVÄÄ..

    teppo.tiina@hotmail.com

    tiinaliisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin meinas jäädä sisäosasta kiinni, kokeilepa vähän pidempi paistoaika seuraavaksi - sen muistan että tuo kakku vaatii todella hyvin jauhotetun vuokan. Vaikka olis kuinka teflonia.

      Poista
  43. Parhaita makuja tältä kesältä: itsekasvatetut "pussiperunat", kullan grillaama ohut kanafilee, alkukesän itse paistettu raparperitorttu ja lisätään nyt vielä listaan: keskenkasvuinen, harvennettu pikkuruinen porkkananalku (mullat pois ja suuhun, varmasti tuoretta)! Jos näillä vastauksilla kelpaan mukaan ihanaisen radion arvontaan, niin sitten olen ilman muuta mukana :)

    VastaaPoista
  44. Ahventa Cafe Arkenin tapaan Raippaluodolla.

    VastaaPoista
  45. Oi kun tollanen radio olisi ihana <3 Tämän kesän herkkuhetkistä tuli tietenkin nyt sitten ekana jätski mieleen ja olit vielä kirjoittanut tuonne ylös, että pelkkä jätski kommentiksi ei sitten riitä ;) Mutta jätskistä nyt kuitenkin tässä rustailen, että tänä kesänä olen ollut aivan hulluna siihen Ainon mokkasuklaajäätelöön. Yksi ystävä sitä kerran erehtyi minulle kehumaan (ei olisi kannattanut, syytän häntä kaikista ylimääräisistä kiloista;) ) ja se on oikeasti ihan superhyvää! Toki makuja on monia, mutta itselläni sellainen rasia ei kestä yhtään. Mutta onneksi jäätelö on sellaista, että en oikeastaan syö sitä kuin kesällä... ja syönkin sitten koko vuoden edestä :D Ja osallistunpa tähän tosiaan näin anonyyminä lukiana sähköpostiosoitteella: kulta89@luukku.com

    VastaaPoista
  46. Uu, kivoja palkintoja olis tarjolla! Mukana arvonnassa siis. Kiitti kakkureseptistä, täytyypä kokeilla. Tänä kesänä oon tykästynyt Ainon Vadelma-vanilja-macadamia -jäätelöön. Nam! On naapurikaupungin halpispuodissa tarjouksessa ja oon sitä ostellut erinäisiä purkkeja...

    VastaaPoista
  47. No onhan se ihan pakko arpasuun osalistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentele, kun olin hätänen. Paras makunautinto on muutama päivä sitten imeskelty pistaasijäätelö,Budapestissä, kera armaan Husbendini ;)

      Poista
  48. Olipas vaikea kysymys. Olen sellainen syömisestä nautiskelija, että herkkuja on niin paljon. Jäätelö on aina ollut mun ykkösherkku, mutta sitä mä syön ympäri vuoden, joten se ei ole erityisesti kesäherkku. Jouluksi ostan aina Fazerin sinistä ja erilaisia salmiakkipusseja ja niitä mutustellaan ehdottomasti yhtäaikaa. Kesän paras herkku on omalta maalta kaivetut uudet perunat voin ja yrttisuolan kanssa, siinä se.

    VastaaPoista
  49. Onpas kaikkia ihanuuksia! Toi ratio on ihana, sille ois ihan tarvettaki. Eli mukaan arvontaan ja linkitinki vaikkei siittä mittään saakkaan.. :)
    Mut se makunautinto... hmm... öö... Mikähän se ois se paras... Joo.. kyl se on se sama ko viime kesänäki ja sata kesää (ainaki melkein) sitä ennenki.. Eli hiiliperunat kera aromisuolan ja voin. NAM! Ja joo, kohta sää kysyt että mitä hiivattia on hiiliperunat.. No.. mää kerron huomena blogisani.. :D On kuule kuvat ja kaikki.. :)

    VastaaPoista
  50. No kuules Peppiliini pitkästä aikaa!! PArasta tänä kesänä on OIKEESTI ollut Voikukkapellon tekemä RAPARPERI piirakka!! Olen ite tehnyt sitä jo kolme kertaa!! JA aina saa ajaa 60 kilsaa kondensoidun maitopurkin perässä :)) Se eka kerta kun sitä maistelin oli ihan sika hyvässä seurassa ja niin mukava ilma ja niin mukavaa muutenkin ETTÄ!!

    VastaaPoista
  51. hmm..tätä piti oikein miettimällä miettiä paripäivää, koska miulle ei oikein ruokamaistu nykysellään. mutta joo..päädyin mansikkamaitoon. sitä vaaleanpunaista herkkulientä vaalean punaisesta kipposesta. laatua mansikasta en enää muista, mutta maininta oli mehtäpirtissä. maidon tarjosi arla ingman. sokeri taisi olla lidlin valikoimaa..kupponen halapahallista ja lusikka perintökalleuksia. ja parhaalta se maistui yöllä heti tissirumban jälkeen. :D

    VastaaPoista
  52. Mun tämän kesän paras makunautinto on vielä nauttimatta, nimittäin Kajaanin torilta ostettu pottukukko. On vaan niin hyvää, että tämmöinen hämäläistynyt rouvashenkilö on aivan myyty.
    Mutta tähänmennessä ykköseksi tulee ehdottomasti juustogrillimakkara ja karhu- tölkki,uudet potut ja voi ovatten myös äly hyvää.
    Jos olisitkin kysynyt mikä on tänkesän huippujuttu, se ols ollut, kun poika tuo ekan kerran tyttöystävänsä näytille ja mua jännittää osaanko käyttäytyä.
    t:Raija-rouva

    VastaaPoista
  53. Kuulostaa varmaan tylsältä mutta kyllä se on tuoreet mansikat.Ilman niitä ei oikeastaan selviä kesän yli.Toisaalta sitten ihana makunautinto on ottaa kylmä lonkero mökin terassilla saunan jälkeen.Saunaan on lisätty puita ja nenään tulee "vieno" savun haju...nautinto sekin.

    Pikke

    VastaaPoista
  54. Tämän kesän nautinto hetki on mansikat tuoreena tai pakasteesta sulatettuna.En ole kovin hyvä nukkuja ja nyt on tullut öisin tavaksi sulattaa pakkasesta mansikoita ja syödä niitä.Ai että maistuu TAIVAALLISEN HYVÄLTÄ ja sit maate maha täynnä.Pakastin 10 kg ja olen syönyt melkein kaikki JO...nyyh! Kuulostaa oudolta touhulta,mut ei voi mittää. ps.en osaa vieläkään lingittää arpajaista blogiini.Sorry. Niin oon siis arpajaisissa mukana.

    VastaaPoista
  55. Taidanpa sanoa tämän kesän herkuikseni kaikki grilliruuat :D Rakastan yli kaiken kasviksia grillatuina ja suosikkejani on kukkakaali ja parsakaali. Joo, ehkä vähän hullukin tämä näiden himoni :D Mutta joka tapauksessa kesällä näistä nautin aina, kun ei niitä sama asia ole talvella laitella...
    Mukana kisassa nyt sitten joka tapauksessa :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Tämän kesän makunautinto oli ehdottomasti pehmeä suklaakakku,kera mansikoiden ja sitruunaisen kermavaahdon =P herrrkkua...toinen on ollut muhkeat lettuset,sekä tavallisina että sitruunaisen makuisina,nam.

    Niin arvontaan mukaan,ihana radio ja upeita kuvia jälleen...kommentointi on jäänyt taas vähemmälle,vaikkas täällä käyn lueskelemassa ja ihailemassa alvariinsa :D

    VastaaPoista
  57. Komeita omenoita ja PALJON! Viimeisin jätskinautinto:kardemummajätski-mustikkraidalla, iha ite tehty..Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  58. Viimeisimpänä,mutta ei tietenkään vähäisimpänä tälle HERKKUP*****LLE tulee mieleen herra F:n 2v,neiti isompi M:n 13v,pienemmän M:n 4v ja neiti S:n 4v kanssa kerätyt mustikat,joille tekaisimme maukkaan spelttijauhopohjan,päälle mustikat ja rahka-kermasekoitus.Oli siniset hymyt korvissa asti,kun piirakkaa välipalaksi napsimme.Iloista kesän jatkoa toivottelee kyltsi.kotiorja@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Teillä on kivoja ja hyviä herkkuja :D

    Ja moni menee kokeiluun kunhan täs kerkee.....
    Jakakaa samaan malliin, näitä on kiva lueskella. Kommentointi on vähän niin ja näin kun aika ei oikein tahdo aina riittää.....eli ei malta istua sisällä masiinan ääressä :)

    VastaaPoista
  60. Tämän kesän paras herkuttelu oli keskimmäisen rippijuhliin leivottu mustikka-valkosuklaamousse kakku.Ja juhlavieraiden kanssa nautittuna=)

    VastaaPoista
  61. Muistelen kuola valuen tämän kesän ensimmäistä rahka-mustikkapiirakkaa joka nautittiin oman 2-vuotiaan tyttösen kanssa ulkona viltillä. :)
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Mansikat ovat olleet tämän kesän parasta herkkua ja niitä on syöty paljaana, jäätelön kera (kaikki jäätelö käy kaveriksi :D ) ja kaikista parhain juttu taisi kuitenkin olla se juhannukseksi tehty mansikkakakku <3
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  63. Länttäsin juuri blogiini kuvan Söderköpingissä syömästäni jätskiannoksesta jossa oli ainakin meloni-, vanilja- ja päärynä jäätölöä sekä kermavaahtoa. Ja mahtava violetti lukuvalo, lapsia vähän nauratti kun äitikin valitsi jätskiannoksen lelun mukaan mutta makunautinto oli kyllä huippu myös! :D uhosin, etten syö jätskiä loppukesänä, ja lupaus kesti melkein vuorokauden. :D

    VastaaPoista
  64. Tää kuulostaa ankeelta, mut mä oon kesäaikana yleensä niin P.A. että rajoittaa kyllä herkuttelua ja seurakin on useimmiten tuo oma armas, ei kyllä pahaa seuraa ollenkaan... mut reissaamiset ystävien kanssa, tahi sukulointi on vähissä. Marjapiirakoilla olen herkutellut, ja siinäkin on oma taiteensa löytää reseptejä, mitkä ovat sekä hyviä että hyvin edullisia ainesosiltaan :)

    VastaaPoista
  65. Pari viikkoa sitten Tartossa jossakin ravintolassa syömäss ankanrintaa, voi että oli mureaa ja ihanaa. Eikä siinä vielä kaikki, sisällä oli valtava tiski leivoksia jos jonkon moisia. Vaikka vatsa oli täynnä, ostimme neljään pekkaan neljä valtavaa leivosta, jotka kaikki jaoimme ja näin saimme jokainen maistaa erilaisia. Oli kyllä mahtavan makuisia. En yleensä koskaan juuri syö leivoksia, koska en ole makean ystävä, mutta joku (oiskohan ollut mieheni) sai minut houkuteltua.Sen jälkeen ei ole makeaa tehnyt mieleni, mutta kiva muisto jäi.

    VastaaPoista
  66. Ehdoton herkku tänä kesänä on mieheni kanssa tehdyt muurinpohjaletut, poro-punasipuli-pekoni-chilituorejuusto täytteellä jaa toiseksi parhaat ne samat letut mansikoilla ja vaniljajäätelöllä, lidlin bourbon vaniljajäätelöllä ehottomasti vielä ! Mukana haaveilemassa radioista kesähuoneeseeni :)

    VastaaPoista
  67. Osallistun arvalla, jos radion saisin!
    Kaikkein herkuin herkku on Toblerone-jäätelö mansikoiden kera parvekkeella kukkien katveessa.

    VastaaPoista
  68. Nyt muistuu mieleeni vain mustikkakukko, kun sitä juuri tein tuoreista mustikoista ja sen kera kermavaniljajäätelöä. Ja tietysti mansikkakakku.

    VastaaPoista
  69. Pannulla lämmitetty leipäjuusto :) se on vaan niin namia :) Ja sit olen pitkästä aikaa syönyt lakritsajäätelöä joka on mun teiniaikojen lemppari :)

    VastaaPoista
  70. Sellainen maanhiljainen lukijakin innostuu aina arvonnan myötä kommentoimaan... Lupaan parantaa tapani ja aktivoitua muulloinkin enkä vain hiljaisesti hyristä lukiessani. Ans katsoa miten käy...
    Kesän paras herkku on kyllä viime viikolla ensimmäistä kertaa tänä vuonna leivottu kaalipiirakka. Uuden sadon kaalista tietysti. Vehnätaikinan sisälle pitkään haudutettua kaalisipuliseosta, sitten uuniin. Syödessä voita päälle jos ei kalorit pelota. Maistuu myös nuorisolle, kumma kyllä.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  71. Mukana ollaan! Mieleeni on jäänyt erityisesti poikamme ristiäisissä tarjoiltu smetanainen lohikeitto, jonka veljeni vaimo valmisti. Vei kielen mennessään.

    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Kesään kuuluu letut, itse tehty mansikkahillo ja kermavaahto tietenkin <3 Niillä on tänä kesänä herkuteltu.
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  73. Kesän paras makunautinto on ollut jo neljänä kesänä oman ukkokullan suukot <3 vähän joka paikassa ja joka säässä =)

    VastaaPoista
  74. Hmm, pistää ihan miettimään että mikäs sitä parasta herkkua olisikaan ollut. Ehkäpä nyt kuitenkin sanoisin, että muurinpohjaletut joita on hyvässä seurassa saanut syödä useampaankin otteeseen tälle kesää.
    snow_angel85@jippii.fi

    VastaaPoista
  75. Paljon on herkkuja syöty, mutta parasta parasta taitaa olla vadelma-lakritsisorbetti (ite tehty tietty). Sopii kuumiin kesäpäiviin :D

    VastaaPoista
  76. Miten tää meinasikin päästä ohitse ! Juur tänä aamuna sanoin Ukkokullalle, että tahtoisin tuommoisen söpön pikkuradion keittiöön :) Ja paljonhan minä olen tänä kesänä syönyt eikä mikään niistä ole ollut pahaa ( välillä olis paras kun ei maistuis niin hyvin kaikki ja etenkin se makea puoli). Suussasulavimmaksi herkuksi nousee makealta osastolta ne Barcelonan churrot paksuun suklaaseen uitettuina ja suolaiselta puolelta velipojan grillaamat ribbsit - aaah ja nam !

    VastaaPoista
  77. Oi, miten nätti radio.Mieleen painuvin ja paras herkku hetki oli alku kesästä.Olimme Ruotsissa,Landskroonassa tätini ja serkku-tytön luona.Kävimme syömässä thai-ravintolassa,kanaa,vihanneksia ja isokulho riisiä.Juhlimme samalla 50 vuotis- synttäreitäni.
    Ihana reissu.Tyttik.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Tänä kesänä on herkuttelut olleet aika vähissä, leipominen ei ole kauheasti innostanut eikä kaupastakaan ole ihan selkä väärällä kannettu valmiita herkkuja. Alkukesästä tein raparperipiirakkaa uudella ohjeella (Pirkan raparperitoscapiirakka) ja se oli kyllä todella hyvää. Raparperiaika vaan meni niin nopsaan ohi, mutta seuraavaksi ajattelin tuunata ohjeen omenalle tai puolukalle. Toinen perinteinen kesäherkku on Pappagallon pistaasijäätelö, sitä käydään miehen kanssa torin jätskikiskalla syömässä aina silloin tällöin.
    teija(piste)lento(at)elisanet(piste)fi

    VastaaPoista
  79. Tämän kesän paras herkku oli torilla syöty tötterö, mangomeloni, tyttären ja tyttärenpojan kanssa syötynä :) Kaikki maistuu hyvältä parhaassa seurassa !!
    t. Eija

    VastaaPoista
  80. Vielä taitaa ehtiä tähän kisaan mukaan. Parasta herkkua on ollut tänä kesänä mansikkakakku ja vielä yksi sellainen oli tarkoitus tälle kesälle tehdä :)
    mnmnmn@luukku.com

    VastaaPoista
  81. Kiitti kaikille osallistujille, monta ihanaa, ihanaa herkkua kuuluu teidän kesäänne - ja mä taisin saada jokusen uuden :D

    Tämä oli taas tässä, mutta älkäähän hätäilkö....

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥