sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Arvatkaas missä poikkesin

Päivänä muutamana oli sen verran surkeat kelit, että skippasin suunnitelman poketa Lillassa.
Nyt sitten aamupäivästä viimein lähdin.
Aurinko suvaitsi näyttäytyä ja pakkasta oli vain nimeksi, joten töppöstä toisen eteen
- varovasti tosin, täällä hiekotukset on vähän sitä sun tätä ja tienoot oli suojakelien jälkeen aika
mielenkiintoisessa kunnossa.
 
Arska paistoi Lillaankin.
Räystäät tippui - ja katolla oli lunta, joten oli mistä tiputella. 
 Oli jo aika sujuvasti tiputellutkin, sekä lunta että vettä; kaikki tuo kinos mikä kuistilla on, oli silkkaa jäätä! Ei paljon, mutta sen verran että ovea oli turha yrittääkään avata.
Lumilapiolla ei tuossa tee yhtään mitään....joten oli se peevelin hyvä, että nappasin termosmukiin keitettyä vettä! Varaston munalukko oli nimittäin viimeksi jäässä - ja niin se oli nytkin.
Ja rautalapio oli siellä.
Viime talvenahan nuo lumet kasautui metrin kinokseksi, siitä ei sitten selvinnytkään läpi kuin rautakangella - mikä sitten keväällä näkyi kyllä kuistin lattiassakin.
Joten vähän mä vahingosta olen jo viisastunut ☺
Mutta sen verran laiska kuitenkin, etten saanut aikaseksi lähteä lapioimaan noita pois suojasäällä...
- kai mulla on vielä varaa viisastua...
 
Tupatarkastus, ylhäällä kaikki kunnossa!
 Annastina voi hyvin tyynyjensä kera ☺
Mikäs tuossa auringossa...
 Nurkat ei o jäässä, jtoen mikäs tässä...
 Köökki odottaa kesää. Ja astioiden pesua. Kippojen täyttöä.
 Kellokin raksuttelee ihan kotoisasti - vasta kotimatkalla kun vilkaisin kännykkään tajusin
että se käy ihan perunoita! Viime käynnillä otin molemmista palohälyttimistä paristot pois kun ne piippaili siellä itsekseen....taitaa vähän kosteus vaikuttaa tuohonkin ☺
 Casamonikasta ostettu lamppu pääsi jo edellisellä kerralla tänne, nyt oli pakko hollata sitä paikalleen.
 Sanoisin, että aika helmi ☺
Ei se paikallaan vielä ole, täytyy lyhennellä johto sopivaksi, nyt vaan nakkasin koukkuun
ja kieputin johdon lyhyemmäksi.
Vähänkö muuten teki mieli solmia verhot sivuun ja antaa kuvitteellisen kevään tulla sisään...
 Kukkapylväskin tuli kotoa tänne, taitaa jäädä tuohon...ja rottinkipöytä menee pihalle.
 Kaikki hyvin!
Ovi kiinni ja pihalle.
 Talvi tekee tehtävänsä, tämä näyttää hyvältä - toinen uudempi oli kuin....no, uudempi!
 Talventörröttöjiä ☺
Omia.
 Oma tönö pihakoivuineen.
Hei nyt sitten taas seuraavaan kertaan!
 Muutama muukin tassuttelija oli ollut liikkeellä, tämä Lillan polulla.
 Näitä kivoja tassunmerkkejä on vaikka kuinka ☺
 Kaikennäköisiä...
ja kaiken kokoisia.
 Ja nyt sitten kaikki luulee, että onpas sillä Lilla siisti.
Valmis kesän tulla.
No, ei se ihan niin mene ☺
 Tämä on se todellisuus vielä hetken.
Aika peevelin pitkän hetken!!
 Eilinen postaus sitten "kostautui" ☺
Kun piti mainita se marjapuuronvärinen!
Pakkohan sitä oli tehdä!
Nam
 
Tulis jo kesä!!
CU!


58 kommenttia:

  1. Kyllä varmasti jo polttelisi aloittaa mökkeily, eikös ole ihanaa... kevättä kohti mennään!!!?
    Tuo lamppu on superihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että tuon kuistin saa muutaman kerran vielä kaivaa lumesta :(
      Mutta suunta on oikea!!

      Poista
  2. Lamppu on Lillaan ihan täydellinen:) Ja muutenkin paikat näytää niin hyvältä, kutsuvalta, kesäiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatuluokan visointia - vaikka itse sen sanonkin :D jotenkin vaan tiesin että sinne se on tehty!
      Tuu kesällä käymään Lillassa!!

      Poista
    2. KYLLÄ, kiitos, mielelläni <3

      Poista
  3. Ihanasti keksitty tuo katos sänkyyn. :) Tai toi verhosysteemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) mukavampi sitä on katsella herätessään suoraan nenän edessä kuin paneelikattoa :)

      Poista
  4. Lillan sisällä on ihan kesä, ainakin noissa alun kuvissa :) Lamppu on tosi jees! Jaan kanssasi postauksesi lopun toiveen...en enää millään jaksaisi talsia lumessa, jäässä ja pakkasessa, loska sentään lupailee kevättä, vaikka likaista onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sais hävitä! Lumet siis! Ruokottoman huonossa kunnossa täällä katujen ja jalkakäytävien hoito kaiken lisäksi!
      No, kohta meillä on mustaa maata myllättäväksi asti :D

      Poista
  5. voi vitsi..tulis jo tosiaan se kesä ni pääsis lilla tunnelmiin. Tuo möksä on niiiiin namunen, että söisin sen jos vaan voisin. ihania herkullisia keväisiä sävyjä siellä ja aiaiaiaiaiaiaiai<3 joo..nukkumaan emäntä(puhun itelleni! XD)

    VastaaPoista
  6. on siellä nättiä! mutta on tää talvi silti ihana, loistava potkukelkkapäivä tänään! :)

    VastaaPoista
  7. Aww... Alkoi tehdä mieli sitä puuroa.. Ja kesää.. Yyhyyy... Tervekin voisi taas vaihteeks joskus olla.. Ei auta, huomenna pitää mennä töihin, kävin tänään kokeilukävelyllä ulkona, että lähteekö taju. Ei onneks lähteny. Sen näkee sit että lähteekö taju huomenna kun joutuu oikeesti hommiin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on niin kivoja muuttohommia, että kesä on nurkan takana kun noi kiireet helpottaa :)

      Poista
  8. Hitsi sun puuros, nyt on pakko tehdä sitä huomenis, oli niin herkullisen näköistä!

    Hyvän näköistä on Lillassakin. Kaikki on paikallaan (melkein) odottamassa vaan aurinkoa ja lämpöä.

    Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ON herrrrkullista :)
      Saa tehdä vielä muutaman kerran tässä kesää odotellessa....

      Poista
  9. Mulle kävi samoin sun puurokuvas kanssa kuin Hannelle - pitää ottaa puolukoita sulamaan huomiseksi;)
    Ja tuo sun Lillas on kyllä ihan supersöpö - mäkin haluun tuollaisen pakopaikan - ja sinne ei tule sitten kukaan muu. Paitsi Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään monella on siis lautasella vispipuuroa :)

      Ja on tuo piilopaikka ihan parhautta!!

      Poista
  10. Ihanat kuvat, tuli niin kesäin olo sieltä sisältä. Olisipa kesä yhtä pitkä kuin tää ainainen talvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli aurinkoinen päivä niin sai fiilistellä. Siihen asti kun alkoi sormia palella - varpaat tarkeni villatöppösissä hyvin :)
      Toivottavasti kesä tulee aikaisin - ja intiaanikesä vielä syksyyn!

      Poista
  11. Siellä se odottelee,ihan kutsuu jo että "tervetuloa kesä!" :) Ihanaa!

    VastaaPoista
  12. Voi LILLA! Muutanko sinne näkemään ruususen unia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siel mitään ruususia unia näe, siel on perhana kymä :P

      Poista
  13. Tajusin juuri, että saatanpa päästä kesällä katsomaan mökkinne ihan omin silmin. Esikoinen kun tulee sinne suunnalle rippileirille. Eli jos aikatulut menee yksiin, voisin yrittää. Siis jos ollaan puheväleissä tämän pääsiäisen jälkeen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ainakin ajattelin olla puhelväleissä.....katsotaan nyt sitten kestäks sinä kahta lärpätintä :D
      Sami on kyllä sit pikkusen hiljasempi....pikkusen!

      Ehdottomasti sun täytyy tulla Villoille kun niin lähelle tulet!!

      Poista
  14. Kylläpä kesän odotus kasvoi roimasti kuviesi myötä !!! Tuol on niin monia ihania yksityiskohtia ja kaikki natsaa niin kohdilleen...vaik mä tiiän et ensi kesänäkin sä taas teet monenlaisia muutoksia siellä ;D Mukavaa viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma minkälaista shokkihoitoa tuolla saa....ensin tossuttelet siellä hetken ja on ihan melkein kesäinen fiilis ( jos ei lasketa sormien palelemista) ja sitten kun vilkasee pihalle, tajuaa että ei perhana, TÄYS TALVI!!

      Poista
  15. Kesäpesässä on ihana vierailla poikkeavaan vuodenaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Kunhan ei enää tuppaa lunta lisää että pääsee sisälle :)

      Poista
  16. Just noin mä ajattelin,herran jestas miten siistiä tuolla on,kelpaa kevään tulla:) Onneks sitten oli nuo toisetkin kuvat,muuten olisin pian masentunu,naisella on kesäkoti talvella paremmassa kunnossa kun mulla ympärivuotiskoti just nyt;)

    Lamppu on napakymppi,sielunsa silmin näkemisestä on tosiaankin etua:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin, että joku olis ihan katkera jollen olis laittanut noita realistisia kuvia :)
      Se on hauska kuinka pienellä voi huijata itsensäkin luulemaan, että siellä se vaan odottaa että joku asettuu asumaan :D

      Poista
  17. Hyvältä näyttää. Ei enää kauaa, kun siellä jo möyritään ja järjestellään paikkoja - ehkä jopa hieman maalataankin. Voi että, kun nää lumet pysyisivät tänä talvena maltillisempana kuin edellisvuosina. Oisko vähän jees hei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalataan, tapetoidaan, tiedä sit vielä mitä :) - sekä että?
      Ainakin siellä on niin paljon paklattuja oksanreikiä paneeleissa että joyain on pakko tehdä!
      .....tai sitten möyrytä ulkona....


      Mitä, mitä? Voiks vielä tulla muka lunta? EI VOI!!

      Poista
  18. Voi siellä se Lillan odottaa vielä talvipuvussaa kesää ja Punatukkaa, ihan niin kuin meidänkin mökki.Kääk, että on ihan kamala hinku mökille ja puuhastelemaan siellä, ihan omissa oloissa ja omassa rauhassa, mitä nyt varmaan joutuu jossain vaiheessa vähän miehen kanssa veneilemään,saa nähdä ollaanko vielä aviossa syksyllä, nääs nuo verkot...ja mä olen luvannut soutaa.
    Ihania tassuttelijoita sulla käynyt vierailulla, aika monet erilaiset jäljet siellä onkin. Mitkähän nuo toisiksi ylimmäiset on, tai siis minkä? Hassu jäljet.
    Milloin yleensä olet päässyt Lillaniin? Onneksi tuota lunta ei ole tänä talvena roiskinut kuitenkaan niin paljon kuin viime talvena, vaikka on tuota tuossakin ja ihan liikaa.
    Mukavaa viikon jatkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä sitä kohta edestään löytää sen mitä syksyllä taakseen jätti....amppeleita ja muita purkkeja, leikkaamatyomia perennoja...multapusseja... :)
      Siitä se sitten lähtee!

      Milloinko? Ihan niinkuin olisin siellä kauhean monena vuonna ollut :) - eiköhän siellä huhtikuussa isketty lapio maahan...mä muista enää....ja menin torvi hukkaamaan sen koko vanhan blogin, siellä mulla olis ollut päiväkirja :(

      Ja toivottavasti lumen määrä on tässä, ei tarttis yhtään enää!

      Poista
  19. Ihanaa! Pikkutalo ei olekaan ainoa paikka jossa kaikki on vähän vinksin vonksin aina talvisin :)

    Mutta siis niin söpöä että pois alta! Koska aloitat yökyläilyt siellä? Onks sulla lämppäri vai patterit ?

    Kyllä tää vaan kummasti koukuttaa heti kun arska vähänkin pilkistelee! Vaikka miten ajattelis että talvi on kivaa, hanki on kivaa niin P****t! Kevät ja kesä on kivaa!!!! Tulis jo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tulis jo!!
      Taitaa mennä toukokuulle eka yöpyminen, täytyy siellä antaa kaiken kosteuden hävitä nurkista....patterit mulla on kummassakin "kerroksessa" ( tuntuupa oudolta :D ) mutta kun noi on täysin villoittamattomia tönöjä, niin kyllä siellä lämmitykset menee aika harakoille alkuun - eli pitää jo yölläkin olla sopivasti asteita :)

      Ja usko vaan niin mä olen siellä sen tuhannen vällyn alla joku viikonloppu kun lumet on hävinnyt :DD

      Poista
  20. Jeeeeee!! Vuoden eka lillapostaus! Kiitos siitä!:) Lilla näyttää voivan oikein hyvin:) En malta odottaa kevääseen, että nämä postaukset lisääntyy:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan alkaa ottamaan lumitilannekuvia :D

      Nimim. "katoa lumi"

      Poista
  21. Kyllä kelpaa kevään ja kesän tulla, kun tuonne pääsee. Ihanan näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ON ihana paikka :) - tulis nyt vaan kevät ja sitten piiiiitkä kesä!

      Poista
  22. Voi ääks minkä menit tekemään,ihana oot ja ihan älyttömän kiltti ja hyväsydäminen ja ja ja... ♥ Kiitos♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan :)
      Pakkohan mun oli kun ne oli niin "sua"!
      Yrittänyttä ei laiteta :)

      Poista
  23. Aivan ihana kuvakollaasi! Aika on selvästi pysähtynyt Lillassa, niin kepeän kesäisiä tunnelmia :)
    Kuvista tuli mieleen Muumien talo talvella - kaikki nukkuvat, kello raksuttaa seinällä omia aikojaan, kevään tullessa kaikki herää taas eloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän semmoinen fiilis siellä onkin :)
      Aurinkompaistoi verhojen läpi, eikä ollenkaan ajatellut että ulkona on puoli metriä lunta....ennenkuin sormet alkoi kohmettua.
      Täytyy alkaa kuskailla sinne vesipulloa mukana ja kaivaa kahvinkeitin kaapista :D
      - ja ostaa sinne vaniljarinkeleitä!

      Poista
  24. On niin kiva tuo sinun pikku mökkisi.

    VastaaPoista
  25. Lillassa on sisällä kesä ja ulkona talvi. Ihan siistiä siellä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia että mahtuu sekaan :)
      - nauttimaan kesäfiiliksistä!

      Poista
  26. Tulee niin tyttömäinen olo katsellessa pientä kesäpaikkaa. Ison tytön leikkimökki. Kaunis kuin karamelli. Eikä mene kuin hetki kun siellä jo hääräät sormet mullassa jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :D
      Pieni kompakti taskukokoinen koti, kaikki käden ojennuksen päässä - ja syksyllä kun tulee kotiin tuntuu että on jossain hollituvassa!

      Sormet kyllä jo alkaa syyhytä ... :)

      Poista
  27. Tuo sun huvila on kyllä niin "syötävän" värinen :)
    IHANA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, TUON mä otan käyttöön :D Huvila!!!

      Kiitos!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥