tiistai 8. tammikuuta 2013

Yöllä kello yksi

Kaupungissa kun ei ole koskaan täysin pimeää vaikka tahtoisi,
niin viime yönä kun tuossa yhden pintaan sammuttelin valoja, osui silmiin kuinka kauniisti
se vähäinen ulkoa tuleva valo osuu kristalleihin
- niin oikeisiin kuin "ristalleihinkin"- joten pakkohan mun oli napsaista
kamera käteen ja testata onkos kamerasta mihinkään.
No, oli siitä johonkin ☺
 
- se on muuten jännä kuinka valoisalta tuo ulkomaailma näyttää kuvassa,
ei se ihan noin päivänvalolta luonnossa näytä.
On se yö kuitenkin yö täälläkin, vaikka kuinka on katuvalot!
 
Mun kuvansiirto ei muuten edelleenkän onnistu kuin HTML-koodituksen kautta, kokeilin IE:nkin mitä yleensä en käytä ollenkaan, mulla on Chrome käytössä koneella - monella se toimii kuvansiirrossa, mulla ei!
 
Mutta kai tämä tästä! Ei tää o ainoa mikä täällä ei tällä hetkellä toimi...mä soitin tänään pomolle ja se tuumas että voi kauhee miltä sun äänes kuulostaa!
Tuli tehtyä äänitesti, olin sunnuntaina rinsessoja hoitamassa - eikä siellä ihan hirrrrveest tarvinut ääntä käyttää, kaksi kun istua napotti ison ajan kumpikin "omilla" iPadeillaan pelaamassa AngryBirdsia tai piirtämässä ja pieninkin huitas parin tunnin päiväunet....no, senkin puhumisen jälkeen yön yskin kuin heikkopäinen ja se sitten taas kuului äänessä :(
*****
Asiasta aidanseipääseen, mulle aina silloin tällöin paukahtelee kutsuja ties vaikka ja mimmoisiin sivustoihin, kaipa ne jotain SoMen-sivustoja nekin -Face on ainoa josta ei tule kun on esto - mutta ihan näin julkisesti : en ole, en tule, en liity - tässä EI ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan (systerikin laittoi jonkun pyynnön minkä skippasin...), mä vaan en tunne tarvetta jakaa maailmaani missään muualla millään lailla, tää bloggaus riittää.
Tai jakaa jonkun muun maailmaa....jotta kiitti vaan kutsuista, mihin kaikkialle sitten onkin kutsuttu,
mutta edelleenkin - tai toistaiseksi, miten vaan - aion pitää tämän näin ☺
*****
Ja sitten ihan vaan mielen muistutukseksi kun tulin luvanneeksi: 
Ilonan uusin kirjahan ilmestyy helmi-maaliskuussa, ja mun kautta voi tehdä ennakkotilauksen!
Kuvaa klikkaamalla pääset takaisin siihen postaukseen, jossa asiasta enemmän ☺
Ja kirjasta tulee lasku vasta helmikuussa!!
Meiliin vaan mulle osoitetietoja, kiitti ja olkaat hyvät ☺
 
Ja nyt tää painuu pehkuihin kirjan kanssa,
siel yks punatukka seikkailee....edelleen, eli ei tullut vielä takakansi vastaan...
 
C♥U!

23 kommenttia:

  1. Ihana tuo ensimmäinen kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, kummasti vaan osa "taikaa" häviää kun kuva tulee koneelle :)

      Poista
  2. Voi katuvaloja..meillähän niitä ei ole kolmenkilsan säteellä ollenkaan :D heehe..eipähän loistele kristallit yöllä silimille :D ja joo..minä myös samoilla linjoilla noiden kutsuasioiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatteles, sä näet sen mitä täällä ei oikein koskaan....tähtitaivaan!

      Poista
  3. Ei tuu paljon ihmeteltyä öisiä valoja tuohon aikaan, kun oon ihan kanttuvei sängynpohjalla peiton alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin... Itselläni kuvien lataus onnistui kuin vaihdoin FireFoxiin

      Poista
    2. Mulla tuppaa koko ajan venymään yöt kun ei ole ollut aamuherätystä....

      Mä odottelen että alkaa toimia Chromella :)

      Poista
  4. Minä otan sen kirjan:). Kun lupasit tuoda tullessasi. Tuleeko lasku mihin ja miten?

    Me olemme sellaisia yökukkujia miehen kanssa, että käymme yleensä nukkumaan yhden aikoihin, jos silloinkaan. Se tarkoittaa sitä, että arkena nukutaan jatkuvasti liian vähän. Eilen olin jostakin syystä niin väsynyt, että kävin nukkumaan kymmeneltä. Kun koulu sitten tänä aamuna peruttiin parin sentin lumikerroksen ja "mahdollisen jään" takia, saatiin jatkaa aamu-uniakin aina kello yhdeksään. Että on nyt nukuttu sitten:).

    Voi tuota yskää. Katsohan ettei ole keuhkokuumetta. Minulla on kerran ollut ja se oli kamalaa se..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me voidaan tehdä niin, että maksat sitten kun tuon kirjan, mitä sitä turhia säätämään :)

      Mä olen ikäni ollut ilta- ja yöihminen, nyt kun ollut pitkään kotona, alkaa kostautua.
      Mutta kyllä mä taas saan rytmin kiinni, en niin pahasti ole antanut repsahtaa ...

      Jestas, pri senttiä lunta ja koulut kiinni? Me kerran täällä naurettiin että kuinkahan monta metriä pitäis tulla, että tällä sanottais, että pysykää kotona :D
      Tunnin päästä taas lääkäri!

      Poista
    2. Kävin kuvaamassa, niin näet:). Nyt minäkin hieman ymmärrän, miksi koulut on kiinni...

      Selvä, maksan kun tulet...

      Poista
  5. Voi miten monesti olisi ihania hämytunnelmia mitä tekisi mieli kuvata, mutta kun ei osaa ja tuskin se minun digipokkarilla edes onnistuiskaan. Sinulla tuntuu köhä olevan sitkeässä, meillä myös sitä tautia podettu mutta aika nopsaan pahin mennyt ohi.
    Ja sitten... minulle ihana ennakkovaraa ÄKKIÄ tuo ihanuus kirja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera on siitä kiva leikkikalu, että aina voi kokeilla !
      Mä edelleen kaipaan sitä yhtä Canonia, sillä teki meilkein mitä vaan paitsi leipoi pullaa :)

      Minähän ihan heti pistän sinut kirjalistalle !!

      Poista
    2. Ei sillä sitten kaffetta keitetä?? Jostain syystä tämä kamera buumi on alkanut jo pikkasen tarttumaan minuunkin, mutta katsotaan nyt... jos vielä tuolla pikkuräpsyllä selvitään. Olen niin hiton laiska opettelmaan uusien vempaimien käyttöä ja tämänhetken räpsytin on niin sopivan helppo ilman mitään kommervenkkejä.
      Kiitos varauksesta, odottelen kärsimättömänä :)

      Poista
  6. Tunnustaudun yökukkujaksi, joskus voi esimerkiksi hyvän kirjan kanssa mennä aamupuoleen. Täällä on yllä melkein pilkkopimeää, lumi tosin heijastaa jonkin verran valoa. Toivotan pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen kukkuja, ilman kirjaakin :)

      Flunssat alkaa olla ok, äänen kun saa pelaamaan, niin hyvä!!
      Nyt mä olem jo luttavaisin mielin, mutta täytyy ottaa vaan iisisti ettei tule takapakkia.

      Poista
  7. Hienot kristallit, olen nyt ihan niihin hullaantunut kun Riikalta sen yhden ostin. Se on muuten livenä parempi kuin mun kuvissa.

    Tarkoititko tuota kirjaa. Se on jo mun palkissa ja nousee sieltä kohta, kunhan nyt saadaan tämä sydäntalvi elettyä ja kirja tulee sitten blogiini ja sääs nähdä kuka siellä sitten seikkailee...;-)

    Kuule, minäkään en liity yhtikäs mihinkään. Olen facessa ja olen saanut sitäkin katua, mutta nyt otin faceen sen linjan, että vien sinne vain mun bloggaukset, jotka on pääasiassa kirjoja. En pidä mistään muusta nettielämästä kuin bloggaamisesta. Siinä on sentään vielä jotain järkeä, selkeyttä ja osin kai addiktiakin, mutta siitä nyt viis.

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  8. PS. Älä ihmettele outoa kommnettiani, sillä sekoitin sinut Pepitaan. On ollut aika kiire päivä ja haluan nähdä viimeisen osan Downton Abbeysta.

    Näen, että olet siellä ihan huuli pyöreenä;-) Juu, sekoilua, täällä päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein jo meinasin ihmetellä mutta huomasin tämän kommenttisi :)
      Kävinkin kurkaamassa mistä oli kyse - ja luettu on joskus aikaa aikaa sitten!

      Poista
  9. Sama juttu, mä olen ikäni laittanut ruokaa, ommellut, katsonut leffoja yms yöaikaa.
    Ja vaikka kuinka nykyään olen aamuvuorossa, niin heti kun mahdollista alkaa päivä venyä....Mä luulen että kaikki ilta- ja yöihmiset on ihan oma rotunsa :D

    Pitöisköhän aukaista vaikka telkkari ja ottaa pyykkivuori silitettääksi - olis ollut koko päivä aikaa, mutta....

    VastaaPoista
  10. Tuo kuvaongelma on monessa blogissa. Minullakin, mutta mulla tuo kuvahomma toimii Chromen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on ollut joskus ennenkin, ei ilmeisesti ole merkitysta sillä mikä selain on käytössä.
      Yleensä nämä vaan on olleet tosi lyhytaikaisia, tiedä sitten mistä nyt johtuu kun jatkuu vaan.....ja minähän en selainta vaihda :)

      Poista
  11. kyllä se sama tauti jyllää täälläki...uusii ja uusii juur kun luulit päässeesi siitä eroon.Aamulla täytys sitten suunnistaa työmaalle,mutta alko jo tuntua,että haluttaaki sinne(hullu kun olen)viikonlopuks lupaili taas pakkasia,nyt onki viikon ollu ihanne ulkoilu ilmat.terkuin astan emäntä ja asta,joka haukkuu oven takana...on nääs ilta tarpeilla ulkona tsauu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettäkö minen olekkaan ainoa joka tästä kärsii?
      Kummaa sahaamista tämä on, päivällä röörit aiku ja nyt taas aivastelen ja päätä särkee, taidan ottaa pillerin nassuun ja mennä takas pötkölleen.
      Rapsutuksia Astalle - ja koitahan sinäkin iisisti ottaa, ei me mitään jälkitauteja enää tarvita, eihän!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥